keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Rauhallista joulua!

Maaseudun rauhaan siirtyminen jouluksi lähenee. Talo on jynssätty puhtaaksi ja muutenkin alkaa olemaan valmista. Vielä ehtii tämän blogin kirjoittamaan. Ennen uutta vuotta olisi tarkoitus vähän käydä läpi vuoden kulkua. Luettujen kirjojen määrää jne.

Saara Aalto palasi suurena tähtenä Suomeen ja aikoo kai viimein saada oman levyn aikaiseksi. Suomalaisille on niin tärkeää kun suomesta puhutaan ulkomailla. Onhan täältä aiemminkin tullut euroopan soitetuimpia kappaleita kuten sandstorm.
Terrorismi ei ole vielä Suomeen jalkautunut, että siinä mielessä ei olla kansainvälisiä. Omasta takaa löytyy sekopäitä kyllä valitettavasti.

Tampereella sorsapuistossa pelattiin kaksi ulkoilmaottelua jääkiekossa. Yleisöä oli yhteensä 19000 vaikka ottelut tuli suorana neloselta. Itse olen aina kannattanut vain Ilvestä vaikka Lahdessa asunkin nykyään. Viime vuosien surkea menestys sopii luonteelleni. Osaa sitten olla kiitollinen pienestäkin menestyksestä. Olin paikalla kun Ipa viimeksi pelasi finaalissa.


Kuvassa muun lätkäaiheisen kaman seassa kuvaamataidon tunnilla väsätty ilves naamio.
toinen syömähammas on tippunut, joka on varsin symbolista. Korvan tupsuna on höyhen kanalasta jossa olin pari kuukautta töissä.

Osallistuin veikkaukseen jossa piti laittaa järjestykseen kaikki 15 liigajoukkuetta joulutaukoon mennessä. Kisa oli sen verran vaikea että kahdella oikealla sijaluvulla taisi voittaa. Itse sain oikein vain TPS kolmannen sijan. Itsekin olisin saanut kaksi oikein jos Ilves olisi eilen voittanut ottelun, jonka hävisi viimeisillä minuuteilla.

Suomi ja Tampere oli muutenkin esillä kun saksalainen jalkapalloseura on käyttänyt kummelin sketsiä. Sama sketsi on ollut aiemmin amerikkalaisen korisseuran osalta esillä.

Tästä tuli mieleen vanhat maalimainokset. Poika se on kalkkuna! Tuo "poika" oli jalkapallovalmentaja Ville Lyytikäinen joka nyt on kuollut.
Ville muistetaan myös Vääpeli Körmy leffoista.

----

Kotimaisessa televisiotarjonnassa suomilove on pärjännyt odotetun hyvin uudella ohjelmapaikalla. Mutta on se käsittämätöntä, että sama ohjelma saa nyt ylen toisella kanavalla puolet enemmän katsojia. Itsekin olen nyt seurannut sarjaa että turhaan valitan. Katson kylläkin tiistain uusinnan.
Kirjoitinkin aiemmin tuosta miten kanava vaikuttaa katsojamäärään omituisesti.

Maikkarilla huomenta suomeen valittiin uusi tiimi. Muutaman vanhan tutun joukossa on uutena esim ravilähetyksistä tuttu missi Joanna Kuvaja. Ivan Puopolon huumoria en ole koskaan tajunnut mutta nyt on maikkarin aamushowssa hänkin. Ylen ohjelmissa ollut aiemmin.
Late Karhuvaara ja hänen Pasila piirretyn versio Kontiovaara ovat kaikkien aikojen aamujuontajia kyllä.

Jouluna on tulossa Doctor whon spesiaalijakso ja konsertteja. Aika vähän katsottavaa. Lumiukko ja samu sirkan joulutervehdys kuuluu aina jouluun. Komisario Palmu leffatkin tulee kaikki.

-----

Tuon ekan kuvan lisäksi tässä lisää lätkäkamaa. Suomi pelaaja joka ampuu tulisen lämärin kun painaa kypärästä.




Keräilyosastolla olen tilannut lisää kasetteja. Saattavat tulla ennen joulua. Tarkoitus olisi hankkia yksi kasetti esittäjää kohden, mahdollisimman halpoja mutta samalla jotenkin kiinnostavia julkaisuja. On ne kyllä nostalgisia kapistuksia. Yli 20 ulkolaista ja yli 20 kotimaista esittäjää jo löytyy.
Joulureissulle lähden kameran kanssa niin saan kuvia tavarasta, jota en viitsi kärrätä omaan asuntoon. Toivottavasti löytyy myös sellaista, joka oli piilossa edellisellä käynnillä.
Viime aikoina olen löytänyt paljon myyntiarvoja erilaisille esineille joita omistan tai pitäisi jossain nurkissa lymyillä.

------

Jouluksi runo joka kannustaa syömään hyvin joulun herkkuja. Itse olen jo suklaalla aloittanut.

Sinulla on heti tuossa
leuan ja varpaidenpäiden
välimaastossa
muutama neliö
halaamiseen otollista maaperää.
Mukavan pyöreitä neliöitä.

Oikein mukavaa ja lämminhenkistä joulua kaikille blogini lukijoille!!!

3 kommenttia:

  1. Leppoista joulunaikaa! Sun blogia on mukava lukea :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon. Eka joka uskalsi kommentin kirjoittaa :)

    VastaaPoista
  3. Tosi lupsakkaa luettavaa (nyt kun olen löytänyt sivut). Jatka samaan malliin. T. Harry
    PS. Koska Lyytikäisen Ville on kuollut?

    VastaaPoista