sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Pitkä sepostus taas viikon aiheista elämässäni.


Uusin leffa minkä katsoin on nimeltään House that Jack build.
K18, tanskalaisen von Trierin uusin shokkileffa.
Hän on jo tehnyt vastaavia kammotuksia monta peräkkäin että olisi ehkä syytä keksiä jotain uutta.
Parasta tässä oli huomata se tosiasia että tappaminen on kamalaa eikä siinä ole mitään viihdyttävää.
Jotkut kohtaukset olivat omalla makaaberilla tavallaan jopa hauskoja mutta iso osa taas ihan järkyttäviä.
Kuvattiin myös sitä ettei ketään kiinnostanut vaikka uhri huutaisi apua ikkunasta vapaasti.
Kritisoitiin siis miten välinpitämättömiksi ihmiset muuttuvat.
Loppukohtaus helvetissä meni enemmän Lynchin tyyliseksi ja oli aika outo lopetus leffalle.

Uusia sarjoja tuli kakkoselle Emmypalkittu Fleabag. Semmonen naisille suunnattu rivoilu.
Ei ihan minuun iskenyt mutta varmasti jollekin sopii.
Maikkarilla alkoi Bullets joka kiinnosti minua sen verran että katselin ekaa jaksoa.
Krista Kososen lisäksi pääosissa on Game of Thronesista tuttu nainen, joka aloitti esiintymisen pornon puolella.
Katsottavaksi palasi myös esim Putous lähes kokonaan uusilla kasvoillaan.
Eka jakso oli poikkeuksellisen viihdyttävä. Siihen nähden etten viime kausilla ole enää jaksanut katsoa juuri muuta kuin sketsihahmot.
Ne sketsihahmot oli nyt aika tasaisia ettei osaa laittaa niitä sen kummemmin järjestykseen tässä vaiheessa.
Jasper Pääkkösen uudelle roolille kävi kai aika huonosti jos oikein ymmärsin.
Hän on mukana pääosissa Kingin Mustan tornin sarjaversiossa mutta se kai lakkautettiin pilottijakson jälkeen.
Ei se leffaversiokaan kovin hyvin pärjännyt kovasta kohusta huolimatta silloin aikoinaan.
Netflixin Witcher sarja onkin sitten menestynyt niin hyvin että ihmiset ovat innostuneet lukemaan sitä tarinaa kirjoina.

Gaaloja...
Urheilugaalassa kävi ennakoidusti niin että Pukki oli paras urheilija.
Kaapo Kakko, nuori lätkälupaus nappasi kaksi pystiä.
Hyypiä sai jo kolmannen kerran pokaalin.
Lankinen palkitiin käytännössä siitä kun innosti ihmisiä lukemaan.
Venloissa ylen komedia ms romantic rohmusi palkintoja 4Kpl.
SuomiLove voitti taas kerran musiikkiohjelman ja sohvaperunat viihdeohjelman kategorian.
Muutenkin oli kyllä enimmäkseen sellasia ketkä olivat ennenkin voittaneet jotain.
Tanssii tähtien kanssa hehkutti palkintoaan kuin olisivat ekaa kertaa voittaneet.
Tarkistin netistä niin olihan tuosta 8 vuotta vierähtänyt edellisestä voitosta.
Pimiä oli varsin paljastavassa asussa. Yhdessä vaiheessa taisi kyllästyä kun mediassa puhuttiin hänen isoista rinnoistaan niin paljon että alkoi pukeutumaan peittävämmin.
Oscar ehdokkuudet on julkistettu myös. Kiinnostavinta niissä on korealaisen kauhuleffan Parasite menestys.
Se on ensinnäkin imdb listalla top100 joukossa kaikkien aikojen leffoissa ja sai noita oscarehdokkuuksia vaikka kuinka.
Esim paras elokuva ja paras ohjaus ehdokkuudet.

Jonkin verran on taas osteltu lisää kaikkea keräiltävää.
Uusi cardset eli kotimaiset lätkäkortit ilmesty.
Sain myös niitä suomen harvinaisimpia peruskolikoita toisenkin. 50 tonnin painosmäärällä nuo ovat.
Posti vaan ei tunnu mun suuntaan kulkevan ollenkaan että on ärsyttävää tilailla mitään.
Vaikkei mitään lopullisesti ole kadonnutkaan pitkään aikaan.
Aku ankan erikoisnumeroita joissa on jääkiekkojoukkue Ilves mukana. Sain ne molemmat hankittua mutta siihen liittyvä keräilykortti puuttuu.
Samoin suklaamunien mukana ollut ilvesfiguuri puuttuu mutta niihin liittyvät tarrat sain ostettua.
Possukortteihin ostin taas ikivanhan Jenny Nyströmin. Ruotsin kuuluisin kuvittaja. Kortti on kulkenut 1912 että aika vanha.
Nämä ovat mukavan halpoja.
Tenniksen puolella olen kerännyt Kim Clijstersia ja ostin niitä pari lisää.
Game of Thronesin halvalla löytyviä nimmareita sain ostettua puutelistallani olleet 2kpl.
Toki puuttuu vielä paljon tosi kalliitakin. Jotkin on yli satasen hintaisia mutta tommoset mitkä sai helposti hankittua on nyt kaikki.
Vähintään 10 jaksossa mukana olleita näyttelijöitä kyseessä mitä kerään näistä.
Joo, palkkapäivä oli niin pysty vähän tuhlaamaan mitä kaikkea löytykin.
Ostin myös lätkäkorteissa pitkästä aikaa Miroslav Satanin puuttuvia kortteja. 3Kpl löyty puuttuvia.
Slovakian legendaarinen pelaaja. 1995-1999 vuoden kortteja vain häneltä kerään.
Kasetteja löytyi eppujen viimeisiä puutteita ja eräs saksalainen hevinainen.



Kuvassa on legendaarinen heviparodia spinal tap. Heidän kasettinsa ja basistin nimmari Simpsons sarjasta. Basisti Harry on tuo vasemman puoleinen kasetin kuvassa ja ylemmässä kortissa on kuvattu mitä ääniä hän tekee Simpsoneihin.
Kasetti tuli hiljattain ja kortti on ollut keräilyni alkuvaiheista asti.

Suomessa on kyllä helppo päästä puheenaiheeksi ja suosioon kirjallisuuden puolella kun kirjoittaa vähän rajummin omista seksijutuistaan.
Nyt on taas yksi sellainen tapaus puheenaiheissa.
Hän esimerkiksi harrasti ”anaaliseksiä poikaystävän mieliksi.”
No eikös seksiä just harrasteta sen kumppanin mieliksi, oman nautinnon ohessa, ja tehdään asioita josta se toinen tykkää.
Oli siellä rajumpiakin juttuja mutta toi pisti silmään ärsyttävänä siinä iltapäivälehden jutussa.
Vuoden toisena kirjana mulla on nyt ollut 120 sivuinen pienoisromaani.
Satiiri, jossa torakka huomaa olevansa Brittien pääministeri.
Kingin uutuus on varausjonossa että sen pääsen joskus lukemaan.
Sen juonesta tiedän jo sen että muistuttaa x-menia. Metsässä on salainen laitos missä on yliluonnollisia voimia omistavia lapsia.

Youtubemusassa huomasin kaverin suosituksesta että Dimmu Borgirin haukuttu uusin levy onkin ihan hyvä.
Se kyllä kuulostaa välillä siltä kuin olisi matkittu esim Nightwishia tai Amorphista mutta enimmäkseen ihan Dimmultakin kuulostaa.
Löysin myös semmosen bändin kun Theatre of Tragedy.
Heidän jäähyväiskeikka vuodelta 2010 on youtubessa. Naislaulaja on kaunis ja laulaa kauniisti mutta sitten on vähän tyhmä mies mörisemässä.
Musiikin puolelta suru-uutisena levyraadin legenda ”Klasu” Järvinen kuoli.
Hän teki tietenkin paljon suurempiakin asioita musiikin hyväksi mutta levyraatista suuri yleisö hänet muistaa.
Musiikkiin liittyen vielä että Metallica kunnioitti Bostonin mokkea Tuukka Raskia lahjoittamalla hänelle rummut.

Urheilussa Iivo hiihti elämänsä parhaan hiihdon vapaalla tyylillä ollen kakkonen.
Perinteisellä on aiemmin vaan pärjännyt.
Hyvärinen oli samassa kisassa kuudes joka on hänen paras sijoitus koskaan.
Ja siihen perään takaa-ajossa oli seitsemäs.
Suomen tennislupaus Ruusuvuori yritti karsintojen kautta australian avoimiin muttei onnistunut.
Hän on tuoreella rankinglistalla sijalla 104 eli nousemassa pian sadan joukkoon.
Pian pitäisikin päästä jo suoraan noihin grandslam turnauksiin karsimatta.

Viikko sitten kun sain tietää että eläke on jo aika lähellä niin tuntui heti että kaikki viime kuukausien vaivat katosivat.
Stressi oli sen verran korkealla että tuli kaikkea. Autto heti kun rentoutti.
Uniakin olen taas nähnyt mutten vieläkään muista niitä oikein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti