maanantai 25. kesäkuuta 2018

Työt sujuu.


Uusi työviikko alkanut. Tänään sujui asiat niin hyvin että itseluottamus kasvaa. Olen myös päässyt olemaan kaikkien mahdollisten työparien kanssa tässä 2 kuukauden aikana.

Juhannus meni tosi rennosti ilman sen kummempaa ohjelmaa. Äitin luona Padasjoella. Sateiden lomassa käytiin metsässä kävelyllä. Saunottiin ja syötiin hyvää kotiruokaa. Ei grillattu enkä käynyt uimassakaan. Alkoholia join yhden saunakaljan.
Kutsu oli Iittiin isän mökille muttei äitin kanssa viitsitty lähteä edestakas ajelemaan.
Juhannusohjelmaa telkusta katsoin Neil Hardwickin selostaman saunadokumentin ja klassikkoleffan
Kaunis Veera.
Näin Padasjoella molempina öinä unia mutta onnistuin ne unohtamaan. Ainoa minkä muistan oli sellainen että metsässä seurasin miehiä ja suunnittelin että ampuisin niitä selkään kun menevät kukkulan yli. Sota oli kyseessä.
Viime yönä kun odottelin nukahtamista niin nahkahousuinen nainen seisoi eteisessäni ja heräsin siihen kunnes jatkoin uniani uudestaan.
Metsäpalovaroituksesta päästiin eroon että kokkoja sai polttaa mutta sateinen juhannus nyt ei ihan kaikkien toiveissa ollut. Sähköjä oli myös paljon poikki tuulien takia.
Kuolonuhreja ei tällä kertaa juurikaan tullut. Viikon aikana kylläkin kuoli muutama muusikko. Reijo Kallio sekä metalliyhtye Panteran rumpali. Onkohan koskaan ollut noin vähän uhreja juhannuksena?
Padasjoella polteltiin vielä metsäpalovaroituksen aikana juhlakaski. Ympäristö kasteltiin että oli turvallista. Ideana oli matkia sadan vuoden takaista kasken polttoa samanlaisissa asuissa jne.
Näin keskustassa joen varteen sijoitetut moottorisahalla veistetyt patsaat. Niitä oli sinne siirretty veistokisan jälkeen.
Jukolan viestissä Padasjoen joukkue sijoittui heikommin mitä odotin. Muistaakseni heillä on joskus ollut parempia sijoituksia. Tällä kertaa sekä miehet että naiset olivat noin sijalla 700.
Padasjoen paras suunnistaja oli Jämsän venlajoukkueessa sadan parhaan joukossa.

Muutama isompi tapahtuma maailmalla:
MTV movie awardseissa marvelin Black Panther pärjäsi parhaiten.
Tälläkin kertaa jaettiin esim parhaan suudelman ja tappelukohtauksen palkinnot. Toinen meni teinihomosta kertovalle leffalle ja se tappelu Wonder womanille.
NHL jääkiekossa jaettiin palkinnot kauden parhaille.
Pekka Rinne oli neljättä kertaa ehdolla ja nyt tuli voitto viimein. Kauden paras maalivahti.
Barkov oli ehdolla herrasmiespelaajaksi mutta voitto meni Ruotsiin.
Ruotsalaiset kahmivatkin peräti neljä palkintoa kun Sedinin kaksoset saivat yhdessä palkinnon.
Myös paras puolustaja oli ruotsalainen.
Nuoria lupauksia varattiin NHL seuroihin. Ässien Kotkaniemi oli hienosti kolmas varaus.
Myös Kärppien sentteri Kupari varattiin ekalla kierroksella.
Ruotsi päihitti tässäkin Suomen kun ykkösvaraus tuli sieltä.

Walking Dead sarjan seuraavasta kaudesta on tullut semmoista tietoa että päähenkilö kuolee kauden aikana ja on vain puolissa jaksoissa mukana.
Sarjan päähenkilöksi vaihtuu moottoripyörällä ja varsijousella varustettu Norman Reedus.
Viime aikoina on ilmestynyt tosi menestyneitä isoja leffoja. Näistä uusin Tähtien sota on kylläkin
ollut pettymys lipputuloissaan. Hädin tuskin saanut budjettinsa takaisin tienattua.
Telkusta tallensin boksille Burtonin Dark Shadows vampyyrikomedian. Minulla on tuon ohjaajan leffoja 11 kappaletta dvd ja nyt vielä yksi boksille tallennettuna.
Television ohjelmistosta uudet Simpsons jaksot loppuvat niin on taas vähemmän katsottavaa minulle mutta heinäkuussa tulee herolle Castlen viimeinen kausi.
Kesäohjelmistosta uutisten ja jalkapallon lisäksi doc martinin uusinnat ovat olleet katsotuinta.

Padasjoen reissulla oli tarkoitus etsiä yksi taikaviitta. En löytänyt sitä mutta löysin pari muuta. Tuon puuttuvan saisi parilla eurolla tilattua että jossain vaiheessa sen kyllä hankin.
Ensi vuonna onkin taikaviitalla 50v synttärit että jos jotain vanhaa tuotantoa on vielä ilmestymättä niin sitä voisi tulla suomeksi.
Lätkäkortteja en alkuvuonna juurikaan ostellut mutta nyt on löytynyt parissa viikossa kaikkea mukavaa. Monta sellaista mitä en ole koskaan nähnyt myynnissä ainakaan järkevään hintaan.
Yksi oli niin poikkeuksellinen tapaus että kuvaan sen kunhan saapuu. Siinä on peräti kahdeksan pelaajan pelipaidan palanen samassa kortissa.
Huomasin myös walking dead nimmarikortin saavuttua että hänellä on toinen jättirooli ollut tänä vuonna. Marvelin Black panther leffan neljänneksi isoin rooli. Samaa hahmoa esitti myös uudessa Avengers leffassa, joka on IMDB sivuston arvostetun listan mukaan maailman parhaiden leffojen sijalla 20.
Kasetteja taas sunnuntaina ostelin. Kaikki uusia esittäjiä kokoelmaani. Lähinnä 70-lukua mutta kiinnostavimpana Bob Marleyn kokoelma vuodelta 84, joka on maailman myydyin reggaealbumi. Melkein 30 miljoonaa arvioidaan myydyksi. Se on usan top200 listalla ollut toiseksi eniten viikkoja kaikista albumeista. Myy tasaiseen tahtiin edelleen.
Rubettesin legendaarinen eka albumi sisältää Sugar Baby Love hitin, joka on 70-luvun pop-hiteistä ehkä suosikkini.
Samaan pakettiin sitten semmosia mitkä ei omaan musamakuun kuulu mutta kun kerään kuuluisilta artisteilta yhden kasetin esittäjää kohden niin tässä sai niitä samalla.
Stewie Wonder, Cliff Richard ja Ike&Tina Turner duo. 80-luvun alusta vielä kotimainen Pedros Heavy Gentleman. Pedro Hietasen bändi.
Tänään kotimatkalla kävin ruokaostoksilla niin sain vaihtorahana liettualaisen kolikon. Minulla on nyt 3/6 sen maan Suomessa kierrossa olevista erilaisista peruskolikoista. Euron kolikko on tullut tuplaksikin niin annoin sen kaverille. Ja vuosiluku on 2015 noissa.

Kun en nyt muutakaan kuvaa keksi niin tässä viime aikaisia kasetteja taas joista olen maininnut sanallisesti.
Irwin on vuoden 1970 painos ja vanhin kasetti jonka painosvuoden tiedän varmasti. Juice on hänen ensimmäinen kasetti, pari vuotta uudempi kuin Irwin.
Motörheadia etsin pitkään enkä nyttenkään saanut sitä parasta aikakautta. Niitä en ole nähnyt kuin kokoelmia myynnissä. Tässä kasetissa tuo eka kappale on vielä ok mutta muuten taso laskenut.
Grateful Dead ja Bob Dylan on klassikkokamaa 60-luvulta mutta molempien todellinen painovuosi 80-luvun lopusta.

Tenniksessä Kontinen jatkaa hyvää virettään voittamalla kauden ekan ruohoturnauksensa. Ei hävinnyt erääkään. Wimbledon alkaa viikon päästä että on hyvä hetki olla kunnossa.
Golfari Korhosella on myös huima pelivire päällä. Tällä kertaa ei tullut ihan voittoa mutta lyönnin päähän jaetulle kakkossijalle ylti. Turnauksen arvo oli tuplaten isompi kuin se missä voiton saavutti. Parannusta maailman rankingissa tuli 15 sijaa eli pitkästä aikaa on nyt suomalainen pelaaja sadan parhaan joukossa golfissa. Aiemmin Ilonen ja naisissa Blomqvist ovat samaan yltäneet.
Yleisurheilussa Neziri alkaa olemaan kovassa kunnossa. Tulokset on vaan olleet myötätuulessa niin eivät ole tilastokelpoisia.
Venäjän potkupallokisoissa pelataan tällä viikolla alkusarja loppuun.
Isoista maista Saksa ja Argentiina ovat olleet suurissa vaikeuksissa. Edellisten kisojen finaalikaksikko. Saksa näyttäisi selviävän viime hetken voittomaalinsa ansiosta Ruotsia vastaan. Ei Ruotsin hannuhanhillakaan kaikki onnistu.
Tässä tapahtui taas vanha totuus että ensin pelataan 90 minuuttia ja sitten Saksa voittaa.
Panama sai historiansa ensimmäisen maalin MM-kisoissa ja juhli kuin maailman mestaruutta vaikka tilanne oli siinä vaiheessa 6-1 tappio.
Afrikan maista Nigeria ja Senegal saattavat päästä jatkoon.
Jos Belgia ja Englanti pelaavat tasan keskenään niin lohkon ykkössija ratkeaa sillä kummalla on vähemmän keltaisia kortteja. Jos nekin menee tasan niin arvotaan.
Ylen jälkihiessä välillä ärsyttää kun käyttävät koko ajan johonkin yhteen aiheeseen kuten nyt jalkapalloon. Viimeisellä minuutilla mainitsevat jotain muuta.
Jos aikovat koko kisojen ajan jatkaa tuota niin aika tylsää.

Kirjastosta haen pari dvd:tä lainaan tällä viikolla ja labrassa käyn kolesterolia mittauttamassa. Yhdet sukujuhlatkin olis sunnuntaina. Veljeni perhe ei pääse niin en ole heitä vuoteen sitten nähnyt.
Semmosta tällä kertaa.

5 kommenttia:

  1. Mihin perustat tietosi Reijo Taipaleen kuolemasta? Huhuja tuntuu olleen liikkeellä jo pitempään ja ylläpitämääni artistin blogiin https://reijotaipalediscographynews.wordpress.com tulee hakutuloksia näkyviin vähän väliä tageilla "reijo taipale kuollut" mutta missään uutisartikkelissa ei ole tällaista infottu. Tietoni mukaan (olen ollut yhteydessä Reijon säestäjään ja laittanut hänelle itselleen myös sähköpostia. Ja huhtikuun alussa Reijon lapsenlapset vastaanottivat elämäntyöpalkintonsa Loviisassa pidetyssä hyväntekeväisyyskonsertissa viimeksi puolestaan. Viime vuonnahan artisti piti keikkataukoa kirjaa varten myös muistellen, ks. haastattelunsa viime syksyltä:https://wp.me/p5ZVzz-1Jh ja miettien siis, vieläkö keikkailee . Minulle tulee artistin FB- sivun kautta tiedusteluja Reijon keikoista vähän väliä ja juuri alkoi Onnen maa- musikaalinäytelmä pyöriä Halkokummun kesäteatterissa (yhteistyökumppanini niin ikään) https://wp.me/p5ZVzz-2f1 . Reijon levy-yhtiön edustaja pokkasi Reijon saamaan Iskelmä Legenda- palkinnin niin ikään puolestaan talvella kertoen artistin kanssa tulevista keikkailuun ja levyn tekoon liittyvistä keskusteluista oheisella nauhalla:https://wp.me/p5ZVzz-252 . Että faktatietoa, kiitois eikä tällaisia vääriä tietoja jakoon. Huhut ovat huhuja, niitä ei tarvitse uskoa ja niistä tiedottaa eteenpäin tosina. Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Niin, ja lienet sekoittanut Reijo Kallioon, tuli mieleeni. Mutta pyydän tarkistamaan faktat ennen julkaisua joka tapauksessa - pistää niin vihaksi jatkuvat ihmettelyt. Taipale tiedottaa kyllä ennen pitkää ainakin lehtiartikkelin kautta, mitä kuuluu.

    VastaaPoista
  3. Pyydän anteeksi! Sekoitin nimet ja oletan että noissa huhuissakin on mennyt Reijot sekaisin. Yritän kyllä faktat tarkistaa ennen julkaisua mutta välillä lipsahtaa.

    VastaaPoista
  4. OK, hyvä näin. Kyllä itse asiassa kerran sivun kautta tuli suoraan viestiä että ympäri Suomen maata kiertää huhu että Reijo Taipale olisi kuollut (jo aiemmin, kun ei ole kuulunut hänestä mitään uutta), tiedä häntä, ehkä Kalliokin mukana, hiljaiseloa kun vietti viime vuodet kuitenkin.

    VastaaPoista
  5. Voitko ystävällisesti myös muuttaa tuon sukunimen oikein? Ettei kukaan todella luule Taipaleen kuolleen sitten ainakaan. Kiitos ja piste.

    VastaaPoista