maanantai 14. elokuuta 2017

Myrskyn jälkeen on poutasää.

Nyt on vapaa-ajalla hiljaisempi viikko tiedossa. Lontoon kisat on ohi eikä ole mitään DVD katsottavaa. Mitään kaveritapaamisiakaan ei ole sovittu.

Niistä Lontoon kisoista voisi sanoa, että mukavasti yllätyksiä oli.
Juoksumatkoillakin valkoiset saivat kultaa ja kunniaa kun totutusti sekä pika- että kestävyysmatkoilla on tummaihoiset hallinneet.
Norja sai kultaa ja pronssia juoksuista. 200m mestaruus meni valkoisille sekä miehissä että naisissa. Jamaica ei saanut kuin kaksi mitalia. Naisten esteissä kaksoisvoitto amerikkalaisille vaaleille.
Eikä tämä ole mikään rotukiihkoilijan huomio. Juoksumatkoilla vaan on tilanne ollut että eurooppalainen saa keskittyä EM-kisoihin ja nuori lupaus voi miettiä ettei tonne finaaliin ole mitään asiaa afrikkalaisten ja karibian urheilijoiden sekaan.
Tulostaso on laskenut dopingvalvonnan parantumisen myötä että olisko siinäkin syytä miksi kuka vaan voi menestyä.
Jenkit jyräsivät mitalitaulukossa mutta muutama kompastuskivi niilläkin on. Viimeksi mainittu miesten kuula epäonnistuu aina. Samoin miesten pikaviesti. Tällä kertaa pääsivät sentään maaliin siinä.
Omista suosikkiurheilijoistani hollannin Schippers otti kaksi mitalia ja venäjän Klishina menestyi parhaiten koskaan hopeamitalillaan pituudessa.
Draamaa kisoissa ei puuttunut. Bolt keskeytti vikan kisan ja jäi pronssille toisessa. Samoin Farah jäi hopealle vikassa juoksussa.
Naisten pituudessa yksi mitalihyppy mitattiin selästä irronneesta numerolapusta ja jäi neljänneksi.
Naisten esteissä yksi ennakkosuosikki juoksi vesiesteen ohi.
Muutama todella iloinen urheilija oli kuten syyrian mitalisti korkeudessa.
Ranskalainen juoksija sai taas kuraa päälleen. Hän on aina kohun keskellä. Ensin tönäisi maskottia Helsingin kisoissa. Sitten menetti mestaruutensa kun elvisteli loppusuoralla ilman paitaa. Kahdessa kisoissa on sitten vaatinut kilpakumppanilleen hylkäystä mistä ei yhtään pidetä.
Suomalaisten ilon aiheet jäi pariin urheilijaan. Pitkämäki oli taas omalla tasollaan mutta taso maailmalla on vaan liian kova nykyään. Hän on vain kolmessa arvokisassa heittänyt pitemmälle aiemmin että ihan hyvin 34vuotiaalta.
Kävelyssä oli ennakkoluulotonta yritystä pysyä kärjen vauhdissa. Lopullinen sijoitus 14 oli ihan positiivinen vaikka hyytyikin viimeisen kympin aikana.
Naiset käveli ekaa kertaa 50km. 7 osallistujasta 3 sai mitalin ja paras maailmanennätyksen.
Muita ennätyksiä kisoissa oli ainakin naisten pituudessa sama jenkki voitti jo neljännen mestaruuden. Keihäässä pisin karsintaheitto ja 13 urheilijaa yli karsintarajan.
Satasella tuli vanhin mestari 35v.

Muuta urheilua oli ainakin tenniksessä montrealin masters ja samalla suunnalla jatkuu tällä viikolla toinen masters turnaus.
Miesten ykkösenä rankingissa on jotenkin pysynyt Murray vaikka on ollut tosi vaisu kausi. Nadal ja Federer on menossa ohi tässä loppukaudesta jos ei mitään outoa tapahdu.

Jalkapallon valioliiga alkoi englannissa. Mestari hävisi ekan ottelunsa kotona. Siihen selityksenä oli kaksi ulosajoa.
Divarin puolella suosikkini on vielä ilman voittoa jos ei cupia lasketa. Vaisu alkukausi.

Yksi nuori suomalais miljonääri saatiin tietokonepelaajien kisoissa. Pari miltsiä kai tuli kun joukkueen kokonaispotti jaettiin viidelle jäsenelle.
Urheilua on monenlaista.
----

Jatketaan urheilulla sen verran että kaverini ja tämän asunnon omistaja selvisi maaliin helsingin maratonilla 27. kerran peräkkäin. Muutama juoksija on juossut kaikki 37 kertaa siellä.
Aikaa matkaan hänellä meni nykykunnossa sen verran kauan että se kuuluisa Kiira-myrsky ehti iskeä päälle. Mahtoi olla kovat olosuhteet kun ensin oli hellettä.
Esimerkiksi Flow festarit keskeytettiin myrskyn aikana mutta juoksu sen kuin jatkui.

Padasjoella oli Sonnirokki jossa kai oli ihan mukavasti väkeä. Sielläkin oli salama iskenyt lähelle Arttu Wiskarin keikan aikana.
Mulle ei koskaan ukkonen tule kovin lähelle tähän paikkaan.

Tietty sensaatiolehdistö on tehnyt normaalista säästäkin puhumisen kuin maailmanloppu olisi tulossa. Vaikka on ollut yksi kylmimmistä kesistä niin vähän väliä tiedotetaan kuinka mieletön helle on saapumassa. Viime aikoina sitä on kutsuttu Luciferin hännäksi.
Hassua oli myös kun netissä suora lähetys helsingin myrskystä jatkui vaikka myrsky oli mennyt ohi kauan sitten.

Lahdessa keskustassa oli värikästä porukkaa Pride-tapahtuman myötä. Olivat kirjaston edustalla kun kävin siellä.
Tuossa kirjaston lähistöllä on tänä kesänä puukotettu ja pahoinpidelty porukkaa että kas kun ei jokin yhteenotto saatu taas aikaan.

Tänään äitini lapsenlapsista vanhin aloitti koulunkäynnin. Kommentti oli: Nyt sitä mennään jooooka päivä.

Padasjoella yksi aikakausi päättyy kun paikallinen bussifirma ajaa tänään viimeiset vuorot. Vähissä on palvelut kohta maaseudulla kun kaikki katoaa.

----

Television puolelle sitten taas. Syksy lähestyy ja ohjelmia pikku hiljaa alkamassa jos ei nyt heti niin parin viikon päästä ainakin.
Simpsonien uusia jaksoja tulee taas maanantaisin. Olisiko siinä sitten viikon katsotuin jenkkisarja. Viime viikolla sen tittelin taisi viedä piirretty minuutin mittainen vaalean punainen pantteri.
Pokka pitää oli viimeisellä jaksollaan katsotuin ulkolainen sarja sillä viikolla. Viime viikolla sunnuntain sakemanni dekkari palasi taas omalle paikalleen ykköseksi.
Pikkukanavilla national geographicin Diana dokumentti rikkoi sadan tuhannen katsojan rajan. Edellä oli vain tuttuun tapaan Livin huvila ja huussi.
Miesten keihäsfinaali oli arvattavasti katsotuin ohjelma.

Itse olen ottanut maikkarin kesäterassin katsottavien ohjelmien joukkoon vähän vieraista riippuen. Paljon mielenkiintoisia vieraita on ollut. Katsojiakin on tullut hyvin vaikka muuten ei maikkaria ole juuri ihmiset katsoneet tänä kesänä.
Areenasta olen myös Villen keittiötä katsotun puolet jaksoista jo. Kiinnostavia maita on valittu mukaan kuten Irlanti ja Saame.
Katsojalukuja tälle ohjelmalle ei kertynyt juurikaan yhtään.

DVD katsoin Justified rikossarjan loppuun kaikki kuusi kautta. Tämä oli viides loppuun katsottu sarja tänä vuonna eikä kirjastossa ole nyt mitään kiinnostavaa jota jaksaisi lainata. Täytyy kai ostaa jotain omaksi.
Tuo sarja oli siitä erikoinen että viimeinen kausi oli mielestäni paras. Monesti taso laskee loppua kohden. Lopussa oli paljon kiinnostavia ja inhottavia roistoja joita piti jahdata. Yksi niistä sai aikaan sarjan länkkäritunnelmalle sopivan kaksintaistelun pistooleilla. Viimeisessä taistelussa molemmat vetivät yhtä nopeasti mutta sankari sai vain naarmun päähänsä. Stetsoniin tuli reikä luodista.

----

Politiikkaa en paljon täällä kirjoita mutta nuo Trumpin touhut nyt vaativat jotain kommenttia. Mies räksyttää pohjoiskorealle ja kehuskelee että kummalla on isompi... ydinasearsenaali. Aivan kuin siinä olisi jotain epäselvää. Tilanne muistuttaa haukkuvia koiria jolloin iso koira yrittää kertoa että on vahvempi kuin joku kissan kokoinen räksyttäjä. Kun eivät pääse toistensä kimppuun niin tilanne jää vähän epäselväksi vai oliko siinä mitään epäselvää alunperinkään.
Samaan aikaan mies ei suostu tuomitsemaan paikallisia valkoisen ylivallan edustajia jotka käyttäytyvät kuin terroristit.

Tässä oma kokemukseni yhdestä bussikuskista joka median mukaan on ihmisten suosikki. Monesti huomaan tuollaisista ihmisistä joita kehutaan että ovat aika hankalia loppujen lopuksi. Tää kuski tervehtii ihmisiä reippaasti ja on sen myötä muka todella mahtava poikkeus massasta. Mua se kerran tervehti neljästi ennen kuin jaksoin vastata. Alko vaatimaan vastausta tervehdykseensä että nyt tässä iloisesti tervehditään vaikka väkipakolla perskules. Samalla matkalla se halus antaa pikkupojalle tietä vaikkei se poika ollut tietä ylittämässä kun vahti kaverinsa potkulautaa. Tää superkuski alko käymään kuumana että ylitä nyt se tie kun annan tietä ja tööttäili sille pojalle.
Ihme psykopaatti on kyllä toikin sankari. Muutenkin busseissa on häiriöitä ihan tarpeeksi niin ei siinä jaksaisi jokaisella pysäkillä kuunnella kun se saman litanian lukee jokaiselle bussista lähtevälle asiakkaalle. "Eläkää ihmisiksi ja hyvää iltaa ja loppuelämää." Mä en kestä jossain asioissa kun sama toistuu joka kerta. Toiset asiat on taas tärkeää että menee samalla rutiinilla aina.
Kerran se sai riidan aikaan kun vaati sääntöjen mukaisesti saada itse laittaa asiakkaan kortin laitteeseen. Asiakas sattui olemaan samanlainen hankala tapaus ja hirvee riita tuli.

Unien puolella näen aamusta unia nykyään mutta unohdan ne kun nousen ylös.

---

Keräilyyn: Tämän vuoden erikoiskolikko eli kaksi euroa jossa on erilainen kuva kuin normaalisti on laitettu liikenteeseen. Lyöntimäärä on niin iso että vain kerran on suomessa ollut yhtä paljon jossain erikoiskakkosessa. Periaatteessa tuo on yleisempi kuin normaali tänä vuonna painettu 2euroa. En ole vielä itse sitä saanut mutta eiköhän se vastaan tule. Jos kaikki suomalaiset ottavat talteen tuon kolikon niin silti joka toiselle riittäisi omansa. Aiheena on siis suomi 100v että moni varmaan innostuu sen talteen ottamaan.

Näyttelijöiden nimmareita olen tänä vuonna ostellut aika vähän. Nyt on ilmestynyt vuotuinen sarja jossa on aika halvalla sekalainen joukko julkkiksia tarranimmareissa. Tulee niitä aina osteltua. Tänä vuonna ei kovin montaa ole kiinnostavaa nimmaria seassa ja postikulut eurooppaan on nyt jokaisella myyjällä 13 dollaria. Onko noin iso muutos niiden postilaitoksella vai mistä johtuu?

Lätkäkorteissa tuli muutama iloinen yllätys kun ostamissani korteissa oli mukana samassa kuvassa muitakin keräämiäni pelaajia.
Näyttelijöiden nimmareissa monesti käy vähän samoin että tarkemmin tutkin henkilön uraa vasta kun kortti saapuu ja tulee iloisia yllätyksiä. Saattaakin olla mukana jossain muussakin aiheessa mitä kerään.

Kuvaan laitan nyt uutena ostetun 1140 sivuisen Paul Austerin romaanin. Melkoinen tiiliskivi.
Huomenna aloitankin lukemaan hänen 90-luvulla suomennettuja kirjoja. Ne ovat kaikki lukemati.
Tuo kirja on sikäli poikkeus etten ole kai ennen ostanut 30euron romaania ja toisaalta sain sen ilmaiseksi lahjakortilla. Paksuuden puolestakin tuo on aika poikkeuksellinen. Kahdessa osassa oleva Kingin tukikohta on 1300 sivuinen. Samoin keltaisen kirjaston Irving jossa on kolme hänen kirjaa koottu samoihin kansiin.
Näköjään olen 20euroa maksanut 1040 sivuisesta pohjantähti trilogiasta joskus.

Eipä nyt muuta. Jotain asioita pitäisi hoitaa tällä viikolla. Kerron siitä myöhemmin jos on jotain kerrottavaa.

Austerin tuotannosta en nyt osaa sen tarkemmin kertoa kun on niin kauankin edellisestä lukemastani. Hänen eka trilogia oli semmosta kikkailevaa fantasiaa enemmän kuin vakavaa kirjallisuutta. Sen jälkeen sitten ihan normaalia ihmisten arjesta ja ihmissuhteista kertovaa, enemmän miesten makuun ehkä kuin naisten. Brooklynissä usein tapahtumapaikat ja muutaman leffan on käsikirjoittanut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti