lauantai 6. maaliskuuta 2021

KIssavahtina.

Kahden viikon tauko nyt julkaisussani mutta kuvasta selviää syy viivästykseen. Mutta siirrytään samantien sitten muihin aiheisiin. Urheilua ensin monipuolisesti.

 

Jääkiekossa suosikkini tampereen Ilves on menettänyt kovasti asemiaan sarjassa mutta paikallispeleissä Tampereen herruus pysyy tiukasti.

8 viimeisessä paikallispelissä vain kerran on Tappara pystynyt voittamaan Ipan.

Jalkapallossa taas suosikkini Englannin sarjajoukkueista Wednesday on vaarassa putoamaan kolmannelle sarjatasolle. Kauden alusta he lähtivät kuuden sakkopisteen rasittamana tekemään nousua mutta meno on hyytynyt niin pahasti että olisivat tippumisvaarassa vaikkei olisi noita miinuspisteitä annettukaan.


Hiihdon MM kisoissa on Suomi saanut hienoja mitaleja. Venymistä on tapahtunut mukavasti.

Varsinkin naisten viesti joka on monesti ollut varmin mitali niin nyt ei paljoa odotettu,

Joukkueessa hiihtäneistä neljästä naisesta 42 vuotiaan Roposen 10. sija oli parasta henkilökohtaisilla matkoilla näissä kisoissa niin oli kyllä melkoinen temppu pronssia siitä kaivaa.

Tarvittiin kyllä Ruotsin epäonnistumistakin.

Historiaan Roponen pääsi sitenkin että oli vanhin hiihtomitalin saanut ihminen.

Edellinen ennätys oli japanilaisella mäkimiehellä Kasailla.


Yleisurheilun halli EM kisoista tuli myös mitali. Edellinen oli tullut parikytä vuotta sitten.

Kristian Pulli pituudesta suomenennätyksellä pronssia. Tuo tulos millä sai pronssia oli kaikkien aikojen kovin tulos euroopan sisä tai ulkokisoissa millä saa vain pronssia. Että taso oli historian kovin.


Entinen tenniksen nelinpeli ykkönen Kontinen on saanut pelin kulkemaan mahtavasti.

Luulin jo että hän on menneen talven lumia mutta nyt turnausvoitto ensin ja sitten seuraavassa

nyt menossa olevassa turnauksessa kaatui avauskierroksella maailman ykköspari.


Rallissa nuori Rovanperä teki myös ikänsä puolesta ennätyksen kun on nyt nuorin rallin sarjassa ykkösenä oleva kuski. Vaikka onkin vasta kaksi kisaa ajettu mutta kuitenkin.

Yksi rallilegenda Hannu Mikkola menehtyikin tässä hiljattain.



Kuvassa on siskon kissa. Ocicat rodultaan. Olin 5 vuorokautta sitä ja toista ujompaa hoitamassa eli asuin siskon talossa heidän hiihtolomansa aikana.

Se toinen ihmisiä pelkäävä kissa tuli lopulta samaan huoneeseen kanssani jos olin paikallaan sohvalla tai sängyssä. Muuten vaan kurkki uteliaana.

Huomasin tuossa että noinkin pieni aika riitti siihen että alkaa kuuntelemaan sängyssä makaillessa että kuuluuko tassun askellusta tai muuta rapinaa tai kehräystä. Täällä kotonani siis missä ei ole kissoja.


Netflixia siellä katselin. Onhan se minullakin ettei siitä muuta eroa mutta aloin katselemaan Peaky Blinders gangsteridraamaa. 4 muutakin sarjaa olisi kyllä kesken minulla.

Ehdin puolet katsomaan 30 jaksosta. Sarja on aika maineikas ja pidin itsekin.

Tuo sarjan nimi Peaky Blinders tarkoittaa jotain semmoista kun kurjat rikolliset tms.

Ja on sen jengin nimi mistä sarja kertoo.

Siskon telkkarissa oli myös Cmore niin katsoin pari leffaa.

Clint Eastwoodin The Mule oli tosi hyvä. Itse ohjasi ja näytteli tositarinan yli 90 vuotiaasta miehestä joka ryhtyy huumekuriiriksi meksikon ja usan välille.

Eihän kukaan semmosta miestä osaa epäillä.

Katsoin myös Lady Gagan näyttelemän Star is Born leffan. Sekin oli ihan katsottava.


Kaksi asiaa tapahtui myös pitkästä aikaa tuolla reissulla.

Join kaksi kaljaa. Vuoden ekat. Edellinen oli viime kesältä.

Sitten maksoin kolikolla niin sain vaihtorahoina puuttuvan kolikon kokoelmaani. Koronan alkamisen jälkeen tämä oli vasta toinen kerta kun sain uuden kolikon, kortilla olenkin melkein maksellut.

Äsken ostin kaksi lätkäkorttia jenkkilässä tehtyjen suomalaisten pelaajien nimmarikorttehin. Alemmalta sarjatasolta CHL Liigasta nuo kortit pelaajista jotka ei ole NHL:ssä pelanneet. Sellaisetkin kelpaavat kun kerään noita lätkänimmareita jokaisesta pelaajasta yhden kortin näistä jenkkien sarjoista. Ei tarvitse olla NHL joukkueen asussa kuten monella kerääjällä on vaatimuksena.

137 lätkäpelaajasta on nyt minulla tuollainen jenkeissä tehty nimmarikortti. Puutelistalle on kertynyt tässä vuoden sisällä jonkin verran pelaajia, kun en ole ulkomailta tilannut mitään.

Hyviä kasettejakin olen kokoelmaani saanut ostettua viime aikoina.


Telkkarista tuli ohjelma skitsofreniasta. Tuttua tietoa ja oireita mutta se oli uutta että joka seitsemäs pystyy meistä vain töitä tekemään. Itse olin siinä pienessä joukossa niin ei kukaan arvannutkaan että mulla sitä tautia edes on.


Telkkarista on nyt paljon alkanut uutta ohjelmistoa.

Kunhan Putous ja Kuutamolla loppuu lauantailta niin tilalle palaa taas maikkarille Suurmestari ja Joonas Nordman Show kuun lopulla.


Eipä nyt muuta. Aikani kuluksi kirjotin loppuun tämän jo nyt vaikka piti odottaa maanantaihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti