sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Suomen finaalia odotellessa.


Kesän musatarjonnasta selvisi mulle että Lahtelaisessa iskelmätapahtumassa on sittenkin Eput mukana. En ole heitä nähnyt koskaan niin vois 40 euron hinnalla käydä katsomassa.
Viime viikonloppuna Lahessa oli ulkoilmatapahtumia paljon keskustassa. Pridekulkue, Blockparty ja 69 eyesin keikkakin oli keskellä vapaudenkatua.

Leijonat jatkoivat yllätyksiään eivätkä kumarrelleet NHL-miljonääreille yhtään. Naapurimaissa Ruotsissa ja Venäjällä oltiin järkyttyneitä miten saattoivat hävitä Suomelle.
Venäjä oli voittanut kaikki 8 otteluaan ennen Suomea mutta meitä vastaan eivät saaneet maaliakaan.
Finaalin tulos selviää sitten illalla mutta hieno joukkue on vaikka tappio tulisikin.

Kuvassa on kasetteja viimeiseltä kuukaudelta mutta uutta tavaraa ostin taas muutaman star wars nimmarin.
Myös yhdestä arvokkaasta ja harvinaisesta Tuukka Raskin nimmarista on kaupat kesken.
Minulta puuttuu 9kpl nimmareita semmosista korteista missä pelaaja on Ilveksen pelipaidassa. Tämä on yksi niistä.



Kuvan kaseteissa: Iron Maidenin kuuluisin livekasetti Live after death. Huomasin vasta kaupanteon jälkeen että sieltä onkin tulossa vain tämä kakkoskasetti tuplasta.
Siihen nähden hinta oli kyllä liian suuri. Koko tuplaksi olisikin ollut yllättävän halpa.
Manowarin kasarikasetteja kaksi kappaletta. En ole ennen nähnyt kuin yhtä heidän kasettia myynnissä mikä mulla olikin jo mutta nyt oli peräti 4kpl muita kassuja kaupan.
Ostin niistä nämä kasarikasetit Hail to England sekä eniten hittejä sisältävän kings of metal. 90 luvulta minulla on aikoinaan uutena ostettu kokoelma myös kasettina.
Hail to England kasetissa on huomioitavaa että kuvassa on Britannian lippu vaikka nimessä on Englanti. Tuo myi myös parhaiten juuri briteissä vaikka bändi on usasta.
Myöhemmät levyt myivät sitten saksassa parhaiten.
Klamydian varhaistuotantoa Los Celibatos melko halvalla mikä tässä tapauksessa on kuitenkin reilusti kaksinumeroinen summa. Kuunneltiin noita kappaleita teininä paljon.
Tamperelainen Nolo & Rähjä ja heidän eka kasettinsa Milarca vuodelta 1975. Heidän kokoelmaansa kuuntelin Mansessa asuessani.
Maidenin lisäksi myös heidän solistinsa Brucen eka soolokasetti. Häneltä minulla on myös toinen uutena ostettu soolokasetti.
Marilyn Mansonin ep, jolla on kuitenkin pituutta ihan normaalin verran mutta kappaleet on kaikkea sekalaista eepeellä ominaista.
Led Zeppelinin tuotannosta halusin vielä tämän tuplan Physical Graffiti. On rolling stones -lehden top 100 listalla kaikkien aikojen levyissä.
20 miljoonaa levyä myytyjen äänitteiden listalla on Supertrampin Breakfast in America.
Metal Churchilla on sen verran jännää metallia että halusin yhden kasetin heiltäkin.
Motörheadin kasetit tuppaavat olemaan todella kalliita eikä niitä klassisia vanhimpia ole koskaan myynnissäkään niin ostin tämmösen ”kokoelman.”
1988 julkaistu kahden kasetin yhteisjulkaisu. Overkill mukana niistä klassisista vanhoista levyistä.
Itse asiassa en varsinaisesti ostanut tätä kun myyjä postitti tämän ilman maksua eikä koskaan rahaa halunnut vaikka laitoin viestiä että voin maksaakin.
Aussibändi Men at workin eka kasetti joka oli iso menestys maailmalla.
Kuvan ulkopuolelta vielä maailman menestynein instrumentaalihevin soittaja Joe Satriani, naisrokkari Melissa Etheridge ja ysäriä Soul Asylum.

Viikon ainoa mieleen jäänyt uni oli semmonen tuttu aihe että harhailin isossa rakennuksessa. Kuin joku koulu tai urheiluhalli. Sitten tapasin nuoren naisen ja aloin kantamaan häntä sylissäni pitkin käytäviä.
Oli sellainen olo kuin olisin suojellut jotain rakasta henkilöä.
Siitä aasinsiltana äitiini joka on leikattu ja hengissä ja kuntoutumassa. Edellinen leikkaus puoli vuotta sitten oli niin rankkaa minulle että tämä meni jo helpommin.
Sairaalassa kun käytiin niin äitin ilme oli mahtava kun sai pullaa pitkästä aikaa. Pienet asiat ja ilot on elämässä lopulta tärkeimmät läheisten ihmisten seurassa.

Telkkarista olen katsellut teeman Medicit sarjan kakkoskautta. Historiallista juonittelua ja romantiikkaa.
Tuo Medicit suku kuvataan sankareina ketkä taistelevat häikäilemättömiä vastustajiaan vastaan.
Todellisuudessa he varmaan ovat olleet itse todella kylmäverisiä juonittelijoita ja mässäilleet rikkauksissaan ja vallassaan.
Kirjastosta lainasin sarjakuvataiteilija Frank Millerin 300 mestariteoksen jatko-osan.
Tämä jatko ei ollut ihan yhtä hyvä mutta verinen oli kyllä ja yksi mahtava seksikohtaus missä bondtyttönäkin tunnettu Eva Green paljastelee.
David Wenhamin piti olla pääosissa mukana ekan leffan mukaisesti mutta hän vain hieman vilahtaa.
Minulla on hänen sormusten herra nimmarinsa sekä myös Game of Thronesista tunnetun Lena Headeyn nimmari. Hänkin oli näissä molemmissa osissa mukana.
Tässä jatko-osassa taisteltiin merellä.
Katsoin myös loppuun kaksi ekaa kautta Havenia. Kingin kirjasta innoituksensa saanut kauhusarja. Kirjastossa ei ole enempää tuosta viiden kauden sarjasta.
Seuraavaksi olen saamassa lainaan Better Call Saulin neloskauden.
Televisiossa oli semmonenkin juttu että napakympissä nainen haki ekaa kertaa naisseuraa itselleen. He pussasivat ohjelmassa mutta eivät sitten vakavampaa suhdetta aloittaneet.


Ensi viikolla on edellistä viikkoa helpommat työtehtävät ainakin siltä osin mitä on nyt tiedossa. Kesäkuukin sitten alkaa jos kesäiset kelitkin palaisi.
Sitä odotellessa...
Kirjoista laitan juttua seuraavaan blogiin mitä olen viimeksi lukenut. Näkemiin.

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

viisut ja muuta ajankohtaista


Asiat ja ongelmien mittasuhteet meni taas uusiksi kun oli perheessä isoja terveysongelmia mutta asia tuntuu olevan nyt hallinnassa. Tieto asiasta pimitettiin siihen asti kun asia oli jo korjattu onnistuneesti. Eipähän tarvinut sitten huolestua etukäteen.

Viisut oli ja meni. Suomi sai kolmanneksi vähiten pisteitä. Vähiten omasta välierästään.
Hollanti voitti odotetusti vaikken itse ole vieläkään ymmärtänyt mitä siinä kappaleessa niin hienoa on.
Edellisestä Hollannin voitosta on sama aika kun mun syntymästä eli 44 vuotta.
Jollain tavalla massasta erottuvia esityksiä oli esim Islannin kapitalismia vastustanut sadomaso esitys.
He ottivat sääntöjen vastaisesti kantaa Palestiinan kysymykseenkin mistä saavat rangaistuksen.
Madonna esiintyi myös ja teki saman kannanoton.
Saksalla oli mukavat nahkapökät jalassa ja Kyproksen Madonnaa muistuttavalla esiintyjällä jotain latexin tapaista fetissiasua.
Australian esiintyjät huojuivat ilmassa seipäiden varassa. Olen nähnyt vastaavan esityksen Helsingin taiteiden yössä joskus kauan sitten.
Oma suosikki taisi olla Tanska joka ei ihan päässyt top 10 joukkoon mutta ihan ok sijoitus.
Norja sai eniten yleisöääniä mutta jury ei arvostanut niin ei pärjännyt lopullisissa pisteissä kovin korkealle.

Kesäkin on tullut Suomeen ja sen mukaiset sisälämmöt kämpässäni. Ampiasia on viime kesän tapaan pihalla ettei oikein voi tuulettaakaan.
Aluksi oli ärsyttävä keli kun ilman takkia tuli vilu ulkona ja takin kanssa kuuma.
Kesän esiintyjiä Padasjoella on mulle selvinnyt nyt muutama lisää. Sahtimarkkinoille tulee Elonkerjuu ja nakukympissä viihdyttää radiosta tuttu hovimuusikko Ilkka.

Viikon leffana mulla oli Magnificent Seven länkkäriklassikon uusintaversio. Ei mikään kovin kummoinen.
Alkuperäiseen verrattuna leffan paniikkihäiriöinen luuseri oli ratkaisevalla hetkellä ryhdikkäästi sankari.
Tallensin itselleni myös Kubrick kokoelmaani Eyes White Shut, eroottisen klassikon.
Nicole Kidman on siinä paljon alasti jos sellaista haluaa nähdä. Tekee seksikohtauksia silloisen aviomiehensä Cruisen kanssa.
Teemalta katsoin Eput dokumentin. Martti Syrjä sanoi omasta juomisestaan että aloittelevan alkoholistin kannattaa vaan juoda paljon lisää niin huomaa joskus kun pohja tulee vastaan.

Leffanimmareihin keksin alkaa ostelemaan Star Wars nimmareita. Niitä on kohtuuhinnalla tarjolla paljon, kohtuu hyvissä rooleissa olleita.
Ei nyt kovin isoja tähtiä kuitenkaan mutta semmosia leffasarjan top15 rooleissa olleita sivuosia.
Willow elokuvan kääpiön nimmari tuli ostettua samalla kun huomasin että semmonenkin on tarjolla noissa sw nimmareissa.
Hän on ollut kuudessa sw leffassa mukana joka lähentelee jonkin sortin ennätystä. Lisäksi melkein kaikissa Harry Pottereissakin.



Kuvassa on kaksi Ilveksen kausikirjaa tai millä nimellä noita nyt kutsutaankin. 80 luvun alkupuolelta, nimekkäitä miehiä kokoonpanossa.
Sain kaveriltani suunnilleen samaan hintaan millä itselleen ne hankki. Halusi Ilveskerääjälle siirtää nuo.

Televisiossa ei nyt kesän alettua paljon tapahdu mitään. Puoli seiskakin meni kesätauolle. Robin oli vieraana viimeisessä lähetyksessä
Nelonen on tiedottanut että selviytyjät ja tempparit palaa ruutuun jo syksyllä.
Selvityjissä on seuraavalla kaudella puolet kisaajista ns taviksia ja puolet julkkiksia.
Nämä julkkikset ovat semmosia mitkä ovat jo monessa muussakin tositeeveessä olleet ettei mitään kovin yllättävää.

Urheilussa on kiinnostava tennisottelu Roomassa kun finaalissa kohtasivat Nadal ja Djoko. Heillä oli yhtä monta mestaruutta tuollaisissa masters turnauksissa joten voittaja menee yksin ykköseksi tässä tilastossa.
Lätkän MM-kisoissa on niin monta joukkuetta mukana nykyään että suurinosa otteluista on aivan turhia. Voittaja on selvillä jo aloittaessa ja isoja maalieroja tulee.
Nämä mukaan päässeet heikot maat eivät hyödy osallistumisestaan mitenkään kun ei heidän kotimaassaan edes tiedetä että osallistuvat.
Kuten vaikka Italia ja Britannia niin ei siellä suunnalla vois vähempää kiinnostaa lätkä.
Jalkapallossa Manchester City voitti kaikki kotimaassaan jaettavat pokaalit kun FA Cupin pokaalikin tuli finaalin murskavoitolla
Korhonen ei pärjännyt golfin majorturnauksessa mutta vaikea se on pärjätäkään kun mukana on kaikki sata maailman parasta pelaajaa.

Ainoa uni mikä jäi mieleen viikolla oli semmonen että viisuissa oli tulossa seuraavaksi esiintymään Suomi kappaleella Tallulah. Eli siis se Sonata Arctican suosituin kappale.


Mukavaa ja lämmintä viikkoa vaan kaikille!

maanantai 13. toukokuuta 2019

Rendel: Suomalainen sarjakuvasankari.


Rendel oli suunnilleen sellainen kun kuvittelin sen olevankin. Ei kovin hyvä mutta omat hyvät puolet siinä oli.
Suurin ongelma oli se päähenkilö. Todella tylsä tyyppi eikä edes puhunut mitään niin hänen vastustajansa olivat paljon kiinnostavampia.
Suurinta draamaa leffassa olikin siinä kun pääroiston poika yritti saada kunnioitusta isältään ja muilta ihmisiltä.
Itse Rendelin tarinaa tässä ei kerrottu edes mitenkään. Kuka hän oli tai miksi taisteli rikollisia vastaan.
Väkivaltaa oli liikaa. Esim kohtaus missä miehen edessä teloitetaan vaimo ja lapsi ampumalla päähän.
Rendel oli välillä aivan kuolematon jos häntä yritti ampua mutta välillä meinasi hävitä tavallisessa nyrkkiottelussa.
Hauskaa oli myös miten hohdokkaasti kuvattiin naisia tanssimassa discossa jossain itäsuomalaisessa pikkukaupungissa.
Se oli kuin valtakunnan kuumimmat kissat olisivat olleet maailman ykkösbileissä.



Toinen katsomani leffa oli JJ Abramsin tuottama toimintapläjäys Overlord. Se oli vähän kauhua ja vähän sotadraamaa että sekoitus monta genreä.
Aika keskinkertainen mutta hyviä kauhuleffoja on niin vähän että kannattaa katsoa kaikki mitä vähänkin kehutaan.

Olen katsellut myös kahta tv-sarjaa. DC Comicsin supersankari Flashia kakkoskauden 24 jaksoa. Se kuuluu samaan universumiin Arrowin, Supergirlin ja Guardians of Tomorrowin kanssa.
Yritän ostella tästäkin sarjasta nimmareita. Kerään sarjakuvahahmojen nimmareita.
Sarjassa on ehkä liikaakin noita sarjakuvahahmoja. Niitä vilahtelee joka jaksossa uusia että on vähän runsauden pulaa.
Sitten yksittäinen hahmo ei välttättä ole kuin muutamassa jaksossa koko ohjelmassa tai vain kerran piipahtaa.
Verrattuna vaikka Gothamiin tässä on tylsemmät päähenkilöt ja meininki on vähän turhan sekavaa kun on monia maailmoja ja kaikkea aikamatkailuakin.
Toinen sarja on aloitettu myös. Tämänkin aloitin kakkoskaudesta. Stephen Kingin Colorado Kid kirjaan löyhästi perustuva Haven.
Siinä on pikkukaupunki missä tapahtuu yliluonnollisia harmeja joka jaksossa ja muutama poliisi yrittää niitä setviä.

Presidentin palkitsemista äideistä yksi oli tänä vuonna entinen naapurini Padasjoelta. Leikittiin hänen lasten kanssa ja yksi oli jonkin aikaa samalla luokalla.
Toinen luokkakamuni kirjoitti äitienpäiväksi jutun kirkonseutu lehteen. Hän on seurakunnan palveluksessa Lahdessa.
Lahdessa käytiin toista kertaa Red Bullin kisa missä juostaan hyppyrimäen rinne ylös. Iivo oli mukana taas mutta meni vähän huonommin kuin viimeksi.

Kasetteissani sain 400 artistin rajan ylitettyä että aikamoiset kasat alkaa niitä olemaan.
Näyttelijöiden nimmareita ostin muutaman. Yksi esitti Gotham sarjassa Scarecrow hahmoa, mikä on ollut Batmanin arkkivihollisia 40 luvulta lähtien.
Toinen oli taas semmonen kortti mitä olen havitellut vaikka kuinka monta vuotta. Sormusten herran Faramir, David Wenham, kuka on esittänyt myös marvelin roistoa Iron Fist sarjassa.

Selviytyjissä voito meni nuorelle tubettajalle Miskalle.
Haluatko miljonääriksi päättyi myös tämän kevään osalta. Juniorit vielä kyllä jatkaa hetken aikaa perjantaisin.
Itse olisin tiennyt 30 000 kirjallisuuskysymyksen viimeisestä jaksosta. Kaksi jakson pelaajaa saivat molemmat tuon 30 000 voittosumman.
Viikonlopun katsojakisassa nelonen on hallinnut mutta nyt sieltä ei juuri mitään enää tulekaan mainoskanavilta.
Perjantaina posse voitti nyt miljonäärin juniorit.
Sunnuntaina Gladiaattoreilla menee tosi huonosti mutta ehkä asia paranee kun selviytyjät loppui.
Vanhusten hoidon huonosta tilasta tehdyt ohjelmat kiinnostivat runsaasti viime viikolla.

Unia:
Menin bussilla töihin ja huomasin että hiukset on auki. Pidän aina ponnaria.
Katselin lesbopornoa. En kerro yksityiskohtia sisällöstä.
Olin oven takana mistä ei kunnolla nähnyt mitä pelottavaa ulkona on. Sitten kun ovi aukesi niin sieltä tuli zombinaisia. Työnsin yhden naisen kurkkuun kieleni.

Manchester City voitti englannin valioliigan toisena vuonna peräkkäin. Meni aika kauan että kukaan sai kahta mestaruutta peräkkäin.
Heillä on mahdollisuus voittaa myös FA Cup.
Eurokentillä englannille tulee jättipotti kun sekä mestareiden liigassa että eurooppaliigassa on englannista molemmat finalistit.
Lätkäkisoissa Suomen 18 vuotias Kakko on herättänyt huomiota upeilla maaleillaan. Hän on Usan Hughesin kanssa ykkössuosikki seuraavaksi nhl ykkösvaraukseksi.
Voittokulku katkesi Usaa vastaan jatkoaikatappioon mutta hyvältä Suomen tekeminen näyttää.
Mikko Korhonen pelaa loppuviikosta golfin majorturnauksessa eli yksi niistä neljästä isoimmasta kisasta.

maanantai 6. toukokuuta 2019

Vieras kävi kylässä tätä kirjoitusta viimeistellessäni.


Vappu meni melkein selvinpäin. Kaksi kaljaa join ennen kuin läksin kaverin luo pelaamaan trivial pursuitia.
Herkkuja ostin noin 15 eurolla joita nautiskelin kaksi päivää.
Kaverini on lopettanut alkoholin käytön kokonaan.
Ei varmaan itsekään nyt jatkossa tule enää juopoteltua kun tuo oli ainoa paikka missä tuli kännissä oltua muutama kerta vuodessa.
Taksiin en viitsinyt tuhlata rahaa niin kävelin 86 minuutissa kotiin. Yllättäen oli ihan yhtä raskasta ja hidasta nyt lenkkareissa kuin edellisellä kerralla turvakengissä.

Netin kanssa on pitkään ollut ongelmia. Yhteys saattaa katketa tunnin välein tai sitten on koko päivän ilman ongelmia ettei aina oikein tiedä onko joku korjannut asiaa jossain vaiheessa.
Modeemissa tuskin ongelma on koska öisin yhteys toimii aina.

Taas yksi nimmarikokoelmani henkilö on kuollut. Star Warsin karvakamu Chewbacka.
Suomalainen koripalloilija Joonas Suotamo esittää tuota heppua nykyään.
Lahesta eläkkeelle siirtyi rakastettu torimyyjä Helmi Mynttinen. Hän on yli 50 vuoden ajan myynyt piirakoita torilla.
Padasjoella kesän musiikkitarjontaa on julkistettu Sataman öiden esiintyjät. Pete Parkkonen ja Laura Voutilainen on paikalla.
Sahtimarkkinoiden esiintyjää ei kai vielä ole tiedossa.
Keinuhongan böndebileisiin on esim Wiskari tulossa.

HPK voitti historian toisen mestaruutensa SM-Liigassa. Kärpät oli niin ylivoimainen runkosarjassa että tätä voidaan pitää kovana yllätyksenä.
Tasa-arvoa urheilussa kävi toteen nyt silläkin tavalla että naisten formulakisat alkoivat. Toki palkkataso on ihan eri luokaa miehiin verrattuna.
Kaunotar Emma Kimiläinen on mukana sarjassa.
Tämän hetken paras suomalainen golfaaja Korhonen voitti Kiinassa pelatun turnauksen. Viime kesänä hän voitti ensimmäisen euroopan kiertueen kisansa.
Maailman rankingissa tuli nyt hyvin nousua melkein sijalle 80.

Putouksen sketsihahmot voitti Erkku Lawson. Hän oli alusta asti katsojien suosikki.
Haluatko miljonäärissä tulee nyt myös junioriversio mitä näytetään perjantaisin.
Sohvaperunoiden kevätkausi päättyi myös. Ehkä ärsyttävintä tuossa kaudessa oli kun melkein joka jaksossa oli Bachelorit mukana
Tuo tyyppi on niin pelle että mahtaako kukaan niistä naisista häntä oikeasti kumppanikseen halutakaan. Kisaamisen vuoksi vaan kisaavat.
Jos joku ei ole vielä nähnyt Handmaid's talen kakkoskautta, niin sitä näytetään nyt jatkossa tiistaisin teemalta.
Itse lainasin tuon jo kirjastosta aiemmin.
Viikon leffana mulla oli ihan ok scifileffa Passengers. Ei mikään erikoisen hyvä mutta tulihan katsottua.
Jennifer Lawrence ei myöskään ole suosikkejani näyttelijöistä vaikka taitaa olla ainakin palkkatasoltaan suosituin nainen tällä hetkellä.
Parasta leffassa oli robottitarjoilija.
Katsojaluvuissa putouksen finaali sain vähän enemmän katsojia kuin nelosen viihdeohjelmat tai ylen puoli seitsemän. Miljonäärivisan junioriversio ei kovin suosittu ollut verrattuna aikuisten versioon.



Chiquitan banaanitarroja on taas tullut muutama uusi. Sain niistä ensimmäisen talteen.
Kuvassa on tämän vuotinen lätkäaiheinen pääsiäismunaylläri. Tai sen erilaiset kääreet ainakin.
Ilves aiheista kerättävää tässä olisi yksi figuuriukkeli ja kaksi erilaista tarraa.
Muistipelilappujen viuhka minulla nyt jo on missä yksi pari ipan logoja.
NHL pelaajien tulokaskortteihin ostin rangersin venäläismoken Georgievin.
Tuo oli vähän hankalampi hankkia kuin ihan muutaman euron kortit.
Korttikeräilijöiden nettisivulla on nykyisin tosi hiljaista mutta vastaava facebooksivusto toimii aktiivisesti.
Näyttelijöiden nimmareita tein muutaman hyvän löydön.
Aliaksen pääosia olleen Victor Garberin nimmaria olen kohta 10 vuoden ajan etsinyt sopivaan hintaan.
Doctor whon viides tohtori Peter Davison tuli ostettua myös. Hän esitti 70 jaksossa tuota sarjan pääosaa.
Minulla on myös sarjan seitsemäs tohtori. Tuossa sarjassahan päähenkilö vaihtaa aina kasvojaan välillä niin uusi näyttelijä vaihtuu vaan tilalle.
Baywatchin naisia ostin neljännen kokoelmaani. Tämä oli vain 15 jaksossa mukana.
Alien kokoelmaani Charles S. Dutton kuka oli kolmannen leffan tärkeimmässä roolissa heti pääosan Sigourney Weaverin jälkeen.
Twin peaksista yksi pääosista myös löytyi taas. Se intiaanipoliisi.
Uutta rahaa tulossa tällä viikolla niin ei haittaa vaikka meni vähän yli varojen nyt viime aikoina.

Näin unta että olin oven takana jossain toimistossa piilossa vihaista miestä. Jouduin kuitenkin hänen tentattavaksi että olenko pelehtinyt hänen naisensa kanssa.
Olin aluksi tosi rehvakas mutta rauhoituin sitten ja selittelin etten ole syyllinen.
Padasjoella kävelin alamäkeä ja touhusin seksinuken kanssa. Mäen alhaalle päästyäni jäin makaamaan maahan.

Yksi blogini lukijoista kävi äsken vierailulla. Jatkaa matkaansa kohta Lappeenrantaan. Sain uuden purkin murukahvia häneltä ja sattui ostamaan samaa merkkiä kuin mitä mulla oli nyt käytössä. Ongelmaksi muodostui kun edellisestä kahvivieraasta oli niin kauan etten löytänyt pikkulusikoita. Sekoitus toteutettiin sitten kuorimaveitsellä.
Asun niin kaukana keskustassa että harvoin tähän kukaan eksyy käymään.
Periaatteessa perjantaina on seuraava työpäivä niin on tosi helppo viikko nyt. Tänäänkin oli semmonen mukava työtehtävä missä pelataan shakkia pari tuntia.

Ei muuta kun sitten kesäisempiä kelejä odottelemaan. On pitänyt lisää peittoa öisin laittaa päälle kun on niin kylmäksi mennyt sisälämpökin.
Morjesta kaikille taas viikoksi!