maanantai 10. syyskuuta 2018

Uusi viikko, vanhat aiheet.


Uusia ohjelmia tulee nyt syyskuun ajan joka viikko paljon. Viime viikolla mua kiinnosti Paasosen juontama Et sä tiedä kuka mä oon. En odottanut siltä paljoakaan mutta oli ihan suht katsottava. Eikä siihen aikaan tule juuri muutakaan paitsi kyllä tällä viikolla alkaen Duudsonit tuli taloon.
Sohvaperunoista voi hyvin tutustua sellaisiin ohjelmiin mitä ei muuten millään katsoisi. Niitä tulee varsinkin pienemmiltä kanavilta. Kuten Alfa kanavalta on alkanut perinteinen lavatanssiohjelma Late Karhuvaaran juontamana.
Vain elämää uudessa kaudessa itseäni kiinnostaa Ellinoora, kenen oma päivä onkin tulevana perjantaina.
Kanavien katsojakisassa Vain elämää voitti selvästi perjantaina samaan aikaan tulleet Possen ja Sohvaperunat.
Sunnuntain Korpelan kujanjuoksu oli kolmatta viikkoa katsotuin viihteellinen ohjelma. Nelosen Bondit kylläkin tavoittivat eniten katsojia jos katsotaan että kuinka moni vilkaisi ainakin muutaman minuutin ajan.
Lauantaina maikkarin Fort Boyard on menettänyt katsojansa kun taas Haluatko miljonääriksi keräsi puolen miljoonan keskikatsjojamäärän samaan aikaan.
Alkuviikosta jyrää Maajussille morsian ja huutokauppakeisari.
Nyt alkaneella viikolla ruutuun tulee kaksi Kummelien ohjelmaa ja miljoonayleisön yleensä keräävä Tanssii tähtien kanssa. Itsellä tulee ylen kakkoselta katsottua myös lyhyt hupiohjelma Noin viikon studio.

Urheilua: Lahden pesäpallojoukkue pelasi kesän viimeisen ottelun ja hävisi yhdellä juoksulla. Voitolla olisi tullut nousu ykköspesikseen. Lahti ei ole kovin perinteinen pesiskaupunki niin tuo toiselle sarjatasolle nousu olisi jo ihan hyvä juttu.
Suomalainen jalkapallokaan ei kovin korkealla tasolla ole ollut koskaan mutta nyt alkoi hyvin kansojen liiga, jossa tuli 1-0 voitto Unkarista.
Lentopallossa alkoi MM-kisat. Paljoa ei sieltäkään odoteta viime aikaisten surkeiden pelien perusteella. Avausottelussa ei tullut yhtään erävoittoa mutta kyllä ne joka erässä olivat mukana pelissä kunnes vastustaja karkasi aina erävoittoon. Ei oltu ihan heittopusseja sentään.
Tenniksessä pelattiin loppuun US Open. Finaalit tuli tv5 kanavalta suorana mutta niin myöhään etten jaksanut valvoa.
Naisten sarjassa ennakkosuosikeista pärjäsi vain Serena Williams. Muut hävisivät jo varhaisessa vaiheessa. Serenakin sitten keskittyi finaalissa kiukutteluun ja tuomarin haukkumiseen joten voitto meni Japaniin. Tämä oli eka kerta kun japanilainen nainen voittaa grand slam turnauksen.
Miesten nelinpelissä voitti sama pari kuin Wimbledonissa. Bryan-Sock. Tuleekin hankala tilanne kun Bryanin veli palaa pelikuntoon. He ovat pelanneet koko menestyksekkään uransa keskenään mutta nyt pelit ovat kulkeneet selvästi viime vuosia paremmin tuon toisen amerikkalaisen parin kanssa.
Miesten kaksinpelin voitti myös sama mies kun Wimbledonissa eli Djokovic.
Kontinen on nyt tilanteessa ettei ole tällä hetkellä pääsemässä kauden lopussa Lontoossa pelattavaan turnaukseen johon otetaan vain 8 kauden parasta paria. Sinänsä olisi harmi koska hän on voittanut tuon turnauksen kahdesti.

Radiosta kuuntelin viime viikolla paljon puhetta musiikin lisäksi. Mokoman laulaja Marko Annala kertoi uudesta kirjastaan ja kirjoittamisesta muutenkin. Selvisi samalla miksi kaikki kotimaiset kirjailijat julkaisevat nyt samaan aikaan uuden kirjan. Kirjamessut kun tulee niin pitää olla jokin uusi kirja mitä markkinoida siellä. Mulla onkin nyt 7 kotimaista uutuuskirjaa listalla mitkä pitäisi saada lainaan ja luettua. Näiltä kirjailijoilta olen melkein kaikki aiemmin ilmestyneet jo lukenut. Ekana sain Jari Tervon kirjan luettavaksi näistä.
Jenni Vartiainen kertoi uudesta albumistaan ja Jarkko Martikainen nuoruusvuosiensa suosikkimusasta.
Sunnuntai 9.9 Hitmix kanavalla soitettiin pelkkää ysäriä.
Uudesta musasta Anna Puun albumi on mulla kirjaston varausjonossa.
Omnium Gatherumin uuden levyn kuuntelin youtubesta. Todella kaunista musiikkia möreän örähtelyn kera. Edellinen levy oli ihan paska niin meni vähän usko heihin mutta tämä uusi on taas todella hyvä. Jenni Vartiaisen levyltä youtubessa on jo 6 kappaletta.
Anna Puun syksyn keikat alkoivat Padasjoen satamassa. Telttaan ei mahtunut enempää kuin 500 kuulijaa. Dannya kävi samana iltana 400 ihmista katsomassa.
Padasjoen kunta rahoittaa tuota tapahtumaa niin siitä on vähän jupinaa kuulunut kun kilpaileva Sonnirokki kustantaa kaiken itse.



Kuvassa 15kpl viime aikoina osteltuja kasetteja.
Jimi Hendrixin kolmen studioalbumin tuotannon sain hankittua kasettina.
Kuvassa näkyvä kasetti on 1972 vuoden painos 1967 julkaistusta Axis: Bold as Love albumista.
Black Sabbathin klassiset 5 ekaa kasettia sain myös hankittua. Viimeisenä tuo Master of Reality vuodelta 1971, tuo kasetti lienee 1974 vuoden painos.
Pink Floydin studioalbumeja olen ostellut 7kpl vuoden 1973 Dark Side of the Moonista uudempia. Viimeisenä niistä sain tuon 1983 ilmestyneen Final Cut kasetin.
Iron Maidenia sain uusimpana 1983 vuoden Piece of Mind kasetin kreikkapainoksen.
Neil Youngilta halusin jonkin albumin ja sain sitten melkein kuuluisimman. 1972 ilmestyneen Harvestin. Painos on tosin 90-luvun vaihteesta.
Meat Loafin Bat out of Hell on maailman viidenneksi eniten myyty albumi. Esim Australiassa myi 25 kertaista platinaa.
ZZ Topilta halusin jonkin 70-luvun albumin. Fandango on 1975 mutta tuo painos on 80-luvulta.
Ysärin euro dancea Ruotsista Dr Alban. Ostin myös Scooterin singlekokoelman vuodelta 1998. Bat & Ryyd kasetti on 1989 vuodelta.
80-luvun suomirokkia paljon: Popedan 80luku kun on niin kovissa hinnoissa niin ostin tuon Raswaa Koneeseen kasetin divarista puoleen hintaan nettihintoihin verrattuna. Yön eka kasetti varietee ja eppujen 1980 livealbumi tulivat melkein pelkillä postikuluilla isossa paketissa.
Dave Lindholmin kasetti on 1983 vuoden tuotantoa. Vähän rajumpaa rokkia Zero Nine ja Peer Gunt ovat suunnilleen kasarin puolivälistä.

Kuvan ulkopuolelta on tullut vielä paljon muutakin. 70 luvun alusta Frank Zappaa, Rod Stewartia ja Santanaa. Elviksen suomessa julkaistu gospelkokoelma 1980. Hanoi Rocksin ja Whon kokoelmat 80 luvun puolivälistä.
90 lukua Lenny Kravitz, Clifters ja Steve Vai.
Judas Priestilta mulla oli ennestään 70 lukua, 90 lukua ja 80 luvun loppua. Nyt sain halvalla 1982 julkaistun Screaming for Vengeancen.
Suzanne Vega ja pari blueskitaristia 80 luvulta ainakin vielä on osteltu.
Eri esittäjien kasetteja mulla on nyt 269 esittäjältä.

Muuta keräilytavaraa olen viikolla ostellut yhden majakkakortin. Neuvostoliitolle 1940 luovutettu tytärsaaren majakka.
2004 vuoden kuuluisa risuraha kolikko tuli myös ostettua. Jos ei oteta muutamaa virheapainamaa huomioon niin tuo kolikko on suunnilleen ainoa jolla on rahallista arvoa muutamaa euroa enemmän suomalaisista kolikoista. Parinkympin verran jopa.
Vaihtorahoistani tuli vastaan uusi 2018 vuoden 2 euronen. Ihan tavallinen sellainen. Painosmäärää en vielä tiedä. Voi olla kovinkin harvinainen.
Viimeksi kuvassa olleita pop century nimmarikortteja sain James Caanin uutena ostettua. Hänet muistetaan ekasta Kummisedästä ja Vegas tv-sarjan päähenkilönä.
Esim Konna ja Koukku leffoista muistettu Burt Reynolds kuoli viime viikolla. Laitan sen tähän kohtaan koska minulla on hänenkin nimmarinsa.
Alkaneella viikolla ilmestyy taas uusia kotimaisia lätkäkortteja SM-Liigan pelaajista. Ilveksen pelaajista hankin aina uudet kortit.


Eipä tässä taas muuta. Tänään työpäivä oli noin 5 tuntinen sairaalaan saattotehtävä. Asiakas tykkäsi meistä niin että vaati saada meidät seuraavalle reissulleen mukaan uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti