tiistai 28. maaliskuuta 2017

Rahaa on että ranteita pakottaa

Lätkäkaukaloissa on tasaiset puolivälierät menossa. Huomenna jatkuu 2-2 tilanteesta muut ottelut paitsi Pelicans on jo 3-1 tappiolla.
Tuossa Pelsujen edellisessä tappio-ottelussa käytettiin ekan kerran uutta sääntöä missä maalin voi haastaa esim moken häirinnän takia. Tästä syystä Pelsujen johtomaali hylättiin ja jatkossa Kalpalaiset porhalsivat voittoon.
Tuomio oli arvatenkin lahtelaisten mielestä oikeusmurha. Muun suomen mielestä taas lahtelaiset on aina valittamassa salaliitosta niitä vastaan.
Itse kun olen henkisesti tamperelainen niin ei ole kummempaa mielipidettä näistä paikallisasioista.

Formulat alkoi ja Ferrari voitti pitkästä aikaa. Tylsää oli sikäli että on vain kolme hyvää tallia mutta jos nyt tulee muutakin kuin mersun kaksoisvoittoja niin on jotain vaihtelua. Formulat on ollut ikuisuuden verran tosi tylsää seurattavaa. Suomalaiset sentään on kahdessa parhaassa tiimissä mutta kakkoskuskeina.

Päitsi oli sen verran eksoottista menoa ettei kansainväliset kuskit pysyneet menossa mukana. Nyt pelätäänkin ettei kukaan halua enää Suomeen MM-sarjaa tuoda.

Taitoluistelussa on kisat Suomessa. Nykyään ei paikalliset luistelijat ole maailman tai euroopan huipulla. Suurin huomio on ollut Ville Peltosen tyttäressä. Urheiluruudussa sanottiin että hänet tunnetaan erityisesti vahvana tulkitsijana. Oikeasti hänet kyllä tunnetaan nimenomaan Villen tyttärenä.

Lotta Lepistöllä alkaa taso vakiintumaan MM-mitalien jälkeen. Kaksi kisavoittoa tullut nyt hiljattain klassikkokisoissa. Maantiepyöräily siis lajina.

Kontisella ei oikein kulje nyt. Helppoja vastustajia vastaan tulee tappioita. Tuossa lajissa kyllä kaikilla tulee tappioita tasaisessa taistelussa. Voitot on monesti pienestä kiinni. Sitäpaitsi Kontinen - Peers pari on nyt rankingissa maailman paras. Yksi ranskalainen on vain edellä mutta parina Kontisen pari on ykkösenä. En nyt tiedä tarkaan tilannetta mutta vaikka Kontinen hävisi jo toisella kierroksella, saattaa hän nousta seuraavalla listalla maailman ykköseksi. Ainakin tuo juttu on tapahtumassa jossain vaiheessa. Asiaa auttaisi kyllä jos peli kulkisi paremmin.

----

Maikkarin pitkäaikainen pomo Jorma Sairanen teki muistelmakirjan. Kirjan paljastuksista uutisoitiin jopa kolmesta aiheesta.
1. Spedeä haukuttiin naisten ahdistelusta ja toisaalta siitä ettei osannut käsitellä naisia. Helppohan se on kuollutta miestä arvostella kun ei voi enää puolustautua.
2. Tanssii tähtien kanssa oli suosituimmillaan ja naminami juontaja Marco halusi loikata nelosen omaan tanssikisaan. Pelättiin että mainostajat katoavat suosikkijuontajan mukana ja on muutenkin noloa moinen loikkaus.
Tehtiin juoni että lehdissä juttu uutisoitiin niin että Marco oli saanut potkut.
Juoni onnistui ja nelosen tanssikisakin floppasi.
3. Putouksen tuottaja halusi valtavia summia ja kiristi että vie mukanaan kaikki suosikkinäyttelijät toiseen sarjaan Kingiin tarkoituksena tuhota putous.
Kävikin niin että Kingi floppasi ja muutenkin ihmiset on kyllästyneet samoihin naamoihin. Putous sen sijaan uusilla naamoilla menestyy edelleen.

Fitneskaunotar Janni Hussi avautui siitä että hänen ulkonäköään on arvosteltu eronsa jälkeen rajusti. Ideana oli ettei naista saisi pelkän ulkonäön mukaan arvostella vaan osaamisensa. Olen täysin samaa mieltä ja kammottavaa että noin laihaakin ihmistä haukutaan surutta läskiksi.
Sikäli vaan hassua että nainen jonka työ on näyttää kauniilta ja laihalta eikä ole mistään muusta syystä julkisuudessa esillä - vähän väärä henkilö puhumaan tuollaisia.
Onhan Janni myös mukava ja hyvä esiintyjä ja ihan henkilönä ja persoonana julkisuudessa esillä, osittain myös lätkävaimona ollut julkisuudessa.
Toisaalta sanotaan että rumat ja lihavat ihmiset vaan puhuu ulkonäköpaineista niin ihan hyvä että myös suomen tunnetuimmat kaunottaret ottaa asian esille.

Bumtsibum menetti puolet ekan jakson katsojistaan toisessa jaksossa ja samaan aikaan tullut miljonäärivisa oli nelosen katsotuin ohjelma.
Maikkarin tanssikisa oli viikon selvästi katsotuin ohjelma mutta suurin suosio oli siltäkin mennyt.

Tuossa Jaajon visassa olisin ekan kisaajan kaikki kysymykset tietänyt eli 7000 euroa voittanut. En olisi tarvinut edes vaihtoehtoja avuksi. Välillä kysymykset osuu omalle kohdalle.
Kirjallisuus on aina vaikein aihealue kisaajille ja tällä kertaa oli vähän liiankin vaikea kysymys. Oman suosikkini Riikka Pulkkisen uusinta kirjaa kysyttiin. Vanhat klassikot, finlandia voittajat ja mediassa vahvasti mukana olevat kirjailijat kelpaisi kysymyksiin. Riikka on nykyään aika pienen kansanosan tiedossa eli todellisten kirjallisuusihmisten. Sitäpaitsi kaikki ei lue kotimaista ollenkaan.

Toinen kilpailija kompastui tonnin kynnyskysymykseen kun meni pedikyyrit ja pediatrit sekaisin.

Kutoskanavalta tuli survival ohjelma jossa eräjorma ja kokki yrittivät viikon selvitä Kuusamon erämaassa. Suomalainen katsoja pääsi naureskelemaan kun nuo extremetyypit ovat heti aluksi kauhuissaan +2 asteen lämpötilasta ja upottavasta lumesta.
Onhan se kieltämättä varmaan haastavaa viikkoa olla lumisessa metsässä ilman ruokaa. Lopulta he saivat ison hauen saaliikseen vaikka haaveilivat esim majavan pyydystämisestä. Kalorit meni kyllä rankasti miinuksen puolelle. Aluksi söivät kaarnaa ja pikkukaloja.

Ohjelmia vaihtuu uusiin kovaa vauhtia. Draamasarjoista Castle, Bates motel ja walking dead on nyt loppunut tai jaksoa vaille valmis, mitä itse seuraan.
Erikoisliikemiehet päättyi, julkkisselviytyjät päättyy tällä viikolla.
Uutta tulee torstaina maikkarin talkshow enbuske, veitola, salminen ja neloselta samaan aikaan suomen hauskin tavis. Tuskin tulee kyllä itse seurattua kumpaakaan. Seksikäs Elina Kottonen kyllä olisi tuossa nelosen ohjelmassa.
Maikkarilla alkaa myös keskivertoa kiinnostavampi ruokaohjelma jossa julkkikset tekee äideilleen ruokaa.

Radion puolella aamulypsyyn on ainakin joksikin aikaa tullut mukaan näyttelijä Luusuaniemi.
Ei ole kyllä vielä aloittanut.
Itse olen areenasta kuunnellut alivaltiosihteerin parhaita sketsejä vuosien varrelta. Viimeinen jakso ja ohjelman lopetus tulee vapun tienoilla.

----

Unissa on ollut muutama painajainenkin. Yhdessä unessa ihmiset käveli nuoralla tosi korkealla mutta se ei ollut yhtään pelottavaa.
Saunaan piilouduin ja kun tulin sieltä ulos niin sisko oli boilerin päällä piilossa. Joku uhka siinä oli oven takana yrittämässä sisään.
Muuta en nyt heti muista.

Musiikkia kuuntelin vanhoja Scooterin levyjä vuoteen 2000 asti. Ihan ekaa levyä en ole tainnut ennen kuunnellakaan.
No time to chill levy oli 6 viikkoa suomen myydyin albumi. How much is the fish oli tuon levyn hitti.

Työkkärissä pitäis huomenna käydä ekan kerran moneen vuoteen. Lakisääteiset 3kk välein tulevat haastattelut alkavat.
Remontin aikatalusta tulee myös tarkempaa tietoa huomenna.

Yksi uusi kolikko taas löytyi. Italian euro joka oli seisemäs erilainen eli eri vuoden painos. Puuttuvista ainoastaan yksi on enää semmonen helpompi. Italiassa on ekaa 2002 vuoden kolikoita painettu yli miljardi niin on aika vaikea sitten jotain 5miljoonan painoksia siitä määrästä löytää.

Voisin tässä vähän esitellä eurokolikoitani.
Vuosilta 1999-2016 löytyy. Maita on 18.
Harvinaisin on 2013 vuoden 50senttiä (400 000 painos)
Harvinaisin erikoiskakkonen eli semmonen missä on erilainen kuva toisella puolella on 2015 vuoden EU-lippu 30 vuotta, joka julkaistiin monessa maassa samaan aikaan. Suomen painos oli 500 000.
Tuo kolikko on kuvassa tuossa alla.





Ulkomaalaisista kolikoistani harvinaisimmat on kreikasta yhden miljoonan painokset.
Erikoiskakkosia ulkomailta löytyy 8kpl.
Kotimaisia vastaavia mulla on 13 erilaista
Täysiä vuosikertoja eli yhden maan kaikki suomessa kierrossa olevat kolikot yhden vuoden ajalta.
Näitä löytyy 18kpl + 5kpl suomalaisia vuosikertoja.
Yhteensä mulla on yli 300 erilaista eurokolikkoa ja kaikki on tullut kierrosta vaihtorahoista. Tämä keräily sopii minulle kun en yleensä kortilla maksa.

Näkemiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti