perjantai 18. joulukuuta 2020

Urheilua, netflixia ja yksi possu.

 

Tässä taas riitävästi tekstiä yhteen julkaisuun.


Lakkautettavissa ja jatkoa saavissa sarjoissa on ollut uutta tietoa ainakin että Handmaid's Tale saa viidennenkin kauden.

Laura Dernin tähdittämä aikuisten animaatio F is for Family loppuu viidenteen kauteensa.

Umbrella Academya tulee ainakin kolmas kausi.


Huomasin uuden kiinnostavan tekijän kauhuelokuvien ja sarjojen maailmassa. Tai olen ne tuotannot kyllä huomannut ja katsellutkin osan mutta en tajunnut että ne on saman tekijän. Mike Flanagan.

2016 oli hänelle läpimurto kun teki kolme arvostettua leffaa.

Netflixissa on niistä Shhh(alkuperäisnimi: Hush) ja Before I wake.

Kolmas siltä vuodelta oli Ouijan jatko-osa jota pidetään paljon parempana kuin alkuperäistä.

Se tuli hiljattain suomen televisiosta joltain kanavalta mutta missasin sen.

Sen jälkeen viime vuosina hän on tehnyt Stephen King leffat Julma Leikki sekä Doctor Sleep.

Ja minisarjat Haunting of Hill House sekä Haunting of Bly Manor.

Nämä kaikki siis löytyy Netflixista paitsi se Ouijan jatko.

Tuo Shhh oli tosi hyvä slasherfilmi mutta Before I Wake vähän tylsempi. Enemmänkin fantasiaa kuin kauhua.

Alkuperäinen Ouija tulee netflixiin myös niin katson sen sitten ja nuo suositut Haunting sarjat tulee jossain vaiheessa katsottua myös kun ehdin.

Muuta uutta olen nyt katsellut Netflixista dc comicsin sarjaa Titans ekoja jaksoja. Siinä on ihan laatutekijät taustalla ja tosi näyttävä sarja silleen että näyttelijätkin on kuin jotain malleja ja hunkseja.




Kuvassa kolmas Martta Wendelinin possukortti, jonka olen onnistunut ostamaan.

Tämä on vuodelta 1933 ja maksoin siitä 11 euroa. Ei kovinkaan paljoa mutta toisaalta kallein possukorttini tähän mennessä. Eli halpoja ovat vaikka noin vanhoja ja tunnetulta tekijältä.

Hän on possuja piirtänyt vain ilmeisesti viiteen korttiin ja muutaman lelupossun lisäksi mitkä ei kiinnosta kun pitää olla ihan elävä possu.

Kinkkupaistitkaan ei siis kelpaa tai jos yritetään teurastaa possua paistiksi.

Muutaman hyvän kasetin olen onnistunut ostamaan myös. Niitä taas jossain vaiheessa kuvina.


Futsalissa kun melkein Suomi pääsi MM-kisoihin niin tässä on Suomen maajoukkueen parhaat saavutukset palloilulajeissa.

Jääkiekossa tietysti on menestystä tullut kaikissa ikäluokissa mutta olympiakulta puuttuu vielä.

Naiset ovat myös päässeet vasta hopealle MM-kisoissa mutta ovat otteneet kiinni Kanadaa ja Usaa.

Jalkapallossa se eka miesten kisapaikka odottaa vielä kun ei ole koronan takia päästy pelaamaan. Kisoihin kyllä tunnetusti ollaan jo karsinnoista selvitty jos ne kisat joskus käydään.

Naiset ovat olleet arvokisoissa ja taitavat päästä nyt menossa olevista karsinnoistakin kisoihin.

Isoista lajeista lentopallossa on tullut em-kisoissa nelossija ja mm-kisoissa yhdeksäs sija.

Koripallossa Suomi oli parhaimmillaan 60-luvulla jolloin päästiin em-kisoissa sijalle kuusi ja karsintojen kautta selvittiin olympialaisiin missä oltiin sijalla 11.

Käsipallossa Suomi pääsi mm-kisoihin vuonna 1958.

Pienemmissä lajeissa Suomi on voittanut kerran jääpallon maailmanmestaruuden.

Kauan kesti salibändyssakin että Ruotsi kaatui finaalissa ekaa kertaa. Sitten useamminkin.

Naiset ei ole vielä siinä onnistunut. Mutta toisessa pikkulajissa ringetessä suomen naiset on maailman parhaita.


Katsoin myös wikipediasta että Mikko Ilonen on ollut korkeammalla maailman rankingissa golfissa kuin Välimäki tällä hetkellä.

Tarkkaa lukua en Ilosen sijoituksesta tiedä, kun wikipedia kertoo vain että hän on ollut vuoden lopussa parhaimmillaan sijalla 62.

Lewandowsky valittiin vuoden parhaaksi jalkapalloilijaksi. Bayern Munchenin ja Puolan pelaaja.

Latvalan ralliura on sikäli ohi nyt että siirtyy Toyotan tallipäälliköksi Tommi Mäkisen tilalle.

Tommi pysyy tallissa myös mutta eri tehtävässä.


Michael Monroe oli taas puoli seiskassa vieraana ja kerrottiin että hänestä tuli eka vieras joka on ollut 10 kertaa mukana.

Tuo ohjelma meneekin nyt loppuvuodeksi tauolle perjantain lähetyksen jälkeen.

Joulun odotusta sitten vaan kaikille. Kirjoitan taas kun sopivasti on uutta sisältöä kertynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti