keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Juhannusmuistoja ja aktiivista elämää

Kurssi on päättynyt ja juhannukset vietetty mutta monenlaista puuhaa riittää. Kun on tottunut vain laiskottelemaan ja keksimään mielekästä ajanvietettä päivän ratoksi, niin tämmönen asioiden kasautuminen saa ihmisen akvitoitumaan tai sitten antamaan periksi. Tällä kertaa on puhtia riittänyt myös hoitaa kaikki asiat yksi kerrallaan.

Kämppää olen viimein saanut palautettua remonttia edeltävään olotilaan vaikka muutama asia onkin vielä kadoksissa. Esim. imurointi ja digiboksin takaisin asentaminen sekä eteisen kirjahyllyn täyttäminen on ollut tässä alkuviikosta ohjelmassa.
Hajonneen loisteputken vessasta sain ominpäin ostettua uuden ja vaihdettua. Ei ollut kovin vaikeaa vaikka tuommoiset "miesten hommat" onkin yleensä vaikeita minulle.
Farkut oli myös ihan hajalla joten ostin uudet laadukkaat ja hintavat. Ei ollu edes tarjouksessa.

Töitä ei nyt ole ennen syksyä luvassa jos ei VMP ota yhteyttä. Sen sijaan olen ilmoittanut tulevani erääseen hoivakotiin vapaaehtoiseksi ulkoiluttajaksi, kunhan nyt sovitaan vielä minä viikonpäivänä sitoudun saapumaan paikalle aina.
Olen myös laittanut alkuun jäseneksi liittymisen klubitalo nimiseen paikkaan. Juuri tuo Lahden osasto oli isossa osassa Armanin mielenterveysjaksossa, Täällä pohjantähden alla -sarjassa.
Tuota kautta on mahdollista päästä kevyisiin työhommiin vaikkapa 20 tunnin viikkotahtiin täydellä tuntipalkalla. Tuo on enemmänkin räätälöity eläkeläisille mutta kyllä siitä jotain käteen jää työttömällekin.
Paikan päällä on mahdollista puuhastella kaikkea mielekästä muutenkin jos ei muuta tekemistä ole.

Syksyyn ja tulevaisuuteen on sitten suunnitelmia A, B, C.

-----

TV sarjoja olen katsellut samoja kun viimeksikin. Pitää ehtiä ennen kun poistuvat areenasta ja katsomosta.
Uutena olen keksinyt (kunhan ehtii) youtubesta suomeksi puhutut Nikke Knatterton jaksot. Joita on 15kpl. Saksalainen sarja joka tehtiin 1978-80 vuosina.
Suomalaisena kertojana tuossa on salkkareiden Seppo Taalasmaa.

TV sarjojen katsojalukuja kun katsoo niin amerikkalaiset huippusarjat ei kiinnosta isoja massoja. Vaikka noilla mainostetaan jotain maksukanavia. Esim tohtori who tai muut kakkosen sarjat ei mahdu kanavan 20 katsotuimman ohjelman joukkoon. Sama juttu vaikkapa loistavassa Subin Penny Dreadful sarjassa. 15 000 katsojaa riittäisi listalle pääsemiseksi mutta ei mahdu joukkoon.
Big Bang theory näyttäisi olevan tällä hetkellä katsotuin amerikkalainen draamasarja.
Sen sijaan eurooppalaiset sarjat vetää huippulukuja, kuten saksalaiset dekkarit tai Pokka pitää.
Yleisesti ottaen näyttää siltä ettei ns kesäsarjat ole tänä kesänä innostaneet katsojia ruudun ääreen. Nelosen kesäsuosikki huvila ja huussikin on loppunut mutta Livin puolelta tulevat uusinnat kyllä aika hyvin kerää katsojia.

Juhannuksen aikana kun katsoin äitin kanssa samaa töllöä, tuli vilkaistua montaa ohjelmaa mitä en muuten katsoisi. Holby cityn sairaalaa katsoo jo ihan mielellään vaikken sitten omin päin sitä jaksa tai ehdi seurata.
Eurooppalaisia poliisisarjoja en seuraa mutta juhannuslauantaina tuli katsottua jotain Irlantilaista sarjaa.
Samoin maikkarilta tuli sunnuntaina ihan hauska norjalaissarja. Siinä oli sama koheltaja kuin Lilyhammerissa.
Heikointa lenkkiäkin katsoin yhden jakson, jossa yllättäen nainen voitti. Normaalisti naiset tuntuu tippuvan (tai tiputetaan) tuossa ohjelmassa nopeasti. Ohjelman ärsyttävin puoli taitaa olla se kun juontaja mainostaa koko ajan että paljonko olisivat voineet voittaa. Sama kuin Jaajo sanoisi että tällä kaudella 20 jaksossa on mahdollisuus voittaa yhteensä 20 miljoonaa.
Uutisvuodon tilalle kesällä tulevalle sarjalle odotetaan aina jonkinlaista näkyvyyttä. Jos ei muuta niin kiistellään siitä miten huono tuo sarja on. Kuka muistaa vielä esim. Manne TV:n?
Nyt vilkaisin tuota tämän kesän sarjaa, joka ei kyllä oikein jaksa viihdyttää.
Salkkareiden tauolla näytetään nettisarjoja joissa on aina muutama sarjan hahmo vain. Ainakin osaa noista sarjoista mainostetaan pikkutuhmalla meiningillä. 3 jakson mittainen bikinejä ja timantteja tuli seurattua läpi. Ihan riittävästi noiden tyyppien seikkailuja vähäksi aikaa.

Juhannuksen satsaus oli ylen 5 tuntinen hulahula. Siitäkin Robinin tunnuskappaleesta on jotkut kukkahattutädit suuttuneet ja Iltasanomat vielä tekee otsikoita että Robin esittää seksikappaletta lapsille. No just niin.
Kaipa se uusi ennätys sitten syntyi. Saman kappaleen tahdissa tanssijat samaan aikaan.
Seuraavana yönä subilta tuli oma tempaus. Kolmetuntia kuvaa ruokakaupan kassahihnalta. Katsojamääristä päätellen suomi on ihan hullu maa.

----

Nyt kun seitsemän kuuta tulee tätä vuotta täyteen niin saan 30 romaania luettua. Tahti on hiipunut kahdesta edeltävästä vuodesta jonniinverran. Minimitavoitteena on ollut että luen vähintään 20sivun päivätahtia. Eli viikossa 140sivua vaikka väliin mahtuisi nollan sivun päiviä.
Ensimmäinen kirjailija jonka koko tuotannon saan luettua tänä vuonna loppuun on täällä kerran esitelty britti Ian McEwan.
Taitaa olla 13 kirjaa suomennettu häneltä ja viimeinen on menossa. Kolmena vuonna olen hänen kirjojaan nyt lukenut.
Eniten olen lukenut tänä vuonna toisen britin Graham Greenen kirjoja (5kpl) ja aion lukea kaikki mitkä löytyy hyllystä ilman että pitää varastosta pyytää.
Padasjoen kirjastosta lainailin kirjoja jotka sieltä löytyivät mutta olisivat olleet Lahdessa varastossa. Sai tuota remonttievakointia hyödynnettyä.
Muutaman uutuuden sain myös lainaan Padasjoelta. Lahdessa suositut uutuudet pitää yleensä varata jos haluaa saada lainaan.

----

Urheilua: Pitkämäki näytti olevansa taas mitalikunnossa kun MM-kisat on loppukesästä. Melkoinen kestomenestyjä kyllä jos laskee kuinka moni on MM-tasolla ollut pistesijalla eli 8 parhaan joukossa viimeisen 10 vuoden aikana.
Lipsanen kolmiloikassa saattaa seuraavissa kisoissa sen pistesijan ottaakin. Edellinen moinen hyppylajiessa tullut menestys on Evilän mitali.

Formulat ei juurikaan kiinnosta vaikka näköjään välillä on draamaa. Bakussa oli niin paljon tapahtumia radalla että ekalla kierroksella jumboksi tippunut Bottas nousi lopulta kakkoseksi.
Bottaksen vaimo söpöliini ilmoitti vaihtavansa lajia ratsastukseen.

Uusia Hall of Famen jäseniä valittiin ja Selänne pääsi mukaan. Siinä siivellä ketjukaveri Kariya pääsi myös mikä tuntuu vähän oudolta.
Kurri oli ennestään suomalaisista vain saanut tuon kunnian.

Kesän varaustilaisuudet on käyty läpi.
Lätkässä varattiin kolmantena Hifkin puolustaja Heiskanen. Ennätys tuli kun ekalla kierroksella eli 31 ekan varauksen joukossa oli 6 suomalaista. Joskus kun ei ole ollut yhtään ykköskierroksen varausta.
Toiseksi paras kotimainen varaus oli Juuso Välimäki kenen nimmarikortti mulla on jo hankittuna. Samassa korttisarjassa oli numerolla 40 varattu Aleksi Heponiemi. Sen ostin myös. Minulla on 112 eri suomalaisen lätkäpelaajan nimmaria, amerikkalaisissa korttisarjoissa. Puuttuvia taitaa olla 3kpl. Aho, Laine ja yksi harvinainen 90-luvun juniorikortti.
Ilveksen pelaajien nimmareita on lisäksi paljon kotimaisesta sarjasta.

Koripallon puolella Markkanen varattiin odotetusti 10 parhaan joukossa. Numerolla 7. Varaaja myi samantien pelaajan Chicago Bullsiin joka ei viime vuosina ole kovin hyvin pärjännyt.
Jos ei menestystä tule seuran puolesta niin ainakin talous on Markkasella taattu. Tessin mukainen palkka kahdelle ekalle kaudelle on noin 6 miljoonaa yhteensä.

----

Juhannuksen vietosta sen verran vielä että seurattiin pihan kuusessa asustavan harakkaperheen kolmen poikasen siirtymistä pesäpuusta ympäristöön.
Muutenkin meni juhlinnat rauhallisissa merkeissä. Keskityttiin enemmän vaan kävelyretkiin. Juodut kaljat oli enimmäkseen ykköskaljaa ja makkaraa meni yksi paketti. Esim. muikkuja oli myös tarjolla.

Tässä viime aikoina olen huomannut kuinka nautinnollista on tallata lehtokotiloita maastossa. Nuo viheliäiset tuholaiset on vapaata riistaa eli kukaan ei jää suremaan tai syyllistämään vaikka kuinka paljon tappaisi niitä.
Äiti kutsuu niiden jahtaamista kävelyretkillä pokemonien etsimiseksi.

Omat unet on ollut väkivaltaisia ja rivoja joten niitä ei voi kertoa. Tai tuollaiset unet ainakin jäävät mieleen hyvin.
95v täyttävä pappani kertoi herätessään olleen unessa amerikanmatkalla lentokoneella. Mies joka pysytteli kotonaan koko elämänsä eikä edes ajokorttia ajanut. Tuossa iässä sitten lentokoneella matkustelee.
Meillä on suvussa miehiä jotka eivät pidä matkustelusta. Esim. nuorin enoni osti tuon papan asunnon niin ei tarvinut koskaan muuttaa siitä pois.
Itsekään en tykkää matkustella. En ole käynyt virossa enkä lapissa eikä ole passia. Kerran ruotsin laivalla ja portugalissa.
Kun olen jossain pois kotoa kauempana mietin koko ajan että miten ja koska pääsen takaisin ja olen tyytyväinen kun huomaan ettei talo ole palanut sillä aikaa.

----

Keräilyn maailmassa olen taas tilannut uusia lätkäkortteja, joten en taida vielä uusia kuvia korttifoorumille laittaakaan. Kansa kohahtaa kun on kerralla monipuolinen kattaus uusia ostoksia.

Kolikkoja löytyi edellisen postauksen päivänä yksi vielä uusi hollantilainen kolikko. Hollannin kolikoista helpoimpia ei montaa puutukaan. Lisäksi on niin harvinaisia puuttuvia, että pitäisi asua hollannissa saadakseen sellaisia.

Tänä kesänä tilasin 5 Leaf nimisen valmistajan tennisnimmaria. Kerään nimmareita tai paidan palasia pelaajilta jotka ovat olleet rankingissa top10 joukossa.
Paras noista uusista oli Jimmy Connorsin nimmari. Hänellä on eniten atp-turnauksien voittoja miehistä. Ainoana yli sata. Hän pelasi todella pitkän uran niin kertyi noita voittoja ja oli hän kova pelaaja muutenkin.
Noita top10 pelaajia mulla on yli 70 eri pelaajaa kokoelmassani.

Kuvassa tuo Connorsin kortti. Nimmari on tarraan kirjoitettu joten ei ole itse koskenut tuohon korttiin.

Tämän myötä taas näkemiin. Viimeksi kun nakukympistä kirjoitin, oli monta ihmistä eksynyt googlen kautta sivulleni. Varmaankin tuon hakusanan avulla.


tiistai 20. kesäkuuta 2017

Juhannuskelit alkaneet

Paljon on mahtunut taas tapahtumaa ja uutisia ja ihmisten tapaamisia kesän keskelle.
Vähän stressaava mutta hyödyllinen kurssi on loppunut ja sain selkeät suunnitelmat ensi syksylle. Jotain puuhaa on jo tässä kesälläkin kyllä.
Vastaan on tullut kaupungilla jos jonkinlaista tuttua, joita en ole nähnyt aikoihin. Ihan sovittuna tapaamisena oli parinkymmenen vuoden takaa koulukaveri. Erään urheilulajin suomen mestariksi on päässyt tässä välissä.

Jukolan viestit on taattu kesän merkki. Voitto meni pitkästä aikaa Ruotsiin.
Ensi vuonna tapahtuma onkin tässä naapurissa Hollolassa.

Samana viikonloppuna Padasjoella juostiin nakukymppi. Osallistujien määrässä tehtiin taas uusi ennätys. Tapahtuman suosio tuntui jo hiipuneen jossain vaiheessa mutta nyt on nostetta ollut. Ekaa kertaa mahdollisuus oli juosta myös nakumaraton.
Ulkomailla oli googlattu padasjoen sijaintia, että päästäisiin mukaan.
Jossain sanottiin että tuo on ainoa naturistinen juoksutapahtuma mutta Radio Rock taitaa aina talvella järjestää korttelinympäriviuhahduksen.

Viimeksi kerroin Vesijaon kylän ennätys korkeasta kuusesta niin tuo nakukymppi on samassa kylässä.

Yleisurheilukausi on alkanut. Saksalaiset viskoo keihästä pitkälle ja eräs kotimainen 17vuotias juoksi 10.33 satasen. Ikäluokan maailmanennätys on 10.19 että aika hurjassa vauhdissa ollaan. Eri asia sitten miten kehitys tuosta jatkuu.
Alisa Vainio palasi yllättäen kilpakentille. Tauko on ollut niin pitkä ettei taida tänä kesänä vielä kunnon vauhtiin ehtiä.
Neziri taas on vauhtinsa menettänyt täysin.
Lipsanen näyttäisi rikkovan 50v vanhan kolmiloikkaennätyksen tänä kesänä. Tasan 17 metriä on tuo haamuraja.

TV-ohjelmia ei kesällä katsota juuri muuta kuin urheilua ja uutisia. Nelonen tuosta kärsii kun heillä ei juuri ole kumpaakaan.
Ylen kesäsarja rakkautta vain jaksoi kiinnostaa katsojia vain yhden jakson ajan. Maikkarin autoparonikaan ei suurta suosiota ole kerännyt.

Itse katselen tällä hetkellä subin kauhusarjaa Penny Dreadful. Kolmas kausi oli myös viimeinen tuossa sarjassa.
Samoin kolme kautta oli Lilyhammer sarjassa joka uusitaan tänä kesänä. Toinen kausi on nyt menossa.

Maikkari yrittää uudestaan laulukisa X-Factoria. Eka yritys taisi epäonnistua taannoin ja nyt on nelosella jo kaksi laulukisaa, niin miten mahtaa olla tarvetta enää.

Neloselle siirtyvä Aku Hirviniemi palasi julkisuuteen haastattelulla. On ollut työuupumuksen takia sivussa. Julkistettiin myös että he ovat eronneet Niina Lahtisen kanssa.

Myytinmurtajista tuttu mies vieraili Itä-Suomessa ja sai kunniatohtorin hatun.
Ashton Kutcher oli myös hehkuttanut suomea. Esim. äitiyspakkausta on ylistänyt. Suomi on ainoa maa jossa moinen jaetaan.
Foo Fightersin keikalla Michael Monroe vieraili peräti neljässä kappaleessa. Esim. viimeisenä esitetyssä AC/DC klassikossa..

Laitetaanpas tähän muutama parhaista keikkakokemuksista.

Ilman järjestystä TOP10

KISS Sauna Open Air. Yksi kappale herkisti aika lailla.
Shakira, Sophie Ellis Bextor, Bomfunk MC's ynnä muuta Kaivopuistossa. Taas yksi kesäretki menossa villinä vuosinani.
Stratovarius Pakkahuone tampere. Soittajilla oli leijonien pelipaita päällä missä luki selässä numero1, olivat ekaa kertaa suomen listan ykkösenä.
Iron Maiden ratinan stadionilla. Keikkalla soitettiin vain 80-luvun hittejä ja fear of the dark.
Lahden Yöt. Kesäisenä päivänä Anna Puu, Jannika B, Dingo sekä Michael Monroe.
Manowar helsingin vanhassa jäähallissa. Eka kerta kun piti olla kuulosuojaimet. Lämppärinä Motörhead ja Dio.
Pate Mustajärvi klubikeikalla tampereella. Mies oli sen verran nauttinut, että tupakka paloi nenässä.
Pitkä kuuma kesä -leffasta tuttu Kalle Päätalo jossain juhannuskeikalla pielisjärven rannalla, vieressä kesäheilani.
Nightwish ruotsalaisen laulajan kera Sauna Open Airissa. Tarja Turusen kanssa olen jutellut keikan jälkeen siinä vaiheessa kun ei kovin suosittu vielä ollut.
Nummirockin avausesiintyjänä Amorphis. Sävelet leijailivat kesätuulessa ja sain iloa alkaneen masennukseni keskelle.

Jos nyt lopuksi keräilykuulumisia.
Kortteja on osteltu ja lähes kaikki ovat saapuneet. Kohta pääsee korttikerääjien foorumille laittamaan uusimmat hankinnat esittelyyn. Alkuvuodesta olen viimeksi tuon tehnyt.

Kolikoitakin on kolme uutta löytynyt viime aikoina. Ranskan 2-eurosia on 6 eri vuonna painettu ja ne on nyt kaikki koossa.
Belgian 50centtisiä löytyi vierekkäiset vuodet 2008+2009.
Otan siis vaan vaihtorahoja vastaan. En osta tai pyydä kavereilta.

Seuraavalla kerralla voisi tenniskorteista laittaa kuvan mutta pistän nyt laiskana koneella tallessa olleen kuvan äitin purnukoista.



Kuvassa on suosittuja karhulan ja riihimäen lasin purkin kansia sekä jonniinverran arvokas Aarikan purkki.

Juhannuskelit on kohdallaan mutta lähden siitä huolimatta maalle varmaan viikoksi lepäilemään.
Hyvät jussit ja kesät muutenkin kaikille!

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Sateista alkuviikkoa

Pienen tauon jälkeen taas ehdin kirjoittaa. Ei ole niin paljon asiaakaan ollut kyllä.
Viimeinen kurssiviikko on alkanut ja ollaan keksitty kaikenlaista uutta mitä tässä elämässään voisi tehdä.
Vapaa-ajalla on kesäkausi alkanut eli paljon istumista kahviloissa ja baareissakin vähän. Rahaahan siihen menee tietenkin jos joka päivä on jossain istumassa.
Juhannuksena olisi tarkoitus mennä maalle.

Tv-ohjelmia ei niin paljon enää kesällä tule. Lilyhammeria tulee kaikki kolme kautta tässä kesän aikana uusintana. Eka kausi on saatu katsottua.
Haapasalon Altai-matkaa katson viimeisen jakson tänään areenasta. Tuo kausi on ollut mielestäni parempi kuin jotkut edellisistä.
Batmanissa on ollut mukavasti uusia tuoreita roistoja ja kissanaisen paluu kuolleista. Ei jaksaisi moneen kertaa niitä samoja Jokeria, Pingviiniä ja Arvuuttajaa katsoa. Gothamin poliisilaitos on kyllä ihan avuton, kun heti pitää puneisella puhelimella ottaa yhteyttä, kun joku vähän fiksumpi roisto tulee kuvioihin. Ite ei pärjätä ollenkaan.
Tuo pökkelö Batmanin esittäjä Adam West kuoli nyt 88-vuoden iässä. Viime vuosina hän oli paljon mukana Family Guy aikuisten piirretyssä.
Doctor Who jatkuu myös vielä kesälläkin. Tällä kaudella ei ole ollut toiseen jaksoon jatkuvia pitkiä tarinoita, paitsi yksi kolmen jakson kokonaisuus. Aluksi en pitänyt tuosta uudesta tohtorista mutta olen vähän jo tottunut siihen.
Uutisvuodon paikalle tuli paljon mainostettua aikuisten ihmisten pikatreffailua improvisaationa. En taida olla ihan kohderyhmää kun en katsonut.
Maikkarin kesäsarja Paimelan autoparoni yrittää kai haastaa huutokauppakeisarin maalaistunnelman muttei ole katsojaluvuista päätellen onnistunut. Itse jätin katsomatta typerän mainoksen perusteella. Vaikutti aika hölmöltä meiningiltä eikä autot juurikaan kiinnosta itseäni.
Yksi keväällä tullut ohjelma kiinnosti sen verran, että vilkaisin yhden jakson: Sara LaFountainin Australiassa kuvattu matkailu/ruokaohjelma Avalla. Vaikka fanitan Saraa niin tuo ohjelma oli ihan surkea. Tosi amerikkalaista meininkiä missä kaikki paikat ja kokemukset ja ruoat on parasta ikinä ja kehutaan vuolaasti kaikkea. Oli tosi kökköä.

Teemalta on tullut mielenkiintoisia leffoja. Tulion "pornoleffa" leikkaamattomana versiona ja Barbarella. Teema on juuri sopiva kanava tuollaisille klassikoille.
Itseäni olisi kiinnostanut Coenin veljesten paras leffa Fargo. Olisin halunnut sen tallentaa boksille kun en ole onnistunut dvd:na hankkimaan sitä. Meni vähän ohi eikä minulla ole boksia vielä asennettukaan takaisin käyttöön. Netistä katselen ohjelmat.

Nyt kun tänä vuonna on vaikkapa Bumtsibum tehnyt paluun niin kaikki muutkin kaivetaan naftaliinista. Gladiaattorit, napakymppi, Idols, selviytyjät.
Eipä juuri yritetä mitään uutta keksiä. Haluatko miljonääriksi oli niin suuri menestys, että kokeillaan kaikkea muutakin palauttaa ruutuun.

----

Urheilua: Stanley Cup päättyi saman joukkueen juhliin kuin vuosi sitten. Olli Määttä voitti siis toisen mestaruuden ja hänestä tuli vasta neljäs suomalainen joka tuohon on kyennyt. Ja ikää on vasta parikymmentä vuotta.
Nashville ja Pekka Rinne pelasi hienon loppukauden vaikkei ihan loppuun asti riittänyt. Vähän huono maku jäi kun tuomarivirhe pilasi tuon viimeisen ottelun. Finaalien ainoa tasainen ottelu oli kuitenkin.

Tenniksen Ranskan avoimet päättyi tuttuun voittajaan. Nadalille jo kymmenes mestaruus tuossa turnauksessa. Saman verran hänellä on yhdessä kevään massaturnauksessa voittoja, mikä on ennätys montako on voittoja saanut samassa turnauksessa yksi mies.
Naisten sarjassa latvialainen 20-vuotias nainen teki historiaa, kun edellisen kerran 30-luvulla on sijoittamaton pelaaja voittanut.
Hän pelasi aivan täysillä koko ajan hurjalla riskillä. Löi joka kerta niin kovaa kuin pystyi.
Nelinpelissä Kontinen hävisi jo ekalla kierroksella mutta kaikki muutkin huiput epäonnistuivat, joten hänen johtonsa rankingissa taisi vain kasvaa.
Poikien ja tyttöjen sarjassa oli myös suomalainen mutta hekin hävisivät heti ekassa ottelussa.

Lentopallossa pelattiin suomessa turnaus ja Suomi voitti kaksi peliä kolmesta. Kaikki ei oikein tajua kuinka korkealla tasolla Suomi on noin isossa lajissa.

Golfissa suomen nykyinen ykköspelaaja onnistui taas vaikka olikin aika pieni turnaus. Maailman rankingissa tuli mukava nousu noin sijalle 170 ja pelioikeus euroopan kiertueelle on varmistunut myös ensi kaudelle.

----

Politiikassa ja kansainvälisissä uutisissa on vain terrorismia ja henkilöitä jotka haluavat laittaa rajat kiinni ettei nuo pääse omaan maahan pommittamaan.
Joku poliitikko lanseerasi joskus termin punavihreä kupla kun kaikki tutut äänestää humanisteja. Monilla tuntuu oleva persukupla, kun ei tunneta muita kuin ulkolaisa vihaavia ihmisiä. Luullaan että se on enemmistö ihmisistä vaikka se on vain äänekkäin osa kansasta.
Kaikkea on helppo vastustaa mutta enpä minäkään tässä kovin kiihkeästi viitsi mamujen oikeuksia puolustaa. Kun ei se minun elämääni juuri vaikuta onko täällä kuinka paljon heitä vai ei. Kunhan ei ihan takupajuiseksi maaksi suomi muutu ja riittää noille vanhuksillekin hoitajia. Jonkin verran pitää ulkomailta ottaa väkeä.
Persut nyt valitsi uuden tien joka on avoimesti vastaan monikulttuurisuutta. Ei sillä tavalla hallitukseen taida mahtua jatkossa.

Kirjojen lukutahti on nyt vähän hidastunut mutta pyrin pitämään miniminä 20sivua päivässä keskiarvona, vaikka jotkut päivät jäisikin kokonaan ilman lukemista.
Ennen kurssin alkua luin viikossa kolme novellikokoelmaa.

---

Korttikeräilyssä viikko sitten saapui kallein ostamani kortti. Esa Tikkanen on kortin yksi neljästä pelaajasta niin hullut suomalaiset kerääjät nostavat hintaa. Tikkasesta kun ei ole tuollaisia kalliimpia pienen painosmäärän kortteja kovin montaa tehty niin kaikki ne ovat tosi kalliita. Jostain isommasta tähdestä tai nykyaikaisemmasta pelaajasta on ehkä satoja kortteja olemassa vastaavanlaisia, niin hintataso mukautuu siihen. Tuossa kortissa painosmäärä on 10kpl mikä ei nykyään ole mikään erikoinen juttu mutta tosiaan Tikin korteissa harvinaista.
Tarkkaa hintaa en nyt kerro mutta oli alle satasen.

Mukavasti on nyt kaikista keräämistäni pelaajista jotain löytynyt. Vaikka pidin taukoa pitkään niin lopputulos alkaa näyttämään hyvältä koko vuoden osalta.
Muutama kortti on mennyt kyllä sivu suun mutta se ei ole juurikaan ollut tuon tauon vika. Ovat vaan menneet niin nopsaan muille kerääjille.

Laitetaan nyt kasettien ja korttien sijasta postimerkkejä kuvaan.
90-luvulla alkanut WWF sarja jossa oli aina yhdessä osassa 4 ensipäiväkuorta ja leimaamattomana nuo samat merkit. Aiheena oli uhanalaisia eläimiä kustakin maasta.
Itse tilasin ekat 25 maata eli tasan sata FDC kuorta ja myöhemmin olen kirpparilta ostanut 4 maata lisää. Suomen kuorissa oli aiheena naali eli napakettu.
Kuoret ovat kuvassa näkyvässä nahkakansiossa, joka on vähän revennyt. Sarjasta puuttuu myös sivuja joissa kerrottin tietoa noista eläimistä.
Tuo kuvan tiikeri Laosista oli eka osa sarjassa.

Tämän kuvan myötä taas näkemiin joksikin aikaa. Kunhan nyt pääsen takaisin normaaliin laiskotteluarkeen niin lainaan kirjastosta joitakin leffoja ja alan yhtä sarjaa myös seuraamaan kirjastosta varaamalla. Juhannuksen jälkeen kai tuollaiselle on aikaa taas. Telkustakaan ei mitään tule niin on aikaa.


lauantai 3. kesäkuuta 2017

remontti ohi

8 viikon remontti valmiina. Aikataulu piti ja lattiat oikein pesuaineella putsattiin lopuksi. Viime aikoina enemmän harmia on tullut, kun seinänaapuri aloitti oman remontin jota tekee pitkin päivää työajan ulkopuolellakin.
Normaaliin järjestykseen pitäisi pikkuhiljaa palata, mikron jo kannoin takasin keittiöön.

Viikon verran olen ollut urasuunnittelukurssilla joka on mennyt kyllä työnhakukurssiksi enemmänkin. Ilmapiiri on ollut vähän huono ja haastetta tulee kun kaikki ei osaa koneita käyttää niin hyvin. Hienon nykyaikaisen ceeveen sain aikaiseksi nyt ainakin.

Sain työkkäriin vietäväksi lääkärin lausunnon työkunnostani ja sairaudestani. Kävin myös pitkästä aikaa sydänfilmissä.

Kesän ja kevään säästä on paljon puhuttu. Näyttää että tuo ilmastonmuutos vaikuttaa juuri niin, että koskaan ei ole normaalia säätä. Talvella lämmintä ja kesällä kylmää. Aina tuulee.
Kohta joku kuitenkin sanoo, että loppuisi tämä helle jo pian.

----

Kevätkauden ohjelmia loppuu. Tänään tulee Jari Tervon viimeinen uutisvuoto. Ohjelman jatkosta ei vielä ole tiedotettu. Katsojia tuolla riittää vielä vaikka kuinka, että joku siitä pitää vaikka monet haukkuu. Itsekin tulee aina katsottua.
Edellisessä jaksossa Stan halusi viimeinkin voittaa ja oli Jarin parina. Hävisivät silti. Vastassa oli ohjelmassa varakapteeneina toimineet Frangen ja Nyberg.

Mad Cook show loppui 9 jakson jälkeen. Katsojia oli tosi vähän että tuskin saa jatkoa.
Itse tykkäsin katsella. Asiaa ja viihdettä sopivassa paketissa.

Huutokauppakeisarillakin loppui talvella kuvattu kausi. Katsojamäärät pysytteli puolen miljoonan yläpuolella, että kansa tykkää edelleen.
Ohjelmaan liittyvällä kirjalla on tosi ankea ja töksähtelevä tv-mainos. Kesäkuun aikana tulee viimekuun kirjojen myyntilukuja niin näkee onko ihmiset sitä ostaneet.
Toinen ongelma mulla tän sarjan suhteen on, että sanon ja kirjoitan aina huutoPAIKKAkeisari.

Ykkösellä on näköjään loppunut myös pitkään jatkunut kanadalaissarja jossa oli päähenkilönä ratsupoliisi. Suositulla kanavapaikalla viiden ja kuuden uutisten välissä alkaa nyt joku Australiaan ja Uuteen-Seelantiin sijoittuva sarja

Englannissa on ollut iso kohu 60-luvulla alkaneessa saippuasarjassa. Joukkoraiskaus oli katsojille liikaa. Salkkareissa vastaavaa on aikoinaan ollut ainakin hirttäytymisjaksossa.

----

Koulut päättyy viileässä kelissä. Lahdessa lapsia yritetään tänään villitä ylex-pop konsertilla. Paikalla on JVG, Robin ja muita nuorten suosikkeja torilla.

Padasjokikin pääsi taas mediaan. Tosin uutinen on jo monta vuotta vanha. Suomen korkein kuusi kaatui vuonna 2013 ja sen jälkeen tämä ennätys on ollut Padasjoen Vesijaolla sijaitsevalla 45,10m korkealla kuusella.
Tarkemmin tämä ennätys koskee luonnonvaraisia kuusia. Istutettuna löytyy vielä pari metriä korkeampi kuusi.

Hollolassa oli karhu ja sitten Herralan saha paloi. Tuo vaikuttaa asuntoni omistajan raha-asioihin kun ei nyt saa metsäkaupoistaan yhtään tuloja. Samalla kun pitäisi tämän asunnon remonttia maksaa pois.

Lahdessa oli myös erikoinen tapaus kun alaikäinen poika kaappasi pyöräkuormaajan ja yritti ajaa sillä poliiseja päin. Lopulta tippui korkealta sillalta alas.
Tulee mieleen Megadethin video missä mies varastaa tankin ja ajelee sillä pitkin kaupunkia.
----

Mulla taitaa olla 30 ulkolaisen tv-sarjan lista suosikeistani.
Laitetaan tässä nyt suurimpia suosikkejani näistä.

TOP12 ulkolaiset TV-sarjat.

1. Twin Peaks
2-7
Babylon5
X-files
South Park
Pulmuset
Mr Bean
Breaking Bad
8-12
Family Guy
Pushing Daisies
Kylmä Rinki
Alias
Hill Street Blues

----

Urheilun maailmassa Suomi pääsi taas lentopallon MM-kisoihin. Vakuuttava karsintaturnaus. Onnistuminen tuli oikealla hetkellä sillä sen jälkeen maailmanliiga on alkanut kahdella tappiolla.

Räikkönen voitti Monacon legendaarisen kisan aika-ajot mutta talli halusi itse kisassa ykköskuskin mieluummin voittavan. Kimi murjotti palkintokorokkeella näyttävästi kakkossijaansa.

Jalkapallossa Englannissa on pelit pelattu. Piskuinen Huddersfield nousi ekaa kertaa valioliigaan. Nousukarsinnoissa he pelasivat kolme tasapeliä ja voittivat kaksi rankkarikisaa.
Palkinnoksi tulee parisataamiljoonaa televisio-oikeuksista. Vaikka paluu divariin olisi nopea niin siitäkin saa vielä sopeutumisrahaa. Monta uutta pelaajaa saa noilla rahoilla hankittua.

Arvostetun FA-cupin voitti Arsenal jolta jää kuitenkin europelit väliin. Manu kai pääsee eurooppaliigan voitollaan mestareiden liigaan.

Mestareiden liigan finaali pelataan tänään lauantaina. Espanjaan on voitto mennyt viime vuosina ja nytkin suosikkina on Real Madrid.

Veikkausliigassa HJK on alun perusteella menossa viimein mestaruuteen, mutta kausi on vasta alussa.

Pekka Rinteen voittokulku on hyytynyt kahden selvän tappion johdosta. Stanley cupin voittoon on pitkä matka.

----

Kortteja en ole nyt hetkeen tilannut lisää. Odottelen postin kuljettavan perille ostoksia. Pari tennisnimmaria jossain vaiheessa tilaan samassa kuoressa.
Jo perille tulleissa korteissa on ollut näyttelijöiden nimmareita. Näiden myötä tuli DC Comics sarjakuvahahmojen listaani paras tähän mennessä eli teräsmies.
Renny Harlinin leffoissa esiintyneitä henkilöitä tuli myös kahden leffan osalta lisäys listaani.

Iltasanomissa oli juttu siitä miten Laine ja muut NHL tähdet saavat tuloja kun jotkut firmat myyvät heidän nimmaroituja kiekkoja ja paitoja yksinoikeudella.
Kuusinumeroisista luvuista oli kyse parhaiden osalta. Tässä ei puhuttu mitään noista lätkäkorteista joihin pelaajat kirjoittavat vaikka kuinka nimmareita.

Jotain hukattuja papereita etsiessäni löysinkin Kaj Stenvallin kalenterin vuodelta 2009.
Nyt mulla on Stenvallin ankkoja 50 kuvaa koossa kun laskee postikortit ja niistä kehystettyjä tauluja, palapeli ja kahdesta kalenterista sivuja.
Lisäksi on kirja jonka kuvituksessa on toiset 50 kuvaa.

Tuon kalenterin kuvan myötä taas viikoksi näkemiin. Yksi noista kuvista löytyi ennestään jo postikorttina.