maanantai 30. joulukuuta 2019

Vuoden viimeinen blogikirjoitus


Joulut on vietetty ja uusi vuosi edessä.
Jouluperinteistä toteutui ainakin Padasjoen kirkossa käynti. Näin kun pappi tuotiin mustalla mersulla pihaan kuin parempikin valtiomies.
Aattoaamuna äitin keittämä riisipuuro rusinasopan kera on toinen tärkeä perinne.
Kuusi ei kai sitten ollut niin tärkeä juttu että kukaan olisi tuonut sitä sisään asti terassilta.
Äitini touhusi sen mitä pystyy eikä sitä paljon auttaakaan kannattanut, kun se itse tekeminen auttaa toipumisessa.
Öisin meni pyörätuolilla mutta muuten rollalla.
Raskasta joulua oli taas mulla perinteenä neloselta vaikka katsoinkin sen vasta viikonloppuna.

Katsottavaa ohjelmaa on nyt tarjolla mulle ihan mukavasti.
Game of thronesin viimeinen kausi tulee areenaan ja puolet on jo siellä.
Tervo teki taas mielenkiintoisen dokumentin presidentistä. Koivistosta tällä kertaa.
8 osaa sitä katsottavaa ja sekin areenasta paras katsoa.
Kirjastosta hankin itselleni kaksi ekaa kautta Narcosia. Se tulee neloselle mutta huomasin sen olevan kirjastossakin.
Kertoo Kolumbian huumepomo Pablo Escobarista ja on netflixin arvostetuimpia sarjoja.
Muutaman jakson perusteella voin sanoa että dokumentaarinen ote antaa uskottavuutta.
Uusimman x-menin katselin myös vähän sivusilmällä.
Sitä pidetään koko sarjan huonoimpana ja parasta siinä taisi olla että Sophie Turner oli kasvanut viehättäväksi aikuiseksi.
Kirjaston varausjonosta on lisääkin tulossa lähiaikoina.

Youtubemusaa on taas kuunneltu kovasti ja välillä löytääkin jotain uutta tai jotain mitä on jo unohtanut.
Yritin kovasti laadukasta powermetallia löytää mutta aika vähissä sellainen tuntuu olevan.
Ainakaan minun makuuni.
Helloween, Gamma Ray ja Unisonic on Saksasta suunnilleen saman porukan tuotoksia ja hyvää tasoa.
Suomesta Stratovariukselta kolahtaa klassikot Episode ja Visions lähinnä.
Ruotsista Hammerfallin Glory to the Brave.
Pari loistavaa levyä Italian Rhapsodya.
Sitten on kaikkea joka menee vähän kai eri genreen kuten Maiden ja Nightwish.
Suomesta ehdottomasti vielä Battle Beast ja Sonata Arcticalta pari huippu balladia.

Keräiltävää hankin näyttelijöiden nimmareita yhden Buffy-sarjan naisen sekä twin peaksin tuplanimmarin.
Twin Peaksista on tullut uusia nimmareita, joista ekana tuon ostin. Siinä on kahden näyttelijän nimmari samassa kortissa.
Äsken kävin kaupassa ja sain vaihtorahana 2013 suomalaisen kolikon. Sinä vuonna kaikki kolikot oli 400 000 painettuja.
Minulla on niitä nyt 4 erilaista.
Yhden valtavasti myyneen kasetin naisartistilta ostin jouluna ja sen jälkeen yksi possukorttikin löytyi kokoelmaani.



Vuoden viimeisiä kirjoja on tuossa kuvassa.
Paasilinnan teinipoikana kirjoittama ja kuvittama 130 sivuinen villinlännen seikkailu.
Olen lukenut vain alle 15 Paasilinnaa mutta ostanut melkein kaikki. Äitini taisi ne lukea kaikki kun ovat siellä asunnossa.
Tuo kirja on metkaa luettavaa mutta eihän tuollaista kukaan olisi julkaissut jos ei kyseessä olisi tuollainen jo kuollut legenda.
Mutta ainakin on kevyttä luettavaa jos sellaista etsii.
Jos tämä oli vuoden 28 kirjasta lyhyin niin pisin, 1140 sivua, on vielä 200s kesken.

Lopetin nyt käymiset yhdessä paikassa joka tarjosi vertaistukea ja yhdessä oloa mielenterveysporukalle iltaisin yhdeksään saakka.
Seitsemän vuotta siellä kävin ja on ollut tärkeä paikka minulle mutta toiminta muuttuu sellaiseksi että oli sopiva hetki lopettaa.

Uniongelmieni myötä myös unet ovat kadonneet mutta semmonen yksi unen pätkä jäi mieleen että pomoni antoi minulle työtodistuksen jossa oli numero 100 ja se kuulemma tarkoitti prosentteina työpanostani.

Jouluviikon katseluluvuista huomaa että yle jyräsi. Mainoskanavien katsotuin viihdeohjelma oli raskasta joulua mutta myös uutisia katsottiin selvästi innokkaammin yköskanavalta.
Tervon Koivistodokumentti sai huimat katsojaluvut.

Tähän loppuun voisi laittaa jotain vuoden toppeja kokemuksistani.
Paras keikka: Eput
Paras uusi levy: Ellinoora
Paras lukemani kirja: Auster 4321

No, ei nyt enempää. Hyvää uutta vuotta vaan kaikille lukijoille!
Palaan ensi vuonna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti