maanantai 29. lokakuuta 2018

Ostin paidan lasten kokoa.


Viikon eka työpäivä takana. Joitakin asiakkaita laitetaan samoille työpareille toistuvasti jos on haastavampi keikka niin on jo tuttua miten toimia. Tänään oli taas semmonen tilanne. Huomenna taas tarvitaan mun osaamista shakinpeluukaverina.
Uusia työntekijöitäkin tuli monta tänään.

Urheilun maailmassa kotimainen jalkapallokausi päättyi lähestulkoon. Kaksi joukkuetta pelaa vielä keskenään kumpi on ensi kaudella pääsarjassa.
Ropsin hopeaa voidaan pitää yllätyksenä. Muuten sijoitukset oli aika odotettuja.
Jääkiekossa on nyt kauden alussa aika erikoinen tilanne kun suomalainen pelaaja on ollut nhl pistepörssin kärjessä.
Sellaista ei kai selänteen parhaiden kausien jälkeen ole ollut.
Minulla on häneltä tulokaskortti sellaisesta sarjasta jossa hinnat nousee tosi korkealle jos on todellinen nimimies. Rantasen kortissa hintataso on vasta 15 euron tuntumassa tällä hetkellä.
Painissa oli myös harvinaista herkkua kun Petra Olli saavutti maailmanmestaruuden. Edellisen kerran näin kävi 21vuotta sitten Marko Yli-Hannukselalle.
Painin loputtua tuli melkoinen hässäkkä kun kukaan ei tiennyt kumpi voitti ja Petran valmentajakin taisi painaa haastonappia vahingossa, joka olisi vienyt mestaruuden.
Jos oikein ymmärsin niin joku ulkopuolinen yleisöstä huusi Petralle, että sen pitää itse pyytää sen turhan haaston perumista. Joka tapauksessa melkoinen sotku.
Tilanne alkoi siitä kun vastustaja viimeisellä sekunnilla tasoitti ottelun mutta ainakaan Petra ei muistanut sääntöjä niin hyvin että olisi tiennyt kumpi on voittamassa.
Hiihtolajien maailmancupit alkoivat alppihiihdolla ja suomessakin vähän hiihdettiin. Yle näyttää tänä talvena ennätysmäärän talvilajeja niin että norjankin televisio jää kakkoseksi.
Armeijavuosiin liittyy kaikenlaisia legendoja ja tarinoita niin lahtelainen mestaripainija Arvi Savolainen teki yhden semmoisen. Hän osallistui intin kamppailulajien kisoihin ja voitti kaikki 8 lajia mihin osallistui. Mukana oli esim judoa ja penkkipunnerrusta.

Telkkarissa tuli kauden viimeinen kunnon vain elämää jakso. Tai semmonen karaokejakso. On edes vähän vähemmän sitten katsottavaa viikon aikana.
Uutta katsottavaa tuli ylen metsien kätkemä kakkoskausi, jonka kaikki 6 jaksoa katsoin samantien areenasta.
Tuo on sekoitus kaunista luontokuvausta ja kiinnostavia kohteita ympäri Suomen sekä kaikki on vähän muinaisperinteen ja yliluonnollisten uskomusten näkökulmasta.
Haltioita kurkkii juontajaparin mukaan joka toisen puun takaa.
Minua se ei härinnyt ja leppoisaa kaksikkoa oli mukava seurata koirakavereineen. Porukan nainen Reetta on oikein mukava tyyppi varsinkin.
Ylen luonto-ohjelmista tällä kertaa vanha tuttu avara luonto kiinnosti katsojia enemmän kuin kotimainen eränkävijät. Tuo metsien kätkemä on kai liian outoa meininkiä kun jäi paljon jälkeen noista.
Maanantain Puoli seiskassa oli vieraana Gimmelin Ushma, joka nykyään tunnetaan paremmin Konttorin näyttelijänä. Hän kertoi että sarjaan on kuvattu jo kolmaskin kausi. Sinänsä ihme kun kukaan ei seuraa sitä ohjelmaa, paitsi minä kylläkin.
Maajussille morsian ohjelmassa ei suuresta suosiostaan huolimatta kai kovin raflaavia juonen käänteitä ole koskaan mutta nyt tuli semmonen kun kaksi morsianehdokasta päätti rakastua keskenään toisiinsa.
Tällä syyskaudella maikkarin viihdesuosikeilla on tilanne vaihtunut että TTK on nyt huomattavasti suositumpi kuin putous. Melkein 300 000 katsojaa eroa.
Ulkolaisista draamasarjoista suomen suosikki on ollut Kotiin takaisin ylellä ja siitä tuli nyt vihonviimeinen jakso. Salkkaritkin jäi kakkoseksi suosiossa.
Petra Ollin mestaruus vaikutti sen verran että urheiluruutua katsottiin enemmän kuin sitä ennen tulleita uutisia.
Maikkarin uusi talk show Heikelä syndrooma ei kiinnostanut ihmisiä. Nelosen napakymppiä katsottiin mieluummin.

Viikon masennusuutinen oli kun vihreiden johtaja Touko Aalto ilmoitti sairauden takia väistyvänsä syrjään.
Minulle psykiatrisen hoitajan tapaamisessa kävi paremmin, kun seuraava jutteluhetki laitettiin vasta maaliskuun puoliväliin. Uskoi etten tarvitse nyt apua.
Öisin saattaa tulla kyllä kummia harhoja jotka joskus pelottavat ja joskus naurattavat. Kerrankin tässä viime aikoina tarkistin yöllä että onko katto vielä paikallaan kun oli niin viileätä.
Samaten toinen stressioire on että tulee outoja tuntemuksia kuin olisi vähän sairas muttei kuitenkaan kunnolla sairastu. Niiden kanssa pitää vaan elää.
Toi sairauteni liittyykin juuri siihen etten kestä oikein ylimääräistä stressiä. Pitää ottaa rennosti mutta samalla sopivasti haasteita.
Untakin pitää saada riittävästi mutta muistiin ei ole varsinaisesti nähtyjä unia jäänyt pariin viikkoon. Ainoa oli semmonen missä tietokoneen modeemi tippu lattialle ja meni rikki.
Eli jos toi kuvastaa mitä mä pelkään niin ei kovin suuria huolia ole. Kerran ton potkaisinkin lattialle kun oltiin molemmat saman patjan päällä muttei se hajonnut.



Keräilyrintamalla on tietenkin taas muutama kasetti ollut mutta laitan niistä taas isomman satsin kerralla kuvausta. Sanotaan sen verran että Dire Straits keräys tuli valmiiksi kun kaikkien studioalbumien lisäksi sain kokoelmatkin.
Näyttelijöiden nimmareita löysin halvemman version yhdestä Babylon5 sarjan naisnäyttelijästä. Jos olisi tuosta omasta sarjastaan nimmarikortti niin olisi huomattavasti kalliimpi.
Lätkäkorteissa laskin että kotimaisia Ilveksen paitakortteja puuttui multa peräti 10kpl. Näistä 6kpl oli Tuukka Raskia, joista ostinkin nyt sitten halvimman. Ja halpa on tässä tapauksessa 45 euroa.
Jos termi paitakortti ei ole tuttu niin se on kortti johon on liimattu palanen pelaajan pelipaidasta. Rask onkin nykyään yksi Ilveksen omistajista.
Tilasin myös usasta 6kpl maalivahtien tulokaskortteja. Minulla on 50 vuoden ajalta melkein kaikkien kentälle päässeiden nhl-maalivahtien tulokaskortti. Siis yksi kortti pelaajaa kohden eikä ihan kaikista ole korttia tehtykään kai.
Noin 15 mokkea taitaa vaan puuttua tuosta kokoelmastani.
Tänään tilasin adlibriksestä kirjan joka sisältää pari multa puuttuvaa Barksin ankkasarjista. Yksi possukorttikin on kiikarissa mutta siinä on vielä huutoaikaa viikon verran.
Kuvassa on lasten kokoa oleva paita. Ostin sen keräykseeni suomalaisiin majakoihin. Kuvan majakoista 4kpl on semmosia mistä mulla ei ole postikorttia tai filateliaa, niin on jotain uuttakin tässä.
Valassaaret, Yttergrund, Ulkokalla ja Tankar.

Eipä taas muuta kun ensi viikkoon. Odottelen tässä että korjataanko pesutuvan konetta vai pitääkö käydä serkun konetta lainaamassa. Sinne on vaan 5min kävelymatka ja on kovasti pyydelty käymään jos jotain apua tarvitaan.

maanantai 22. lokakuuta 2018

Kasetteja ja muuta kaikkea.


Kasettimarkkinat käy kuumana niin tässä aluksi pitkältä ajalta raporttia.
Kuvassa on noin kuukauden aikana ostettuja parhaita kasetteja 18kpl.
Ylärivissä on 20miljoonaa myytyjen kokoelmaani Claptonin unplugged, viimeinen multa puuttunut Dire Straitsin studioalbumi, kokoelmatkin suunnilleen löytyy. Sepulturan Roots, ensimmäinen kunnon suomihevialbumi Tarot:Spell of Iron 1986, Maukka perusjätkän toinen albumi 80-luvun alusta. Sis hitin vaatteet on mun aatteet.
Toisella rivillä on suorastaan saatanallista musiikkia. Danzigin eka albumi, Slayerin 80-luvun viimeinen ja Venomia 90-luvulta.
Kolmas rivi: Amorphiksen eka vuodelta 93, Green dayn Dookie, Raptorin eka, Eaglesin Hotel california joka on top10 maailman myydyimpiä albumeja, Maidenin Number of the beastista pari vuotta myöhäisempi painos. Saman firman painoksena myös Maidenin eka albumi tuli samassa kaupassa. 12 maidenin kasettia nyt omistan.
Alin rivi: Rushin livekokoelma, Ozzyn soolouran keräykseni tuli tuolla Blizzard of Ozilla täyteen 7/7, Motörheadin alkuperäisen kokoonpanon Iron Fist 1982, Simon+Garfunkel duon albumi joka oli koko 70-luvun myydyin albumi briteissä, Sammy Babitzinin ainoa albumi, joka julkaistiin vähän kuoleman jälkeen.



Lisäksi on tullut paljon muutakin. Suomalaista Freemanin eka, joka sisältää kaikki hänen hittinsä, Pepe & paradise viimeinen(hitti: Aamu), Tavaramarkkinat eka (suomen eka levyttänyt tyttöbändi), Junnu Vainion 1981 ilmestynyt albumi jolla hitti Albatrossi, SIG 90-luvulta, Dannyn kokoelma, HoneyB&T-Bones ja jotain huumorimusaa kuten Rehupiikles ja Kusela.
Ysäri eurodancea ruotsalainen Stakka Bo, Captain Jack, Ace of base ja suomalainen Waldos people. Björkin eka (puolalainen piraatti), Hanhiniemen Perunateatteri, Eppujen valkoinen kupla, Faith no Moren Angeldust. Kasarin tukkaheviä japanilainen Loudness ja jenkkibändi Ratt.
Yhteensä mulla on nyt 300 eri esittäjän kasetteja. Joista 100 on kotimaisia.
Ilmaiseksi sain mainittujen lisäksi esim lapparit, Leningrad Cowboys, eros ramazotti ja ugly kid joe.
Melko legendaarinen Mike Oldfieldin Tubular bells on myös tulossa ja Beatlesin kakkosalbumi, jolla vielä puolet kappaleista oli covereita. Samoin Gary Glitterin myydyin kasetti joka myi suomessa kultaa.

Viikon aikana ostin taas yhden game of thrones nimmarin. 4 kaudella yhteensä 16 jaksossa ollut nuori mies. Tuon sarjan vähintään 9 jaksossa mukana olleiden näyttelijöiden nimmareita mulla on nyt jo 21kpl. Aiemmin True bloodista mulla oli eniten nimmareita ja siinä tapauksessa kaikki on vähintään 20 jaksossa mukana olleita.

Kirjailija Paasilinnan kuolemasta uutisoitiin Ranskassa. Hän on siellä erityisen suosittu ollut ja muutamasta hänen kirjastaan tehtiin jopa elokuvaversio siellä.
Paasilinnan kirjoja on käännetty 35 kielelle.
Olen ostellut hänen 35 romaanistaan melkein kaikki mutta on vielä 2/3 lukematta niistä.
Padasjoen matkailumainoksesta experience nothing on tykätty myös ulkomaita myöten. Stern lehti ainakin kehui sitä.
Samoin Padasjoen polttopuutaiteilija on uusimmalla tempauksellaan päässyt Suomessa laajasti esille. Hän rakenti polttopuista kokonaisen mökin, jota ei saa sanoa taloksi koska siihen ei ole lupia haettu sellaiseen. Vaikeinta rakentamisessa kuulemma oli että sai pelätä valkotakkisten saapuvan paikalle.
Ainakin hesari, yle, maikkari ja iltalehti ovat tehneet tuosta mökistä uutisen.
Kuulemma Padasjoella on nyt turistit paljon kyselleet ajo-ohjeita tuon maamerkin luokse.

Suomen 2010 luvun katsotuin viihdeohjelma Putous alkoi taas uudella kymppikaudella. Tällä kertaa oli 3 naista ja yksi mies vaihtunut uudeksi. En oikein tajua tuon ohjelman suosiota, kuten monesti muutenkin oma maku ei vastaa keskimääräistä suomalaista. Itse katson vain sketsihahmot ja viikkokatsauksen mutta loput tuosta showsta on täydellistä ajan tuhlausta.
Uusista sketsihahmoista noin 4kpl oli semmoisia joita voisi enemmänkin seurata, miten hahmo kehittyy ja keksitäänkö siihen vielä lisää hauskaa mutta loput voisi pudottaa saman tien.
Se alakuloinen taikuri oli ehkä suosikkini.
Katsojia tuolla avausjaksolla oli yllättävän vähän, noin 800 000 kun tanssii tähtien kanssa paranti melkein 1,2 miljoonaan.
Kotiin takaisin ylellä sai taas ulkolaiseksi draamasarjaksi aivan poskettomat luvut, reilusti yli 600 000.

Muita tv-viikon kohokohtia oli Bates Motelissa neloskauden päätös. Normanin äiti kuoli mutta Norman kaivoi sen haudasta mukaansa asuntoon ja kuvittelee harhoissaan äitinsä juttelevan hänelle. Äiti oli luvannut ettei jätä poikaansa koskaan. Tästä opimme ainakin sen että jos on skitsofrenia niin kannattaa syödä lääkkeensä.
Viimeinen vitoskausi tulee heti perään, jakso viikossa tahtiin loppuvuoden aikana.
Sohvaperunoissa naurettiin Suomen suosituimman tubettaja Roni Backin uusavuttomuudelle kun ei Fort Boyardin finaalissa osunut kertaakaan vasaralla naulaan. Itsekin olen aika uusavuton mutta kyllä mä nyt naulata osaan. En seurannut tuota kisaa mutta kai hän muissa tehtävissä onnistui paremmin kun joukkue finaaliin asti pääsi.
Vain elämää kauden varsinaiset artistipäivät päättyivät Pepen jaksoon. Pepen nöyryyttä kehuttiin vuolaasti mutta itse muistan kyllä hänen antaneensa varsin ylimielisiä lausuntoja urastaan. Kun voitti iskelmäfinlandian niin antoi lausunnon että se kuuluikin hänelle koska oli kaikkein ansioitunein ehdokkaista. Kari Tapion kuolemaa kun muut surivat niin hän haukkui Karin kopioineen koko uransa ja imagonsa häneltä.
Älkääkö nyt kukaan suuttuko Pepen puolesta. Ei ole mitään mistä tarkistaa oliko asia ihan näin. Vahva muistikuva kuitenkin on asiasta. Ja varmaan media voi vähän vääristellä tai johdatella sanomaan jotain tuollaista.
Ehdin katsomaan Jimin lifestyleohjelman Ride with Norman Reedusin tähän mennessä ilmestyneet 12 jaksoa. Norman on walking deadin kantavia voimia ja ajelee moottoripyörällä ympäri usaa tuossa ohjelmassa. Kuten tuollaisissa matkailuohjelmissa yleensäkin, jokainen paikka on juuri kaikkein hienoin ja ihmiset siellä parasta mahdollista. Awesome kuuluu Normanin suusta alituiseen.
Kun ei ollut mitään leffaa lainassa niin ehdin vihdoinkin aloittamaan ostamani SG-Atlantiksen ekan kauden. Levy 1/5 katsottu. Kauden alussa tuplamittaisessa jaksossa oli mukana Robert Patrick, joka muistetaan Terminator2 leffan pahana robottina ja X-filesin 8-9 kausina Scullyn agenttiparina.

Urheilussa tuli taas nuorten puolella menestystä. Ekaa kertaa nuorten olympialaisissa tuli Suomeen kultaa ja suosikkilajisa keihäässä. Topias Laine. Mestaruus ratkaistiin kahden kisan yhteistuloksella. Topias onnistui varsinkin jälkimmäisessä kisassa, jossa tuli oma ennätys.
Jalkapallossa tuli erikoinen ennätys kun maailman paras seura Real Madrid pelasi 8 tuntia tekemättä yhtään maalia. Seuran suuruudesta kertoo jotain se että tällainen tilasto edes uutisoidaan ympäri maailman.
Kansojen liigassa Suomi voitti nyt myös Kreikan ja on todella lähellä lohkonsa voittoa. Jos hävivät vieraissa vain maalilla niin sekin riittää tai tasapeli Unkaria vastaan.
Lohkovoiton jälkeen on sitten tosi epäselvää miten sen jälkeen pelataan ja miten Suomi lopulta kisoihin pääsisi. Tosin näin hyvin kun pelit kulkee niin ihan normaaleista em-karsinnoistakin on mahiksia päästä kisoihin. Ne pelataan kai ensin ja sitten rannalle jääneillä on tuon kansojen liigan kautta vielä mahdollisuus päästä mukaan.
Veikkausliigassa pelataan lauantaina viimeinen kierros, jossa ratkeaa kuka saa pronssia. HJK ja Rops ovat jo kirkkaammat mitalit varmistaneet. Jyväskylän JJK on liigasta tippumisen jälkeen nyt tipahtanut seuraavaksi jopa kolmannelle sarjatasolle. Melkoista romahtamista. Samaa voi sanoa viime vuosina mestaruudet saavuttaneista Seinäjoen ja Mariehamnin joukkueista, jotka nyt taistelevat sarjapaikastaan. Hifk tai Kotka palaa takaisin liigaan tai molemmat.
Jääkiekossa NHL kauden alussa on poikkeuksellinen tilanne kun peräti kaksi suomalaista on ollut top5 pistepörssissä samaan aikaan. Aho ja Rantanen.
Jos vielä oikein hyvin menisi niin molemmat Tampereen lätkäseurat menee kuuden joukossa pudotuspeleihin ja Englannin jalkapallossa valioliigaan nousee molemmat Sheffieldin joukkueet. Mutta kausi on vasta alussa.
Räikkönen voitti ekan kerran pitkästä aikaa. 2013 vuonna oli edellinen osakilpailuvoitto. 113 kisaa siinä vierähti.
Ja lopuksi vielä tasa-arvouutinen, joka tapahtui jo kuukausi sitten mutten muistanut silloin mainita. Ekaa kertaa jonkin moottoripyöräluokan maailmanmestariksi ajoi nainen. Siis samassa sarjassa kisasi miesten kanssa.


Töihin taas lähden iltapäiväksi. Alkaneella viikolla on tutut kuviot eli kiinnostavia kasetteja yritän ostaa lisää netistä. Innostuin hampaita hoitamaan vähän innokkaammin, myös hampaiden välejä tökkimään eli sitä yritän jatkaa.
Viikon päästä taas lisää tekstiä kuvan kera.

maanantai 15. lokakuuta 2018

Lämmin lokakuu


Viime viikolla töiden ja kotona istumisen lisäksi piipahdin postipaketin hakumatkalla kaverin luona ja viikonloppuna ekaa kertaa lähellä asuvan serkkuni asunnossa. Heidän vanhin lapsensa oli näköjään tuttu naama bussista. Puhui enemmänkin englantia. En sitten tiedä ymmärtikö kukaan muu sen puheita.
Töissä kävin ekaa kertaa yhdessä kaupunginosassa. En ollut siellä ennen käynyt vaikka on kuuluisa paikka. Lahen Liipola.
Opettelin myös kolmea uutta korttipeliä.

Viikon unia:
Menin ”muumilaaksoon” pyörää taluttaen. Sanoin ettei sillä ole arvoa niin ei tartte lukita. Sitten todettiin että on siinä ainakin yksi kallis uusi osa. Muumilaakso on Lahessa paikallinen mielisairaiden osasto. Herkkuja alko löytymään monenlaista kuten marjapiirakkaa ja mietin että lihonko.
Menin autoon kyytiin ja näin että toista autoa ajoi tuttu nainen ja sen takapenkille meni toinen tuttu nainen.
Kadulla oli oudon näkösiä autoja joista yksi olikin simulaattori.
Näin kadulla kävelevän naisen jolla oli nahkaminihame ja lateksia päällä.
Jahtasin jotain vaarallista hyönteistä.
Limsapullon etiketissä oli lätkäpelaajan kuva nimeltä Mike Keane. En muistanut herättyäni onko tuon nimistä henkilöä olemassakaan mutta tarkistin että aika kuuluisa kanadalainen tuon niminen lätkäpelaaja on ollut.

Elokuvia katsoin kaksi.
4 oscaria voittanut fantasiasatu The Shape of Water muistutti Disneyn piirrettyä. Amazonin joesta löytynyt vedessä asuva otus vangitaan 60-luvun kylmän sodan aikaan. Armeijan laitoksessa siivoojana toimiva mykkä nainen rakastuu tuohon hirviöön ja vapauttaa sen. He myös harrastavat seksiä keskenään. Naista avustaa vapautusoperaatiossa muitakin surullisen hahmon ritareita jotka samaistuvat tuohon kaltoin kohdeltuun hirviöön.
Todellinen hirviö tässä tarinassa onkin se mies joka on vanginnut otuksen ja kiduttaa sitä.
Juoni ei ole kovin realistinen. Esim miten on mahdollista että armeijan suurimman salaisuuden kanssa pystyy pelehtimään tuo siivoja niin rauhassa että soittaa vaikkapa musiikkia gramofinilla sille ja ehtii rakastumaan syvästi ennen vapautusoperaatiota, joka onnistuu ihan tuosta vaan amatöörivoimin.
Toinen leffa oli vuoden parhaimmaksi kauhuleffaksi kehuttu A Quiet Place.
Miespääosa myös ohjasi, käsikirjoitti ja tuotti leffan ja naispääosa on oikessa elämässä hänen vaimonsa. Muita näyttelijöitä leffassa oli vain 3 lasta ja vauva sekä yhdessä kohtauksessa metsästä löytyvä mies. Lisäksi on hirviöitä jotka ovat kai suunnilleen muut ihmiset jo tappaneet.
Hirviöt metsästävät tarkan kuulonsa avulla mutta ovat sokeita. Vähän kun pitää ääntä niin lähin hirviö tulee ja tappaa.
Tässäkin oli epäloogisia aukkoja tarinassa. Miksi he hankkivat perheeseen uuden vauvan maailmaan jossa pitää olla koko ajan hiljaa. Eikö tuo vauva itke missään vaiheessa?
Myös synnyttäminen on aika vaikeaa jos ei saa pitää ääntä ollenkaan.
Loppu on aika lohduton. Hirviöt kuulevat missä loput hengissä olevat perheenjäsenet ovat ja lähestyvät sankoin joukoin. Puolustuskeinona heillä on keksintö että korkeat äänet tappavat hirviöitä ja haulikko.
Tarinan opetus on kai että ihmiset pitävät viimeiseen asti kiinni hengestään vaikka elämä olisi kuinka vaikeaa.
Koska tuossa elokuvassa ollaan niin hiljaa niin se on välillä aika painostavaa jos ei ole musiikkia sillä hetkellä. Varsinkin kun vanha telkkarini kadottaa välillä äänet niin saa miettiä että onko taas ongelmia kun ei mitään kuulu.



Urheilussa oli taas onnistuminen golfissa. Kalle Samooja voitti haastajakisan ja pääsee sen ansiosta ensi kauden euroopan kiertueelle. Tällä hetkellä siellä pelaa jo 4 muuta suomalaista.
Huuhkajat voittivat jo kolmannen ottelun kansojen liigassa. Pukki on ratkaissut jokaisen ottelun. Valmentajan vaihdoksen jälkeen on pelien taso kyllä muuttunut huimasti.
Tenniksessä pelattiin Kiinassa masters turnaus jonka voitti Djokovic. Hän on nousemassa pian maailman ykköseksi kun oli vuoden verran ihan ulkona kuvioista.

Television puolella olen jonkin verran vähentänyt ohjelmien katselua että jää aikaa muuhunkin. Jos on tylsempi vieras tai Vain elämäässä tylsempää musiikkia ja The Wall rahapelissä katson nyt vaan sen loppuratkaisun. Tuossa ei paljonkaan niihin kysymyksiin vastaamisella ole merkitystä voittosumman kanssa niin ei pelkkä tuuri kiinnosta. Viimeksi pelannut kaksikko voitti yli 30 tonnia.

Uutta katsottavaa alkoi Walking Dead ja Dr Who. Jälkimmäisen huomasin vasta kun jakso oli jo loppumassa. Torstainahan sekin tulee kuten niin monta muuta ohjelmaa jotka haluan katsoa.
Siinä on nyt ekaa kertaa tohtorina nainen. Päähenkilö muuttaa aina välillä ulkomuotoa ja tämä on jo 13. persoona joka hänellä on ollut. Aina tulee uusi näyttelijä ja uudet matkakumppanit keiden kanssa matkataan ajassa ja avaruudessa. Näin sarjaa on voitu jatkaa ikuisuuden.
Tuon2 zombisarjan erikoisuutena taas on että vaarallisessa maailmassa kuolee usein ihmisiä. Nyt on kuolemassa peräti sarjan päähenkilö. Aiemmin on jo hänen vaimonsa ja poikansa kuolleet. Sarjaan on yhdeksänteen kauteen mennessä myös tullut aina uusia tärkeitä hahmoja jotka pysyvät aikansa hengissä tai eivät kuole ollenkaan.
Moni sarja on jatkunut niin pitkään että päähenkilö jo lopettaa ja silti sarja jatkuu. X-filesin osalta pääosa Mulder palasi takaisin nyt kun on muutama kausi tehty uutta.
Nelosen iso satsaus Gaala siirrettiin myöhäiseen aikaan surkeiden katsojalukujen vuoksi. Tämä oli jo toinen Aku Hirviniemen neloselle tehty ohjelma joka on menestynyt surkeasti.
Asiasta tiedotti ekana Iltalehti vahingoniloisena koska kuuluvat kilpailevaan konserniin.
Parempaan ohjelmapaikkaan siirrettiin tilalle Haluatko miljonääriksi, tosin ei se niin hyvä paikka ole kun Putous tulee jatkossa samaan aikaan.
Monesti olen ihan eri mieltä ohjelmien suosiossa. Katselen myös tuota gaalaa mieluummin kuin putousta vaikka Putous on viime vuosina saanut aivan mielettömiä katsojamääriä.
Muuta uutta on ollut kakkosen villissä kortissa uusi vakiopanelisti.
Ruotsinkielinen Sportmagasinet päätettiin lopettaa. Tuota on tehty jo vuodesta 1985 asti mutta nyt ei oikein ole enää katsojia ollut syystä tai toisesta.
Puoli seiskassa oli erikoinen jakso kun juontaja ja vieras päättivät molemmat pukeutua nahkahousuihin. Minullehan se tunnetusti sopii mutta eikös tuo ole naisille pahin juttu jos joku toinen valitsee samanlaisen asun vaikkapa samaan juhlaan.

Katsojaluvuissa ylen aussisarja Kotiin takaisin aloitti viimeisen kautensa ja fanit olivat innokkaasti vastaanottimien ääressä. Arto Nyberg palasi puolen miljoonan katsojamääriin kun oli viime viikolla koko ykköskanavan top20 listan ulkopuolella. Vuorostaan uusimmalla listalla sitten lauantain viihdeohjelma Hyvät katsojat tipahti pois.
Nelosen lauantailla ohjelmien paikkojen vaihto ei paljoa muuttanut katsojamääriä. Noilla ohjelmilla on omat katsojansa tuli sitten ne mihin aikaan vaan.
Gaalan lisäksi toinenkin Kummelien sarja oli nyt suunnilleen yhtä surkeissa katsojamäärissä.
Hedbergin konttorilla menee totaalisen surkeasti. Tuo gaalakin saa kolminkertaisen määrän siihen verrattuna katsojia.

Jenni Vartiaisen uuden cd-levyn sain lainaan ja kopioin koneelleni. Levyn kappaleista kaikki paitsi yksi olikin jo videona youtubessa ettei siinä juuri uutta ollut enää.
Motiivina tuollaisen levyn ostamiseen olisikin lähinnä kansivihkonen jossa laulun sanat ja kauniita kuvia Jennistä.


Keräilytavaraa ostelin tuttuun tapaan kasetteja. 7 kasetin paketti on tulossa ja toinen 3-4 kasetin ostaminen on vielä osittain kesken. Paljon on tullut viime aikoina huikeata kasettia. Tarjonta on kasvanut niin paljon että melkein kaikkea löytyy jos vaan tarpeeksi maksaa.
Serkun asunnosta sain myös ilmaiseksi mukaani jonkin verran kasetteja. 300 eri esittäjää on tulossa täyteen kokoelmaani.
Laitan sitten kuvia ja tekstiä tarkemmin kun ei ole mitään uutta tulossa.
Ostin myös hienon majakkapaidan. Siinä on kuuluisia kotimaisia majakoita, joista osaa minulla ei ole postikorttina tai muutenkaan kokoelmassani.
Kolikkokokoelmaan tuli kai pari uutta vaihtorahoistani. Ainakin kreikkalainen 50 senttinen.
Suomalaisten lätkäpelaajien nimmarikortteihin ostin ainoan puuttuvan nhl pelaajan eli Patrik Laineen. 30 euroa maksoi.

Kirjoissa saan 20 päivän urakkani valmiiksi. Kahta kirjaa luen samaan aikaan yhteensä 1010 sivua. Sen perään luen pari Kauko Röyhkän kirjaa. Toinen on juuri ilmestynyt ja toinen vuodelta 2007.
3 muuta kirjaa on varausjonossa mutta niissä kestää vielä kauan. 3 tv-sarjojen kausia laitoin myös varaukseen.

Eipä muuta sitten kun lämmintä lokakuun jatkoa. Minulla on kämpässäkin sisälämmöt kuin kesällä.

maanantai 8. lokakuuta 2018

Virtuaalimaailmaa leffan muodossa.


Katsoin Spielbergin alkuvuodesta julkaistun scifileffan Ready player One.
Leffalle on puhuttu että voisi olla ehdolla parhaaksi animaatioksikin erikoistehosteiden lisäksi. Yli puolet leffan kestosta kun tapahtuu animoidussa virtuaalimaailmassa. Monet päähenkilötkin ilmaantuivat omilla kasvoillaan vasta noin tunnin kuluttua leffan alusta.
Leffassa on nostalgiaa kun vanhoja leffoja ja sarjakuvia näkyy siellä virtuaalimaailmassa. Päähenkilö ajelee Paluu tulevaisuuteen leffan kuuluisalla DeLorean autolla.
Juonena tässä on että tuon virtuaalimaailman kuollut kehittäjä on luonut sinne maailmaan kilpajuoksun että kuka löytää vihjeiden perusteella kolme avainta ekana. Toinen näistä avaimista löytyy Hohto elokuvan maailmasta. Myös King Kong ja Godzilla ovat mukana leffassa.
Leffassa pohditaan sitä että nuo netissä tavatut kaverit saattavat olla mitä vaan todellisuudessa. Tässä tapauksessa päähenkilöistä yksi onkin yllättäen nainen ja toinen 11 vuotias. Pääosa rakastuu naispääosaan kenellä on omasta mielestään ruma syntymämerkki kasvoissa. Se ei haittaa tätä romanssia. Lopussa myös opastetaan nörttejä että todellinen maailma on sittenkin ainoa joka ratkaisee ja tuohon virtuaalimaailmaan laitettin rajoitus että kahtena päivänä viikossa se on suljettu.

Tuon leffan innoittamana näin unen jossa kaunis vaaleaan asuun pukeutunut blondi ajeli moottoripyörällä kilpaa ja ohitteli ruuhkassa muita. Veljeni katseli sitä sohvalta.
Toisessa unessa pelattiin ristisanatehtäviä tietokoneella.



Kuvan kirja on japanilaisen Murakamin uutuus. Hänelle fanit ovat nobelia toivoneet jo pitkään. Taitaa mennä kauan ennen kuin kohdalle napsahtaa koska toinen japanissa syntynyt mies Ishiguro voitti viimeksi ja nyt Nobelkomitea on skandaalien takia tauolla eikä jaa tänä syksynä kellekään tuota palkintoa.
Rauhan nobelit muuten meni tällä kertaa sodan aikana raiskattujen naisten auttajille.
Murakamin kirjat on puoliksi herkkää rakkaustarinaa ja puoliksi surrealistista fantasiaa. Seksikuvaukset on usein outoja ja kirjailijalla tuntuu olevan pakkomielle naisten rintoihin. Tässäkin kirjassa päähenkilö muistelee 12 vuotiaana kuolleen pikkusiskonsa rintoja ja mainitsee sitten selvyyden vuoksi ettei kyseessä ole mitään seksuaalista.
Se fantasia on ainakin kirjan alkupuoliskolla ollut varsin hienovaraista ettei kovin yliampuvaa. Kirjan päähenkilö on taiteilija joten tässä liikutaan sellaisessa maailmassa. Miten syntyy inspiraatio jne.

Muita unia: olin jossain luokkakokouksessa ja mietin että olenko alipukeutunut mutta sitten tuli yksi luokan tyttö vastaan tavallisessa hupparissa ja ajattelin ettei täällä muutkaan ole juhlavaatteissa.
Tuo uni varmaan tuli siitä kun siskoni ikäluokalla oli tapaaminen Padasjoella Onnenmyyrässä. Lehteen tehdyn jutun perusteella heitä asuu 15kpl vielä paikkakunnalla ja muutenkin päijät-hämeen alueella suurin osa, joten paikalle saatiin peräti 40 ihmistä.
Sitten oli uni jossa nainen katseli Kardashianeista tehtyä ohjelmaa ja meni rintoja suurentamaan että olisi sopivampi ulkonäkö siihen meininkiin.

Viikon isoin urheilutapaus oli vissiin NHL kauden alkaminen. Uusia suomalaispelaajia on kentälle päässyt runsaasti. Heistä eniten seurataan Kotkaniemeä, joka on tällä hetkellä ainoa 2000 luvulla syntynyt pelaaja NHL:ssä tai missään muussakaan pohjois-amerikan isossa sarjassa. Eli koripallo, jenkkifutis tai baseball.
Jossain vaiheessa tulee sitten tulokaskortit kaikista noista kentälle päässeistä suomalaisista ja pitää ostaa ne. Joistakin tehdään myös nimmarikortti niin nekin on mulla keräyksessä. Osasta ostin nimmarit jo siinä vaiheessa kun olivat vasta tulossa NHL:ään. Eli kerään amerikkalaisista korttisarjoista suomalaisten pelaajien nimmareita. Periaatteessa puuttuu tällä hetkellä vain Patrick Laine ja koripallon puolelta Markkanen.
Kotimaisesta sarjasta kerään Ilveksen nimmareita ja muutkin Ipan kortit.
NHL kauden ekan maalin muuten teki suomalainen Lehkonen, lähinnä sen takia kun hänen ottelukin alkoi ensimmäisenä.

Golfissa euroopan pääkiertueella täydellisesti epäonnistunut Pulkkanen onnistui viimein ja hyvään paikkaan kun oli 5miljoonan huippukisa kyseessä. Sijoitus oli neljäs vaikka eka kierros meni todella surkeasti. Muutamalla lyönnillä hän voitti maailman kolmospelaajan että pelaajien taso kisassa oli kova.
Rallissa Toyotan virolaiskuski olisi saattanut voittaa Walesissa mutta tuli keskeytys jäähdyttäjän hajottua. Tuli sen verran pahaan paikkaan tuo juttu että mahikset mestaruuteen taisi mennä.
Ensi kaudella tuossa suomalaistallissa taitaa ajaa vain yksi suomalainen kuski ja osa tallin toiminnastakin siirtyy Viroon.

Telkkarissa ei minua kiinnostavia ohjelmia uusia alkanut mutta illalla nyt maanantaina alkaa Walking deadin 9. kausi.
Mainoskanavien taistelussa nelonen paranti vähän viime viikosta mutta kanavan lauantaiviihde alkaa menettämään katsojamääriä. Gaalaa ei katsota enää juuri ollenkaan.
Ylen kotikatsomossa Sorjonen aloitti huonommilla luvuilla kuin Korpelan kujanjuoksu ja Arto Nyberg oli varmaan ekaa kertaa kanavan top20 listan ulkopuolella.
Muista vanhoista suosikeista puoli seiska, avara luonto ja MOT ovat parantaneet tässä syksyn aikana kovasti.
Doctor Whon uusia jaksoja alkaa tulemaan muttei ole tietoa koska ne Suomessa näytetään.

Rahaa pistin palamaan viime viikolla keräilytavaraan. Ostin 4 lätkäkorttia joista kallein maksoi 45 euroa. 3 näyttelijänimmaria ja peräti 11 kasettia. Niitä yritän taas kuvien kera esitellä jossain vaiheessa kun ei ole yhtään tulossa lisää.

Kirjoittelen lisää taas viikon päästä.

maanantai 1. lokakuuta 2018

Lokakuu


Uusi kuukausi alkoi mutta ei suurempia muutoksia vanhaan. Töissä lokakuun aikana lähtee työpareistani loputkin ketkä olivat paikalla kun aloitin vapun jälkeen. Kuntouttavan puolen työkavereita on vielä paikalla muutamia kylläkin. Vaihtuvuus on runsasta tuossa paikassa mutta itse olen vielä pitkään.
Säiden viilentymisen myötä olen kaivanut talvivaatteet esiin ja peittokin on lämpimämpi kuin pelkkä pussilakana. Sisälämpötila on tukalista lukemista vajonnut +22-23 asteeseen. Monen mielestä tuollainen sopivan viileä onkin terveellistä.

Telkkarista ei minua kiinnostavia sarjoja alkanut nyt uusia ollenkaan mutta aloin Ruudusta katsomaan Jimin matkaohjelmaa Ride with Norman Reedus. Sen kahta ekaa kautta. Walking deadin suosikkinäyttelijä ajelee ympäri Usaa ja tapaa moottoripyöriin liittyviä henkilöitä ja muutenkin kaikenlaisia mielenkiintoisia tyyppejä.
Missikisat tuli mutta ne pystyi katsomaan vain netin välityksellä. Kaverin kanssa puhutiin että omat suosikkimme eivät päässeet kolmen parhaan joukkoon. Ei ollut mitään erityisen kauniita suosikkeja mutta taso oli muuten aika tasainen.
Paikalla ollut Janni Hussi oli kauniimpi kuin nuo missiehdokkaat.

Padasjokelaisia kisaajia telkussa oli peräti kaksi viime viikolla. Napakympissä herra X ja Et sä tiedä kuka mä oon kisan Matti Nykänen jakson voittaja. Hänet esiteltiin olevan kotoisin Auttoisten kylästä että Padasjokea ei varsinaisesti mainittu. 2000 euroa oli voittosumma.
Nykänen paljasti tuossa ohjelmassa että se vanha legenda ei pidä paikkaansa että hän olisi paikaltaan hypännyt armeijan yläpunkalle tasajalkaa.
Villissä kortissa kokeiltiin että pääseekö korkeushyppääjä korkeamman riman yli kuin painonnostaja kun hypätään vauhdin kanssa tasajalkaa. Niukasti voiti se korkeushyppääjä.
Huutokauppakeisarissa taas tehtiin aloituspannun kanssa ennätys kun joku mies maksoi siitä tasan tonnin.
Maikkarin tanssikisasta tippui ekana yksi suosikeistani Aikku Saarinen. Lotta Näkyvä oli kyllä viime jaksossa tosi kaunis että onneksi hän vielä jatkaa. Pari ammattitanssijaa on myös nättejä.
Kaikki vastaan ykkösessä ratkaisevassa viimeisessä tehtävässä olisin tiennyt ettei niitä posliineja mene rikki kuin muutama. Oli niin paljon tilaa kaatua niille puille.
Haluatko miljonääriksi kisassa olisin tiennyt isoimman kysymyksen 15 000 mutta en sitä ennen ollutta edellistä kysymystä.
Ensi sunnuntaina ruutuun palaavaa Sorjosta katsotaan kuulemma maailmalla 60-100 miljoonan katsojan verran. Tuon kakkoskauden jälkeen tehdään vielä kolmaskin kausi mutta se jää sitten viimeiseksi.
Kuvassa on ostamani Stargate Atlantiksen eka kausi (20 jaksoa). Olen aiemmin nähnyt vain viimeisen 5. kauden. Ilmeisesti tuolla divarissa on myös ne puuttuvat 2-4 kaudet. Ostelen niitä sitä mukaan kun ehdin katsoa.



Padasjoesta kun nyt oli puhe niin Parnasson uudessa numerossa on positiivinen arvostelu Padasjoella peruskoulunsa käyneen häirikkökirjailija Hännikäisen uudesta kirjasta. Hän oli itsekin aiemmin tuon kirjallisuuslehden kriitikkona.
Hänen möläytyksensä ja natsihenkiset mielipiteensä ovat aika paljon polttaneet siltoja kustantajiin ja kirjallisuuspiireihin. Yhdessä haastattelussa hän sanoikin että Suomessa on pakko olla poliittisesti vasemmistolainen jos haluaa olla kirjallisuuspiireissä.
Tähän liittyen fingerporissa oli pari viikkoa sitten niin huonoa huumoria että sen päivän sarjakuva poistettiin nettiversiosta. Varsinaisessa hesarissa se kuitenkin oli ja pahoiteltiin että sinne pääsi sensuurin läpi. Tuossa sarjakuvassa vitsailtiin lasten ahdistelusta.
Me too kampanjaan ja muutenkin ahdisteluun liittyen. Bill Cosby tuomittiin vankilaan lasten ahdistelusta. Metsäketo sen sijaan haastoi oikeuteen ne naiset ketkä hänen maineensa tuhosivat. Kevin Spacey menetti tärkeimmän työnsä suositun House of Cards sarjan pääosana ja kun yritti yhden elokuvan pääosana esiintyä niin vain muutama ihminen kävi sen teatterissa katsomassa.

Viime viikon ohjelmissa maikkarin kanavaa katsottiin enimmäkseen enemmän kuin samaan aikaan nelosta. Vain lauantain rahapelit klo 21-23 meni neloselle ja tiistaina huutokauppakeisari voittaa maikkarin kanavat.
Possekin voitti nyt ekan kerran vain elämää ja fort boyard gaalan selvästi.
Ylellä Korpelan kujanjuoksun viimeistä jaksoa katsottiin suunnilleen sama määrä kuin viikon katsotuinta uutislähetystä.
Kaikki vastaan 1 saa melko hyvin katsojia siihen nähden että samaan aikaan miljoona ihmistä seuraa maikkarin tanssikisaa ja viimeisen puolen tunnin aikana tulee ylen uutiset ja urheiluruutu.

Urheilussa Pelicans aiheutti kauden ekan tappion Hifkille ja sitten heti seuraavasa pelissä Pelsun vastustaja TPS:lle tuli kauden eka nollan pisteen ottelu.
Oma suosikkini Ilves on yllättäen peräti viidentenä kun 7 peliä on pelattu.
Jalkapallossa viime kaudella pronssia saavuttanut Ilves on nyt tasapisteissä siitä kolmannesta sijasta taistelemassa Honkan ja Kupsin kanssa. 2 ottelua kaikilla näillä joukkueilla pelaamatta.
Mestaruus meni ylivoimaisesti HJK:lle mutta onneksi tuosta pronssista on tasainen taistelu vielä. Kemi tippuu divariin.
20-vuotiaiden sarjan mestaruus meni ilmeisesti Lahteen jalkapallossa. Pelicans johtaa myös alkukaudesta lätkän nuortensarjaa.
Golfin kaikkien aikojen mestari Tiger Woods voitti viiden vuoden tauon jälkeen turnauksen ja on noussut rankingissa jo sijalle 13. Ongelmat näyttäisi olevan voitettuja.
Vuoden jalkapalloilijaksi valittiin MM-kisoissa loistanut Kroatian Modric. Edellisenä 10 vuotena joko Messi tai Ronaldo olivat voittaneet tuon palkinnon joka kerta.
Puola voitti jo toisena vuonna peräkkäin lentopallon maailmanmestaruuden.

Jenni Vartiaiselta piti ilmestyä taas kaksi uutta musavideota mutta tulikin vain yksi. Siinä olikin ensimmäinen kerta kun näin Jennin paljastavan vähän enemmän kaula-aukkoa.
Jennin kaunein kohta on kylläkin silmät ettei vaatteilla tai niiden vähyydellä ole niin suurta väliä.

Viikon unissa oli ainakin jättimäisiä marjoja jotka olivat kiinni toisissaan kuin rypäleet. Kun olin menossa divariin niin muistin että edellisenä yönä olin jotain unta nähnyt sen paikan toisesta myyjästä kuka ei näytä enää olevan siellä töissä.
Viime yönä poika karkasi vankilasta ja rahojen velkoja tuli ovelleni juttelemaan että luuleeko se karkuun pääsevänsä. Näin kun se vanha mies lähestyi oveani mutta avasin oven vasta kun pimputti kelloa. Rauhallisesti keskusteltiin.


Lähden tästä töihin kohta. Mulla on nyt 20 päivän urakka jonka aikana saan kaksi paksua kirjaa luettua samaan aikaan, jos menee suunnitelmien mukaan. Toinen on 810s paksuinen ja toinen jäi 200s kesken niin luen sitä samalla 10s päivässä.
Tällä viikolla on taas viikonloppuna paljon kasetteja kaupan netissä. Varmaan niistä jotain saan ostettua, riippuu vähän siitäkin miten paljon viitsin tarjota.
Viime viikolla sain jo yhden Ozzyn kasetin ostettua.
Rahatilanne on melko suotuisa. Tuntuu aina tässä vaiheessa että saanko kaikkea kulutettua mutta kyllä sitä aina suunnilleen sama menee mitä tuleekin.
Hyvää alkavaa viikkoa!