lauantai 17. joulukuuta 2016

Joulu lähestyy

Viikon päästä on aatto. Itselläni ei enää ole suunnitelmissa muuta kuin siivous. Vaikken tässä asunnossa joulua vietäkään niin on kiva tulla siistiin kotiin takaisin sitten.
Joulukortteja ens viikolla odottelen.

Vuotuinen kolesterolimittaus on tehty ja alle kuuden on pysynyt sukurasitteesta huolimatta. Liikunnalla voisi vähän saada alemmaksi.

Edellisen dekkarin jälkeen olen lukenut pari viikkoa ruotsalaista Åsa Larssonin dekkaria. Tämä on vasta kolmas kirjailija jonka dekkareita olen lukenut kaksi kappaletta. Harjunpäät ja Chandler muut.
Tämä kiinnosti kun henkilöistä monilla on suomalaiset sukunimet. Torniojokilaaksossa. Tässä kirjassa liikuttiin uskonnollisissa piireissä kuten ensimmäisessäkin hänen kirjassaan. Päähenkilö on järkyttynyt ekan kirjan tapahtumista ja on sairaslomalla. Oleilee paikkakunnalla jossa on tapahtunut pappien murhia muttei sen kummemmin asiaa tutki. Henkilöt muistelevat paljon vanhoja tapahtumia, niin lukija saa tietoon mitä kaikkea on tapahtunut, kun murhattu oli vielä hengissä.
Dekkareista olisi tarkoitus joskus lukea James Ellroyn ja Dennis Lehanen kirjoja. Tosi vähän olen dekkareita lukenut mutta muutaman kuitenkin.
Stephen King on viime vuosina kirjoittanut dekkareita joista eka on suomennettu. Se oli hyvä.

Kirjastosta sain lainaan Fargon 2. kauden DVD. Toisella kaudella on eri vuosikymmen ja eri henkilöt kuin ekalla. Sama tunnelma ja sama paikka. Mustaa huumoria reppanoista ihmisistä jotka sotkeutuvat murhiin, leppoisia maalaispoliiseja ja raakoja rikollisia. Fargo on alunperin ollut Coen veljesten kuuluisa elokuva ja tämä sarja on samassa hengessä tehty. Jakson alussa lukee aina, että tapahtumat ovat totta mutta nimet muutettuja jne. Mutta oikeasti ne tapahtumat eivät ole totta. Se on matkittu elokuvasta myös.
Jos tykkää mustasta huumorista niin fargoa voi suositella, niin leffaa kuin sarjaakin. Ensi vuonna tulee vielä kolmas kausi.

Alppihiihdossa suomella menee surkeasti. Paras laskija Sandell lopetti kesken kauden ja yrittää parannella selkäänsä. Romar sen sijaan palasi vuoden tauolta. Saas nähdä koska seuraavan kerran joku pääsee pisteille.

Muutama sekalainen ajatus uutisaiheista
Ties kuinka kauan on maailmanrauhaa horjuttanut Usan ja Venäjän huonot suhteet mutta nyt kun Trump kasaa hallitusta venäjän ystävistä niin sekin on nyt vaaratekijä. Ei hyvä tämäkään.

Mua ärsyttää aina kun huumeita takavarikoidaan ja joka kerta mainitaan paljonko olisi lastin arvo ollut katukaupassa.
Eikö tärkeintä ole että ne aineet on pois narkkareilta, eikä se että paljonko joku olis tehnyt rahaa niillä? Raha aina tärkein juttu.

Joulukalenteria katsellessani olen miettinyt että onko tontuilla ollut aiemmin rinnat. Pirpana-tontulla on aika isot tissit, mikä on melkoisen hämmentävää.



Tässä olis ekat kasetit jotka olen ostanut 2000-luvulla. Tarkoitus olisi ainakin nyt aluksi hankkia vain yksi kasetti esittäjää kohden. Onneksi oli aika paljon varastossa jo 90-luvulla ostettuja niin ei kaikkea tarvi ostaa.
Kyllä näilläkin arvoa alkaa olemaan. Huutiksessa on viime aikoina isoin maksettu hinta ollut Irwinin kasetilla 105 euroa. Sleepparit 54 euroa.
Itse ostelen mitä halvalla saa ja odottelen sitten vesi kielellä seuraavat parikytä vuotta hintojen nousua. Heh. No ei raha tässä tärkeää ole kun haluan vaan säilyttää ja kerätä vanhaa tavaraa.

Kuvassa Johnny Cash englantilainen kokoelma 1970
Hectorin timanttia myynyt Hectorock 1974
Juicen grand slam, 17 kappaletta sisältävä Boogieteorian alkeet 1983, yksi kappaleista on 16minuuttinen pieksämäen asemalla blues.
Eppujen eniten myynyt studioalbumi kahdeksas ihme 1985
Sleepparit sings Matti+Teppo 1987 (tässä kaksi artistia kätevästi samalla kasetilla)

Ennestään mulla ei näin vanhoja kasetteja ollutkaan. Leevin häntä koipien välissä 1988 oli vanhin.
5 kasetin paketti on jo ostettu lisää muttei vielä postissa.

Loppuun runo kylästä jonne jouluksi menen.
Tarkemmin sen keskustasta.

Tuosta se alkaa
ja siihen se loppuu
Ja siinä välissä raukea lehmä
leipoo lantakakusta kappaleen katoavaa kansallismaisemaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti