lauantai 18. maaliskuuta 2017

Laukkasen Mari

Ampumahiihdossa kävi nyt niin miten olis varmaan toive monella. Kun Kaisa epäonnistuu niin Mari onnistuu. Eli Laukkaselle voitto pikakisassa. Eipähän näitä osakilpailuvoittoja talvicupeissa montaa ole tullut viime vuosina. Palkintopallisijoja kyllä sitäkin enemmän. Marin tilanne tällä kaudella näkyy cupin kokonaispisteissä. Siihen ei kovin tyytyväinen voi olla ja kertoo miten iso yllätys tuo oli. MM-kisojen nelossijaa jo pidettiin aivan huimana venymisenä.

Tässä kirjoittaessani Mari ehti voittamaan myös takaa-ajon joten oli melkoinen superonnistuminen tänä viikonloppuna. Harmi että kausi jo loppuu huomenna.
Yhteispisteiden osalta voi sanoa samaa ettei kovin kummoinen sijoitus taida olla edelleenkään mutta toisaalta kuinka moni on tällä kaudella voittanut kaksi kisaa tai ollut edes kahdesti palkintopallilla. Siinä mielessä voidaan laskea kauden onnistujiin.

Lumilautailun MM-kisoissa suomen ykköslaskija Rukajärvi otti hopeaa eilen big airissa.
Lajin arvostus on vähän epäselvä. Vuoden urheilugaalassa aina joku laskija on mukana jos mestaruuksia on tullut ja olympialaisten aikaan toiveet on korkealla jos ei oikein muita varmoja mitalisteja meinaa löytyä. Laskijat itsekään eivät oikein osaa päättää pitävätkö he vaan hauskaa ja kuvaavat videoita. Vai ovatko huippu-urheilijoita. X-gamesitkin taitaa olla suositumpi tapahtuma kuin nuo MM-kisat.

2000-luvun kestomenestyjä kärpät tippui säälipleijareissa. Ilveksellä on edelleen mahdollisuus päästä tapparaa vastaan seuraavalle kierrokselle. Tänään on ratkaiseva ottelu. Ipa murskasi omassa kotiottelussaan ässät 6-1 mutta tarvitaan yksi vierasvoittokin.

Tenniksessä on vuoden eka mastersturnaus menossa. Sveisiläiset Federer wawrinka ovat ehkä menossa finaaliin. Vanha herra Roger voitti jo aussien avoimet että tekee aika mahtavaa paluuta huipulle.
Kontisen pelit loppuivat tällä kertaa jo puolivälierässä mutta periaatteessahan hän voi nousta vaikka rankingin kärkeen kunhan nuo kilpailijat menettävät pisteitään.

Oman lajin arvostuksesta oli hyvää juttua Mertarannan ohjelman viimeisessä jaksossa. Katsoin sen osittain ja tänään uusintaa varmaan katson lisää.
Kelaaja Tähti kertoi kuinka hänelle jossain vaiheessa annettiin vain yksi näyttöpaikka rikkoa kisaraja ja sitten paikalla ei ollut kuin käsiajanotto. Hän rikkoi rajan helposti mutta tulikin sitten tieto ettei voida hyväksyä käsiaikaa.

Tästä voidaankin siirtyä television puolelle sujuvasti.
Olipa kerran elämässä on monesti jotain kiinnostavia tiedejuttuja. Nyt kerrottiin kuinka kärpänen väistää ihmisen yritykset tappaa se. Ensinnäkin sen elämä kulkee 7 kertaa nopeammin kuin ihmisellä niin on aikaa tehdä ratkaisuja. Lisäksi se osaa laskea lähestyvän uhkan tulokulman ja lähtee aina juuri oikeaan suuntaan väistämään. Kolmas juttu on että se näkee taakseen joten on mahdotonta yllättää mistään suunnasta.

Suomentajat joskus naurattaa yleisöä omaperäisillä ratkaisuillaan. Tulee mieleen ainakin kun tähtien sodassa on laserpyssyjä nimeltä blasters. Ne oli kerran suomennettu läjäyttäjiksi.
Tällä viikolla pisti silmään herolla castlen jakso jossa ihmisistä puhuttaessa ei käytetty HÄN sanaa ollenkaan vaan aina SE. Ei tuo nyt ainakaan oikeaa suomea ollut. Hjallis ainakin kun puhuu ihmisistä niin käyttää aina se sanaa. Sellainen tuntuu vähän alentavalta. Kuin ei tosissaan arvostaisi niitä henkilöitä. En ole kyllä nyt kiinnittänyt huomiota jos on korjannut tapansa.

Maaliskuussa tai huhtikuun alussa monet ohjelmat loppuu ja uusia tulee tilalle. Uusittu bumbtsibum alkaa tänään. Saa nähdä miten ihmiset sen ottaa vastaan. Ideahan on aika toimiva ja laulua on luvassa paljon. Samaan aikaan tulee haluatko miljonääriksi niin siinä on ihmisillä taas valinnan paikka. Monet varmaan katsoo uusintoja tai tallentaa boksille niin ei nuo katsojaluvut aina kaikkea kerro.

Kakkosella sykkeen tilalle tullut sarja olikin uusintana tahdon asia. Sarja tuli alunperin ykköseltä vuonna 2005 ja on uusittu ainakin kerran. Sai kaksi venlaa.

Heti maanantaina nelosella alkaa kaksi vanhaa tuttua myöskin uusilla vetäjillä. Heikoin lenkki ja Hyvät ja huonot uutiset.
Visailuista yhdessä eli stadi vs lande meni ekaa kertaa päävoitto eli kaukomatka. Joukkueessa oli myös ekaa kertaa joku julkkis nimittäin Sami garam. Stadin slangin tuntija ja kokki.
Eräs padasjokelainen valokuvaaja on muuten kääntänyt raamattua stadin slangille. Vilkaisin sitä kerran ja siellä oli semmonen kohta joka suurinpiirteen meni näin: autuaita ovat ne jotka eivät vedä hernettä nenäänsä. Ei se ihan noin mennyt mutta idea on sama.

Sohvaperunoissa välillä ihmetyttää kun ne katselija-ammattilaiset ei tunnista ohjelmia. Nytkin katsoivat pulkkista niin osalle se oli ihan outo ohjelma. Kaikkein härskein paavisketsi nauratti ainakin osaa porukkaa kovasti mutta osa oli tyrmistynyt.
Sillä yhdellä nuorella naisella on osittain komeita tatskoja mutta kädessä oleva punainen kukka on karmea. Näyttää siltä kuin iho olisi kuorittu pois ja alla verinen käsi.

----

Ihmisten ulkonäön haukkuminen somessa on tyhmää touhua. Tässä kun olen itse ja tuo kommentoijani Leksu laittanut listoja kauniista naisista niin tässä muutama kaunotar joka ei omaan makuun kolahda ollenkaan.
Painotan sitä etten ole ketään haukkumassa tahi arvostelemassa. Persoonallisuus ja luonne ja ajatukset ja asenne on paljon kiinnostavampaa kuin pelkkä kauneus mutta tässä nyt muutama ihminen joka ei ulkonäön ja olemuksen puolesta mulle sovi vaikka tuntuu yleisen mielipiteen puolesta olevan kovastikin suosittu.

Vappu Pimiä (ei ne tissit nyt niin mahtavat ole)
Kiira Korpi (hymyssä on jotain mistä en tykkää)
Huippumalli Saimi Hoyer
Juontaja Kristiina Komulainen(lähinnä esiintymispuoli tökkii)
Laura Voutilainen
Maija Vilkkumaa

Eiköhän näillä kaikilla ole faneja riittävästi, että pärjäävät ilman minun ihailuani.

----

Unihalvauksesta oli taas jossain juttua. Aika moni sen elämänsä aikana kokee ja ekalla kertaa voi olla aika pelottava.
Siinä ihminen luulee olevansa hereillä mutta onkin vielä unessa eikä pysty liikkumaan. Kokemukseen voi liittyä tunne että jotain pelottavaa on läsnä ja hallusinaatioita ja että ei saa henkeä kun rinnan päällä on jotain.
Mulle tuo on kerran tapahtunut ja siinä oli mukana nuo kaikki jutut. Tunsin että huoneessa on jokin ja sitten lopulta se oli punaruskea piru joka istui rintani päällä. Luulin sen olevan unta ja ajattelin lähettää tekstarin kaverille että kaljapullon värinen piru istuu päälläni. Mutta en voinutkaan liikkua joten pelästyin kovasti että olen halvaantunut. Hetken päästä ensin sormi ja sitten muutkin paikat alkoivat liikkumaan.

Unista jäi mieleen semmonen missä olin mummolassa Saarijärvellä. Ympärilläni oli paljon laitteita joista tuli musiikkia. Oli yö ja yritin hiljentää niitä kun paikalle ryntäsi tuntematon nainen joka kaappasi vauvansa syliin sängystä ja huuti minulle aivan hysteerisesti siitä että metelöin yöllä. Itse aloin huutamaan naiselle siitä että miksi se on noin hysteerinen. Paikalla oli ympärillä sukulaisiani jotka katsoivat meitä molempia säälivän ilmeen kanssa.

---

Ensimmäinen kirja jonka lainasin kirjaston remontin jälkeen oli Riikka Pulkkisen puoli vuotta sitten ilmestynyt viides kirja.
Pulkkinen kuuluu omaan suosikkilistaan suomalaisista julkkisnaisista ja ihailen häntä myös ihmisenä. Hän puhuu niin älykkäästi itsestään ja kirjoistaan kuin mikäkin professori. Analysoi omaa julkisuuskuvaansa siitä kuinka hän poseeraa kuvissa katsomalla kaukaisuuteen haaveellisesti. Pohtii myös sitä että nuori nainen on aina jokin myytti joka on enemmän kuin pelkkä nuori nainen.
Ekan kirjan osalta hän oli haastatteluissa kaikissa lehdissä ja televisiossa. Nuori kaunis nainen jolla on jotain sanottavaa kiinnostaa.
Kirjasta tehtiin televisioon oma versio, joka oli aika ahdistava kuvaus nuoresta tytöstä joka viilteli itseään eikä ollut kiinnostunut ikäisistään kiimaisista pojista vaan opettajastaan kenen kanssa syntyi suhde. Toinen kirjan tarina kertoi naisesta joka teki eutanasian sairaalassa makaavalle vanhalle miehelleen.
Toinen kirja käännettiin 18 maahan ja oli finlandiaehdokkaana. Kirjan nimi oli Totta ja samaan aikaan tuli toisen suosikkini Laura Närhen hitti Tämä on totta. He muistuttivat myös kovasti toisiaan joissakin promokuvissa noihin aikoihin.
Kolmatta kirjaa hän markkinoi paljastamalla että oli itsekin kärsinyt syömishäiriöstä kuten kirjan päähenkilö.
Neljäs kirja oli vakavien aiheiden sijasta leikkimielinen ja alunperin naistenlehteen kirjoitettu lyhyt tarina, jota vähän kirjoitti laajemmaksi kirjaversioon.
Tuo uusin kirja tuttuun tapaan kertoi ihmisistä jotenkin niin hienosti ja vaikeasti etten osaa sen tarkemmin siitä kertoakaan. Tällä kertaa se samalla kertoi koko euroopan vapaudesta. Päähenkilö oli syntynyt samana päivänä kun berliinin muuri murtui. Tarinassa oli monta kuolemalle menetettyä ihmistä. Vapaus ei tule helpolla.
Katsoin kirjaa aloittaessani aamuteeveen kirjaosiosta tallentamani keskustelun kirjasta.

Kuvassa ekan kirjan takakannesta kirjailijan kuva. Nykyään hänellä on pitemmät hiukset.
Olen kerran käynyt hänen luennollaan, joka taisi olla tuosta toisesta kirjasta. En keksinyt mitään kysymystä mutta kotimatkallani sitten keksin mitä olisin voinut kysyä häneltä.
Nyt olen aloittanut toisen suosikkini Stephen Kingin dekkarisarjan toista osaa.



Tänään tulee teemalta yhdeksältä ruotsin ainoan ja parhaan kauhukirjailijan vampyyrikirjasta tehty suosittu elokuva. John Ajvide Lindqvist on tuo kirjailija, alunperin taikuri ja koomikko.
Hänen neljä suosituinta kirjaansa on suomennettu ja tuo vampyyrikirja on ainoa jota en ole lukenut vielä. Hänellä on tosi omaperäinen tyyli joka poikkeaa tyypillisestä kauhugenrestä. Hänen zombietarinansakin on enemmän inhimillistä draamaa kuin kauhua.

----

Keräilyssä on kolikkokokoelmaan löytynyt jo yhdeksäs belgian 20senttinen. Siis eri vuosien painoksia yhdeksältä eri vuodelta. Belgiassa on kolikoita painettu varsin harvakseltaan ettei läheskään kaikkia kolikoita ole joka vuonna painettu uusia mutta noita 20 senttisiä on paljon eri vuosilta eikä ole mitään erityisen harvinaisiakaan joukossa että on mahdollista saada noin monta erilaista.

Huutonetin c-kasetti osastolla on viime aikoina myyty monta todella kallista kasettia.
kraftwerk 60euroa, sleepparit 100euroa ja huippuna martti Innasen pornolaulukasetti 218euroa!!

Pelastetaan vanhat esineet -sivustolle laitoin kuvia 70-luvun kaseteistani. Yksi sivuston käyttäjä tarjosi minulle hurriganesin kasetteja mutta myikin ne muille kun en ollut kiinnostunut.
Yksi hurriganes riittää minulle ja olivat aika kalliita.

Omista kokoelmista voisin nyt esitellä possukortteja Helga Sjöstedt kuvittajalta.
Hän sai kolme kertaa Rudolf Koivu palkinnon vuosien 51-61 välillä ja on kuvittanut suomen myydyimmän lastenkirjan Pikku-Marjan eläinkirjan. 300 000 kappaleen painos.
Minulla on 10kpl erilaisia hänen kuvittamiaan possukortteja. Näistä kuvassa 9kpl.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti