maanantai 18. kesäkuuta 2018

Jukolan tunnelmia.


Tulihan sitten käytyä Jukolassa ekaa kertaa. Ihan yleisön puolella kylläkin. Sijainti kun oli kuuden euron bussikuljetuksen päässä ja paikalla seuraa koko yöksi.
Hollolassa siis Hälvälässä armeijan alueella. Paikalliset vähän purnasivat että miksi se nimi oli virallisesti Lahti-Hollola Jukola eikä päinvastoin. Ehkä siksi että Hollola-Lahti on vähän vaikea sanoa.
Tulin juuri paikalle kun naisten palkintojenjaot näkyivät screenilta. Enemmän siellä olikin venlojen viestiä seuraamassa yleisöä. Yön aikana järkyttävän pitkät ruokajonotkin poistuivat. Kaljaa sai kyllä koko ajan helposti jos sellainen kiinnosti. Luulin aina että juuri se miesten osuus kiinnostaa yleisöä enemmän mutta ihmiset menivät kotiin nukkumaan.
Aluksi oli vaikeuksia löytää vessoja ja huomasin ettei siellä tullut koko yönä yhtään tuttua naamaa vastaan jos ei puhelimella sopinut tapaamista. Padasjoen oma joukkue Päijät-Rastikin pysyi piilossa koko yön ajan. Muutama julkkis tuli kylläkin bongattua kuten villin kortin juontaja Riihilahti.
Lämpö laski alemmaksi mitä odotettiin mutta oltiin pahimmat hetket kahviteltassa lämpöisessä.
Itse kisaa seurattiin lähtö ja kärjen maaliintulo sekä yleisörastilla pääsi näkemään kun pimeästä tuli otsalamppuja. Jonkin aikaa oltiin vaihtoalueellakin.
Voittohan meni hienosti kotimaahan Tampereen KooVeelle. Ratkaisevilla osuuksilla oli ulkomaan vahvistuksia. Myös kolmas sija meni Suomeen.
GPS seurannan ansiosta kisaa oli helppo seurata kärjen osalta.
Ekaa kertaa mukaan miesten kisaan otettiin naisia joita vilahtelikin silloin tällöin juoksijoiden seassa. Vähän outo ratkaisu kun kyseessähän on seitsemän veljestä jotka siellä juoksee Aleksis Kiven kirjan mukaisesti.
Lähtölaukaus ammuttiin panssarivaunulla ja puolustusvoimat oli vahvasti mukana tapahtumassa.

Toinen juoksutapahtuma lähiseudulla oli 16. kerran järjestetty Padasjoen nakukymppi. Osallistujamäärä kasvoi huimasti peräti 170 nakuilijaan. Videon perusteella porukalla oli todella hyvä tunnelma. Varmasti Suomen hyväntuulisimpia juoksutapahtumia. Joku naisten kymppi ehkä samaa tasoa.
Yksikin kaveriporukka oli piirrellyt tussilla sponsorien nimiä vartaloonsa.
Aikoja ei julkistettu mutta kolmen kärki miehissä ja naisissa palkittiin. Voitto ratkesi kun johtaja juoksi harhaan.

Padasjoki oli mediassa myös kun jalkapallon MM-kisoissa pelaava Nigerian joukkueen jäsen kertoi haastattelussa viettäneensä 15-vuotiaana kolme viikkoa metsän keskellä Padasjoella.
Paikallisessa keskustelussa oli esillä myös SDP kansanedustaja Skinnarin aloite laittaa Padasjoella sijaitseva vaarallisen huonossa kunnossa oleva tie kuntoon.
Onko tämä tärkeiden asioiden hoitoa vai vallan väärinkäyttöä kun se tie johtaa hänen omalle mökilleen?

Futiksen MM-kisat ovat alkaneet. Muutama kiinnostava ottelu on ollut kuten Epanja-Portugali. Ronaldo teki kolme maalia ja Espanja yhteensä saman verran.
Ekaa kertaa mukana oleva pikkuruinen Islanti venyi tasapeliin Argentiinaa vastaan ja teki maalinkin ekassa ottelussa.
Eka iso yllätys tuli kun aina kova Saksa hävisi avausottelunsa Meksikolle.
Oma suosikkini Italia ei nyt ole mukana ollenkaan.

Golfturnauksen voittanut Korhonen harppasi maailmanlistalla sijalle 110. Ilonenhan oli parhaimmillaan top50 pelaaja.
Usassa pelattiin arvoturnaus US Open. Amerikkalainen voittaja nousi rankingissa neljänneksi. Ja kolmanneksi tullut jenkki vahvisti asemaansa listan ykkösenä.
Nyrkkeilyssä tuli naisten sarjoissa kaksi Euroopan mestaruutta. Toinen mestareista seurustelee naisen kanssa että onko tämä nyt aika kliseistä. Ettei tuo laji olisi normaalille heteronaiselle soveltuva.
Konkurssia vältellyt Ilves teki kotimaisessa jääkiekossa historiansa parhaan tuloksen. Reilut tappiot vaihtuivat parinsadan tuhannen liikevoittoon.
Naiset olivat mukana lentopallon kultaisen liigan lopputurnauksessa mutta hävisivät molemmat ottelunsa. Yksi erävoitto tuli sentään.
Tämä antaa kuitenkin toivoa että voisivat joskus EM-kisoihin yltää.

Keräilytavaraan meni nyt niin paljon rahaa että pitää vähän hillitä ostoksia. Isoin ostos oli 95 eurolla Esa Tikkasen lätkäkortteja. Laitan niistä kuvien kera joskus myöhemmin tarkemmin tietoja.
Kasetteja ostin taas muutaman. Euro dancea Cappella italiasta. Ostan kyllä kaiken mitä kohtuuhintaan tuota genrea saa.
Baddingin viimeinen studioalbumi Laivat. Yön kolmas albumi Myrskyn jälkeen, Hakulisen lähdön jälkeinen. Minulla oli Yöltä vain 90-luvun kokoelma niin halusin jonkun vanhemman kasetin. Miljoonasateen eka kasetti joka sisältää hitin Lapsuuden sankarille. Heillä sama tilanne että mulla oli vaan kokoelma.
Näyttelijöiden nimmareita yritin ostaa Walking Deadia. Yllättäen sain niistä sen mikä tuntui ennakkoon vaikeimmalta voittaa. Eli se tummaihoinen nainen joka kantaa mukanaan samuraimiekkaa.
Edellisessä blogikirjoituksessani oli kuvattuna aiemmat 4 kpl sarjan nimmareitani alkuvuodelta.
Vintage valtakunta -ohjelmasta tuttu Mike myi Hurriganes kasettipakettia. Tarjoukseni ei riittänyt.
Vaihtokolikkoja otin kolme talteen. Kaikki 2eurosia.
Ranskasta en tiedä painosmääriä 2012 jälkeen ja luulin ettei niitä ole painettukaan enää. Nyt sain selville että 2014 vuodesta lähtien on täydet vuosikerrat painettu mutta varmaan pienempiä painosmääriä. Näistä 2015 2uron kolikko löytyi.
Samoin Belgian 2006 2uroa. Näitä kaksieuroisia mulla on nyt tallessa kaikki vuoteen 2008 asti.
Saksasta löytyi taas noita joka vuosi painettavia historiallisia rakennuksia. 2006 vuodesta näitä on ilmestynyt ja mulla on niistä 5erilaista. 30 miljoonaa on aina painosmäärä etteivät ole kovin harvinaisia.
2006-2013 vuosilta siis 3 puuttuu ja kaikki sitä uudemmat.



Fingerporissa kävi moka kun puhekuplat puuttuivat. Vitsi ei sen takia auennut ollenkaan ja siitä käytiin kovaa arvuuttelua että mikä vitsi siihen sisältyy.
Kirjoja olen lukenut nyt kaksi Graham Greenea. Tahti on ollut tosi verkkainen.
Leffoja katsoin 80-luvulta kaksi. Disneyn scifiklassikko Tron oli toinen. Halusin nähdä sen mutta oli aika hölmö kyllä. Kaksi näyttelijöistä on mun nimmarikokoelmassa ja huomasin että From Paris to Berlin musahitin video oli matkittu tuosta leffasta.
Toinen oli Hong Kongista John Woon läpimurtoleffa. Hän alkoi tuohon aikaan julkaisemaan väkivaltaisia kulttileffoja kansainväliseen levitykseen. Haastattelussa kertoi kyllä olevansa pasifisti ettei ihannoi välivaltaa sinänsä.
A Better Tomorrow oli nimi ja sen jatko-osa on nyt ainoa joita hänen ohjaamia leffoja on näkemättä.
Uuden Episodi lehden sain selattua tänään. Siinäkin kehuttiin uutta kauhuleffaa Herediraty ja kerrottiin että eniten statisteja yhdessä leffassa tai kohtauksessa on käytetty Gandhissa. Leffan hautajaiskohtauksessa. Siihen aikaan ei vielä tietokoneella luotu tuollaisia isoja ihmismassoja.
Kingiltä on suomennettu uusi kirja jonka kirjoitti poikansa kanssa. Se on jo varauksessa mulle mutta ei taida ihan heti olla ilmestymässä kirjaston valikoimiin.
Amorphiksen kuukausi sitten ilmestyneen levyn sain kuunneltavaksi ja kopioin tietokoneelleni. Ei tarvinut pettyä tälläkään kertaa heidän tuotantoonsa.

TV-ohjelmissa vähenee vain tarjonta. Onneksi sitä jalkapalloa tulee nyt tuutin täydeltä. Uutisten ja urheiluruudun jälkeen katsotuin ohjelma olikin Espanja-Portugali ottelu.
Vain Elämää meni tauolle. Jatkot-nimisessä jaksossa esitettiin omia suosikkikappaleita miltä tahansa artistilta. Aki Tykki lauloi yllättäen englanniksi ja musatyylikin oli aika yllättävä. Mira Luoti esiintyi yhdessä miehensä kanssa.
Viimeisessä jaksossa oli vielä kolmituntisessa koosteessa kaikki kauden esitykset.
Versus loppui myös. Kaksintaisteluista yllättävin lopputulos oli kun lauma lapsia voitti köydenvedossa 105-kiloisen voimamiehen. Lasten yhteismassa oli noin 300kg mutta kukaan ei oikein osannut arvata että saisivat sitä hyödynnettyä noin tehokkaasti.
Tuo ohjelma voidaan laskea viime vuosina kaupallisesti epäonnistuneisiin maikkarin satsauksiin.
Nelosella melko positiivisen suosion saanut Samaan aikaan ensi vuonna loppui myös. Samoin Armanin ohjelman kolmas kausi.
Alueuutisetkin siirtyivät kesäaikaan. Se tarkoittaa sitä että ainoa päivän lähetys tulee kuuden uutisten jälkeen. Sekin on hieman eri aikaan kuin normaalisti.
Ylen kesäohjelmana Ella Kanninen keskustelee studiossa Suomesta ulkomaille muuttaineiden ihmisten kanssa. Kesäksi kotiin on ohjelman nimi eli ideana on kai että nuo ihmiset ovat palanneet kesäksi Suomeen lomailemaan.
Ohjelmaa mainostettiin joidenkin lehtienkin etusivulla mutta katsojia se ei näköjään kiinnostanut.
Nelonen on kyllä kesäisin suurissa vaikeuksissa katsojien keräämisessä. Huutokauppakeisarin uusintoja lähinnä seurataan. Maikkarilta sentään tulee aina uutisia.
Jimin puolelta tulevat Heikoin lenkki -uusinnat ovat kylläkin olleet yllättävän suosittuja.
Kesäsarjoista myös Tuurin kyläkaupasta kertovan sarjan neljäs kausi on TV5 kanavalla menestynyt.

Pari unta jäänyt mieleen. Asettelin kondomia mutta se oli aivan liian iso. Siis se kondomi. Onko tämä nyt laskettava painajaiseksi?
Toisessa unessa meni paremmin kun joku nainen ilmoitti minun olevan "täysi kymppi" hänen mielestään.

Viime päivien suurin ongelma oli että bussikortti ei toiminut vaikka nettisivulla kortin tiedoissa luki että se on ladattu - odottaa aktivointia. Bussin laite vaan ilmoittaa ettei ole voimassa.
Kävin kysymässä virkailijalta asiaa niin hän kertoi että niiden aktivoimisissa on nyt ollut pitkiä viiveitä ennen kuin ne alkaa toimimaan. Pitäisi ladata viikkoa etukäteen.
Hän sai kortin aktivoitua käyttövalmiiksi kuitenkin sieltä tietokoneelta ja antoi yhden matkan kertalipun korvaukseksi.
Huomasin myös että feissarit eli hyväntekeväisyyteen keräävät ihmiset olivat valloittaneet Lahen keskustassa yhden pääkadun. Pienellä alueella oli ainakin neljä sellaista ja kaikille pitäisi kertoa että lahjoitan jo yhdelle järjestölle. Ja kaikki haluavat kuitenkin kertoa asiansa. Ihan mahdottomaksi menee. Toinen juttu on sitten kerjäläispariskunta joka on kohta vuoden katsonut syyttävästi kohden ohikulkijoita.
Kämppäni kuumuden vuoksi meinaa välillä tulla nestehukkaa jos juo vain kahvia. Vettä ja mehua yritän juoda litra tolkulla kunhan muistaa.

Juhannuksen suunnitelmissa olisi käydä Padasjoella pari yötä. Lahessa ei juuri ohjelmaa ole jos ei kokkoakaan voi polttaa.
Sateita saisi kyllä tulla muttei mielellään työpäivänä jos vaikka ulkoiluttamaan ollaan menossa.
Juhannuksen jälkeen lisää juttua taas ja Annelle kiitos kehuista.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Ukkosia ennustettu työpäivälle.


Paikallisia tapahtumia on ollut taas sen verran että itsekin eksynyt johonkin niistä. Puistossa oli armeijan kalustoa, sotkun tarjoilua sekä musiikkia. Armeijan omien muusikkojen seassa samalla lavalla esiintyi Club for Five ja Diandra. Nuorempana kun keikoilla ja festareilla kierteli niin tuli listoihini vähän isompia nimiä esiintyjien osalta. Pidin listaa ketä muusikoita olen nähnyt esiintymässä.
Nyt sain selville kuka on Padasjoen sahtimarkkinoilla heinäkuussa esiintymässä. Yölintu. En ole siellä kylläkään moneen vuoteen ollut paikalla. Oli lapsena kesän kohokohtia ja nykyäänkin entisiä paikkakuntalaisia kerääntyy paikalle vanhoja tuttuja tapaamaan.
Viikonloppuna sibeliustalossa oli taas perinteiset animetapaamiset. Nuoria tyttöjä ja poikia pukeutuneina sarjakuvahahmoiksi ja vaikka mitä keijukaista. Tälläkin kertaa pitäisi olla täysi-ikäinen päästäkseen sisään. Joidenkin asuja katsellessa se onkin toivottavaa. Sen verran on pervoja jotkin lolita tyyppiset asukokonaisuudet. Yksi ranskalainen sisäkkö vihreillä hiuksilla tuli bongattua myös. Katukuvassa kyllä huomaa milloin ovat paikalla. Varsinkin siellä sataman suunnalla.
Töissä oli virkistyspäivä niin pelasin minigolfia ekan kerran lapsuuden jälkeen. Meni ihan keskihyvin harjoituksen puutteeseen nähden. Samalla radalla on näköjään tänä kesänä peräti MM-turnaus. Siellä olikin erikseen ammattilaisrata.
Aina kun tekee jotain fyysistä mitä ei ole aikoihin tehnyt niin seuraavana päivänä tuntuu paikoissa. Tuli sen verran monta kertaa kyykistyttyä palloa asetellassa että jalat tuli kipeäksi.

Vain elämää on yhtä jaksoa vaille valmis ja samalla paljastettiin ketkä ovat seuraavalla kaudella syksyllä mukana. Katsojaluvut on aika alhaalla menestysvuosiin verrattuna mutta kai tuo on niin hyvää bisnestä että kannattaa pitää elossa sarjaa.
Seuraavalla kaudella ”vanha legenda” on Pepe Willberg. ”Rokkari” Rasmuksen Lauri Ylönen. ”Räppäri” on Pyhimys. Sitten on aina mukana nuoria artisteja joilla on vain yksi levy julkaistu. Ellinoora ja Evelina ovat näitä seuraavaksi. Iskelmän puolelta mukana ovat Anne Mattila sekä Tuure Kilpeläinen.
Teeman karmiva draamasarja Handmaid's tale on saanut mediassa ja somessa jonkin verran huomiota osakseen. Naiskatsojille varmasti vielä kamalampaa seurattavaa.
Itse lainasin tuon ekan kauden kirjastosta niin on jo katsottu mutta tallennan jaksot boksille talteen.
Eipä sieltä telkusta nyt paljon muuta tule. Jalkapallon MM-kisat kun alkaa niin sitten on kuukaudeksi katsottavaa. Pitää aloittaa kevyesti ettei hyydy sitten kun ratkaisupelit alkaa.
Yleltä alkoi keräilyyn, huutokauppoihin ja vanhoihin tavaroihin keskittyvä ohjelma. Huutokauppakeisari on niin valtava menestys että aihepiiri kiinnostaa varmasti monia. Tai sitten ei. No, itse olen ainakin tuota kohderyhmää. Keräilyfriikki.
Tuo ohjelma on näköjään esitetty jo aiemmin mutten ole nähnyt niin voihan tuota nyt aikansa kuluksi vilkaista aina. Nalle Puh pehmojen kokoelmaa siinä esiteltiin ainakin ekassa jaksossa.
Torstaisin kahdeksalta Aarteenetsijät.
Se toinen samantyylinen ohjelma Vintage valtakunta taisi jo loppua. Viimeisessä jaksossa käytiin Lahessa. Katsoin jaksot netistä heti kun ne tuli sinne kaikki kerralla.
Aika vähissä alkaa olemaan ohjelmat mitä seuraan. Simpsonit maanantaisin: pari uutta jaksoa vielä tulee. Versus loppuu perjantaina. Alueuutiset arkisin ja aamuteeveessä kahdelta kanavalta tulee jotain kiinnostavia haastatteluja sekä jälkihiki ja tähtihetki.
Salkkareiden ystävät saavat kesätauolla taas outoja spinoff sarjoja tutuista henkilöistä.
Emmerdalea kai tulee uusia jaksoja koko kesän.

Viikon julkkiskuolemana oli huonoista elämäntavoistaan tunnettu kokki Anthony Bourdain. Hänen maineensa osittain perustui juuri tuohon rajuun tyyliinsä. Hän ei oikein tykännyt Suomen vierailustaan kun täällä on niin tylsästi kontrollissa asiat. Oli enemmän kaaoksen ja villimmän katukokkailun ystävä. Nakkikioskin lihapiirakan nähdessään hän kysyi että missä se liha on piirakassa?
Nimmarikokoelmastani kuoli myös yksi näyttelijä. Kahdessa ekassa Bond-leffassa hänen tyttöystävänsä, ketä ei sitten enää myöhemmin nähty seuraavissa osissa. Eunice Gayson. Suhde ei tuntunut kovin vakavalta mutta oli kuitenkin ainoa naishahmo ketä Bond heilasteli kahdessa jaksossa. Yhdessä leffassahan Bond oli naimisissakin mutta morsian kuoli.


Urheilua: Golffari Korhonen voitti pienehkön euroopan kiertueen kisan. Voiton salaisuutena oli ettei hän tehnyt yhtään bogia ennen kuin viimeisen kierroksen puolivälissä, jolloin voitto oli jo varma. Ero seuraaviin oli murskaava.
Häntä ennen noita kisoja on voittanut vain Ilonen 5 kertaa ja Kakko yhden vielä tätä pienemmän turnauksen.
Tenniksen Ranskan avoimet päättyivät odotettuun voittoon. Nadalille jo 11. mestaruus siellä. Kevään massaturnauksissa myös Monte Carlossa ja Barcelonassa hän on voittanut 11 kertaa.
Naisten sarjan voitti tämän hetkinen ykkönen Halep. Hän oli pitään metsästänyt ekaa näin isoa voittoa mutta nyt se tuli. Finaalissa alku näytti pahalta mutta sitten hän nousi voittoon.
Nelinpelin mestaruus meni paikallisille ranskalaisille mutta finaalissa hävinnyt pari nousi maailmanlistan kärkeen.
Pitkämäki loukkasi polvensa mutta haaveilee vielä osallistuvansa EM-kisoihin.
Muutama mieletön yleisurheilutulos on tehty mutta kun tänä kesänä ei ole MM-tasolla kisoja niin ei niillä niin suurta merkitystä ole.
Naisnyrkkeilijät ovat varmistaneet kaksi EM-mitalia. Finaaliin pääsystä otellaan maanantaina.
Sardinian rallissa Toyotan suomalaiskuski Lappi pääsi palkintopallille. Seuraava ralli on sitten Jyväskylässä heinäkuun lopussa.
Washington ja heidän kapteeninsa Ovechkin voittivat ekan mestaruuden NHL:ssä. Ovie valittiin playoffsien arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Rinne on ehdolla runkosarjan parhaaksi maalivahdiksi mutta valintaa ei ole vielä kai tehty.



Kuvan myötä siirrytään keräilyyn. Walking deadin nimmareita alkuvuoden saalis. Minulla on 12 kpl tämän sarjan nimmareita ketkä ovat olleet +20 jaksossa mukana.

Taikaviitta keräilyssä minulta puuttuu enää muutama Roope-setä lehti. Yksi niistä on Padasjoella löytynyt ilmeisesti mutta yksi jonka maksoin Huutonettiin: myyjä oli hukannut sen ja palautti maksamani rahat tilille.
Täytyy paikalliset divarit kiertää jos löytyisi nuo puuttuvat.

Kasetteja yritin olla ostamatta ennen kuin lisää rahaa tuli kelasta. Siinä melkein onnistuinkin mutta tänään tilipäivänä meni 30 euroa heti aamusta.
12 kasetin pakettikin tuli ajoissa postiin.
Viime aikaisia ostoksia tässä luetellessa mainitaan että 200 artistin raja ylittyi kokoelmassani.
Judas Priestista tuli yhdeksäs artisti keneltä minulla on kolmelta eri vuosikymmeneltä kasetteja.
Ysäriltä Seattlen neljästä grungesuuruudesta sain Pearl Jamin kasetin mutta Soundgarden vielä puuttuu.
Omiin suosikkeihini kuuluva Faith No Moren läpimurto myös ysäriä.
Ozzyn sooloalbumeista minulla on nyt 5/7 mitä kasetteina on julkaistu.
ZZ Topin kaupallisin menestys Eliminator, joka myi 10miljoonaa kappaletta usassa.
Motörheadilta sain viimein yhden kasetin. Ei ole oikein hyviä kasetteja ollut myynnissä niin otin sitten 87-vuoden kasetin. Musiikin taso laski dramaattisesti tuosta levystä alkaen.
Kuudes acdc kasetti kokoelmaani.
Cheriltä 70-luvun kasetti. Kaunis kansikuva on kai parasta tuossa. Hän ei edes itse pitänyt lopputuloksesta.
Toinen kaunotar Kate Bush ja hänen britannian listaykkösenä ollut kasetti 85-vuodelta.
Legendaarinen Anvil hevibändin livekasetti. He eivät oikein tulleeet kuuluisaksi missään vaiheessa mutta jatkoivat sinnikkäästi. Heistä tehdyn dokumentin suosion myötä tulivat kuuluisaksi ja heitä alettiin kutsumaan tosielämän Spinal Tapiksi. Näin heidät lavalla Tampereella mutten juurikaan seurannut keikkaa.
Red hot chili peppersin eka kasetti 84-vuodelta. Bändi ei tuossa vaiheessa vielä saanut julkisuutta mutta myöhemmin tuota levyä on sanottu funk-metallin ja rap-rockin aluksi.
Ysärin eurodancea Movetronin kakkosalbumi. Minulla on se ensimmäinenkin.
Billy Idolin viidestä kasetista minulla on nyt 3kpl.
60-luvun klassikoita 20-vuotta myöhempinä painoksina. Bob Dylanin toka albumi, joka oli ensimmäinen jossa enimmäkseen omia sävellyksiä. Tuo albumi on Rolling Stones lehden top100 albumien listalla.
Grateful deadilta myös kakkosalbumi, joka löytyy tuolta samalta listalta top300 joukosta.

Alkaneella viikolla olisi tarkoitus mennä Jukolan viesteihin yleisön sekaan pyörimään. Ja ne futiksen MM-kisat alkaa Venäjällä.
Serkkujen kesken piti olla tapaaminen mutta se on ilmeisesti peruttu.
Viikon päästä taas lisää juttua

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Koululaiset kesälaitumille

Tuli vapaapäivä maanantaille niin on aikaa kirjoitella tätä. Vietin eilen koko päivän Vesijärven satamassa. En ollut siellä vielä tänä kesänä ehtinyt käydä. Tänään käväisin kahvilla parin kuukauden tauon jälkeen yhdessä työpainotteisessa vajaakuntoisten kohtaamispaikassa. Äitinkin näin kuukauden tauon jälkeen pikaisesti.
Siellä satamassa sattui olemaan perinteinen pappamopojen Vesijärven ympäriajo. Noin 400 vanhaa mopoa kaasutteli samassa sumassa ja jatkoivat matkaa hetken päästä.
Nyt se paikka on siirtymässä maksulliseksi paikoitusten osalta arkisin. Saa nähdä miten sujuu tuollainen. Kaupungin kesäinen kokoontumispaikka.
Muuta kummaa Lahen kaupungissa on ollut viime aikoina oudot varkaudet. On pöllitty lintutorni, istutettuja taimia ja golfkentän nurmikkoa. Joskus muistan että taidettiin varastaa frisbeegolfradalta kori. Kaikki tuntuu kelpaavan.
Jotain hyvääkin Lahessa: Launeen Lidl valittiin Suomen parhaaksi Lidliksi.
Padasjoella oli poikkeuksellisen paljon ylioppilaita 23kpl. Poikia oli kyllä tosi vähän tuosta määrästä.
Ensi vuonna on ilmeisesti vain 7 ylioppilasta siihen kouluun tulossa.

Telkkarissa alkaa pikkuhiljaa kaikki ohjelmat menneet kesätauolle. Puolen miljoonan katsojaosuuksia saivat vielä huutokauppakeisari ja saksalaisdekkari Kettu. Kun ei parempaakaan katsottavaa tule niin jotkut uusinnat keräävät aika merkittäviä lukuja. Pokka pitää, Doc Martin, pitääkö olla huolissaan ja stadi vs Lande.
Muuten ei kyllä katsojia riitä monellekaan ohjelmalle. Neloselle siirtynyt Kummeliporukka yllätti positiivisesti uudella poliisisarjalla. Ekaa jaksoa enemmän sitä ei vaan pysty telkkarista katsomaan. Maksullisella puolella jatkuu.
Viikko takaperin Uutisvuodon vika jakso keräsi runsaasti katsojia kuten myös kevään päätösjakso haluatko miljonääriä. Tuossa vikassa jaksossa oli kyllä kaikkien aikojen helpoimmat kysymykset. Olisin tiennyt 30 tonniin asti helposti epäröimättä ja esim äitini tai kaverini olisivat sen 60 tonnin kysymyksen tienneet. Kyseessä kun oli monelle koko elämän kestänyt uuden vuoden perinne klassisen musiikin konsertti Wienissä.
Pikkukanavien puolella mainittavaa on Teeman keskiviikkoinen makumatka euroopan kaupunkeihin. Ei kuullosta kovin vetävältä ohjelmalta mutta kovasti kiinnostaa ihmisiä.
Uutta katsottavaa olisi Teemalta amerikkalainen huippusarja Handmaid's tale. Sitä tulee tiistaina 3 ekaa jaksoa. Idea on sama kuin Game of Thronesissa että ihmiset tallentaa boksille tai katsoo areenasta. Toinen vaihtoehto on että katsoo jakson viikossa sitten telkkarista.
Itse olen jo tuon ekan kauden nähnyt niin tallennan sen vaan boksille niin saan kokoelmiini tallenteen.
Muuta katsottavaa minulle tulee kesällä Castlen viimeinen 8.kausi heinäkuussa Heron kyttäputkessa.
Päättymässä on myös Walking dead. Päähenkilö ilmoitti että seuraava 9.kausi on viimeinen hänelle. Siihen olisi hyvä käsikirjoittaa lopetus koko sarjalle ettei taas venytetä sarjaa vielä kun pääosa poistuu.
Roseannen paluu sai nolon lopun. Pääosa latoi niin rasistisia kommentteja somessa että sarja hyllytettiin.
Leffoja sain lainaan vielä neljännenkin ennen kuin palasin Gothamin kolmannen kauden pariin. 2016 vuoden X-men leffa oli kyseessä. Noissa supersankareissa on se nolo puoli että ne on kirjastoissa luokiteltu teinien osastolle. Kyllä niitä nyt aikuisetkin katsoo.
Tuossa X-menissa sankareita esitti esim American Horror Storysta tuttu mies, Game of Thronesista tuttu nainen ja supertähti Jennifer Lawrence, joka tuli tutuksi alunperin nälkäpeli leffoista.
Jenniferilla on vähän isompi rintavarustus niin sitä välillä käytetään hyväksi leffoissa. Tässä tapauksessa hänen roolihahmonsa ei ollut läheskään niin seksikäs kuin edellisellä näyttelijällä. Hänellä kun oli vain vartalomaalia ylävartalossa. Jenniferillä sen sijaan oli melko tylsä kangasasu rintojen peittona.
Leffan opetuksena oli taas vanha tuttu että yhteispelillä isokin vastustaja kaatuu.
Ostin pari 80-luvun leffaa huutonetistäkin mutten ehdi niitä nyt katsomaan kun on tuo Gotham taas lainassa.

Viikon muusikkokuolemana oli 38 vuotias Stella yhtyeen naislaulaja. Bändi oli jo lopettanut mutta monet kuuntelivat heitä edelleen. Alunperin he pääsivät julkisuuteen kun Idolsissa joku esitti heidän kappaleensa. Oli aika erilainen yhtye ja se laulajakin aika erilainen ulkonäöltään kuin isoimmat tähdet. Omalla tapaa söpön näköinen.
Tähän perään voisi traagisia uniani kertoa muutaman. Olin paikallisessa atk-firmassa töissä ja tajusin ettenhän minä osaa myydä tämän alan tuotteita. Tuossa oli vähän samaa epävarmuutta kuin itsellä huonekalujen myynnissä ja nyt kun uusi työ alkanut niin ei vielä tiedä mitä kaikkea voi tulla eteen.
Toisessa unessa joku ajoi autolla hyppyrimäkeä ylöspäin ja veljeni oli menossa sinne paikalle. Tuo tuli siitä kun juoksivat sitä mäkeä ylös kuukausi sitten.
Nukkuminen on nyt sujunut aika hyvin. 4.20 on ollu aikaisimmat heräämiset ja pari kertaa olen herännyt vasta kun pesutupa alkoi kahdeksalta. Menen yleensä jo selvästi ennen yhdeksää nukkumaan että unta kertyy kyllä hyvin. Viimeistään kymmeneltä.

Kesän festareita en tule kiertämään mutta jos olisi joku kenen kanssa kävisi ja enemmän rahaa niin kiinnostaisi ainakin Offspring, Tampereella Helloween, Tammerfestissa Pandora, Lahessa Nightwish ja Uriah Heep, Hyvinkäällä Ozzy, Judas Priest ja Stone Sour, Helsingin Tuskassa Europe, Deep Purple tulee myös Suomeen. Nämä mainitut sellaisia mitä en ole nähnyt livenä. Nightwishin osalta nykyinen laulaja on näkemättä.

Urheilua: Nälkäpalkalla sinnittelevät naisjääkiekkoilijat saivat ekaa kertaa koko maajoukkue apurahoja. Vaikkei silläkään nyt kunnon palkoille pääse niin vähän auttaa.
Naisten lentopallojoukkue on myös pelannut hyvin viime aikoina.
Tenniksessä Kontinen pääsi ekaa kertaa Ranskan avoimissa kahdeksan parhaan joukkoon ja saivat yhden pelipallon välieriin pääsemiseksikin. Sen jälkeen ote vaihtui taas vastustajille ja tuli tappio. Jännittävä ja vaiherikas ottelu tuli suorana kakkoselta.
Nuori lupaus Ruusuvuori voitti pienen turnauksen Espanjassa. Rankingissa sijoitus on noin 500 ettei vielä mitään merkittävää aikuisten sarjoissa. Panin merkille että ainoa joka voitti erän häntä vastaan tuossa turnauksessa oli toinen nuori suomalainen.
Serena Williams on pelannut huomiota herättävässä tiukassa haalarissa. Se auttaa hänen veritulppiinsa ja omien sanojen mukaan hän saa olla kuin supersankari Marvelin Black Panther leffasta.
Serena oli lähellä kuolla synnytykseen ja on noista veritulpista kovasti kärsinyt.
Tenniksen lisäksi alkaneella viikolla on Paavo Nurmi Games Turussa yleisurheilussa ja NHL mestaruus saattaa jo ratketa.


Näin hienoja majakkakortteja ostin. Nuo on suomen majakkaseuran valmistamia ja kahdessa valokuvaaja on sama mies joka on perustanut facebookiin majakkasivuston. Mahtaako olla seuran puheenjohtaja sitten.
Kuvassa Gustu Hangosta, Jussarö sekä Sälgrund Kaskisten kunnasta.
Näiden myötä minulla on 26 kotimaisesta majakasta filateliaa tai kortteja.

Taikaviitta keräilyni keskeytyi nyt kun ostin netistä ja divarista kaiken mitä löytyi. Kaksi Roope-lehteä vielä on löytämättä. Keräyksessä on 1969-89 tehdyt taikaviitat joita on Suomessa julkaistu.
Jotain vielä jäi siihenkin sitten kerättävää.
Carl Barksia löytyi 1939 tehtyjen sanomalehti strippien kokoelma jossa on kolmessa tarinassa Barksin juoni. Vastaava 1938 vuoden kokoelma minulla jo oli. Näissä kahdessa on kaikki Barksin 30-luvun sarjakuvat. Vasta pelkkiä juonia oli tässä vaiheessa ennen kuin pääsi piirtämään.
744 Barksin sarjakuvasta puuttuu multa vaivaiset 16kpl.
Kasetteja tilasin netistä 12kpl tutulta myyjältä. Ei niistä sen enempää ennen kuin saapuvat. Postilla aina vähän tökkii ennen kun alkaa paketin seurannassa mitään tapahtumaan edes.
Nyt yritän olla tämän viikon tuhlaamatta ennen kun saapuu kelan tukia viikon päästä.
Pari uutta kolikkoa löytyi taas vaihtorahoista. Toinen oli Kreikasta.
Lähden nyt postilaatikolle katsomaan mitä sinne tuli.
Ainiin. Lätkäkorteissa pääkohteeni Toskalaa löytyi vuoden 2000 euro hockey turnauksen voittajien joukkuekuva. En tiennyt että Vesku oli siinä kortissa mukana. Tikkanen on samassa kuvassa. Toinen pelaaja ketä kerään.

Eipä muuta. Perjantaina on töissä virkistyspäivä. Lukemisiin viikon päästä.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Elintarvikepakkauksia julkkisten kuvilla -katsaus


Kuntouttava työtoiminta jatkuu edelleen 3kk jatkosopimuksella. Ihan hyvin olen viihtynyt ja jaksanut. Sinänsä vanhusten kanssa työskentely ei ole minulle rasite. Kunhan vaan pärjää käytännön asioissa. Mukavia vanhuksia on ollut tähän mennessä asiakkaina.
Kiva päivän piristys oli kun saattamistehtävässä muistin että siihen paikkaan viimeksi vuosia sitten saattaessani paikalla oli tyrmäävän näköinen nainen töissä. Hän oli siellä edelleen. Ikää oli tullut jo sen verran ettei ihan niin hehkeä ollut enää.
Nukkumisten kanssa olen nyt kahtena yönä peräkkäin malttanut jatkaa uniani aamuun asti enkä pomppaa ylös keittämään kahvia heti kun ekan kerran herään.
Ehkä saisin tuon nyt tavaksi kun on unirytmi ollut ihan sekaisin tänä vuonna.
Kuumuus ei sinänsä ole haitannut nukkumista vaikka kämpässä on jotain +27 yöllä.

Urheilussa on tapahtunut taas kaikenlaista.
Nuori rallikuski Suninen oli ekaa kertaa palkintopallilla lukuisten keskeytysten ansiosta.
Nuori tennispelaaja Niklas-Salminen voitti ekan ammattilaisturnauksen.
NHL sopimuksia tuli taas lisää: Hifkin mokke Lankiselle tällä kertaa.
17-vuotiaat tytöt pääsivät ikäluokkansa MM-kisoihin voittamalla Englannin. Jalkapallosta kyse ja kisat on marraskuussa Uruguayssa.
Mikko Korhonen pelasi hyvin isossa 7miljoonan arvoisessa golfturnauksessa. Vähän tasaista sarjaa pilasi, viimeisen kierroksen puolivälissä, yhdellä reiällä +3 tulos. Muuten olisi tullut top10 sijoitus
Formulakauden kuuluisin kisa ajettiin taas Monacossa. Oikeasti tuo on kyllä kaikkein tylsin kisa, kun siellä on vaikein ohittaa.
Ranskan avoin tennisturnaus alkoi. Yle näyttää sieltä otteluita tänäkin vuonna päivittäin.
Kotimainen keihäskausi aloitettiin. Lupaava heittäjä Helander ylitti 85-metrin rajan. Pitkämäellä oli tasainen sarja joista pisin 82-metrinen.
Mestareiden liigan pokaali meni jo kolmantena vuonna peräkkäin Real Madridiin.
Tuossa liigassa tehtiin enemmän maaleja kuin koskaan tällä kaudella.
Yksi kauden parhaista pelaajista, Liverpoolin egyptiläishyökkääjä, loukkaantui ja MM-kisatkin on nyt hänellä vaarassa jäädä väliin.
Liverpoolin tappio tuossa ottelussa varmistui viimeistään sillä, kun mokke munaili järkyttävästi kahdessa maalissa.
Perinteinen valioliigajoukkue Aston Villa jatkaa kolmannenkin kauden divarin puolella. Wembleyllä pelatussa karsintaottelussa tuli 1-0 tappio Fulhamia vastaan.

Uutisvuodon 20-vuotisen historian viimeinen jakso esitettiin. Elossaolevat alkuperäisjäsenet Tervo ja Nyman olivat vieraana. Viimeiset palkinnot olivat ylen kahvilasta pöllityt kahvikupit sekä ylen vessasta pöllityt vessapaperirullat.
Haluatko miljonääriksi kevään viimeinen jakso oli mielenkiintoinen. Naisopettaja voitti 60 tonnia melko helpoilla kysymyksillä. Olisin tiennyt varmasti ja ilman vaihtoehtojakin 30 tonniin asti kaikki. 200 tonnin kysymyksessäkin hän oli jäljillä että osasi rajata vaihtoehdot kahteen. Olisi vaan arvannut väärin että onneksi otti rahat.
Toinen nuori kisaaja teki harvinaisen tempun ja vastasi väärin ekaan kysymykseen. Ei tiennyt onko nykyinen paavi nimeltään Fransiscus vai isä Mitro.
Villissä kortissa ja Heikoimmassa lenkissä oli myös kevään vika jakso.
Ville Haapasalolta tulee viimeinkin Suomeen sijoittuva matkailuohjelma. Nelonen laittaa senkin nyt aluksi maksulliselle puolelle kesäkuussa.
Alueuutisiin tuli uusi nuori nainen. Kivaa vaihtelua vaikkei ole suosikkieni veroinen.
Kirjaston levyiltä sain katsottua Gothamin tokan kauden eli 44 jaksoa on jo sitä sarjaa kahlattu.
Ennen kun lainaan kolmannen kauden, katsoin kolme leffaa.
Edellinen Bond: Spectre. Se oli sellainen kuin odotinkin. Ihan kohtalainen muttei kovin hyvä.
Kingin kirjaan perustuva pellekauhu It oli myös ihan kohtalainen. Ei yhtään kirjan veroinen kuitenkaan. Leffa sai viime vuonna enemmän lipputuloja kuin mikään kauhuleffa aiemmin. Minulle tuo on sikäli tärkeä että oli ensimmäinen Kingin romaani jonka luin. Sille tulee jatkoa vielä kun on tuo kirjakin kaksiosainen.
Kolmas katsomani leffa oli mestariohjaaja P.T. Andersonin toiseksi uusin leffa. Hän on tehnyt urallaan kolme mestariteosta ja sitten vähän heikompia, jotka nekin ovat saaneet oscareita tai ehdokkuuksia.
Tässä Inherent Vice leffassa parasta oli päähenkilön pulisongit ja siinä oli yhdessä kohtauksessa eräs pornotähti Belladonna mukana. Ihan puheroolissa vaatteet päällä.
Uusimman viikon katsojalukuja ei nyt tähän ehdi saamaan mutta viikko takaperin oli semmonen radikaali tapaus nelosen suosikkiohjelmissa että ekoilla vuosilla melkein miljoonaa katsojaa joka jaksolla kerännyt vain elämää on nyt tippunut niin alas että heikoin lenkki sai enemmän katsojia samalla viikolla samalla kanavalla. Vain elämää jakson kanssa samaan aikaan tullut versus kyllä pärjäsi vielä huonommin. Ilmeisesti ihmiset istuivat perjantai-iltana ulkona mieluummin.
Yleisesti ottaen kesäkelit näkyy luvuissa.

Viikon kuolemauutisena oli amerikkalaiskirjailija Roth. Hänestä tuli samalla yksi niistä mestareista jotka jäivät ilman Nobelia. Se jaetaan vain elossa oleville kirjailijoille.
Hänen teemoinaan on ollut amerikkalaisen yhteiskunnan kuvaaminen, juutalaisuus ja alkuvaiheessa miehen seksuaaliset himot. Viimeisissä kirjoissa hänen korkea ikänsä vaikutti aihepiireihin.
Nathan Zuckerman nimisestä hahmosta kertovat kirjat ovat tavallaan kertoneet hänestä itsestään.
Minulla on vielä ainakin kolme kirjaa häneltä lukematta.
Itse luin vaihteeksi taas Kingiä. Kolmas tänä vuonna häneltä. Pedon sydän oli sikäli erikoinen että siinä ei ollut juurikaan kauhua tai yliluonnollisuutta. Puolet kirjasta kertoi Mustan tornin maailmaa pakoilevasta miehestä ja muuten kirja oli hippivuosien ja Vietnamin kuvausta.
Kirjasta tehdyssä leffassa oli Anthony Hopkins.
Musiikkia kuuntelin ekaa kertaa Beast in Black metalliyhtyettä. Selvisi että se on Battle Beast yhtyeen säveltäjäkitaristin uusi bändi, tällä kertaa mieslaulajalla.
Mielestäni noiden bändien musiikki on mennyt tylsempään suuntaan samalla kun menestystä on alkanut tulla. Pari ekaa levyä oli tosi hyviä.

Lahessa on tapahtumia ollut nyrkkeilyn EM-ottelu, jossa paikallinen ottelija hävisi.
Suomen vahvin kisatkin oli ja padasjokelainen Jaana Tanner oli taas kolmantena vaikka ikää tulee Suomen vahvimmalle isoäidille joka vuosi lisää.
Hän on nykyään Padasjoen Sanomien päätoimittaja.


Taikaviitta keräily on hyvässä vauhdissa. Puuttuu enää 6kpl Roope-setä lehtiä joita divarin myyjä etsii varastostaan.
Majakka postikortteja ostin 3kpl. Majakkaseuran julkaisemia kortteja. Kaksi noista oli uusia majakoita kokoelmaani joten minulla on nyt varsinaisia majakaksi kutsuttavia rakennuksia filateliassa tai korteissa 26 eri kotimaisesta majakasta.
Kasetteja ostin tällä kertaa vain 3kpl. Aerosmith liittyi siihen joukkoon että on kolmelta vuosikymmeneltä kasetti samalta esittäjältä. Näitä taitaa olla jo kahdeksalta esittäjältä.
Espanjalainen euron kolikko 2016-vuodelta löyty uutena vaihtorahoista.



Kuvassa on Karjalan kaljapullo jonka etiketissä on 95 kultaleijona Raipe Helminen. Tammen etiketti minulla on myös kahtena eri versiona mutta tämän halusin säästää koko pullona.
Näitä tehtiin alunperin jo 95 koko joukkueesta mutta leffan ilmestyttyä tuli uusi painos.
Minulla on erilaisia vastaavia julkkispakkauksia Iron Maidenin Trooper kaljapullo ja Koffin/radio rockin tölkki kotiteollisuuden poikien naamalla. Settiin mukana tuli sormien lämmitin samalla kuvalla. Voi juoda kylmästä tölkistä näpit lämpimänä.
Spice girls tikkaritölkki Victoria Beckhamin naamalla ja hänen miehensä futistähden Davidin Pepsilasi.
Tampereen seudulla on jotain smoothieita ja vastaavia tölkkejä Ilveksen lätkäpelaajien naamoilla myyty. Niitä en ole saanut käsiini.
Yhden keräämäni nhl-tähden kuvalla varustettu Pepsipullon korkki minulla on. Kurrin vastaava korkki on vielä hakusessa 70-luvulta.
Suomessa himoittu, harvinainen keräyskohde on myös esim Kurrin naamalla varustettu Valion jädetuutti.
Sellaisia minulla ei ole mutta Mauri Kunnaksen piirtämä räppärilehmän kuva Valion maitotölkin kyljestä löytyy.
Onhan näitä sitten. Motörhead viskipullon olen nähnyt ja Kaj Stenvallin viinipullon.

Ensi viikolle ei paljoakaan ole suunnitelmia tai tapahtumia. Kaksi seuraamaani ohjelmaa menee kesälomalle ja Kontinen pelaa ranskassa. NHL finaalit alkaa Vegasin ja Washingtonin välillä.
Käyn niitä Roopeja kysymässä ja kasetteja on taas huudoissa mahdollisuus iso määrä voittaa.
Yksi kotimaisen korttikeräilyn hallituksessakin istuva henkilö on nyt kadonnut jonnekin kun pitäisi mulle postittaa 30 euroa maksanut kortti. Toivottavasti ilmaantuu takaisin.
Muuten menee ihan hyvin arki eteenpäin.
Näkemiin taas ensi kertaan.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kasettiklassikoita kuvassa!


Leijonien kisat päättyivät lohkovoiton jälkeen pettymykseen Sveitsiä vastaan. Kisat olivat melkoista vuoristorataa. Maaleja ja murskavoittoja tuli ennätyksellisesti, normaalisti kun Suomelle se maalinteko on juuri vaikeinta.
Nämä olivat laajasti haukutun valmentaja Marjamäen vikat kisat. Tällä kertaa materiaali oli niin laadukasta että loistivat valmentajasta riippumatta Ahon johdolla.
Juuri noissa tasaisissa vaikeissa otteluissa olisi valmentajan johdolla voinut saada parempaa tulosta.
Osittain tuo Suomen ylivoima oli median luomaa silmänlumetta. Itse asiassa samassa lohkossa pelannut Usa teki enemmän maaleja ja Suomen pelien loputtua Aho ei edes ollut pistepörssin johdossa. Rikkoi kuitenkin suomalaisten pelaajien ennätyksen aikaisemmista kisoista.
Positiivista tässä oli kuinka tuo nuori sukupolvi pelasi ennakkoluulottomasti ja raikkaasti ilman paineita vaikkei se loppuun asti riittänytkään.
Maikkarin tapa uutisoida omia urheilulajejaan oli huipussaan siinä vaiheesa kun tulosruudun pääuutinen oli se että leijonilla oli välipäivä. Eikö todellakaan ollut maailmalla tapahtunut mitään tärkeämpää?
Positiivista oli myös että Mertaranta selosti aika monta ottelua maksuttomalla kanavalla.
Lätkä oli aiheena myös ylen Perjantai nimisen ohjelman kauden vikassa lähetyksessä.
Vieraana oli esim Teppo Numminen hauskassa haastattelussa ja nolostuttavia tamperelaisia lätkäfaneja. Eli keski-ikäisiä juoppoja naisia.
Leijonien joukkueessa pelanneet Riikola ja Mäenalanen saivat NHL-sopimukset.
Alle 17v tytöt pelaavat kolmannesta sijasta Em-jalkapallossa. Voittaja pääsee ikäluokkansa MM-kisoihin.
Chelsea voitti Englannissa arvostetun FA Cupin. Menestys jakaantui sielläkin monelle joukkueelle kun liigan mestaruus ja mestareiden liigan menestys meni muille joukkueille.
Suomessa järjestettiin penkkipunnerruksen MM-kisat. Vai oliko vain naisten sarja mukana. Joka tapauksessa suomalainen nainen voitti yhden painoluokan vaikka oli vielä juniori-iässä.
Olympiapronssia saanut Enni Rukajärvi lautaili nyt myös X-games pronssia kauden päätökseksi.


Viihdemaailman tapauksia: Briteissä oli kuninkaalliset häät ja Suomessa on syntymässä vähän outo pariskunta Aku Hirviniemen ja Yle Fem kanavalla työskentelevän Sonja Kailasaaren välillä.
Aku vaikuttaa todella rasittavalta persoonalta, jota kestääkseen pitää olla samanlainen sekopää hössöttäjä kuten se edellinen naisystävä.
Maikkarin suosikkijuontajia ollut Late Hirvivaara pääsee elokuussa Alfa kanavalle tanssiohjelman juontajaksi.
Samalle kanavalle piti tulla Jopen ohjelma mutta mies taistelee tällä hetkellä syöpää vastaan.
Amorphikselta ilmestyi uusi albumi, josta tehtiin juttu ylen uutisiin.
Alkuperäinen teräsmiehen naisystävä Lois Lane eli Margot Kidder kuoli. Minulla on myös hänen nimmarinsa.
Leffa ensi-illoissa on kova meininki nyt kun avengers3, deadpool2 ja uusi star wars ilmestyy samoihin aikoihin.
Episodi lehden lukijat äänestivät top100 suosikkileffansa. Voittaja oli Pulp Fiction.
Sain luettua nyt 3 uusinta numeroa kun oli pitkään vaikeuksia saada niitä luettavaksi.

Lahdessa on puhuttu siitä että pitäisikö meidän olla virallinen Suomen piripääkaupunki ja Suomen eka itsepalvelukauppa avattiin tänne. Siis automaattikauppa ilman myyjiä.

Ohjelmia menee pikkuhiljaa kesätauolle. Puoli seitsemän ja pitääkö olla huolissaan ainakin jatkuvat heti syksyllä näistä ja myös nelosen haluatko miljonääriksi ja huutokauppakeisari nykyään tulee ympäri vuoden.
Ylen kello viiden ohjelmapaikalla näytetään uusintana Doc Martinia ja puoli seiskan tilalla uusitaan Pokka pitää sarjaa.
Ainakaan kesäkuun aikana ei mitään kummempaa kesäohjelmaa ole luvassa mitä voisi katsella. Maikarilla on remonttipiiskuri ja jotkut ohjelmat jatkuvat vielä kesäkuun ajan.
Toivoisin että viime kesän mukavan kesäinen kesäterassi tulisi myös tänä kesänä.
Urheilua onneksi kesäisin aina tulee. Venäjän jalkapallokisat tällä kertaa isoimmat kisat.
Mad cook shown kauden päätösjaksosta opin sen että humalaisen sammaltaminen johtuu kielen puutumisesta.
Versuksessa selvisi että Suomen vahvin mies veti rekkaa nopeammin kuin pieni bulldog henkilöautoa. Koira oli pieni mutta harrastanut pennusta asti asioiden vetämistä.
Haluatko miljonäärissä olisin tiennyt kaksi arvokkainta kysymystä eli 15000 ja 30000 kysymykset mutta olisi ollut vaikeuksia helpommissa elokuva ja musiikki kysymyksissä, vaikka ne pitäisi olla vahvuuksiani.

Keräilyn puolella sain haettua kaveriltani tyhjän kaljapullon, jossa on etiketissä Raipe Helmisen kuva MM-95 joukkueesta.
Taikaviittoja olen vähän katsellut alustavasti mistä niitä hankkisin. Keräyksessä on siis 69-89 vuosina piirretyt tarinat joita on Suomessa julkaistu. Divarissa kävin ilman listaa niin ostin vain yhden taskarin mutta huutonetistä sitten 6kpl Roope-setä lehtiä ja pari aku lehteä tilasin nyt aluksi.
Ebayn ostoksiin tuli helpotusta kun opin siirtämään pankkitililtä suoraan ilman viivettä rahaa paypaltilille mistä nuo ulkomaisille myyjille tehtävät maksut tehdään.
En ole kokeillut onnistuuko tuo iltaisin tai viikonloppuisin kun pankit on kiinni.
Lätkäkortteja en ole tänä vuonna paljon ostanut mutta nyt sain edullisesti yhden arvokkaan Ilveksen kortin vuodelta 2013. Jos nyt 30 euroa on edullista.

Kasettien kanssa on ollut taas hulinaa. Postista tuli viikon aikana 14kpl ja ostin divarista 9kpl.
Kuvassa on viime aikoina osteltuja suurimpia klassikoita. Eihän nuo taas ihan alkuperäisiä painoksia ole vaan enimmäkseen 80-luvun lopulta uusintapainoksia.
Dion Holy Diver ja Black Sabbathin Paranoid irtosivat nyt alle kympin kappale kun olivat olleet jo niin monta kertaa myynnissä. Dion divarihinta vinyylille ei paljoakaan ole enempää että se kertoo noiden kasettien arvostuksesta nykyään.
Doorsin ekan albumin lisäksi sain myös toisen ja kuudennen. Jim Morrison oli mukana noissa kuudessa ekassa albumissa.
Hendrixin eka albumi kolmesta studioalbumista. Tuossa uusintapainoksessa oleva kysymysmerkki oli alunperin vain samannimisen kappaleen nimessä, ei albumin nimessä.
Beatlesin varmaankin paras albumi kersantti pepper. Turkin painoksena mutta virallisella lisenssillä valmistettu ettei ole piraatti.
Zeppelinin kolmonen on painettu 1977 että on näistä kuvan kaseteista vanhin painos.
Deep Purplen eka albumi on julkaistu alunperin 60-luvun puolella. Hollantilainen painos.
Pink Floydin legendaarinen The Wall yhden kasetin versiona, alunperin tupla.
Floydilta mulla on jo kuusi kasettia. Esim animals 70-luvulta tuli samassa paketissa.



Kaikkea kun ei viitsi kuvata niin tässä sanallisesti muita ostoksia.
90-luvun grungea Alice in Chains sekä Nirvanan Nevermind. Tuo menee myös keräykseeni yli 20miljoonaa kappaletta myytyihin äänitteisiin.
Samalle listalle menee George Michaelin eka albumi Faith sekä Princen purple rain soundtrack.
Gunnareiden 5 alunperin julkaistua kasettia on nyt kaikki mulla. Tuon jälkeen 15v myöhemmin tuli vielä yksi uusi mutta sitä ei kasettina julkaistu tietenkään.
Scorpionsin kaupallisia menestyksiä vuosilta 79-95 puuttuu enää 2pl.
Judas Priestilta ostin aika huonon Ram it Down kasetin kun piti saada kasarin puolelta joku heiltä.
Testamentin kasetit nousee aika korkeaan hintaan aina mutta sain nyt 7eurolla kakkosalbumin the new order.
70-luvun Queenia ja Abbaa ostin myös alkuperäisinä painoksina. Samoin Paul McCartneyn Wings yhtyeen kasetin tuolta vuosikymmeneltä.
Suomalaista musaakin vaihteeksi vähän. Rentun ruusu sekä vuoden 1970 albumi st pauli ja reeperbahn, siis Irwiniä.
Juicen eka albumi joka sisältää ekan sinkun heinolassa jyrää.
Eri esittäjiä on kohta 200kpl mulla ja joistakin kerään koko tuotantoa tai parasta osaa siitä.
Nyt on hyvä hetki ostella kun huutonettiin tulee runsaasti kasetteja. Hinnat vaan on aika korkealla. Divarista olen kohta ostanut kaiken mitä sieltä haluan että siinä mielessä tahti hiljenee.
Samoin paras huutonetin kassukauppias on vähän kyllästynyt postin toimintaan niin pitää jossain vaiheessa taukoa. Hänellä oli viimeksikin yli sata rokkikasettia kerralla myynnissä yksittäin.

Tähän loppuun yleisellä tasolla kuulumisiani. Töissä olen viihtynyt ja nukun paremmin työpäivinä. Helteet aluksi veivät voimia ja oli aika huono olo joinakin iltoina. Nukkuminen muuten on mennyt siihen että herään jo kolmen aikaan yöllä enkä malta yrittää nukahtamista uudestaan. Sitten aamusta nukun vielä lisää niin ei pahemmin tule univajetta. Joskus kyllä pitää makailla koko päivä kun ei jaksa.
En ole ollut kännissä koko alkuvuonna kertaakaan. Toisaalta olen viikottain saunakaljan ostanut kotiin. Siinäkin suurempi nautinto on saunan jälkeen nautittava limsa.
Rutiineissa on muita muutoksia ollut etten ole Padasjoella käynyt äitin luona kuin kerran tänä vuonna mutta puhelimessa olen höpötellyt normaalia enemmän.
Laskujen summa on noussut monelta osaa mutta onneksi on tulojakin enemmän.
Yleisesti ottaen olen kotosalla viettänyt aikaa enemmän. En ole Lahden "satamassakaan" käynyt kertaakaan.

Unia on tässä kuussa jäänyt mieleen kaksi. Toisessa oli nainen joka itki sateessa esiintyeessään musafestareilla. Hänen kasvonsa punoittivat joiltakin osaa ja olivat vaaleilla laikuilla toisissa osissa.
Toisessa unessa oli mikron aikasäätö nappula josta piti valita oikea sekuntimäärä pelastaakseen mies tuholta. Joka tapauksessa ne miehet liukuivat aina altaaseen jossa oli happoa niin että ne sulivat ennen kuin pääsivät ylös sieltä. Miehet kuitenkin nauroivat iloisesti.

Nyt taas sunnuntaina julkaisen jo tämän. Ei ole maanantaina julkaistavissa katsojaluvuissa suuremmin mielenkiinnon kohteita ja Sveitsikään tuskin yllättää Ruotsia MM-finaalissa.
Nadal näyttää voittavan taas yhden ison massaturnauksen.
Lukemisiin taas noin viikon päästä!

maanantai 14. toukokuuta 2018

Hellettä pukkaa


Viime viikko oli taas täynnä itselleni ja koko Suomelle tärkeitä tapahtumia.
Äitienpäivää ei omassa perheessäni ole juurikaan koskaan vietetty. Nykyään äitin lapsenlapset ovat asiasta enemmän innostuneet.
Kuulin että Islannissa ei edes vietetä äiten ja isien päivää vaan pelkästään naisten ja miesten päiviä.
Helatorstai taas sotki omia käytännön asioita. Postipaketti ei ehtinyt saapua Lahteen viikon aikana ja Kelan rahatkin viipyy yhden päivän enemmän.
Onneksi ei tarvinut kirjastossa käydä ennen kuin lauantaina.
Ebayn ostoksissani en olisi voinut korottaa tarjoustani kun en olisi saanut lisättyä paypaliin rahaa ja huutonetin ostoskin viipyy kun maksu menee perille vasta viikonlopun jälkeen.

Uusi työ alkoi. Ekat päivät meni ihan hyvin vaikka ekan päivän iltana oli aika kova stressitila kotona. Toinen päivä meni sitten ihan levollisesti jo.
Vien parin kanssa vanhuksia asioille tai ulkoilemaan tai sitten vaan seurustellaan sisällä. Normaalista kotipalvelusta poiketen me annetaan asiakkaalle aikaa tunnin verran kerralla. Lähinnä sitä seuraa ja tukea.
Työpari vaihtuu koko ajan ja seuraavan päivän työajan saan tietää edellisenä päivänä.
Syksyllä on mahdollista ottaa kolmas työpäivä. Nyt ei ole tilaa. Heinäkuussa tulee kolmen viikon tauko jolloin olen työtön. Ei olekaan koskaan ollut työjakson aikana varsinaisesti kesälomaa.
Periaatteessa voisin olla 1,5 vuotta tässä samassa paikassa jos vaan noita pareja mulle riittää ja viihdyn.

Edellisestä paikasta sain ihan paskan työtodistuksen tai ainakin ristiriitaisen. Toisaalta olin annetut tehtävät suorittanut kiitettäväsi mutta en ollut uusia asioita uskaltanut opetella enkä muka kuntoutunut töiden aikana ollenkaan.
Ilmeisesti tuo johtui siitä etten mennyt kassalle ollenkaan mikä oli aluksi tarkoitus. Siinä oli niin paljon puhelimessa asioiden hoitamista mistä en yhtään pidä, että jätin väliin eikä kukaan pomoista mua missään vaiheessa sinne pyytänytkään.
Mielestäni olen kyllä kuntoutunut jonkin verran. Ei jännitä aamulla mennä töihin ja alkaa enemmänkin tulemaan aika pitkäksi vapailla, kuin että pelkäisi joutuvan takaisin hommiin.
Se kolme työpäivää viikossa olisi juuri sopiva.
Lisäksi joissakin sosiaalisissa tilanteissa pahaksi äitynyt kainalohikoilu on loppunut lähes kokonaan.
Korttia pelatessa tuo jännitys saattaa aiheuttaa tärinää käsissä joskus.

Euroviisut taas käyty. Suomi oli neljän vuoden tauon jälkeen finaalissa mutta jäi toiseksi viimeiseksi. Vain järjestävä maa Portugali oli heikompi.
Ennakkosuosikit Israel ja Kypros olivat kärjessä ja persoonallinen Israelin edustaja vei voiton. Kyproksen esittäjä oli näyttävin finalisteista vaikka itse miellyin Belgian pitkiin hiuksiin enemmän. Se ei finaaliin päässyt.
Omat suosikkini Albania ja Viro olivat top10 joukossa.
Mieleen jääneissä esityksissä oli ainakin viikinkejä, vampyyri, laatikkoleikki. Eri musatyylejä oli kantrirokkia, rankkaa metallia, erikoisen korkealta laulanut sopraano ja räppiä.
Saara Aallon kommenti tuloksen paljastumisen jälkeen vaikutti siltä että hän elää jossain X-factor menestyksen kuplassa. Kuvittelee koko euroopan rakastavan häntä ja hämmästyi kun se ei tuonut ääniä tässä kisassa.
Yleensä kakkoseksi jäävä Saara naureskeli kun nyt oli kakkonen häntäpäästä laskien.
Voittaja otti esityksessään kantaa kiusaamista vastaan ja Metoo kampanjan puolesta.
Finaali oli sikäli erikoinen että esim Venäjä ja Azerbaizan olivat poissa. Kyprokselle voitto olisi ollut ensimmäinen mutta jäi kakkoseksi.
Kaverini tienaa vedonlyönnillä ja nyt meni nämä veikkaukset taas ihan nappiin. Kuulemma yli 500euroa tuli voittoa.
Jalkapallon MM-kisoissa voi olla seuraavan kerran hyvät tienestit jos vanhat merkit pitää paikkansa.
Brittien esitys meni vähän pieleen kun häirikkö ryntäsi lavalle. Se saattoi kyllä tuoda ylimääräisiä sympatiapisteitä heille koska pärjäsivät paremmin kuin odotettiin.

Vihdoinkin jaksoin osallistua johonkin kiinnostavaan tapahtumaan täällä Lahden seudulla. Olihan se pubivisakin mutta muuten jää nykyään kaikki aina väliin minulta.
Kyseessä oli Red Bullin uusi urheilulaji missä juostaan tai kiivetään hyppyrimäen alastulorinne ylös. Finaalissa ne meni ihan torniin asti.
Suunnistaja taustaisella voittajalla aikaa meni noin kolme ja puoli minuuttia.
Tunnettuja osallistujia kisassa oli eri lajien talviurheilijoita joista Iivo pääsi kolmanneksi. Myös maikkarin juontaja Tuija Pehkonen oli mukana.
Keli oli helteinen 24 astetta varjossa. Varjoa ei kyllä juurikaan ollut että oli aika huono olo sitten illemmalla. Olin paikalla naisten alkuerien ajan noin 35minuuttia ja katsoin netistä miesten finaalin.
Olin matkalla kirjastoon niin kävin samalla tuolla
Kisaajia oli noin 700 että yleisöä siihen nähden oli aika vähän sitten.

Multa meni vähän ohitse että Haluatko miljonääriksi kisassa oli padasjokelainen kisaaja hiljattain. Tiesi karsintakysymyksen oikein mutta aikaa meni turkasen paljon ettei päässyt pelaamaan.
Facebookin Padasjokiryhmässäkään ei asiasta mainittu vaikka Stadi vastaan landen Padasjoen joukkuetta siellä kehuttiin suuresti.
Tuon kisaajan tytär taisi olla lukiossa luokallani.
Padasjoella juostiin Päijännejuoksu jossa oli paha osallistumiskato. Vain 21 juoksijaa. Viime vuonna oli sentään noin 40 juoksijaa.
Nakukympillä on nykyään yli sata juoksijaa että tuo vakavampi kisa ei siihen nähden saa suosiota.
Päijännejuoksun parhaat juoksijat tulivat Vaajakoskelta tällä kertaa.

Nahkahousu bongailuissani malli ja kokki Pipsa Hurmerinta oli Versus ohjelmaan valinnut sellaisen asun. Varsin siveät pöksyt oli kylläkin kyseessä.
Vähistä facebookkamuistani yksi on mystisesti poistanut tilinsä etten tiedä mitä hänelle on tapahtunut.
Yksi tuttu joka soittelikin mulle aiemmin näkyi olevan vielä hengissä. En ollut häneen törmännyt vuoteen kadulla vaikka ennen tuli koko ajan vastaan.
Metallica keikkaili Suomessa. Michael Monroe pääsi lavalle esiintymään ja basisti lauloi Rappiolla kappaleen suomeksi. He ovat tällä kiertueella soittaneet paikallisia klassikoita kuten Norjassa A-haa ja Ruotsissa Europea.
Ovat myös antaneet lahjoituksia hyväntekeväisyyteen. Suomessa Hurstin ruoka-apu sai 25 000.

Taas tuli kultaa Suomeen. Nimittäin suunnistuksen EM-kisoissa Marika Teini. Hän loukkaantui kisan aikana niin ettei voinut osallistua muille matkoille.
Vähän murheellisempia uutisia oli että alppihiihtäjä Sandell lopetti uransa. Samoin jalkapalloilija Forssell ja vielä pikaluistelija Poutala.
Jalkapallossa HJK hävisi yllättäen suomen cupin finaalin Interille. Aika merkityksetön tapahtuma suomessa tuo cup mutta onhan se hienoa jos voittaa niin sanotusti tuplan eli liigan mestaruuden samalla kaudella.
Englannissa mestaruuden voittanut Manchester City rikkoi ennätyksiä ylivoimallaan. Sadan pisteen kausi. Hävisi vain kaksi ottelua liigassa.
Tenniksen massakenttiä hallitseva Nadal hävisi kotimaassaan Madridin turnauksessa jo puolivälierissä.
Pelit jatkuu tällä viikolla Roomassa.
Golfin entinen valtias Tiger Woods on päässyt takaisin pelikuntoon ja ollut muutamassa turnauksessa ihan hyvillä sijoituksilla.
Lätkästä ei sen enempää viikon päästä näkee miten kävi. Eeli Tolvasella on kyllä melkonen kausi. Saman kauden aikana pelannut KHL, NHL, nuorten kisoissa ja aikuisten kisoissa ja olympialaisissa.

Luin vähän hitaammalla tahdilla niin kesti peräti 19 päivää saada kirja loppuun. En kyllä tänä vuonna pääse kirja viikossa tahtiin millään.
Seuraava kirja on ollut vähän helpompaa tekstiä eli Stephen Kingiä niin tahti on ollut ahkerampi.
Kirjastosta on ollut tänä vuonna suuria vaikeuksia saada luettavaksi Episodi nimistä elokuvalehteä. Ilmeisesti joku on pöllinyt niitä ja sitten ihmisten on pitänyt varata Orimattilassa ja Hollolassa sijaitsevia lehtiä. Nyt löysin yllättäen hyllystä uusimman numeron 5, kun edelliset kaksi numeroa on vielä pitkässä varausjonossa.
Uutta musaakin pitäisi saada lainaan lähiaikoina CMX ja Amorphis.

Telkkarista ihmiset ei oikein kesäkelillä viitsineet katsoa muuta kuin viisuja ja lätkää. Selviytyjien finaali sentään keräsi suosiota. Pari viikkoa sitten stadi vs lande sai myös huiman puolen miljoonan katsojamäärän. Selvä piikki normaaliin katsojamäärään.
TV5 kanavalla neljännen kauden avaus Tuurin kyläkaupasta oli myös yllättävän suosittu.
Miljonäärissä kisaaja nolosti vastasi väärin jo kolmanteen kysymykseen. Ei halunnut käyttää apuja vaikkei tiennyt Hectorin oikeaa nimeä.
Brittien versiossa on ollut juhlakaudella Top Gearista potkut saanut mies juontajana. Häntä on haukuttu siitä kun arvostelee ihmisten pelaamista kesken kisan.
Versuksessa Sievinen hävisi uinnissa pellehyppääjälle kun Jani käytti pelleasua ja se toinen normaaleja uikkareita.
Urakoin walking deadin kaksi ekaa kautta ennen kun lainasin Gothamin kakkoskauden. Sitäkin aloitin vauhdilla kun oli aikaa kotosalla.


Tuttu kasettimyyjä laittoi mahtavan myyntiosion tarjolle. Voitin niistä 12kpl noin 6e keskihinnalla ja kaikki oli kyllä mieluisia. Muutama harmittavasti meni ohi joita olisin kovasti halunnut.
Paketin haen kai tänään jos jaksan tai huomenna aamulla kun työt alkaa vasta klo 12.
Esittelen niitä myöhemmin.
2kpl walking dead sarjan nimmareita voitin ebaysta.


Kuvassa on Game of Thrones sarjan nimmareita joita olen alkuvuoden aikana ostellut. Tuossa uudessa korttisarjassa on ollut aika edullisia nimmareita.
Kuvasta varmaan tunnistaa tai sitten ei tunnista vaikka esittelisin tarkemmin.

Huomasin yksi ilta että tässä on ihan vieressä sorsalammikko ja puistoalueita muutenkin. En ole ennen sinne suuntaan mennyt.
Kotosalla on kovat lämmöt kämpässä nyt kun on hellettä. Aurinko paistaa parvekkeelle koko päivän ja lämpö leviää siitä sisään.
Onneksi yöt on viileitä.
Näkemiin sitten vaan lukijoille taas ensi viikkoon.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Työpaikan vaihdos.


Vappu meni Padasjoella rauhallisissa merkeissä Äitin seurassa. Kolmen vuorokauden reissu. Lähtiessäni sinne sain tietoon että se työpäivä olikin viimeinen kirpputorilla 7.5 olen jo toisessa paikassa vanhuksia avustamassa.
Viimeinen työpäivä oli varsin kiireinen. Asiakkaita riitti ja taloon tilattiin henkilökunnalle kinkkupitsat. En päässyt hyvästelemään ketään kun tuli noin nopeasti tuo siirto. Työkengätkin piti hakea pukuhuoneesta reissun jälkeen. Pukukoppi oli jo otettu uudelle ihmiselle käyttöön ja lukittu mutta löysin turvakenkäni lattialta.
5kk meni tuossa paikassa että oli jo muutamaan työkaveriin tykästynyt.

Kolme ensi-iltaa oli Suomen televisiossa ilmaiskanavilla viikonloppuna. Siis leffoissa ja nimenomaan menestysleffoissa. Seitsemäs fast and furious, kolmas Nolanin ohjaamista Batmaneista ja Agenttiactionia Kingsman.
Teemalta tulee kesällä huippusarja Handmaiden's tale, jonka aion tallentaa boksilleni säilytettäväksi vaikka olen ne jaksot jo nähnyt kirjastosta lainaamalla.
Katselen nyt ostamaani walking deadin kakkoskautta ennen kun haen varaamani Gothamin kakkoskauden.
Nelosen ruutu+ palvelu on viime aikoina houkutellut maksavia asiakkaita kun on paljon sarjoja mennyt pelkästään sinne.
Uusimpana on nyt Konttorin kakkoskausi.
Myös Bond leffa Spectren näkee pelkästään sieltä.
Uusi Avengers leffa on saanut eniten koskaan lipputuloja ekalla viikollaan usan markkinoilla.

NHL sopimuksia on muutama suomalainen tehnyt. Ilveksen maalikunkku Meskanen esim. sekä Pietarin SKA mokke Koskinen.
SM-Liigan pelaajia myös lähtee KHL kaukaloihin monia kuten Tapparan mokke Hrachovina.
Mestareiden liigassa alkaa olemaan tylsää kun Real Madrid on jo kolmatta vuotta menossa mestaruuteen jos ei sitten Liverpool finaalissa pistä kampoihin.
Paikallisvastustaja Atletico Madrid taas on Eurooppa Liigan finaalissa suosikki.
Barcelona kuitenkin voitti La Ligan mestaruuden ettei kaikki pokaalit mene samaan kaupunkiin.
Kontisen nelinpelipari Peers kokeili pelata toisen parin kanssa mutta peli ei kulkenut silläkään tavalla. Kontinen-Peers voitti vuoden ekan turnauksensa mutta sen jälkeen on pelit aina loppuneet lyhyeen turnauksen ekoissa otteluissa.
Pikkuleijonien voittamaa finaalia katsoi muuten suunnilleen sama määrä ihmisiä kuin Dannyn Vain elämää jaksoa ja Selviytyjiä.
Maikkari tulee saamaan perinteisesti vielä kovemmat katsojamäärät aikuisten MM-kisoilla.
Veikkausliigan alkukauden yllättäjä Rops voitti ekat 5 otteluaan ja eka maali heidän verkkoon tehtiin vasta seitsemännessä ottelussaan, jonka hävisivät.
Vegas on uutena joukkueena pärjännyt playoffseissa paremmin kuin kukaan koskaan ekaa vuotta pelaava joukkue NHL, vaikka pari tappiota tuli heillekin jo.
Suosikkijoukkueiden maalivahdit kiinnostavat itseäni heidän tulokaskorttien arvon puolesta.
Tampa Bayn moken korttini on jo nyt noussut 25-40euron hintoihin kun itse maksoin siitä noin vitosen. Jos voittaa mestaruuden tai valitaan vuoden parhaaksi mokeksi niin arvo senkun nousee.
Winnipegin moken kortti on maltillisemmissa luvuissa mutta hän on myös ehdolla voittamaan nuo samat palkinnot.
Pekka Rinteen kortteja en ole kerännyt lähinnä sen takia kun ovat jo valmiiksi niin kalliita mutta hän on kolmas ehdokas noihin palkintoihin.
Rinne pelasi padasjokelaisella Montrealin mailalla NHL uransa alussa ja minä kerään kortteja joissa tuo maila näkyy kuvassa.
Painin EM-kisoissa olympialaisissa epäonnistunut Petra Olli sai mestaruuden ja miesten sarjassa tuli Suomeen pronssia.
Yleisurheilun Timanttiliiga alkoi ja keihäässä saksalaiset olivat hurjassa kunnossa. Kolme saksalaista heittivät yli 90-metriä.
Edellisen kerran kukaan suomalainen on heittänyt 90-metriä 10-vuotta sitten että valtikka on siirtynyt vahvasti Saksaan.
Myös uusien eksoottisten maiden mukaantulo jatkuu. Intialainen heittäjä kiskaisi 87-metrisen ja Qatarin mies oli seitsemäs kisassa 83-metrisellä.

Seksuaalinen ahdistelu on aina ajankohtainen keskusteluissa nykyään. Tällä kertaa siitä puhuivat Aikku Saarinen hiihtouraltaan ja Mira Luoti opettajansa osalta. Samassa vain elämää ohjelmassa Kashmir selitteli syyttömyyttään omassa kohussaan. Hänhän on viimeistään nyt saanut puhtaat paperit ja kelpaa taas televisoon.
Nobelin kirjapalkintokin jää tänä vuonna jakamatta palkinnosta päättävän akatemian touhujen takia.

Keräilykuvana on tällä kertaa 90-luvun alussa tehty lautapeli Hero Quest tai sen laatikon kansikuva. Tuo on nykyään arvokkaimpia suomalaisia lautapelejä ja hinnat pyörii 100-150e välissä. Omassa pelissäni arvoa laskee se että pelin ukkelit on itse maalattu paremman näköiseksi ja ainakin yhdellä ukkelilla oli miekka katkennut.
Koskaan ei tiedä mikä nousee arvokkaaksi vaikka tuo ei edes ole kovin vanha.



Taskareissa sain viimein käsiini kaikki sellaiset joiden nimi ja kansikuva oli Taikaviitta aiheisia. Lisäksi minullahan on numerot 1-75 noista akun taskareista.
Numerossa 167 ei ole yllättäen Taikaviittaa sarjakuvissa ollenkaan vaikka nimi ja kansikuva siihen viittaisi. Ostin sen kuitenkin.
Aloin selvittämään paljonko Suomessa on Taikaviittoja ilmestynyt ja päätin ottaa keräykseen kaikki vuoteen 1989 asti julkaissut. Eli siis jotka alunperin esim Italiassa julkaistiin 70- ja 80-luvulla. Näitä on Suomeksi julkaistu lähinnä taskareissa ja roope-sedissä mutta myös kahdessa aku ankka lehdessä.
Kerättävää on jäljellä noin 25 suomalaista julkaisua niin en nyt ole mitään kiirettä pitänyt niiden etsimisessä. Kaikkea kun ei kerralla pysty hankkimaan.
Yhden pehmeäkantisen albumin ostin (kova laki) jonka sisällössä oli kolme riittävän vanhaa taikaviittaa, mitä ei muualla ole suomeksi julkaistu.

Paras huutonetin kasettimyyjä kyseli vähän mitä haluaisin ostella niin tulikin oikein mahtava 136 kasetin valikoima myyntiin. Hän laittaa niitä myyntiin sitä mukaan kun saa testattua että miten nauhat soi. Monet suositut kasetit ovat olleet jo monena kappaleena myynnissä hänellä niin olisi ainakin teoriassa mahdollista että hinta vähän laskee kun innokkaimmat huutajat saavat jo omansa.
Onneksi on ylimääräistä valuutta niin pystyy kaikkea huutamaan mikä kiinnostaa. Pariin kymmeneen kasettiin laitoin tarjouksen ja moneen yli 10e korotusautomaatilla. En oikein tiedä että toivooko voittavansa mahdollisimman paljon vai ei. Vaikuttaa sekin että onko hänellä noita vielä useita kappaleita jäljellä.
Kaveri kertoi että hän on ottanut minulle talteen Karjalan kaljapullon jonka etiketissä on Raipe Helminen. Pitäisi käydä se hakemassa kunhan saan yhteyden häneen.

Padasjoella sain sikäli hommat hoidettua että kirjasin muistiin mitä 90-luvun kasetteja siellä on. Jotkin lahjoituksena saadut eivät olleet ollenkaan muistissani.
Käveltiin paljon maastossa. Jäät oli lähteneet Päijänteestä ja joki tulvi. Kelirikko on lehtiotsikon mukaan pahin 20-vuoteen.
Nukuin alkuvuoden pisimmät yöunet mutta taas kun palasin Lahteen on ollut ongelmia omassa sängyssäni.
Kun hiljattain telkussa oli viihdeohjelmassa padajokelaisia niin viime viikolla Saarijärveltä oli koomikko. Tuo paikkakunta on äitini kotipaikka ja sikäli tärkeä minullekin. Pitääkö olla huolissaan vieraana oli tuonne takaisin muuttanut Teemu Vesterinen. Ehtaa Saarijärven murretta se puhui.
Kuulemma serkkuni oli koulussa samalla luokalla.
Suomi uutisia: ja nyt taas jossain asiassa Suomi laitettu ykköseksi maailmassa ja puhtain ilma oli tällä kertaa vuorossa.

Tulevan viikon ohjelmassa on ainakin euroviisut, äitienpäivä ja helatorstai. Tuttuja kevään merkkejä. Padasjoella on myös Päijänne-juoksu. Kaverini menisi sinne muttei ole nyt juoksukunnossa.
Toivottavasti työt lähtee hyvin käyntiin ja homma vastaa odotuksiani. Lopulliset työpäivätkin on vielä arvoitus. Loppuviikosta oli puhe mutta nyt aloitan jo maanantaina. Tarkoitus on aloittaa kahdella päivällä viikossa ja lisätä kolmas päivä kun pääsee tutuksi hommaan.
Kevään etenemistä vaan kaikille lukijoille.