maanantai 3. heinäkuuta 2017

Heinäkuu

Uusi viikko taas alkanut. Rahatilanteeseen vaikuttavia asioita on tässä alkuviikosta positiivisessa mielessä. Psykiatrinen hoitajani oli sitä mieltä etten mä voi tulla taloudellisesti toimeen. Se on muutenkin aina jotain mieltä mun tilanteestani, yleensä sitä, etten voi tulla toimeen itseni kanssa ja sitten lopuksi sanoo kuitenkin että mulla menee niin hyvin ettei ole tarvetta kovin usein käydä. Vähän ristiriitaista.
Sovin myös että aloitan torstaina käymään vapaaehtoisena eräässä hoivakodissa. Mölkyn vetoa olisi ekana tarjolla.
Perinteiset kesäsynttäritkin oli suvun parissa. 7v tuli nyt täyteen sankarilla. Odottaa innolla koulun alkua.

Edellinen viikonloppu oli ilmeisesti kesän vilkkain tapahtumien puolesta.
Kansaa veti paikalle ainakin Provinssirock Seinäjoella, suviseurat Porissa, Tuska Helsingissä, missä HIM houkutteli ihmisiä viimeisimmillä keikoillaan.
Hesassa oli myös pridekulkue ja Hämeenlinnassa Guns N Roses, tai ainakin 3kpl bändin alkuperäisjäsenistä.
Padasjoen oma kesän kohokohta Sahtimarkkinat oli samaan aikaan ja Kääriäisen Jorma esiintyi.
Lahdessa muutama ihminen jonotti ilmaista makkaraa torilla Lidlin grillimaisteri kiertueella. Benjamin Peltonen esiintyi ilmeisesti siellä.
Ja minä olin siis näistä kaikista mahdollisuuksista siellä 7v kemuissa.
Tosta Gunnareiden keikasta uutisoitiin että ihmiset olivat raivoissaan kun piti jonottaa niin kauan ja sitten kalja loppui. Siis haloo! Jos Gunnarit tulee 20vuoden tauon jälkeen niin tärkeintä on että kaljaa riittää. Koko keikka heti pilalla. Hohhoijaa.

Ja tässä vaiheessa mulla on sauna kuumana niin käväisen siellä...

Ulkona alko satamaan, viilentää saunan jälkeen sisäilmaa. Tässä kämpässä on pakko pitää parvekkeen ovea auki tai nousee 28 asteeseen sisälämpö kesällä. Ei ole siitä huolimatta kärpäsiä tai ampiaisia tullut ainoatakaan sisään tänä kesänä.

----

Penny Dreadful on nyt katsottu kaikki 3 tuotantokautta. Eka kausi oli aika tylsä mutta sitten parani meininki loppua kohden. Viimeisellä kaudella kirjallisuudesta tuttuja hahmoja oli uutena mukana tohtori Jekyll sekä Draculan orja Renfield.

Tällä viikolla pitäisi päästä katsomaan kirjaston levyiltä rikossarja Justifiedia. Jos edellinen lainaaja palauttaa ajallaan.
Samalla katselen Nikke Knattertonia youtubesta.

Dr Who:n kymmenes kausi päättyi tunnin mittaiseen jaksoon joka oli tuottaja Moffatin itse käsikirjoittama. Periviholliset cybermenit oli vastustajina.
Tuolla kaudella ei päävastustaja Dalekeista ollut harmeja. Ne vain vilautettiin yhdessä jaksossa mutta eivät tällä kertaa varsinaisesti hyökänneet ketään vastaan.
Kausi oli aika viihdyttävä esimerkiksi Matt Lucasin esittämän koomisen apulaisen ansiosta. Hänet muistetaan suomessa ainakin pikku britannia sarjasta ennestään.
Tulevaan jouluspesiaaliin tulee vierailijaksi esim harry potterista tuttu miesnäyttelijä.

Kesän vaisuissa katsojaluvuissa suomen katsotuimmaksi jenkkisarjaksi nousi tällä viikolla foxin CSI Miami.
Eurooppalaisissa sarjoissa ykkösenä jatkaa saksalaisdekkari syyttäjä.

Leffoja katsoin pitkästä aikaa. Boxilla oli tallennettuna ruotsalaisen vampyyrielokuvan jenkkiversio ja sitten tuli katsottua pussikaljaromaani, kun en ole jaksanut lukea sitä kirjaa. Rimmisen kirjoista olen lukenut vain sen finlandiavoittajan. Nyt on uusi scifikirjakin häneltä ilmestynyt mutten ole oikein innostunut häntä lukemaan.
En ole kyllä lukenut tuota ruotsalaista vampyyrikirjaakaan vaikka kaikki muut häneltä suomennetut kirjat olen lukenut. John Alvije Lindqvist.

Kohta jo putoaa kärryiltä mitä viihdeohjelmia palautetaan ruutuun suomessa. Selviytyjät on myös tulossa ja paljon muuta jotka olen kai maininnut jossain vaiheessa.
Sama ilmiö kuin jenkkileffoissa että samaa vanhaa kierrätetään loputtomasti.

----

Urheilua on tällä viikolla ainakin Wimbledonin tennisturnaus. Kontisen nykykunto on sen verran kateissa ettei paljoa voi odottaa. Odotettavissa on onneksi myös se, että moni muukin huipuista epäonnistuu. Sen verran menee ristiin ottelut nelinpelissä.
Kaksinpelissä Federer ja Djokovic ottivat molemmat yhden turnausvoiton näissä ruohokauden turnauksissa. Mestaruutta voisi povata jommalle kummalle.

Pesäpallossa oli Itä-Länsi ja jalkapallossa venäjän esikisat. Kumpikaan ei juurikaan kiinnostanut.

Musiikkikokoelmiini sain Haloo Helsingin tänä vuonna ilmestyneen albumin. Tosin vaan tietokoneelle kopioksi. Koneelta mä musiikit kuuntelenkin niin ei ole niin tärkeää omistaa sitä konkreettista levyä.
Albumi oli ihan kohtalainen. Puolet kappaleista oli hyviä eikä kovin montaa täytebiisiä ollut. Elli Haloo oli tuttuun tapaansa tehnyt yhden kappaleen.

Ei tässä nyt paljoa muuta tällä kertaa. Lahteen on huumorimielessä ehdotettu lihamukipatsasta. Tuskinpa tulee. Maksaja löytyisi mutta kuka sellaisen sallisi tulla katukuvaan.

Keräily puolella postista tuli Patrik Laineen tulokaskortti. Se kaikkein halvin vaihtoehto. Minulla on nyt 214 eri suomalaisen pelaajan tulokaskorttia lätkästä. Ei puutu yhtään. Toi laskuri saattaa kyllä olla mennyt sekaisin mutta yhtään ei pitäisi puuttua.

Pääkohdettani Toskalaa pitäisi tällä viikolla saada pari korttia lisää ostettua. Miesmuistiin ei ole hänen kortteja löytynyt noin paljoa samana vuonna.

Yksi tänä kesänä ostetuista Toskaloista on tuo kuvassa näkyvä 90-luvun kotimainen nimmarikortti. Kortin sai kun lähetti Kari Takon kortin valmistajalle ja valitsi yhden neljästä pelaajasta. Kaikki oli maalivahteja.
Tuo Takon kortti on sekin noin 15 euron arvoinen nykyään ja löytyy omasta Takko kokoelmastani. Siis jos tuo kortti on vaihdettu ja palautettu rei'itettynä. Vaihtamattomana arvo lienee paljon suurempi.
Nuo nimmarikortit on suunnilleen 50euron hintaisia nykyään mutta sain omani halvemmalla.

Kuvassa on myös tuo parin euron hintainen Laineen tulokaskortti. Muut Laineen tulokaskortit on paljon arvokkaampia.
Minulla on melkein 1400 pelaajan tulokaskortti niin yritän valita ne mahdollisimman halvat vaihtoehdot.

Toisessa kuvassa äitin pihassa viihtyvä tikka.



keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Juhannusmuistoja ja aktiivista elämää

Kurssi on päättynyt ja juhannukset vietetty mutta monenlaista puuhaa riittää. Kun on tottunut vain laiskottelemaan ja keksimään mielekästä ajanvietettä päivän ratoksi, niin tämmönen asioiden kasautuminen saa ihmisen akvitoitumaan tai sitten antamaan periksi. Tällä kertaa on puhtia riittänyt myös hoitaa kaikki asiat yksi kerrallaan.

Kämppää olen viimein saanut palautettua remonttia edeltävään olotilaan vaikka muutama asia onkin vielä kadoksissa. Esim. imurointi ja digiboksin takaisin asentaminen sekä eteisen kirjahyllyn täyttäminen on ollut tässä alkuviikosta ohjelmassa.
Hajonneen loisteputken vessasta sain ominpäin ostettua uuden ja vaihdettua. Ei ollut kovin vaikeaa vaikka tuommoiset "miesten hommat" onkin yleensä vaikeita minulle.
Farkut oli myös ihan hajalla joten ostin uudet laadukkaat ja hintavat. Ei ollu edes tarjouksessa.

Töitä ei nyt ole ennen syksyä luvassa jos ei VMP ota yhteyttä. Sen sijaan olen ilmoittanut tulevani erääseen hoivakotiin vapaaehtoiseksi ulkoiluttajaksi, kunhan nyt sovitaan vielä minä viikonpäivänä sitoudun saapumaan paikalle aina.
Olen myös laittanut alkuun jäseneksi liittymisen klubitalo nimiseen paikkaan. Juuri tuo Lahden osasto oli isossa osassa Armanin mielenterveysjaksossa, Täällä pohjantähden alla -sarjassa.
Tuota kautta on mahdollista päästä kevyisiin työhommiin vaikkapa 20 tunnin viikkotahtiin täydellä tuntipalkalla. Tuo on enemmänkin räätälöity eläkeläisille mutta kyllä siitä jotain käteen jää työttömällekin.
Paikan päällä on mahdollista puuhastella kaikkea mielekästä muutenkin jos ei muuta tekemistä ole.

Syksyyn ja tulevaisuuteen on sitten suunnitelmia A, B, C.

-----

TV sarjoja olen katsellut samoja kun viimeksikin. Pitää ehtiä ennen kun poistuvat areenasta ja katsomosta.
Uutena olen keksinyt (kunhan ehtii) youtubesta suomeksi puhutut Nikke Knatterton jaksot. Joita on 15kpl. Saksalainen sarja joka tehtiin 1978-80 vuosina.
Suomalaisena kertojana tuossa on salkkareiden Seppo Taalasmaa.

TV sarjojen katsojalukuja kun katsoo niin amerikkalaiset huippusarjat ei kiinnosta isoja massoja. Vaikka noilla mainostetaan jotain maksukanavia. Esim tohtori who tai muut kakkosen sarjat ei mahdu kanavan 20 katsotuimman ohjelman joukkoon. Sama juttu vaikkapa loistavassa Subin Penny Dreadful sarjassa. 15 000 katsojaa riittäisi listalle pääsemiseksi mutta ei mahdu joukkoon.
Big Bang theory näyttäisi olevan tällä hetkellä katsotuin amerikkalainen draamasarja.
Sen sijaan eurooppalaiset sarjat vetää huippulukuja, kuten saksalaiset dekkarit tai Pokka pitää.
Yleisesti ottaen näyttää siltä ettei ns kesäsarjat ole tänä kesänä innostaneet katsojia ruudun ääreen. Nelosen kesäsuosikki huvila ja huussikin on loppunut mutta Livin puolelta tulevat uusinnat kyllä aika hyvin kerää katsojia.

Juhannuksen aikana kun katsoin äitin kanssa samaa töllöä, tuli vilkaistua montaa ohjelmaa mitä en muuten katsoisi. Holby cityn sairaalaa katsoo jo ihan mielellään vaikken sitten omin päin sitä jaksa tai ehdi seurata.
Eurooppalaisia poliisisarjoja en seuraa mutta juhannuslauantaina tuli katsottua jotain Irlantilaista sarjaa.
Samoin maikkarilta tuli sunnuntaina ihan hauska norjalaissarja. Siinä oli sama koheltaja kuin Lilyhammerissa.
Heikointa lenkkiäkin katsoin yhden jakson, jossa yllättäen nainen voitti. Normaalisti naiset tuntuu tippuvan (tai tiputetaan) tuossa ohjelmassa nopeasti. Ohjelman ärsyttävin puoli taitaa olla se kun juontaja mainostaa koko ajan että paljonko olisivat voineet voittaa. Sama kuin Jaajo sanoisi että tällä kaudella 20 jaksossa on mahdollisuus voittaa yhteensä 20 miljoonaa.
Uutisvuodon tilalle kesällä tulevalle sarjalle odotetaan aina jonkinlaista näkyvyyttä. Jos ei muuta niin kiistellään siitä miten huono tuo sarja on. Kuka muistaa vielä esim. Manne TV:n?
Nyt vilkaisin tuota tämän kesän sarjaa, joka ei kyllä oikein jaksa viihdyttää.
Salkkareiden tauolla näytetään nettisarjoja joissa on aina muutama sarjan hahmo vain. Ainakin osaa noista sarjoista mainostetaan pikkutuhmalla meiningillä. 3 jakson mittainen bikinejä ja timantteja tuli seurattua läpi. Ihan riittävästi noiden tyyppien seikkailuja vähäksi aikaa.

Juhannuksen satsaus oli ylen 5 tuntinen hulahula. Siitäkin Robinin tunnuskappaleesta on jotkut kukkahattutädit suuttuneet ja Iltasanomat vielä tekee otsikoita että Robin esittää seksikappaletta lapsille. No just niin.
Kaipa se uusi ennätys sitten syntyi. Saman kappaleen tahdissa tanssijat samaan aikaan.
Seuraavana yönä subilta tuli oma tempaus. Kolmetuntia kuvaa ruokakaupan kassahihnalta. Katsojamääristä päätellen suomi on ihan hullu maa.

----

Nyt kun seitsemän kuuta tulee tätä vuotta täyteen niin saan 30 romaania luettua. Tahti on hiipunut kahdesta edeltävästä vuodesta jonniinverran. Minimitavoitteena on ollut että luen vähintään 20sivun päivätahtia. Eli viikossa 140sivua vaikka väliin mahtuisi nollan sivun päiviä.
Ensimmäinen kirjailija jonka koko tuotannon saan luettua tänä vuonna loppuun on täällä kerran esitelty britti Ian McEwan.
Taitaa olla 13 kirjaa suomennettu häneltä ja viimeinen on menossa. Kolmena vuonna olen hänen kirjojaan nyt lukenut.
Eniten olen lukenut tänä vuonna toisen britin Graham Greenen kirjoja (5kpl) ja aion lukea kaikki mitkä löytyy hyllystä ilman että pitää varastosta pyytää.
Padasjoen kirjastosta lainailin kirjoja jotka sieltä löytyivät mutta olisivat olleet Lahdessa varastossa. Sai tuota remonttievakointia hyödynnettyä.
Muutaman uutuuden sain myös lainaan Padasjoelta. Lahdessa suositut uutuudet pitää yleensä varata jos haluaa saada lainaan.

----

Urheilua: Pitkämäki näytti olevansa taas mitalikunnossa kun MM-kisat on loppukesästä. Melkoinen kestomenestyjä kyllä jos laskee kuinka moni on MM-tasolla ollut pistesijalla eli 8 parhaan joukossa viimeisen 10 vuoden aikana.
Lipsanen kolmiloikassa saattaa seuraavissa kisoissa sen pistesijan ottaakin. Edellinen moinen hyppylajiessa tullut menestys on Evilän mitali.

Formulat ei juurikaan kiinnosta vaikka näköjään välillä on draamaa. Bakussa oli niin paljon tapahtumia radalla että ekalla kierroksella jumboksi tippunut Bottas nousi lopulta kakkoseksi.
Bottaksen vaimo söpöliini ilmoitti vaihtavansa lajia ratsastukseen.

Uusia Hall of Famen jäseniä valittiin ja Selänne pääsi mukaan. Siinä siivellä ketjukaveri Kariya pääsi myös mikä tuntuu vähän oudolta.
Kurri oli ennestään suomalaisista vain saanut tuon kunnian.

Kesän varaustilaisuudet on käyty läpi.
Lätkässä varattiin kolmantena Hifkin puolustaja Heiskanen. Ennätys tuli kun ekalla kierroksella eli 31 ekan varauksen joukossa oli 6 suomalaista. Joskus kun ei ole ollut yhtään ykköskierroksen varausta.
Toiseksi paras kotimainen varaus oli Juuso Välimäki kenen nimmarikortti mulla on jo hankittuna. Samassa korttisarjassa oli numerolla 40 varattu Aleksi Heponiemi. Sen ostin myös. Minulla on 112 eri suomalaisen lätkäpelaajan nimmaria, amerikkalaisissa korttisarjoissa. Puuttuvia taitaa olla 3kpl. Aho, Laine ja yksi harvinainen 90-luvun juniorikortti.
Ilveksen pelaajien nimmareita on lisäksi paljon kotimaisesta sarjasta.

Koripallon puolella Markkanen varattiin odotetusti 10 parhaan joukossa. Numerolla 7. Varaaja myi samantien pelaajan Chicago Bullsiin joka ei viime vuosina ole kovin hyvin pärjännyt.
Jos ei menestystä tule seuran puolesta niin ainakin talous on Markkasella taattu. Tessin mukainen palkka kahdelle ekalle kaudelle on noin 6 miljoonaa yhteensä.

----

Juhannuksen vietosta sen verran vielä että seurattiin pihan kuusessa asustavan harakkaperheen kolmen poikasen siirtymistä pesäpuusta ympäristöön.
Muutenkin meni juhlinnat rauhallisissa merkeissä. Keskityttiin enemmän vaan kävelyretkiin. Juodut kaljat oli enimmäkseen ykköskaljaa ja makkaraa meni yksi paketti. Esim. muikkuja oli myös tarjolla.

Tässä viime aikoina olen huomannut kuinka nautinnollista on tallata lehtokotiloita maastossa. Nuo viheliäiset tuholaiset on vapaata riistaa eli kukaan ei jää suremaan tai syyllistämään vaikka kuinka paljon tappaisi niitä.
Äiti kutsuu niiden jahtaamista kävelyretkillä pokemonien etsimiseksi.

Omat unet on ollut väkivaltaisia ja rivoja joten niitä ei voi kertoa. Tai tuollaiset unet ainakin jäävät mieleen hyvin.
95v täyttävä pappani kertoi herätessään olleen unessa amerikanmatkalla lentokoneella. Mies joka pysytteli kotonaan koko elämänsä eikä edes ajokorttia ajanut. Tuossa iässä sitten lentokoneella matkustelee.
Meillä on suvussa miehiä jotka eivät pidä matkustelusta. Esim. nuorin enoni osti tuon papan asunnon niin ei tarvinut koskaan muuttaa siitä pois.
Itsekään en tykkää matkustella. En ole käynyt virossa enkä lapissa eikä ole passia. Kerran ruotsin laivalla ja portugalissa.
Kun olen jossain pois kotoa kauempana mietin koko ajan että miten ja koska pääsen takaisin ja olen tyytyväinen kun huomaan ettei talo ole palanut sillä aikaa.

----

Keräilyn maailmassa olen taas tilannut uusia lätkäkortteja, joten en taida vielä uusia kuvia korttifoorumille laittaakaan. Kansa kohahtaa kun on kerralla monipuolinen kattaus uusia ostoksia.

Kolikkoja löytyi edellisen postauksen päivänä yksi vielä uusi hollantilainen kolikko. Hollannin kolikoista helpoimpia ei montaa puutukaan. Lisäksi on niin harvinaisia puuttuvia, että pitäisi asua hollannissa saadakseen sellaisia.

Tänä kesänä tilasin 5 Leaf nimisen valmistajan tennisnimmaria. Kerään nimmareita tai paidan palasia pelaajilta jotka ovat olleet rankingissa top10 joukossa.
Paras noista uusista oli Jimmy Connorsin nimmari. Hänellä on eniten atp-turnauksien voittoja miehistä. Ainoana yli sata. Hän pelasi todella pitkän uran niin kertyi noita voittoja ja oli hän kova pelaaja muutenkin.
Noita top10 pelaajia mulla on yli 70 eri pelaajaa kokoelmassani.

Kuvassa tuo Connorsin kortti. Nimmari on tarraan kirjoitettu joten ei ole itse koskenut tuohon korttiin.

Tämän myötä taas näkemiin. Viimeksi kun nakukympistä kirjoitin, oli monta ihmistä eksynyt googlen kautta sivulleni. Varmaankin tuon hakusanan avulla.


tiistai 20. kesäkuuta 2017

Juhannuskelit alkaneet

Paljon on mahtunut taas tapahtumaa ja uutisia ja ihmisten tapaamisia kesän keskelle.
Vähän stressaava mutta hyödyllinen kurssi on loppunut ja sain selkeät suunnitelmat ensi syksylle. Jotain puuhaa on jo tässä kesälläkin kyllä.
Vastaan on tullut kaupungilla jos jonkinlaista tuttua, joita en ole nähnyt aikoihin. Ihan sovittuna tapaamisena oli parinkymmenen vuoden takaa koulukaveri. Erään urheilulajin suomen mestariksi on päässyt tässä välissä.

Jukolan viestit on taattu kesän merkki. Voitto meni pitkästä aikaa Ruotsiin.
Ensi vuonna tapahtuma onkin tässä naapurissa Hollolassa.

Samana viikonloppuna Padasjoella juostiin nakukymppi. Osallistujien määrässä tehtiin taas uusi ennätys. Tapahtuman suosio tuntui jo hiipuneen jossain vaiheessa mutta nyt on nostetta ollut. Ekaa kertaa mahdollisuus oli juosta myös nakumaraton.
Ulkomailla oli googlattu padasjoen sijaintia, että päästäisiin mukaan.
Jossain sanottiin että tuo on ainoa naturistinen juoksutapahtuma mutta Radio Rock taitaa aina talvella järjestää korttelinympäriviuhahduksen.

Viimeksi kerroin Vesijaon kylän ennätys korkeasta kuusesta niin tuo nakukymppi on samassa kylässä.

Yleisurheilukausi on alkanut. Saksalaiset viskoo keihästä pitkälle ja eräs kotimainen 17vuotias juoksi 10.33 satasen. Ikäluokan maailmanennätys on 10.19 että aika hurjassa vauhdissa ollaan. Eri asia sitten miten kehitys tuosta jatkuu.
Alisa Vainio palasi yllättäen kilpakentille. Tauko on ollut niin pitkä ettei taida tänä kesänä vielä kunnon vauhtiin ehtiä.
Neziri taas on vauhtinsa menettänyt täysin.
Lipsanen näyttäisi rikkovan 50v vanhan kolmiloikkaennätyksen tänä kesänä. Tasan 17 metriä on tuo haamuraja.

TV-ohjelmia ei kesällä katsota juuri muuta kuin urheilua ja uutisia. Nelonen tuosta kärsii kun heillä ei juuri ole kumpaakaan.
Ylen kesäsarja rakkautta vain jaksoi kiinnostaa katsojia vain yhden jakson ajan. Maikkarin autoparonikaan ei suurta suosiota ole kerännyt.

Itse katselen tällä hetkellä subin kauhusarjaa Penny Dreadful. Kolmas kausi oli myös viimeinen tuossa sarjassa.
Samoin kolme kautta oli Lilyhammer sarjassa joka uusitaan tänä kesänä. Toinen kausi on nyt menossa.

Maikkari yrittää uudestaan laulukisa X-Factoria. Eka yritys taisi epäonnistua taannoin ja nyt on nelosella jo kaksi laulukisaa, niin miten mahtaa olla tarvetta enää.

Neloselle siirtyvä Aku Hirviniemi palasi julkisuuteen haastattelulla. On ollut työuupumuksen takia sivussa. Julkistettiin myös että he ovat eronneet Niina Lahtisen kanssa.

Myytinmurtajista tuttu mies vieraili Itä-Suomessa ja sai kunniatohtorin hatun.
Ashton Kutcher oli myös hehkuttanut suomea. Esim. äitiyspakkausta on ylistänyt. Suomi on ainoa maa jossa moinen jaetaan.
Foo Fightersin keikalla Michael Monroe vieraili peräti neljässä kappaleessa. Esim. viimeisenä esitetyssä AC/DC klassikossa..

Laitetaanpas tähän muutama parhaista keikkakokemuksista.

Ilman järjestystä TOP10

KISS Sauna Open Air. Yksi kappale herkisti aika lailla.
Shakira, Sophie Ellis Bextor, Bomfunk MC's ynnä muuta Kaivopuistossa. Taas yksi kesäretki menossa villinä vuosinani.
Stratovarius Pakkahuone tampere. Soittajilla oli leijonien pelipaita päällä missä luki selässä numero1, olivat ekaa kertaa suomen listan ykkösenä.
Iron Maiden ratinan stadionilla. Keikkalla soitettiin vain 80-luvun hittejä ja fear of the dark.
Lahden Yöt. Kesäisenä päivänä Anna Puu, Jannika B, Dingo sekä Michael Monroe.
Manowar helsingin vanhassa jäähallissa. Eka kerta kun piti olla kuulosuojaimet. Lämppärinä Motörhead ja Dio.
Pate Mustajärvi klubikeikalla tampereella. Mies oli sen verran nauttinut, että tupakka paloi nenässä.
Pitkä kuuma kesä -leffasta tuttu Kalle Päätalo jossain juhannuskeikalla pielisjärven rannalla, vieressä kesäheilani.
Nightwish ruotsalaisen laulajan kera Sauna Open Airissa. Tarja Turusen kanssa olen jutellut keikan jälkeen siinä vaiheessa kun ei kovin suosittu vielä ollut.
Nummirockin avausesiintyjänä Amorphis. Sävelet leijailivat kesätuulessa ja sain iloa alkaneen masennukseni keskelle.

Jos nyt lopuksi keräilykuulumisia.
Kortteja on osteltu ja lähes kaikki ovat saapuneet. Kohta pääsee korttikerääjien foorumille laittamaan uusimmat hankinnat esittelyyn. Alkuvuodesta olen viimeksi tuon tehnyt.

Kolikoitakin on kolme uutta löytynyt viime aikoina. Ranskan 2-eurosia on 6 eri vuonna painettu ja ne on nyt kaikki koossa.
Belgian 50centtisiä löytyi vierekkäiset vuodet 2008+2009.
Otan siis vaan vaihtorahoja vastaan. En osta tai pyydä kavereilta.

Seuraavalla kerralla voisi tenniskorteista laittaa kuvan mutta pistän nyt laiskana koneella tallessa olleen kuvan äitin purnukoista.



Kuvassa on suosittuja karhulan ja riihimäen lasin purkin kansia sekä jonniinverran arvokas Aarikan purkki.

Juhannuskelit on kohdallaan mutta lähden siitä huolimatta maalle varmaan viikoksi lepäilemään.
Hyvät jussit ja kesät muutenkin kaikille!

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Sateista alkuviikkoa

Pienen tauon jälkeen taas ehdin kirjoittaa. Ei ole niin paljon asiaakaan ollut kyllä.
Viimeinen kurssiviikko on alkanut ja ollaan keksitty kaikenlaista uutta mitä tässä elämässään voisi tehdä.
Vapaa-ajalla on kesäkausi alkanut eli paljon istumista kahviloissa ja baareissakin vähän. Rahaahan siihen menee tietenkin jos joka päivä on jossain istumassa.
Juhannuksena olisi tarkoitus mennä maalle.

Tv-ohjelmia ei niin paljon enää kesällä tule. Lilyhammeria tulee kaikki kolme kautta tässä kesän aikana uusintana. Eka kausi on saatu katsottua.
Haapasalon Altai-matkaa katson viimeisen jakson tänään areenasta. Tuo kausi on ollut mielestäni parempi kuin jotkut edellisistä.
Batmanissa on ollut mukavasti uusia tuoreita roistoja ja kissanaisen paluu kuolleista. Ei jaksaisi moneen kertaa niitä samoja Jokeria, Pingviiniä ja Arvuuttajaa katsoa. Gothamin poliisilaitos on kyllä ihan avuton, kun heti pitää puneisella puhelimella ottaa yhteyttä, kun joku vähän fiksumpi roisto tulee kuvioihin. Ite ei pärjätä ollenkaan.
Tuo pökkelö Batmanin esittäjä Adam West kuoli nyt 88-vuoden iässä. Viime vuosina hän oli paljon mukana Family Guy aikuisten piirretyssä.
Doctor Who jatkuu myös vielä kesälläkin. Tällä kaudella ei ole ollut toiseen jaksoon jatkuvia pitkiä tarinoita, paitsi yksi kolmen jakson kokonaisuus. Aluksi en pitänyt tuosta uudesta tohtorista mutta olen vähän jo tottunut siihen.
Uutisvuodon paikalle tuli paljon mainostettua aikuisten ihmisten pikatreffailua improvisaationa. En taida olla ihan kohderyhmää kun en katsonut.
Maikkarin kesäsarja Paimelan autoparoni yrittää kai haastaa huutokauppakeisarin maalaistunnelman muttei ole katsojaluvuista päätellen onnistunut. Itse jätin katsomatta typerän mainoksen perusteella. Vaikutti aika hölmöltä meiningiltä eikä autot juurikaan kiinnosta itseäni.
Yksi keväällä tullut ohjelma kiinnosti sen verran, että vilkaisin yhden jakson: Sara LaFountainin Australiassa kuvattu matkailu/ruokaohjelma Avalla. Vaikka fanitan Saraa niin tuo ohjelma oli ihan surkea. Tosi amerikkalaista meininkiä missä kaikki paikat ja kokemukset ja ruoat on parasta ikinä ja kehutaan vuolaasti kaikkea. Oli tosi kökköä.

Teemalta on tullut mielenkiintoisia leffoja. Tulion "pornoleffa" leikkaamattomana versiona ja Barbarella. Teema on juuri sopiva kanava tuollaisille klassikoille.
Itseäni olisi kiinnostanut Coenin veljesten paras leffa Fargo. Olisin halunnut sen tallentaa boksille kun en ole onnistunut dvd:na hankkimaan sitä. Meni vähän ohi eikä minulla ole boksia vielä asennettukaan takaisin käyttöön. Netistä katselen ohjelmat.

Nyt kun tänä vuonna on vaikkapa Bumtsibum tehnyt paluun niin kaikki muutkin kaivetaan naftaliinista. Gladiaattorit, napakymppi, Idols, selviytyjät.
Eipä juuri yritetä mitään uutta keksiä. Haluatko miljonääriksi oli niin suuri menestys, että kokeillaan kaikkea muutakin palauttaa ruutuun.

----

Urheilua: Stanley Cup päättyi saman joukkueen juhliin kuin vuosi sitten. Olli Määttä voitti siis toisen mestaruuden ja hänestä tuli vasta neljäs suomalainen joka tuohon on kyennyt. Ja ikää on vasta parikymmentä vuotta.
Nashville ja Pekka Rinne pelasi hienon loppukauden vaikkei ihan loppuun asti riittänyt. Vähän huono maku jäi kun tuomarivirhe pilasi tuon viimeisen ottelun. Finaalien ainoa tasainen ottelu oli kuitenkin.

Tenniksen Ranskan avoimet päättyi tuttuun voittajaan. Nadalille jo kymmenes mestaruus tuossa turnauksessa. Saman verran hänellä on yhdessä kevään massaturnauksessa voittoja, mikä on ennätys montako on voittoja saanut samassa turnauksessa yksi mies.
Naisten sarjassa latvialainen 20-vuotias nainen teki historiaa, kun edellisen kerran 30-luvulla on sijoittamaton pelaaja voittanut.
Hän pelasi aivan täysillä koko ajan hurjalla riskillä. Löi joka kerta niin kovaa kuin pystyi.
Nelinpelissä Kontinen hävisi jo ekalla kierroksella mutta kaikki muutkin huiput epäonnistuivat, joten hänen johtonsa rankingissa taisi vain kasvaa.
Poikien ja tyttöjen sarjassa oli myös suomalainen mutta hekin hävisivät heti ekassa ottelussa.

Lentopallossa pelattiin suomessa turnaus ja Suomi voitti kaksi peliä kolmesta. Kaikki ei oikein tajua kuinka korkealla tasolla Suomi on noin isossa lajissa.

Golfissa suomen nykyinen ykköspelaaja onnistui taas vaikka olikin aika pieni turnaus. Maailman rankingissa tuli mukava nousu noin sijalle 170 ja pelioikeus euroopan kiertueelle on varmistunut myös ensi kaudelle.

----

Politiikassa ja kansainvälisissä uutisissa on vain terrorismia ja henkilöitä jotka haluavat laittaa rajat kiinni ettei nuo pääse omaan maahan pommittamaan.
Joku poliitikko lanseerasi joskus termin punavihreä kupla kun kaikki tutut äänestää humanisteja. Monilla tuntuu oleva persukupla, kun ei tunneta muita kuin ulkolaisa vihaavia ihmisiä. Luullaan että se on enemmistö ihmisistä vaikka se on vain äänekkäin osa kansasta.
Kaikkea on helppo vastustaa mutta enpä minäkään tässä kovin kiihkeästi viitsi mamujen oikeuksia puolustaa. Kun ei se minun elämääni juuri vaikuta onko täällä kuinka paljon heitä vai ei. Kunhan ei ihan takupajuiseksi maaksi suomi muutu ja riittää noille vanhuksillekin hoitajia. Jonkin verran pitää ulkomailta ottaa väkeä.
Persut nyt valitsi uuden tien joka on avoimesti vastaan monikulttuurisuutta. Ei sillä tavalla hallitukseen taida mahtua jatkossa.

Kirjojen lukutahti on nyt vähän hidastunut mutta pyrin pitämään miniminä 20sivua päivässä keskiarvona, vaikka jotkut päivät jäisikin kokonaan ilman lukemista.
Ennen kurssin alkua luin viikossa kolme novellikokoelmaa.

---

Korttikeräilyssä viikko sitten saapui kallein ostamani kortti. Esa Tikkanen on kortin yksi neljästä pelaajasta niin hullut suomalaiset kerääjät nostavat hintaa. Tikkasesta kun ei ole tuollaisia kalliimpia pienen painosmäärän kortteja kovin montaa tehty niin kaikki ne ovat tosi kalliita. Jostain isommasta tähdestä tai nykyaikaisemmasta pelaajasta on ehkä satoja kortteja olemassa vastaavanlaisia, niin hintataso mukautuu siihen. Tuossa kortissa painosmäärä on 10kpl mikä ei nykyään ole mikään erikoinen juttu mutta tosiaan Tikin korteissa harvinaista.
Tarkkaa hintaa en nyt kerro mutta oli alle satasen.

Mukavasti on nyt kaikista keräämistäni pelaajista jotain löytynyt. Vaikka pidin taukoa pitkään niin lopputulos alkaa näyttämään hyvältä koko vuoden osalta.
Muutama kortti on mennyt kyllä sivu suun mutta se ei ole juurikaan ollut tuon tauon vika. Ovat vaan menneet niin nopsaan muille kerääjille.

Laitetaan nyt kasettien ja korttien sijasta postimerkkejä kuvaan.
90-luvulla alkanut WWF sarja jossa oli aina yhdessä osassa 4 ensipäiväkuorta ja leimaamattomana nuo samat merkit. Aiheena oli uhanalaisia eläimiä kustakin maasta.
Itse tilasin ekat 25 maata eli tasan sata FDC kuorta ja myöhemmin olen kirpparilta ostanut 4 maata lisää. Suomen kuorissa oli aiheena naali eli napakettu.
Kuoret ovat kuvassa näkyvässä nahkakansiossa, joka on vähän revennyt. Sarjasta puuttuu myös sivuja joissa kerrottin tietoa noista eläimistä.
Tuo kuvan tiikeri Laosista oli eka osa sarjassa.

Tämän kuvan myötä taas näkemiin joksikin aikaa. Kunhan nyt pääsen takaisin normaaliin laiskotteluarkeen niin lainaan kirjastosta joitakin leffoja ja alan yhtä sarjaa myös seuraamaan kirjastosta varaamalla. Juhannuksen jälkeen kai tuollaiselle on aikaa taas. Telkustakaan ei mitään tule niin on aikaa.


lauantai 3. kesäkuuta 2017

remontti ohi

8 viikon remontti valmiina. Aikataulu piti ja lattiat oikein pesuaineella putsattiin lopuksi. Viime aikoina enemmän harmia on tullut, kun seinänaapuri aloitti oman remontin jota tekee pitkin päivää työajan ulkopuolellakin.
Normaaliin järjestykseen pitäisi pikkuhiljaa palata, mikron jo kannoin takasin keittiöön.

Viikon verran olen ollut urasuunnittelukurssilla joka on mennyt kyllä työnhakukurssiksi enemmänkin. Ilmapiiri on ollut vähän huono ja haastetta tulee kun kaikki ei osaa koneita käyttää niin hyvin. Hienon nykyaikaisen ceeveen sain aikaiseksi nyt ainakin.

Sain työkkäriin vietäväksi lääkärin lausunnon työkunnostani ja sairaudestani. Kävin myös pitkästä aikaa sydänfilmissä.

Kesän ja kevään säästä on paljon puhuttu. Näyttää että tuo ilmastonmuutos vaikuttaa juuri niin, että koskaan ei ole normaalia säätä. Talvella lämmintä ja kesällä kylmää. Aina tuulee.
Kohta joku kuitenkin sanoo, että loppuisi tämä helle jo pian.

----

Kevätkauden ohjelmia loppuu. Tänään tulee Jari Tervon viimeinen uutisvuoto. Ohjelman jatkosta ei vielä ole tiedotettu. Katsojia tuolla riittää vielä vaikka kuinka, että joku siitä pitää vaikka monet haukkuu. Itsekin tulee aina katsottua.
Edellisessä jaksossa Stan halusi viimeinkin voittaa ja oli Jarin parina. Hävisivät silti. Vastassa oli ohjelmassa varakapteeneina toimineet Frangen ja Nyberg.

Mad Cook show loppui 9 jakson jälkeen. Katsojia oli tosi vähän että tuskin saa jatkoa.
Itse tykkäsin katsella. Asiaa ja viihdettä sopivassa paketissa.

Huutokauppakeisarillakin loppui talvella kuvattu kausi. Katsojamäärät pysytteli puolen miljoonan yläpuolella, että kansa tykkää edelleen.
Ohjelmaan liittyvällä kirjalla on tosi ankea ja töksähtelevä tv-mainos. Kesäkuun aikana tulee viimekuun kirjojen myyntilukuja niin näkee onko ihmiset sitä ostaneet.
Toinen ongelma mulla tän sarjan suhteen on, että sanon ja kirjoitan aina huutoPAIKKAkeisari.

Ykkösellä on näköjään loppunut myös pitkään jatkunut kanadalaissarja jossa oli päähenkilönä ratsupoliisi. Suositulla kanavapaikalla viiden ja kuuden uutisten välissä alkaa nyt joku Australiaan ja Uuteen-Seelantiin sijoittuva sarja

Englannissa on ollut iso kohu 60-luvulla alkaneessa saippuasarjassa. Joukkoraiskaus oli katsojille liikaa. Salkkareissa vastaavaa on aikoinaan ollut ainakin hirttäytymisjaksossa.

----

Koulut päättyy viileässä kelissä. Lahdessa lapsia yritetään tänään villitä ylex-pop konsertilla. Paikalla on JVG, Robin ja muita nuorten suosikkeja torilla.

Padasjokikin pääsi taas mediaan. Tosin uutinen on jo monta vuotta vanha. Suomen korkein kuusi kaatui vuonna 2013 ja sen jälkeen tämä ennätys on ollut Padasjoen Vesijaolla sijaitsevalla 45,10m korkealla kuusella.
Tarkemmin tämä ennätys koskee luonnonvaraisia kuusia. Istutettuna löytyy vielä pari metriä korkeampi kuusi.

Hollolassa oli karhu ja sitten Herralan saha paloi. Tuo vaikuttaa asuntoni omistajan raha-asioihin kun ei nyt saa metsäkaupoistaan yhtään tuloja. Samalla kun pitäisi tämän asunnon remonttia maksaa pois.

Lahdessa oli myös erikoinen tapaus kun alaikäinen poika kaappasi pyöräkuormaajan ja yritti ajaa sillä poliiseja päin. Lopulta tippui korkealta sillalta alas.
Tulee mieleen Megadethin video missä mies varastaa tankin ja ajelee sillä pitkin kaupunkia.
----

Mulla taitaa olla 30 ulkolaisen tv-sarjan lista suosikeistani.
Laitetaan tässä nyt suurimpia suosikkejani näistä.

TOP12 ulkolaiset TV-sarjat.

1. Twin Peaks
2-7
Babylon5
X-files
South Park
Pulmuset
Mr Bean
Breaking Bad
8-12
Family Guy
Pushing Daisies
Kylmä Rinki
Alias
Hill Street Blues

----

Urheilun maailmassa Suomi pääsi taas lentopallon MM-kisoihin. Vakuuttava karsintaturnaus. Onnistuminen tuli oikealla hetkellä sillä sen jälkeen maailmanliiga on alkanut kahdella tappiolla.

Räikkönen voitti Monacon legendaarisen kisan aika-ajot mutta talli halusi itse kisassa ykköskuskin mieluummin voittavan. Kimi murjotti palkintokorokkeella näyttävästi kakkossijaansa.

Jalkapallossa Englannissa on pelit pelattu. Piskuinen Huddersfield nousi ekaa kertaa valioliigaan. Nousukarsinnoissa he pelasivat kolme tasapeliä ja voittivat kaksi rankkarikisaa.
Palkinnoksi tulee parisataamiljoonaa televisio-oikeuksista. Vaikka paluu divariin olisi nopea niin siitäkin saa vielä sopeutumisrahaa. Monta uutta pelaajaa saa noilla rahoilla hankittua.

Arvostetun FA-cupin voitti Arsenal jolta jää kuitenkin europelit väliin. Manu kai pääsee eurooppaliigan voitollaan mestareiden liigaan.

Mestareiden liigan finaali pelataan tänään lauantaina. Espanjaan on voitto mennyt viime vuosina ja nytkin suosikkina on Real Madrid.

Veikkausliigassa HJK on alun perusteella menossa viimein mestaruuteen, mutta kausi on vasta alussa.

Pekka Rinteen voittokulku on hyytynyt kahden selvän tappion johdosta. Stanley cupin voittoon on pitkä matka.

----

Kortteja en ole nyt hetkeen tilannut lisää. Odottelen postin kuljettavan perille ostoksia. Pari tennisnimmaria jossain vaiheessa tilaan samassa kuoressa.
Jo perille tulleissa korteissa on ollut näyttelijöiden nimmareita. Näiden myötä tuli DC Comics sarjakuvahahmojen listaani paras tähän mennessä eli teräsmies.
Renny Harlinin leffoissa esiintyneitä henkilöitä tuli myös kahden leffan osalta lisäys listaani.

Iltasanomissa oli juttu siitä miten Laine ja muut NHL tähdet saavat tuloja kun jotkut firmat myyvät heidän nimmaroituja kiekkoja ja paitoja yksinoikeudella.
Kuusinumeroisista luvuista oli kyse parhaiden osalta. Tässä ei puhuttu mitään noista lätkäkorteista joihin pelaajat kirjoittavat vaikka kuinka nimmareita.

Jotain hukattuja papereita etsiessäni löysinkin Kaj Stenvallin kalenterin vuodelta 2009.
Nyt mulla on Stenvallin ankkoja 50 kuvaa koossa kun laskee postikortit ja niistä kehystettyjä tauluja, palapeli ja kahdesta kalenterista sivuja.
Lisäksi on kirja jonka kuvituksessa on toiset 50 kuvaa.

Tuon kalenterin kuvan myötä taas viikoksi näkemiin. Yksi noista kuvista löytyi ennestään jo postikorttina.


lauantai 27. toukokuuta 2017

Keräilyhenkistä lauantaita

Ajattelin kirjoittaa vain kerran viikossa jatkossa mutta nyt on tässä jonkin verran asioita vielä varastossa.
Ensi viikolla alkaa kolme viikkoinen työkkärin kurssi. Pitkästä aikaa jotain muuta kuin työttömänä istuskelua.
Remontin pitäisi valmistua tuon viikon aikana myös jos aikatalu pitää. Tämän viikon aikana ei ole käytännössä tehty mitään tässä asunnossa.

Uutta katsottavaa olen aloittanut muutaman ohjelman verran.

Kakkonen uusii Lilyhammer sarjan jota olen nyt areenasta katsonut 3 ekaa jaksoa. Norjalaiseksi sarjaksi varsin mainio. New Yorkista saapuu gangsteri uuden identiteetin kanssa ja pitäisi sopeutua maalaisihmisten ja lumen ja työkkärin kurssien keskelle.
Monessa tilanteessa tuo gangsteri käyttää voimakeinoja, kiristystä ja lahjontaa ynnä muuta vilunkia. Sarja on kuitenkin todella hauska ja leppoisa ettei juurikaan jännitystä ja väkivaltaa.
Ehkä paras juttu sarjassa on sen päähenkilö joka on tuttu Sopranos sarjasta. Kaikkien aikojen parhaasta gangsterisarjasta. Se antaa uskottavuutta tuolle henkilölle, kun kaikki tuntevat nuo kasvot kovana tyyppinä.

Kakkoselta alkoi myös amerikkalainen Late show. Vaikkei tuo nyt Conanin veroinen ole niin areenasta olen ainakin nyt aluksi vitsiosuudet katsonut.
Subilla tulee myös joku vastaava jota en ole katsonut.

Teemalta alkoi uusia 60-luvun Batman jaksoja. Perjantaisin aina molemmat jaksot saman roiston jahtaamista. 50minuuttia yhteensä. Puolessa välissä voimakaksikko on aina pulassa ja sitten pelastuvat jotenkin ja jatkavat roiston jahtaamista.
Tuossa sarjassa parasta on tahaton komiikka, ylinäytteleminen ja lapsille suunnatut opetukset kasvisten syönnistä hampaiden pesuun ja lain noudattamiseen.
Ei nuo jaksot nyt ihan uusia ole tai ekaa kertaa telkussa mutta ei ole viime vuosina näytetty.
Minulla on tuon Robinia esittäneen miehen nimmari. Burt Ward.

Mad Cook Showssa syötiin ihmisen istukkaa. Ei näyttänyt kovin vastenmieliseltä ruokalajilta sillä kolme maistoi. Kirjailija Tuomas Vimma on kuuluisa ruokahifistelijä joka ehdottomasti halusi tilaisuuden tullen maistaa ihmistä myös.
Tunna ja Riku ovat kannibalismia kokeilleet jo Madventuresin aikoina.
Ohjelmassa muisteltiin saksassa tapahtunutta tapausta jossa mies etsi käsiinsä toisen ihmisen jonka peniksen hän saisi syödä. Sellainen löytyi ja homma totetutettiin hyvässä yhteishengessä paitsi että tuo peniksen luovuttaja kuoli verenhukkaan.
Jos olen oikeassa niin yksi Rammsteinin kappaleista ja siihen tehty video kertoo tuosta tapauksesta.

Kirjastossa huomasin että Heron näyttämä rikossarja Justified on siellä kaikki kuusi kautta. Kunhan on taas aikaa katsella niin täytyy lainata. Puolet jaksoista on näkemättä minulta.

EVS talkshow maikkarilla pääsi otsikoihin. Cheyenne Järvisen lausunto siitä että missit siirtyvät nykyään turhiksi julkkiksiksi ja seurapiireihin ja alkuperäinen idea ei toteudu enää sai Sara Siepin raivostumaan ja naiset sanasotaan.
Iltasanomat kirjoitti myös että Andy McCoy oli tylyttänyt ja käskyttänyt Veitolaa joka oli mennyt sanattomaksi. Katsoin tuon tapaamisen niin ei siinä kukaan ollut sanaton ja Andykin oli ihan huumorimielellä liikenteessä ja kiitti lopulta rystyset yhteen tervehdyksellä Veitolaa hyvästä haastattelusta. Vähän samaan tapaan kuin jos showmielessä lätkäottelussa järjestetään tappelu.

Päättyneitä sarjoja on ollut kuukausi sitten alivaltiosihteeri radiossa. Sarja alkoi 1990 eli on selvästi vanhempi kuin vaikkapa uutisvuoto.
Sarja oli kyllä ollut tauolla vuoden verran ennen tuota jäähyväisjaksoa.
Viimeisessä jaksossa toinen virallinen palindromi oli klassisesta teemasta tosi isot tissit.
Myös ohjelman musiikkivalinnat oli valittu juhlajakson mukaisesti. AC/DC ja Neil Young soitettiin. Heidän musiikkiaan soitettiin jossain vaiheessa jokaisessa lähetyksessä. Tämä tapa kesti kai aika kauankin.
Viimeinen kappale oli Johnny Cashia ja siinä vihjailtiin että me tapaamme vielä joskus.
Vuodesta 1996 saakka on ilmestynyt joka vuosi kirja jossa on koosteena parhaita sketsejä. Tänä vuonna ei kai ole vielä uutta kirjaa tullut.

Puoli seitsemän meni kesätauolle ja palaa syksyllä viitenä päivänä viikossa. Viimeiset viikot Suski Lainetta tuurasi joku Inkeri joka olisi muuten ollut ihan hyvä juontaja mutta sillä oli ihme tarve hiplata mies kolleegaa jatkuvasti. Viimeisessä jaksossa se sanoi yrittävänsä välttää sitä(huonolla menestyksellä), ilmeisesti oli saanut yleisöpalautetta aiheesta.

-----

Urheilut ja muut osiot jää nyt väliin niin mennään tuonne keräilyn puolelle.

Kevään aikana säästyneitä rahoja on vielä jäljellä ja pitäisi vähän hillitä tahtia että riittäisi loppu vuoteen asti. Ihan mukavasti on löytynyt kaikenlaista mitä ei voi antaa mennä.
Lätkäkorteissa pääkohteeni Vesa Toskalaa ei ole viime vuosina löytynyt kuin 1-6kpl vuodessa uusia mutta nyt on jo kuusi uutta löytynyt tänä vuonna, näistä 4kpl nyt viikon sisällä.

Ostin myös 30euron lahjakortilla kirjakaupasta 1140sivuisen Paul Austerin uutuusjärkäleen. Sillä sai rahoille vastinetta.

C-kasetteja laitoin eri ryhmiin mitä uusia on tullut. Tässä ekana kotimaiset vanhemmat.



Nykänen on 90-luvun puolelta mutta semmonen legenda että piti ostaa. Yleensä en 90-luvun kasetteja rahalla hanki paitsi ihan vuodelta 1990. Nykänen on Rautavaaran kanssa ainoa suomalainen joka on saanut kultaa sekä olympialaisista että levyteollisuudesta.
Kikka samaa sarjaa kohuartisteja vuodelta 1989. Platinaa myynyt eka albumi.
Röyhkä&narttu 6 kappaleen minialbumi 1988. Röyhkän kasetteja ei yleensä alle kympin saa niin ostin heti kun näin vitosella myynnissä. Tuo nimibiisi Paha maa on röyhkän oma suosikki tuotannostaan.
Samaan kuoreen ostin vielä Nurmion toisen albumin vuodelta 1980, jossa yhtyeenä viides kolonna niminen kokoonpano. Eka kappale Rion satamassa kai on tunnetuin noista.
Soundin vuonna 2005 tehdyssä top50 listassa tuo albumi oli sijalla 14 suomalaiset rockalbumit.
Nurmion ekalla albumillahan oli bandinä porukka joka vaihtoi myöhemmin nimekseen Agents.
Hassisen koneen legendaarinen eka albumi täältä tullaan venäjä. Levyllä on monta bändin klassikkokappaletta. vuosi on myös 1980.

mulla on nyt 112 esittäjältä C-kasetti. Puolet ulkolaisia. Vuoteen 1990 asti ja sitä vanhemmat on pääpainona ja vähän kiinnostavampi esittäjä pitäisi olla että siitä mitään maksan. Ilmaiseksi vastaan otetuillakin pitäisi olla jotain edes kohtalaista kuuluisuutta että kelpaa mukaan.

Jatkossa tulee ulkolainen raskasosasto ja kevyt osasto noita vanhempia mutta jotain muita aiheita kyllä ensin.

Varmaan nyt tulee viikon tauko ennen seuraavaa postausta joten näkemisiin.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Pitkästä aikaa

Remontti on siinä vaiheessa, että vesi juoksee ja kaikki hanat vaihdettu uuteen. Keittiössä on putket peittämättä ja kylppärissäkin ne peittää vielä lähiaikoina katossa olevat putket. Muuten on valmista kunhan vielä siivoavat vähän lopuksi.
Tein neljä evakkoretkeä padasjoelle mutta nyt pysyn tässä lopun aikaa. Huomasi ainakin että äitin seurassa viihdyn tosi hyvin. Päivät meni kun söi parin tunnin välein, katseli telkkaria ja luki kirjoja. Kävin myös usein kirjastossa ja ulkoilemassa. Sain luettua 6 uusinta numeroa Episodi leffalehdestä.
Pelkäsin että kalliit bussimatkat vie rahaa mutta sain kyydin niin usein että piti vain neljä matkaa maksaa.
Keräilystä pidin taukoa ja koko kevät on ollut vähän hiljaisempaa sillä saralla. Nyt olen palannut monella rintamalla siihen harrastukseen. Kasetteja, majakkakortti, possukortti, lätkäkortteja, näyttelijöiden nimmareita, tennisnimmareita.

TV-sarjoista sain katsottua 8 osaisen Medicit sarjan teemalta, muutamaa jaksoa en ole tosin ihan kokonaan vielä nähnyt. Historiallisten sarjojen ystäville ihan katsomisen arvoinen.
Areenaan tuli myös 8 jaksoa norjalaista Lilihammer sarjaa. Eka jakso on nyt katsottu. Hauskan oloinen sarja amerikkalaisesta gangsterista joka saa uuden identiteetin norjassa. Näyttelijä on tuttu Sopranosista niin se lisää tuota mielikuvaa kovan luokan kovanaamasta. Ja sitten joku pelle työkkärin mies yrittää sitä tylyttää. Sarja tulee nyt uusintana mutten ole ennen katsonut.
Suomi on suomalainen sarjan katsoin myös jo ennen kuin telkusta on kaikki jaksot tulleet. Vähän vaihteli jaksojen kiinnostavuus mutta keskimäärin oli tosi mielenkiintoinen ja hyvin tehty sarja.

Katsoin juuri paljonko Haluatko miljonääriksi sai katsojia kun samaan aikaan ihmiset katsoivat suomi-ruotsi välierää. Vaikka tuo matsi oli alkuvuoden katsotuin ohjelma niin yllättävän paljon riitti vielä tietovisan ystäviäkin.

Suomen lätkäkisat meni tällä kerralla materiaaliin nähden ihan yläkanttiin kaikesta arvostelusta huolimatta. Tärkeissä otteluissa väännettiin tärkeitä voittoja niin että sinne mitalipeleihin päästiin. Mestari ruotsillakin oli melkein parikymmentä NHL vahvistusta niin vaikea siinä on suomen vastaan pistää. World cup sujui niin huonosti tuolta uudelta koutsilta että ne tähdet menetti luottamuksen eivätkä tahdo tulla kisoihin.

Euroviisuissa suomi jäi niukasti finaalin ulkopuolelle vaikkei sekään nyt ole koskaan paljon mieltä lämmittänyt jos finaalissa ollaan häntäpään sijoituksilla. Kolmas vuosi peräkkäin kun suomi jäi finaalista.
Portugali voitti ekaa kertaa vaikka on ollut mukana vuodesta 1964. Suomikin sai sen ekan voiton nopeammin.
Katsoin finaalin pitkästä aikaa mutten oikein innostunut esityksistä. Ei ollut omia suosikkeja. Muutama kohtalaisen hyvä. Italiasta ja ruotsista en tykännyt yhtään näistä suosikkimaista joten oli ihan hyvä että portugali ja bulgaria pärjäsivät. Romanian jodlaamisesta en tykännyt myöskään. Aika vähän oli tällä kertaa mitään erikoisia temppuja saada huomiota. Tuo jodlaus nyt eniten erottui. Muutama hieno lavarakennelma oli ja Puolan playboymalli yritti seksillä pisteitä. Italian gorilla oli parempi kuin se laulaja.

Valioliiga on päättynyt Chelsean mestaruuteen. Liverpool otti viimeisen paikan ensi vuoden mestareiden liigaan. Manu ja arsenal ei sinne päässeet.
Nousukarsinnoissa suosikkini Sheffield jäi toisena vuonna peräkkäin ilman valioliigapaikkaa. Ylöspäin on silti menty niistä ajoista kun taisteltiin aina tippumisesta kolmostasolle tai sieltä nousua kakkostasolle.
90-luvulla viimeksi on seura pelannut valioliigassa.

Pekka Rinne on voiton päässä stanleycupin finaaleista. Kanadalaisseura Ottawalle soisi myös menestystä mutta Pittsburg näyttää menevän finaaliin.

-----

Padasjoki pääsi juuri otsikoihin kun kyykäärme oli luikerrellut taloon sisään. Ei liene kovin harvinainen tapaus mutta hesalaiset lehtimiehet piti sitä kai isonakin uutisena.

Suomen vahvin isoäiti Jaana Tanner oli tänä vuonna neljännellä sijalla suomen vahvin kisoissa, jotka pidettiin täällä Lahdessa. Kaikki kilpasiskot oli selvästi nuorempia mutta hyvin tuo padasjoen likka aina pärjää.
Hän on nykyään padasjoen sanomien päätoimittaja ja teki kerran jutun minusta kun treenattiin samalla kuntosalilla.

Muita padajokelais uutisia kevään aikana on ollut ainakin että meiltä päin kotoisin oleva tähtitoimittaja Paula Vilen pääsi takaisin Ylen washingtonin kirjeenvaihtajaksi.

Suomalaiset ulkomailla osastolla Pekka Poudan repeily suomen kevätsäätä ennustaessa sai ilmeisesti jonkin verran huomiota myös ulkomailla. Nyt onneksi jo tuli se kesä viimein. Lahden seudulla mitattiin korkeimmat lukemat sinä perjantaipäivänä kun oli tuo eka lämmin päivä.
Tuli grillattua siinä parina päivänä viikonloppuna.

----

Tietovisa innostusta on mulla kahdessakin ystäväporukassa. Toisesta ne on usuttamassa porukan parasta tietoniekkaa hakemaan miljonäärikisaan ja on jo valittu kenelle se soittaa kun apua tarvitsee. Onneksi ei minua pyydetty.
Toisessa porukassa pidettiin vappuna 26 kysymyksen visailu jossa 8 osallistujan joukossa tulin toiseksi 13 pisteellä.
Itse tein myös viime viikonlopulle 26 kysymystä joista tuon vappuvisan laatija sai 11,5 pistettä. Kysymykset ja vastaukset jäi sinne niin voi vielä joku muu kokeilla parantaa tuosta.
Olisi kiva kun joskus innostuttaisiin jollain porukalla pubivisaan osallistumaan.

----

Kirjoja en tänä vuonna ole hirveän innokkaasti lukenut mutta nyt tahti vähän parani. Monta sadan sivun päivää oli tuossa padasjoella lukiessa. Käytin padasjoen kirjastoa myös hyödykseni kun sain sieltä uutuuksia lainaan ja jotain vanhoja kirjoja jotka Lahdessa on vain varastossa.
Sain myös kirjakaupan lahjakortin jolla aion ostaa yli 1000 sivuisen Paul Austerin uutuusromaanin.

Keräilyssä tosiaan oli taukoa. Ekat tän vuoden ulkomailta tilatut korttitilaukset tein viime viikolla. Lätkäkorteista oli kahden kuun tauko, samoin huutonetin ostoksista.

Nyt sitten olen ostanut muutaman poikkeuksellisen kalliin kortin ja parin vuoden tauon jälkeen myös tenniskortteja katsellut.
Vuoden eka majakkakorttini on Porin Kallon majakasta piirretty postikortti, joka oli Porin Lions Clubin joulukorttina.
C-kasetteja sain sukulaisten varastoista hyvän kattauksen ja olen myös ostellut huutonetistä paljon. Yksi kauppa oli erikoinen kun iso paketti tuli postiin ennen kun ehti maksua edes pyytää. Kiitti kaupoistakin vaikken ollut maksanut. Lopulta maksoin jotain oman arvion mukaisesti kun en tarkkaa tietoa saanut paljon postit maksoivat.
Aika hyvin alkaa löytymään kokoelmastani nyt noita suurimpia suosikkejani ja tunnetuimpia tähtiä.
Yli 100 eri esittäjää on jo tallessa.

Laitetaan nyt aluksi kuvaan Pink Floydin Pulse livekasetit 90-luvun alusta. Näillä näkyy olevan jo arvoa ebayssa mukavasti kun on tuo pahvikotelo tallessa.

Laitan myöhemmin kuvia muista kaseteista vähän eri ryhmiin jaettuna ja muutakin mitä tässä nyt on tullut osteltua. Padasjoelta on myös otettu kuvia joita on varastossa odottamassa. Perinteinen keräilyaiheinen kuva pitää aina olla blogin lopussa.

Kirjoitan taas kun asiaa löytyy. Näkemiin mutta ei pitkäksi aikaa enää.
(Vähän tumma kuva.)