maanantai 17. syyskuuta 2018

Uutta ja vanhaa.


Töissä on nyt paljon kaikenlaisia toiminta- ja virkistyspäiviä. Ollaan käyty museossa ja tehty ruokaa ja vähän liikuntaa harrastettu. Kesällä pelatiiin minigolfia ja viikon päästä frisbeegolfia. Pikkujoulutkin on tulossa ja osa porukkaa on menossa perjantai-illan viettoon karaokebaariin.
Tänään oli taas niin kiitollinen asiakas että kiitteli vaan kun sai saattajia apuun. Mukava työ.
Täällä kotosalla äiti kävi miehensä kanssa kunnostamassa sänkyni vuorailua. Yleensä piipahtavat niin nopsaan niin nyt viipyivät tunnin.

Musiikkia olen kuunnellut viimeksi mainittujen uutuuksien lisäksi paljon Blondieta ja Jannika B:ta.
Yksi ihan ok ranskalainen death metal bändikin löytyi.
Kirjoja lueskelen nyt Joel Haahtelan tuotannon loput lukematta olleet kirjat. Ennen kun syksyn uutuuksia saan lisää luettavaksi.
Tervon uutuus oli ihan ok. Aiheena oli mamut ja sosiaalinen media. Häntä haukutaan aika laajasti kirjoistaan ja muista asioista. Hänen vaimoaan kyllä kehutaan. Oli hänellä kuitenkin viime kuun 4. myydyin kotimainen kaunokirjallinen kirja, että osa tykkääkin. Kinnusen Pintti oli odotetusti myydyin. Minulla se on varausjonossa noin sijalla 200 että menee varmaan ens vuoden puolelle kun sen saan lainaan.

Telkun uusista sarjoista innostuin Neljät häät ohjelmaa Liviltä katsomaan. Morsiamet haukkuvat toistensa häitä eikä mikään meinaa kelvata vaikka jotain kehujakin kyllä tulee. Ihan erityylisiä morsiamia kuten roller derby nainen joka meni mustassa mekossa naimisiin tai bikinifitnessia harrastava nainen.
Nelosen uusi viihdeohjelma Gaala oli iso positiivinen yllätys. Mukana on kummelikolmikko, Aku Hirviniemi ja yksi Konttorista tuttu nainen. Hahmoja vyöryy ruutuun iso määrä ja paikalle on raahattu myös paljon julkkiksia eli vähän sama meininki kuin Putouksessa.
Toinen kummelisarja Kontio&Parmas olikin jo ekan jakson osalta tuttu. Kummelit on nyt tosi hyvässä vedossa noiden molempien sarjojen myötä.
Torstaisin tulee tosi paljon ohjelmia mitä seuraan. Nyt myös kolmas kausi Stand Upia nelosella. Heti ekassa jaksossa oli tälläkin kertaa kuuluisin kotimainen esiintyjä Leikola. En ole hänen tyylistään oikein ihastunut mutta nyt oli ihan ok esitys.
Puoli seiskassa oli suosikkikirjailijani Pulkkinen. En hänen kirjoistaan kyllä niin paljon pidä kuin hänestä henkilönä. Vain eräs ranskalainen nainen on paremman näköinen jos ulkonäön mukaan kirjailijoita arvostellaan.
Haluatko miljonääriksi siirretään nelosella tosi myöhäiseen aikaan kymmeneltä alkamaan. Uudemmat ohjelmat tulevat tilalle kun nyt alkaa tällä hetkellä suositumpi rahapeli The Wall.
Tuo kummelin sarja ainakin sai niin vaisut katsojaluvut ettei kannattaisi parhaalla ohjelmapaikalla lauantaina pitää. Miljonääri kun alkoi yhdeksältä niin katsojamäärä kasvoi parisataa tuhatta.
Pikkukanavilla on tuttu hallitsija ensitreffit alttarilla. Saa semmosia lukuja ettei häviä maikkarin pääkanavan ohjelmille ollenkaan.
Hedbergin grillit huurussa on saanut kolmannenkin kauden vaikka katsojia tulee ihan ala-arvoisesti.
Sunnuntaina oli pieni yllätys että Korpelan kujanjuoksu oli edelleen katsotuin ohjelma vaikka tanssii tähtien kanssa alkoi.

Kortteja ostin taas lisää walking deadin ja game of thronesin nimmareita. Näitä olen tänä vuonna rohmunnut.
Kasetin ostin Simon&Garfunkelin kokoelman.
Kierrosta hiljattain tullut 2018 vuoden tavallinen 2e kolikko taitaa olla harvinaisin ja arvokkain mitä olen sattumalta kierrosta löytänyt. En ole vielä ihan varmaa tietoa sen harvinaisuudesta saanut.
SM-Liigan lätkän alettua ilmestyi myös uudet kotimaiset lätkäkortit. Sain tarvitsemani ilveksen kortit jo melkein ostettua. Noin 45 euroa menee kun ne kaikki ostaa.
Facesta löysin mukavan ryhmän jossa käsitellään laajemmin keräilyä eikä vaan jotain tiettyä osaa siitä. Laitoin sinne pitkähkön esittelyn keräilystäni.

Kuvassa on hiljattain ostettu risuraha. Sen käypä kauppahinta on tällä hetkellä noin 20e. Majakkakortti on Venäjälle 1940 luovutettu Tytärsaaren majakka
Viikonloppuna tilasin usasta pitkästä aikaa Eric Lindrosin kortteja. Niitä mulla on 750 erilaista mutta vielä 11kpl löytyi puuttuvia kohtuuhinnoilla. Kuuluisa 90-luvun lätkäpelaaja siis kyseessä.
Esim Eeli Tolvasen tulokaskortin tilasin samalla.

Mielenkiintoinen urheiluviikko ollut. Pesäpallot pelattiin päätökseen. Joensuu voitti ekan mestaruutensa miehissä ja naisissa Jyväskylä vei voiton jo aiemmin.
Lätkässä suosikkini Ilves voitti paikallispelissä Tapparan avauskierroksella. Tappara hävisi myös toisen pelinsä. KHL sarjassa Jokerit on aloittaneet kauden hyvin.
Otteluiden katsominen Telian palvelun kautta on ollut suurissa vaikeuksissa ja ihmiset uhkailee lopettavansa tilauksensa.
Lentopallon MM-kisoissa Suomen piti olla heittopussi mutta he voittivat tarvittavat kaksi ottelua ja menivät jatkoon alkulohkosta. 16 parhaan joukkoon. Edellisissä mm-kisoissaan olivat muistaakseni 9. sijalla joka oli lähes sensaatio.
Tenniksen Davis cupissa Suomi voitti Egyptin ja nousi yhden sarjaportaan ylemmäksi. Tasaisissa ottelupareissa nelinpeli monesti ratkaisee ja Suomella on siinä Kontinen mukana maailman huipulta.
Rallissa Toyota otti kaksoisvoiton ja virolaiskuski Tänak vahvisti asemiaan mestaruustaistossa.
Räikkösen siirtyminen Sauberille vahvistaa sen ettei se mies osaa elää ilman formuloita. Vaikka sitten köröttelee viimeisten joukossa maaliin.

Eipä sitten muuta kun ensi viikkoon. Viime yönä näin semmosta unta missä mua varoteltiin ettei kannata auton rattiin lähtä jos ei osaa ja jännittää ja kyseltiin onko mulla korttia. Tavallaan ajoin siinä samalla kuitenkin vähän että se oli vähän sekavaa. Sitten tulin johkin isoon paikkaan missä oli koululaisia tai jotain leirin osallistujia ja riisuin kenkiä naulakon luona.
Näkemiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti