maanantai 20. marraskuuta 2017

Töihin tässä pääsee näköjään

Vähän kiireistä alkuviikkoa tässä menossa mutta täytyy yrittää jos ehtisi tämän kirjoittaa.
Työasiat meni viime viikolla vauhdilla eteenpäin. Kuntouttavassa työtoiminnassa sovittiin alustavasti että menisin eräälle kirpputorille. Voin aloittaa vaikka parilla päivällä viikossa. Nelituntisia päiviä. Pääsee harjoittelemaan kassatyöskentelyä ja mahdollisesti samaan paikkaan voisi sitten täydellä palkalla päästä palkkatuella myöhemmin.
Työmäärään nähden tuosta saa ihan mukavan korvauksenkin kun bussimatkat korvataan lisäksi ja mulle tommonen parisataa kuussa on aika merkittävä bonus tuloihin.
Varsinkin kun veronpalautusta on tulossa 530 euroa niin ei ole huolen häivää.
Odotan vielä että virkailija saa sovittua tapaamisen siihen paikkaan. Vähän vaikea onkin muita juttuja tässä suunnitella kun ei tiedä mille päivälle se tapaaminen tulee.

Viime viikolla pääsin ekaa kertaa muuton jälkeen yhteen vajaakuntoisten illanviettopaikkaan käväisemään. Olen siellä käynyt noin viisi vuotta mutta nyt oli kolmen viikon tauko kun sisään pääsy oli tehty niin hankalaksi. Eikä ole oikein ollut aikaakaan.
Suurin syy siihen että saan aikani kulumaan kotona istumalla, on se että sängyssä menee niin valtavasti aikaa. Nukun pitkään ja pari tuntia menee vielä että ensin nukahdan. Pimeä aika vaikuttaa. Ei sitten montaa tuntia ehdi olla ylhäällä ennen kun alkaa taas väsyttämään.

Huomasin myös että palovarottimeni toimii. Saunan höyryt sai sen huutamaan. Siinä kyllä valo vilkkuu ja patteria asentaessa pitää kovaa meteliä mutta en ole keksinyt miten sitä voisi tarkistaa muuten. Pitäisi olla jokin kohta jota painamalla se piippaa.

Laitetaan tähän alkuvaiheeseen taas unia. Niitä jää mieleen aina samalta yöltä iso määrä tai sitten ei ollenkaan.
Viime yönä näin listan lätkäkorteista joista osa oli minun ja niissä näkyi hinta paljolla ne oli myyty. Omani olivat 3euroa kappale ja ne näytti enemmän joltain viiriltä.
Yhtenä yönä näin ufoista ja valoilmiöistä unta ja pelotti kun heräsin yöllä. Minulla on ollut välillä pelkotiloja öisin kun pelkään ufomiehiä.
Ainoat tunnistettavat henkilöt viime viikon unissa olivat Risto Kaskilahti, joka ui saastuneessa joessa ja katosi jäljettömiin. Sitä tapausta puitiin oikeudessa. Risto on koomikko/näyttelijä jota ei ole moneen vuoteen näkynyt enää telkussa.
Toinen tuttu naama oli entinen naapurini Padasjoelta. Se rikkoi lumipallolla äitini auton etuvalon ja selitti kovasti ettei se ollut sen vika.
Jalkapalloaiheinen uni oli semmonen että HJK ja Ilves pelasivat keskenään sarjassa jossa ei ollut ketään muita ja HJK jätti myös pelit kesken kun saivat eurokentille paikan.
Sitten oli vähän huonosti mieleen jääneitä unia missä oli tyttöjä rullaluistimilla, kiipesin divariin tai antiikkiliikkeeseen ikkunasta sisään, hain mökiltä omenoita ja katselin välitunnilla kun kaukana tuuli pöllytti lunta omituisesti.
Noi unet kaikki oli semmosia jotka jotenkin liittyy elämääni tai muistoihini paitsi tuo Kaskilahti saastejoessa on ihan käsittämätön. Ehkä mä pelkään työelämään paluuta että siinä menee jotain pieleen. Tai sitten viime aikaiset kuolemat.

ACDC Youngin veljesten muistisairas Malcolm kuoli. Rytmikitaristi ja säveltäjä. Tänä vuonna on kuollut julkkiksia vanhuuteen ja sitten ennen aikojaan. Malcolm oli jo aika vanha rockmuusikoksi.
En ole heidän uutta tuotantoaan kuunnellut 90-luvun Ballbreaker levyn jälkeen ettei sikäli ollut kova menetys. Enemmän tuollaisissa lapsuuden idoleissa omaa vanhenemistaan peilaa. Aika jättää ihmisistä ja jäljelle jää vaan nuorempi sukupolvi.
Kuten vaikka Cheek joka ilmoitti lopettavansa uransa ensi kesänä Lahden mäkimontun konserttiin.
Sen sijaan TikTak tekee paluun 10vuoden tauon jälkeen ensi kesän festareille. Olen aina pitänyt heidän basististaan mutta nyt hän taitaa olla jo täysi-ikäinen että sen voi sanoa ääneen.
Artistien lopettamiset ja viimeiset keikat on välillä osittain mainostemppuja. Ozzykin tekee viimeisen keikan Suomessa ja samassa konsertissa on mukana Judas Priest joka mainosti jo monta vuotta sitten että se oli niiden vika keikka Suomessa. Ja taas ovat mukana. Kun kerran lopettaa niin sitten voikin tehdä isolla mainostamisella paluukeikan.

Urheilussa on talviurheilut alkamassa. Mäkihypyssä uusi suomalainen pääsi cup pisteille.
Jalkapallossa MM-kisojen maat on selvillä. Italia on ulkona ekan kerran 60-vuoteen. Oma suosikkini isoista maista. Pohjoismaista sen sijaan peräti kolme maata on mukana. Vain Norja ja Suomi ulkona.
Tenniksessä 18v lupaus Ruusuvuori voitti ekan aikuisten turnauksen. Kontinen voitti toisena vuonna peräkkäin Lontoon turnauksen. Millä nimellä sitä nyt kutsutaankaan. Kauden lopussa pelattava mestaruusturnaus jossa vain 8 parasta pääsee mukaan. Rankingissa ero ei ole kovin suuri listaykkösenä olevaan pariin. Nuo kaksi paria ovat aivan selkeästi kaksi parasta tällä hetkellä.
Rallikausi taisi loppua. Mestaruus oli jo aiemmin ratkennut niin jännättiin vaan pääseekö Latvala maaliin, ei päässyt. Kauden postiviisin juttu oli kyllä Toyota noin yleisesti ottaen uutena tallina. Suomalaistallin maine vähän lipsuu Viron puolelle osittain kun päämaja siirtyy sinne ja yksi kuski tulee sieltä.
Ylen urheiluselostaja Tapsa Suominen on kai taas masennukseen vajonnut kun jättää olympialaiset väliin ja kärähti rattijuopumuksesta.

Telkkarin ihmeellisessä maailmassa isoin pommi lienee Seppo Taalasmaan poistuminen sarjasta. Hän on sarjan alkuperäisiä hahmoja joten tulee varmasti vielä monta kertaa takaisin. Salkkarit, Game of Thrones ja Walking Dead on semmosia sarjoja missä kuka tahansa voi kuolla tai muuten kadota ohjelmasta koska vaan.
Kokonaisia ohjelmiakin katoaa. Ilmeisesti Noin viikon uutiset loppuu nyt kokonaan. Tällä viikolla tulee vielä jakso jossa käydään läpi ohjelman tekemistä Ruben Stillerin johdolla.
Samaan aikaan Jimiltä tullut myytinräjäyttäjät varmaan lopetaan tähän kauteen kun oli niin tylyt katsojaluvut. Viimeinen ja eka jakso vain pääsivät kanavan top10 listalle. Esim foxin himavisa sai enemmän katsojia viime viikolla. Toinen ohjelma joka floppasi aika pahasti.
Maikkarilla loppuvuodesta ruutuun tulleista ohjelmista kokkisota pärjää hyvin mutta muuten ei ole uusia suosikeita kanavalle syntynyt. Perjantain viihdeohjelmaksi tullut musapainotteinen show mökkireissu aloitti sijalla 20 kanavan ohjelmissa, eli ei kovin hyvin kun ekalla jaksolla pitäisi olla isoin vetovoima.
Teemalla ja kakkosella esitettävä Urheilu-Suomi aloitti hyvin. Ainakin jos laskee molempien kanavien ensiesityksen katsojat yhteen. Keskiviikkona tulee Teemalta ja torstaina kakkoselta.
Tällä viikolla on aiheena jääkiekko joka saattaa olla kiinnostavin jakso koko sarjasta.
Sohvaperunoissa oli julkkisjakso. Normaalien sohvisten lisäksi ohjelmia kommentoi esim Harkimot ja Hynyset. Jakso ylittikin 300tuhannen katsojan rajan mihin kakkosella urheilun lisäksi harvoin päästään. Edellisellä viikolla Noin viikon uutiset teki saman tempun.
Katsojapiikki oli myös Arto Nybergilla ilmeisesti ahdistelija Metsäkedon vierailun ansiosta. Suunnilleen salkkareiden katsojalukuihin ylsi. Vain haluatko miljonääriksi sai viihdeohjelmista näitä enemmän katsojia.
Pari viikkoa sitten loppunut brittidekkari Vera Stanhope oli ylen katsotuin ohjelma uutisten jälkeen sillä viikolla.
Batmanissa vieraili toinen naamiosankari Green Hornet ja hänen apurinsa jota esitti Bruce Lee.

Sohviksissa oli nenäpäivä mukana ja siinä tuo Jenny+ oli pulskan olemuksensa kanssa katselemassa oikeita ongelmia kuolevien afrikkalaisten lasten seassa.
Mua ärsyttää se että laihoja, normaalipainoisia ja sopivasti pyöreitä naisia arvostellaan ylipainosta. Se voi aiheuttaa syömishäiriön. Mutta tuo Jennykin kyllä ärsyttää. Tulee semmonen olo että yrittää aivopestä itsensä uskomaan ettei sillä ole mitään ongelmaa syömisen ja painonsa kanssa vaan ongelma on ihmiset joiden mielestä sen pitäisi laihtua. Jotain sen jutussa on valheellista itsensä pettämistä ja pakonomaista todistelua.
Joku ihminen joka ei osaa olla ahmimatta ruokaa voi saada tuosta kimmokkeen antaa lopullisesti periksi ja lihoa liikuntakyvyttömäksi invalidiksi. Lihavia on monenlaisia eikä kaikilla ole suurtakaan ongelmaa mutta se pitäisi pitää terveen rajoissa. Sokeritautikin tulee aika vääjäämättä vaikka kuinka rakastaisi omaa kehoaan.
Toivottavasti nyt ei kukaan tuosta kommentista suutu.

Lahdessa isoin uutinen oli tuo Cheekin jäähyväiskeikka. Padasjoelta ylen radioon pääsi seudun nuorin kunnallisvaltuutettu. 18v nuori nainen. Jos padasjoella ei paljon mitään nyksyin ole niin sähköautojen tankkausasema nyt on hankittu. Niitä kai jokaiseen kylään pitäisi saada pikku hiljaa.
Äitini oli lukenut Paasilinnan kirjan jossa Padasjoki mainitaan. Se on toinen hänen kirjansa jossa Padasjoki mainitaan.
Nobelisti Munron uusimmassa suomennoksessa mainittiin Suomi. Siinä oli pariskunta Suomesta ja kuvailitiin tarkkaan millainen maa Suomi on. Heillä oli ihan keksitty sukunimi jollaista ei ole olemassakaan eikä tarkoita suomeksi mitään.
Munro on todella suosittu koko maailmassa tällä hetkellä joten kiva kun Suomi siellä mainitaan ja vähän tarkemmin oli faktatietoakin maasta.
Aloitan huomenna lukemaan kirjaa jonka jälkeen olen saanut kaikki suomennetut hänen kirjansa luettua. Kaikkia ei ole vielä suomennettu tosin.

Keräyskokoelmani karttuivat viikon aikana kahdella kierrosta tulleella kolikolla. Ranskan 5senttisiä tuli ne vanhat 4ekaa vuotta täyteen jotka painettiin jo ennen euron käyttöön ottoa. 1999-2002. Sitä uudempiakin on painettu isot määrät että tilastollisesti pitäisi niitäkin tulla vastaan muttei ole tullut kuin yksi.
Toinen uusi löytö oli Itävaltalainen kolikko. 400kpl kierrosta suomessa vastaan tullutta kolikkoa lähenee muttei ehdi tulla tämän vuoden aikana täyteen. Tosin helpot suomalaiset kahden euron kolikot olen jättänyt ottamatta talteen. Ne on niin yleisiä etten raaski niin isoa kolikkoa laittaa sivuun. Jotkut niistä on aika harvinaisia mutta niitä taas ei ole yhtään tullut vastaan. Puhutaan nyt siis ihan tavallisista kolikoista joissa vaan vuosiluku määrää että mikä on painosmäärä.
Jos lasketaan mukaan ostamalla hankitut niin sitten 400 ylittyy.

Yksi suosikeistani kotimaisissa C-kaseteissa saapui postista. En paljasta vielä mikä se oli. Hinta oli 7 euroa plus kahden euron postit. Ilmestymisvuosi 1980. Joku voi arvatakin. Vihjeenä voisin sanoa että levyllä musisoi Andy McCoy ja Sami Yaffa mutta ei ole Hanoi Rocks.
Majakkakortteihin ostin yhden usein korteissa näkyvän hökötyksen ahvenanmaalta. Sain selville sen nimen vasta maksun jälkeen. Ei ole varsinaisesti majakka vaan sektoriloisto. Semmonen eri väreissä vilkkuva laite joka ohjaa laivoja pysymään oikealla reitillä. Jos menee liikaa vasemmalle tai oikealle niin valo muuttuu vihreäksi tai punaiseksi.

Maailmalla tehtiin huima ennätys kun maalaus myytiin 450miljoonalla dollarilla. Kyseessä on ainoa Da Vincin maalaus joka ei ole museossa.
Suomessa otettiin uudestaan Karjalan olutpulloihin MM95 leijonien kuvat etiketteihin. Tosin Summanen ei suostunut oman kuvansa käyttämiseen. Itselläni on niistä alkuperäisistä Jukka Tammen ja Raimo Helmisen etiketti tallessa.

Jokin kuva on tapana ollut laittaa keräilytavaroistani niin laitetaan nyt rintanappeja.


Kuvassa on muutama sensuurin läpäisevä Bettie Page. Pin-Up legenda keneltä minulla on esim paita ja muuta tavaraa. Tintin kapteeni Haddock, Audrey Hepburn, Saksikäsi Edward, Japanilaista lonkeropornoa, South Parkin opettaja Garrison joka sanoo: En ole homo, käyttäydyn vain kuten sellainen ja tamperelainen roskaamisen vastainen kampanja.

Nyt ehtii vielä kaupungille asioita hoitamaan suihkun kautta. Pesutuvan otin varmuuden vuoksi koko illaksi kun en tiennyt koska olen kotona.
TV-sarjojen kanssa ei ole taas ongelmia että loppuisi katsominen kesken. Kirjastosta löysin Better Call Saul sarjan jota katselen ennen kun haen varauksena odottavan Mullan alla ekan kauden. Molemmista sarjoista on kaikki jaksot siellä.

Näkemiin taas ensi viikkoon. Ehkä on jo työkuviot valmiina viikon päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti