lauantai 25. maaliskuuta 2017

Remontti lähestyy

Blogin kirjoittaminen taitaa keskeytyä putkirempan ajaksi, joka alkaa jossain vaiheessa huhtikuun alussa. Pistän koneen suojaan remonttipölyltä ja pakenen paikalta maaseudulle.
Sitä ennen tässä ehtii vielä muutaman kerran kirjoitella.

Playoffit ovat alkaneet tasaisissa merkeissä. Pelicans tosin on hävinnyt molemmat jatkoaikaottelunsa.
Ilves on pelannut yllättävän hyvin. Ei mitenkään ole jäänyt tapparan jalkoihin. Hyvä loppukauden vire on jatkunut tärkeisiin peleihin.
Ekassa tampereen ottelussa tappara näytti menevän menojaan mutta sitten tapahtui jännä episodi.
Ilveksellä oli siirretty rangaistus ja mokke luisteli vaihtoon mutta törmäsi omaan pelaajaan.
Tapparan vaihtopenkki reagoi kaikkea muuta kuin ammattimaisesti ja repesi nauramaan. 10 sekunnin päästä Ipa teki maalin ja muutamassa minuutissa monta maalia lisää.
Ylimielinen asenne palkittiin siten että kahden maalin johto oli hetkessä kahden maalin tappio.

Suomen supertähti Markkasen unelma yliopistokoripallon mestaruudesta tuhoutui. Ei ollut ihan paras peli häneltäkään tuossa viimeisessä ottelussa. Pari kolmosta olisi pitänyt upota niin olisi tulos ollut jo ihan erilainen tasaisessa ottelussa.
Tuo march madness tapahtuma on usan seuratuimpia urheilutapahtumia ja sen perusteella uusia tähtiä NBA joukkueisiin valitaan.
Markkanen ilmeisesti varataan aika korkealla numerolla.

Jalkapallon puolella suomen unelmat on jo kauan sitten menneet taas kerran. Yksi tappio tuli lisää tällä kertaa turkissa.
Pientä lohtua oli siitä että Pukki voitti tanskan liigan maalikuninkuuden. Siellä ei sitten ilmeiseti kovin kummoisia pelimiehiä pelaa, jos näin negatiivisesti ajattelee.

KHL liigassa näköjään moskovan tseska on taas epäonnistunut voittamaan mestaruutta. Vaikka on kai periaatteessa paras joukkue. Jokerit sentään tiputti mutta lähti itse laulukuoroon seuraavalla kierroksella.

Summanen sekoili ja haukku valmentajakollegaansa pedofiiliksi. Jotenkin niin absurdia että miten tuollaista edes voi pyytää anteeksi.
"En enää epäile että ahdistelet lapsia, olin väärässä, näin väärin."

Formuloissa on ekat aika-ajot takana. Suomalaiset kakkoskuskit lähtevät toisesta rivistä. Kovasti näyttää mersun ja ferrarin väliseltä kaudelta jossa mersun Hamilton voittaa.

Legendaarinen päitsi ajetaan taas. Ekaa kertaa tuo kuuluu enduron MM-sarjaan. Suomalaista voittajaa ennustetaan.

----

Voicen ekan livejakson katsoin ainakin osittain. Tuttuun tapaan en osaa yhtään arvioida laulajien paremmuutta toisiinsa nähden. Joku voi kuulostaa tosi hyvältä jos kappale on sopiva. Merkille panin ainakin että yhdellä naisella oli Iron Maidenin paita. Oma suosikkini taitaa olla se parrakas mies. Kuulin hänen jo kerran aikaisemminkin laulavan. Tosin seuraavassa jaksossa tulee sitten puolet lisää laulajia vielä kuultavaksi.
Anna Puu oli taas vaihtanut hiusväriä. Blondin ja punaisen väliä vaihtelee.

Pitääkö olla huolissaan meni tauolle. Jakson tärkein kohta olikin kun päätettiin jatkaa syksyllä samalla kokoonpanolla. Hauskin ohjelma viime aikoina telkkarissa.

Jussit jaettiin. Oscareita tavoittelemaan valittu leffa nimeltä hymyilevä mies oli odotetusti paras. Miljonäärissä kysyttiin kerran kenestä nyrkkeilijästä tuo leffa kertoo enkä olisi tiennyt. Kotimaiset elokuvat menee multa ihan ohi. Tosin kävin sen miekkailija leffan katsomassa vuosi sitten.
Paras hetki gaalassa oli kun tyttö nimeltä varpu elokuvan teinityttö voitti naispääsosan jussin.
Samasta leffasta oli ehdolla muusikko Vesala.
Ehdokkaista merkille pantavaa oli myös että Tatu ja Patu kaksikko olivat yhdessä ehdolla miespääosaan. He olisivat voittaessaan saaneet vain yhden yhteisen jussipystin.
Apulantaleffa teit meistä kauniin voitti yleisöäänestyksen.

Paasosen shown viimeisessä jaksossa oli Jaajo vieraana. He laittoivat twitteriin noloja viestejä kuten että vanhat naiset ovat ällöttäviä, ja odottivat suuttuvatko ihmiset.
Paasosen siskolle tehtiin myös pilapuhelu jossa jaajo muka soitti ohjelmastaan kilauta kaverille tyyliin. Ei siinä paniikissa kai sitten tajua että täytyyhän ihmisen tietää etukäteen että hänelle ollaan soittamassa mahdollisesti.

Vieraana oli myös popeda joka markkinoi 40v juhlavuottaan.
Nyt onkin kaikenlaista juhlavuotta menossa.
Tilt nimistä peliohjelmaa on eri kanavilla mennyt 20 vuotta. Nykyään se tulee kutoskanavalta.
Kauniit ja rohkeat alkoi 30vuotta sitten tällä viikolla.
Aira Samulin täytti 90vuotta.
Ja suomellahan on tuo 100v juhlavuosi menossa.

Tällä viikolla maanantaina oli aika poikkeuksellinen tilanne kun kolmen tunnin aikana telkkarista tuli 8 ohjelmaa jotka halusin katsoa. Tilanne on aika erilainen kun omassa lapsuudessani jolloin oli vaan kolme kanavaa.
Nykyään tarvitsee tallentavaa boksia ja nettiä jos haluaa vähänkään enemmän katsoa ohjelmia. Kaikki menee päällekkäin kuitenkin.
pari vuotta sitten katselin lähinnä draamasarjoja ja niitäkin ostamiltani DVD. Nyt on mennyt viihdeohjelmien puolelle aika paljon.

Sohvaperunoissa voi sitten katsoa parhaat osat semmosista mitä ei muuten katsoisi.
Tällä viikolla oli paljon realityohjelmia joita on hyvä naureskella tuollaisessa ohjelmassa.

Huutokauppakeisarillakin oli 10v juhlajakso. 10v siitä kun aloittivat tuon huutokauppatoiminnan tai jatkoivat isänsä perintönä.
Sen kunniaksi tekivät kerrankin tappiokaupan. Savolainen Ismo Apell oli niin kiero kauppakumppani että tappiolle meni.
Katolle saivat jättikokoisen kahvipannun joka hyvin symboloi tuota ohjelmaa.

----

TOP10 ulkomaalaiset laulajat ulkonäön perusteella.

1-3
Sophie Ellis Bextor
Garbage
Alicia Keys
4-8
Cardigans
Amy Lee
Rihanna
Kylie Minogue
Vanessa Paradis
9-10
Tina Cousins
Inna

Mainitaan tähän musiikista myös että suomen parasta räppiä on eevil stöö.
Vaikken räpistä nyt muuten juurikaan tykkää.

---

Edellinen kirja jonka luin oli kauhun kuninkaan Stephen Kingin dekkari/trilleri Etsivä löytää.
King on kirjoittanut kolmen dekkarin sarjan joka palkittiin usassa parhaana dekkarina.
Viimeinen osa suomennetaan 2018.
Tuo sarja kertoo eläkkeelle joutuneenesta rapistuneesta ja masentuneesta poliisista.
Eräs sadistinen sarjamurhaaja päättää ajaa hänet itsemurhaan mutta tuo ex-poliisi ryhdistäytyy ja muutaman nuoren apulaisen avulla ottaa kiinni tuon murhaajan.
Aluksi tuo murhaaja vaikuttaa aivan voittamattomalta joka onnistuu kaikessa eikä voi jäädä kiinni. Kirjassa seurataan hänen elämäänsä ja huomataan miten niljakas ja sairas tyyppi se on ja tulee toivoa että hän ei onnistukaan kaikessa. Päättää jopa itse tappaa itsensä lopulta.

Tuossa jatko-osassa kerrotaan kahdesta fanista. Toinen heistä tappaa idolinsa ja varastaa häneltä julkaisematonta materiaalia jonka olemassaolosta kukaan ei tiedä.
Hän joutuu vankilaan 35 viodeksi piilotettuaan nuo tekstit ja tuo toinen fani löytää ne.
Ekan kirjan etsivät tulevat apuun kun nuo fanit selvittelevät välejään.

King oli ensimmäisiä aikuisten kirjoja joita nuorena aloin lukemaan. Ekat kirjat oli suuri elämys. Sitten vähän kyllästyin mutta nykyään taas luen mielellään uutuudet.
Hän on kirjoittanut yli 60 kirjaa ja tahti ei hidastu ollenkaan. Jotkut ovatkin sitä mieltä ettei hän ole kaikkia itse kirjoittanut. Hänen tyylinsä on niin tunnistettava että sitä olisi helppo matkiakin.
Se mikä aluksi hänessä kiehtoi on kääntynyt vähän päinvastaiseksi tunteeksi.
Olin nuorena kyllästynyt sellaiseen lässytykseen jossa kaikille käy hyvin ja sankari säilyy naarmuitta. Kingin kirjoissa kaikki oli mahdollista ja sankari sai yleensä kärsiä suuresti ja jopa kuolla lopuksi.
Nykyään sitten tuntuu että hänen maailmansa on juuri sitä lässytystä. Kaikki rakastavat perhettään ja ystäviään suunnattomasti ja ovat todellisia unelmavävyjä. Kun on lukenut tuota tuotantoa tarpeeksi niin alkaa toisto näkymään. Aina sanotaan juuri se mitä lukija haluaa kuulla ja on moneen kertaa kuullutkin.
Uutta on sitten aina tuo kirjan roisto ja yliluonnollinen osuus. Siinä on vielä kekseliäisyyttä.

Kingin teksteistä on tehty valtava määrä leffoja ja muutamia sarjoja.
Nyt on esim tulossa 8 osaisesta musta torni sarjasta leffa.
Kubrickin hohtoa pidetään parhaana mutta King itse vihaa tuota versiota ja tekikin oman versionsa aiheesta.
IMDB listalla ykkösenä on jostain syystä hänen lyhyestä vankilakirjastaan tehty leffa Shawshank redemption. Leffan ohjaaja teki toisestakin kingin vankilakirjasta suositun leffan vihreä maili.
Muita onnistuneita king leffoja on ainakin Carrie, Piina ja uinu uinu lemmikkini.

----

Tällä viikolla huutonetistä saapui kiva pläjäys maailman kauneinta naista Audrey Hepburnia.
7 postikorttia ja pienikokoinen kalenteri.
Oli noita ennestäänkin muutamia, lähinnä vähän isompi kokoisia mutta nyt innostuin nuo tilaamaan.
Joidenkin mielestä Brigitte Bardot on kaunein mutta minä olen Audreyn puolella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti