sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Tipaton tammikuu (vahingossa)


Pikkuhiljaan alkaa olemaan telkussakin mua kiinnostavia ohjelmia. Pari viihdeohjelmaa päivässä tulee katseltua paitsi keskiviikkona ja sunnuntaina ei vielä tule mitään.
Lisäksi dvd osastolla multa löytyy nyt Lostin final seasonin lisäksi westworldin kakkoskausi ja 2017 ilmestyneet sherlockin 3 jaksoa.
Oscar ehdokkaat julkistettiin. Omasta nimmarikokoelmastani Viggo Mortensen pääsi jo kolmannen kerran ehdolle.
Huomiota ehdokkaissa herätti ainakin että englanninkielisten elokuvien lisäksi oli paljon eksoottisempiakin maita mukana.
Kuten ruotsalainen Raja niminen elokuva peikoista pääsi ehdolle maskeerauksesta.
Suomen Milonoff on tuossa leffassa se miespeikko joka sekstailee metsässä naispeikon kanssa.
Noissa ruutuun palanneissa ohjelmissa suomilovessa on uusi miesjuontaja Kuustonen ja studiomuusikoissa on uusi kolmas laulaja Battle Beast heviyhtyeestä tuttu Noora Louhimo.
Uusina muusikkovieraina kauden avausjaksossa oli J.Karjalainen ja Loiri.
Hyvät ja huonot uutiset, Villissä kortissa ja Noin viikon studiossa ei mitään uutta ollut paitsi että vieras Riku Rantala kertoi Madventuresista tulevan Suomeen sijoittuva matkaohjelma.
Suomi on … sarjassa on nyt ylellä alkanut maanantaisin tuleva Suomi on metsäläinen. Aiemminhan tuli jo Suomi on suomalainen, venäläinen ja ruotsalainen.
Viime vuoden katsojaluvuista tuli kanavittain prosentteja. Yle oli ykkönen ja maikkari voitti nelosen mainoskanavilla. Jokunen vuosi sittenhän nelonen vei ekaa kertaa ykköspaikan mainoskanavien taistelussa, kun maikkarilla tuntui kaikki uudet ideat menevän pieleen ja samaan aikaan nelosella oli hurjia menestyksiä monella ohjelmalla.

Lahteen tulee ensi kesänä uusi rokkifestari torille. Rock in the City. Itse en ole moneen vuoteen enää käynyt festareilla tai keikoilla ja tuollakin näyttäisi olevan ennestään tuttuja bändejä.
Lähinnä kiinnostaaa semmoset mitä ei ole ennen livenä nähnyt jos jonnekin vielä menisi. Lahtea kauemmaksikaan en enää viitsisi lähtä.

Urheilussa tuli Suomeen em-pronssia taitoluistelussa. Nuorten hiihtokisoissa Lahdessa on lisäksi tullut hopeaa ja 3 pronssia. Lumilautailijoiden x-gameseissa hopeaa ja pronssia.
Aussien avoimessa tennisturnauksessa suomalaiset tai melkein suomalaiset pärjäsivät tosi hyvin tällä kertaa.
Lucas Pouille pääsi välieriin asti ja Henri Laaksonen toiselle kierrokselle.
Otto Virtanen pääsi vain 8 joukkoon poikien sarjassa, mikä oli lievä pettymys.
Kontinen finaaliin nelinpelissä. Mikä oli surkean viime vuoden jälkeen aika iso ylläri.
Naisten finaalin voittanut japanilainen on nyt ihan supertähti. Vuodessa nousi sijalta 72 maailman ykköseksi.
Hän ei ole US Openin ja tämän turnauksen lisäksi voittanut kuin yhden pienemmän kisan, että oikealla hetkellä on ollut vahva.
Djokovic on nyt ollut ihan lyömätön kun kesällä pääsi kuntoon loukkaantumisen jälkeen. Australiassa tämä oli jo 7. mestaruus hänelle mikä on siinä turnauksessa eniten miehissä.
Ampumahiihdossa Mäkäräinen pääsi kuukauden tauon jälkeen 20 parhaan joukkoon ja heti palkintopallille samantien. Kaikissa kolmessa viikon kisassa oli seitsemän parhaan joukossa.
Rallin MM-sarja lähti käyntiin Monte Carlon kisalla.
NHL tähdistöotteluissa Rantanen ja Aho pääsivät maalien makuun ja Rinne torjumaan. Heiskanenkin oli mukana.

Huomasin että minulla onkin molemmat viime vuoden erikoiskolikot eli niitä 2 eurosia missä on jokin vaihtuva kuva-aihe.
Ne olivat sen verran saman näköisiä että luulin kaikkien olevan samoja. Minulla oli niitä 5 yhteensä mutta annoin jo kaksi poiskin.
Aiheina näissä on Kolin kansallismaisema ja saunakulttuuri. Molemmissa miljoonan lyöntimäärä.
Tavallinen 2euronen 2018 on pari miljoonaa painoksella. Niitä minulla on yksi tallessa ja lopuilla ostin ruokaa.
Loput viime vuoden suomikolikot onkin sitten huikean harvinaisia 50 000 määrällä tehtyjä. Vatikaanin kolikoissakin on isompia painoksia.
Possukortteja taas pari halpaa Tilgmannia löytyi.



Ostin Marco Rotan sarjakuvakokoelman. Halvempi pehmytkantinen versio. Ankantekijät sarjan neljäs osa. Kuvassa 7 kirjaa sarjan 12 osasta
Kirja sisältää ekan Augustus Ankka tarinan vuodelta 1975. Yhteensä tuon historiallisen ankkahahmon seikkailuja on julkaistu 9kpl ja ajattelin joskus kerätä ne kaikki.
Huomasin netistä aiheeseen tutustuessani että Rota ei ole enää 15 vuoteen käsikirjoittanut omia tarinoitaan vaan ainoastaan piirtää.
Rotan piirrostyylissä on ominaista panoraamamaisemat, kauniit naishahmot ja New Yorkia muistuttavat kaupunkimaisemat.
Tuon Augustus Ankka sarjakuvan suosion myötä Suomen Aku Ankka toimitus paljasti piirtäjän nimen julkisuuteen.
Siihen aikaan Akun tekijöiden nimet muuten olivat salaisuuksia.

Huomasin etten ole tammikuussa juonut alkoholia uuden vuoden yön jälkeen. Ei ole tarkoitus ollut mitään tipatonta pitää mutta vahingossa semmonen tässä näyttää tulevan. Ei alkukuusta maistunut saunakaljat niin tuli sitten tavaksi juoda vain limsaa ja mehua saunassa. Enkä ole muutenkaan sitten missään ottanut yhtään.

Näihin tunnelmiin julkaisen tämän nyt jo sunnuntaina. Laittakaahan pitkät kalsarit jos ulos menette.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti