tiistai 21. maaliskuuta 2017

Kello tikittää kohti playoffeja

Ampumahiihtokausi sai sunnuntaina päätöksensä. Toivottavasti Marin löytynyt huipputaso säilyy vielä ensi kaudellekin. Loppupisteissä hän oli aika vaisusti sijalla 26 mutta kuten sanottua, kahdella voitolla sarjan eliittiä.
Kaisa oli kolmas viimeisessä kisassa ja myös yhteispisteissä. Hänellekin olisi varmaan mukava jos olisi kaksi menestyjää suomessa.
Pientä nousua yleisessä tasossa oli havaittavissa kun kolme muutakin suomalaista näiden kahden huipun lisäksi ylsi pisteille. Kaksi miestäkin pitkästä aikaa.

Maastohiihdossa päästiin myös loppuun. Krista oli hienosti toinen pisteissä ja Matti viides. Iltasanomat hehkutti miten mahtavat tienestit nämä parhaat saivat.
Ehkä suomessa on totuttu siihen kuinka urheilijat kituuttavat rahavaikeuksissa ja sadan tonnin tulot on sitten kuin lottovoitto. Vaikka ei pärjää edes huutokauppakeisarin perheelle.
Jääkiekkoa amerikan farmissa pelaava saa enemmän vaikkei pelaisi juuri yhtään NHL ottelua.
Selänne taisi joskus tienata 8miljoonaa yhdessä kaudessa.

Mäkihypyssä tehtiin pari maailmanennätystä ja kritisoitiin vähän sitä että on mahdotonta noin pitkästä hypystä erottaa osuiko pylly maahan alastulossa.

Tampereelle saatiin sitten se paikalliskamppailu SM-Liigan puolivälieriin. 16 vuotta edellisestä kerrasta, jolloin Ipa sai pronssia ja tappara meni finaaliin.
Ilveksen valmentaja Karri Kivi johdatti Ässät mestariksi 4vuotta sitten mutta nyt tiputti heidät jatkosta uudessa seurassaan. Olisi aika makoisaa hänelle jos nyt tiputtaisi seuraavaksi paikallisvastustajan.
Pelit alkavat tänään kuten myös TPS - Hifk ottelut. Heidän kuumaa kohtaamista vuonna 1999 on myös muisteltu.
Pelicans aloittaa omat ottelunsa keskiviikkona.

Kontinen nousi nelinpelirankingissa jo toiseksi. Tämä oli odotettua koska hänellä ei ole vuoden takaisista peleistä kevään aikana puolustettavia pisteitä. Samaan aikaan kilpailijat menettävät pisteitä.
Federer jatkoi paluuta huipulle. Hän oli vanhin miesten grandslam voittaja ja nyt myös vanhin masters turnauksen voittaja.

---

Bumbtsibumin eka uusi jakso sai ristiriitaisen vastaanoton. Osa haukkui mutta he olivat varmaan jo valmiiksi päättäneet etteivät pidä tästä uudesta. Katsojia oli 900 000 mikä varmaan tippuu tuosta aika paljon jatkossa kun ne haukkujat eivät jatka seuraamista. Mielenkiinnosta katsottiin ekaa jaksoa.
Täytyy kyllä sekin muistaa että jos iltasanomat haukkuu maikkarin ohjelmaa niin siinä on oma lehmä ojassa. Kilpailevan kanavan ohjelmaa helpommin aina arvostellaan.

Nelosen puolella alkoi maikkarilta tuttu heikoin leikki. Riku Nieminen on edeltäjäänsä kiltimpi eikä niin kauheasti kiusaa kisaajia. En ole ehtinyt vielä ekaa jaksoa kovin tarkkaan katsomaan.
Siinä on nopeatempoisen visailun ystäville hyvä ohjelma. Kysymykset eivät ole kovin vaikeita joten pääsee nauramaan kisaajille jotka eivät tiedä Pertti Pasasen lempinimeä tai että alkemistit yrittivät muuttaa metallia kullaksi.
Itselläni on vaikeuksia saada nopeasti mieleen tietämääni oikeaa vastausta joten tuollainen kisa on vähän turhauttavaa.

Jaajon verkkaisemmassa visailussa päästiin taas kokeilemaan isoja summia. 10 tonnin kysymyksen olisin tiennyt ja 15 tonnissa kun arvaamaan pääsee niin Nokia olisi ollut todennäköisin ja oikea vaihtoehto viime vuoden vaihdetuimmaksi osakkeeksi helsingin pörssissä.
Toinen kisaaja oli surkea vaikkei some tällä kertaa innostunut. Ehkä blondit bimbot saavat enemmän huomiota.
Hän käytti kaikki kolme oljenkortta saadakseen tonnin voittosumman ja sitten seuraavassa kysymyksessä ei tiennyt suomen ekaa naisministeriä.
Hänellä ei ollut tyttöystävää yleisössä tsemppaamassa vaan eräs aikaisemmin 15tonnia voittanut nuori pelaaja.

Uudet juontajat tuli maanantaina myös kahteen muuhun ohjelmaan. Maajussille morsian ohjelman maajussit esiteltiin ja kukas muu kuin Vappu Pimiä oli juontajana. Ohjelma alkaa kunnolla vasta syksyllä.
Hyvät ja huonot uutiset sai paneelin johtajaksi Kari Ketosen. Tässä ohjelmassa panelistit ovat vaihtuneet vähemmän hauskaksi vuosien saatossa niin ei auta että Henkka Hyppönenkin meni vaihtoon. Ihan ok show edelleen.
Aiheina oli esim se että tomaatteja yritetään muuttaa paremman makuiseksi kun tähän asti niitä on jalostettu säilyvämpään suuntaan.

En tiedä millä termillä noita seksiä sisältäviä kisailuja ja paritteluja kutsutaan. Yksi sellainen nyt taas alkaa: Temptation Island. Jo kolmas kausi tuosta suomen versiosta joten on kai ollut riittävän menestynyt. Viettely reality voisi olla hyvä nimike.
Big brother nyt on suomessa ja maailmalla parhaiten menestynyt tuollaisista. Sen vahvuus kyllä oli että siinä oli paljon muutakin kun nakuilua ja bailaamista.

Tämän hetken hauskin ohjelma Pitääkö olla huolissaan loppuu torstaina tai ainakin kausi päättyy. Samaan aikaa tuleva Paasosen show päättyy myös. Edellinen jakso sai aika heikosti katsojia joten tulee sopivaan paikkaan senkin lopetus.
Voice of finlandissa alkaa perjantaina livejaksot joita tulee itse aina seurattua.

---

Viime yön unissa oli paljon kaikkea mutta sitten herätessäni en oikein muistanut mitä.
Yhdessä unessa oli liukumäen ja syvän uima-altaan tai paljun sekoitus. Eräs sukuun kuuluva pariskunta sukelti sinne veden alle ja minä menin perässä. Aluksi oli helppoa liukua alaspäin mutta sitten kun yritin ylöspäin niin en päässyt ja vastaan tuli sinisillä potkukelkoilla alaspäin nauravia ihmisä joita piti väistellä.
Toisessa unessa oli kaivinkone ja aurinko heijastui ikkunasta kirkkaasti ja sitten joku sai potkut johon liittyi se että kuuro mies on luotettava kaveri. En oikein tarkkaan hahmota mitä siinä tapahtui.

Lahtelaisissa uutisissa rakastettu joutsenpariskunta on palannut.

Padasjokelaisesta uuden testamentin käännöksestä stadin slangille kerroin viimeksi. Nyt muistin miten se mainitsemani kohta meni: Autuaita ovat he jotka eivät ota pulttia. Pentti Malaste on tuo kääntäjä nimeltään.
Kerroin myös että padasjoesta on tehty näytelmä tampereella. Sen nimi oli Listen Paris! Here comes Padasjoki. Legioonateatteri vuonna 1995.

Äsken kuulin radiosta sellaisen tiedon että SKS suomalaisen kirjallisuuden seura. Perustettiin 1830-luvulla ja tuossa nimessä oleva sana kirjallisuus keksittiin vartavasten tuota tarkoitusta varten.
Kalevala oli heidän toinen julkaisemansa kirja.

Musiikin maailmassa Haloo helsinki julkaisi uuden levyn Hulluuden highway. Kappaleita tuosta levystä on jo etukäteen julkaistu muutama.
Rokkenrollin keksinyt Chuck Berry sen sijaan kuoli 90-vuotiaana.
Suosittu metallibändi Avenged sevenfold oli 2viikkoa sitten helsingissä keikalla. Sen lisäksi he päättivät vetää biisin helsinkiläisessä rokkibaarissa. Paikalla oli noin 6 ihmistä jotka hekin poistuivat paikalta musiikin alettua tunnistamatta bändiä.
Tuo oli bändin mielestä ollut tosi hauskaa ja fanit olivat harmitelleet etteivät osuneet paikalle oikeaan aikaan.

Keräilyssä innostuin ostelemaan 6kpl Audrey Hepburnin postikortteja sekä seinäkalenterin. Ennestäänkin oli jo kaikenlaista ja kokoista Audrey kamaa.
Laitan kuvia kun saapuvat.

Viikon kuvana on sen sijaan taas tuolta lapsuuskodistani alusta asti keittiön seinällä tikittänyt saksalainen laatukello. Junghans merkkinen ja arvoakin jonkin verran mutten tarkemmin löytänyt arviota.

Loppuun vielä lyhyt runo jossa yritin mahdollisimman lyhyesti kuvata kun yhdessä pienessä hetkessä on suuret tunteet läsnä.

Tämä hetki
vain me kaksi
ja kaikki tämä muu
tuulen kuiskaus
elämän henkäys


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti