tiistai 19. joulukuuta 2017

Loma alkoi pari viikkoa.

Kirjoitan nyt tässä vuodenvaihteessa vähän myöhemmin viikolla kun on maanantaina kiireitä.
Joulu lähestyy ja vietän sen perinteisesti Padasjoella äitin kanssa. Kerron sitten joulun jälkeen tarkemmin perinteistä mitä meillä aina ohjelmassa on.
Töistä on parin viikon tauko kun osuu juhlapäiville nuo alkuviikon työpäivät.
Sain palautetta että on ollut hyötyä minusta ja siitä että joku on myymälän puolella sohvan ostajien apuna.
Meillä on semmonen kolmen hengen tiimi siinä muodostunut somistajanaisen johdolla. Järjestellään paikkoja uuteen uskoon. Tänään hän somisti myös minut bleiserillä. Vaatteita saa ottaa työasuksi. Työkamut kehu että näytän asialliselta.

Telkkarista ei enää loppuvuonna tule paljoakaan mitään. Gladiaattorit loppui. Sen verran vilkaisin että naisten sarjan voittaja oli todella kaunis.
Batman loppui toistaiseksi. Kauden päätösjaksossa oli Sergio Leonen länkkäristä tuttu Eli Wallach jäämiestä esittämässä.
Myös Walking Dead meni tuttuun tapaan parin kuukauden tauolle ennen kun tulee kauden loppupuolisko. Katsojaluvut on ollut kauden alun jälkeen tosi vaatimattomia. Sama juttu uusissa Twin Peakseissa mutta monet varmaan katsoo netistä tai boksille tallentaa niin vähän hämää. Tulevat niin myöhään.
Punkd Suomi viimeisessä jaksossa oli kauniita naisia sovinisti miehen "ohjelmassa". En tuota sarjaa seurannut suuremmin. Viimeisessä jaksossa oli myös "seksikäs suklaa" niminen räppäri/tubettaja. Multa menee nuo tubettajat kyllä ihan ohi. Tummaihoisilla julkisuuden henkilöillä on melkoisia taiteilijanimiä kyllä Suomessa.
Kuten se musta barbaari. Hän oli hiljattain Salkkareissa mukana mutta ainakin se eka esiintyminen meni vaan mykkänä tuijottamiseksi. En tiedä onko saanut myöhemmin puheroolin myös.
Kakkoselta tuleva Late Late Show tulee katsottua osittain aina areenasta. Siitä ei tänä vuonna enää uusia jaksoja tule. Juontaja oli pari jaksoa pois kun vauva syntyi. Eniten tuossa formaatissa ärsyttää taustabändi joka nauraa jokaiselle vitsille liioitellusti ja ajankohtaisissa uutisissa on aina pelkkää Trumpia.

Huomenta Suomen vieraiden haastatteluja katselen aina netistä jälkeenpäin jos on kiinnostavia. Hyväntuulisia mukavia haastattelijoitakin on siinä ohjelmassa.
Nyt on ollut ainakin Bruce Dickinson Iron Maidenista. Hän esittelee aina ikivanhaa Nokiaansa eikä halua vaihtaa sitä uudenaikaiseen malliin. Paljasti että myös Bob Geldofilla on samanlainen puhelin.
Nelli Matula kävi mainostamassa uutta sinkkuaan mutten ole sitä vielä kuullut. Haastattelussa oli mukana koira joka koko ajan halusi janoissaan juoda Nellin vesikupista. Olisi joku voinut sille koiralle antaa oman kupin.

Katsojaluvuissa viikko sitten maanantaina tulleet uutiset rikkoivat miljoonan rajan.
Joulukalentereissa ylen versio on kasvattanut suosiotaan viikkojen kuluessa kun taas The Joulukalenteri on vähän hiipunut. Netistä katsotaan myös runsaasti näitä kalentereita.
Huomasin että ylen kalenterissa on mukana Eero Pekkonen eli legendaarinen "Safka". Hän oli aikoinaan Juicen, Hassisen koneen ja Popedan kosketinsoittaja.
Kello viiden ja kuuden välillä ykköseltä tuleva Intiaan sijoittuva sarja ei kiinnosta katsojia kuten tuolla paikalla tulevat sarjat yleensä.
Maikkarilla Turhapurosta kertova viihdeohjelma ei myöskään kiinnosta katsojia.
SuomiLove kerää katsojia enemmän kuin samalla paikalla ollut Uutisvuoto.

Itse olen saanut katsottavaksi neljä Marvelin leffaa ja ranskalaisen avaruusseikkailun Valerian. Siinä sivussa olen myös katsonut 2/5 levyä Stargate Atlantis sarjan päätöskaudesta. Näköjään pystyy ihan hyvin katsomaan vain tuon vikan kauden näkemättä edellisiä.
Valerian haukuttiin lyttyyn mutta mielestäni se oli ihan sellainen kun siltä odotinkin. Ranskalaiseen tyyliin tehtyä mielikuvituksellista seikkailua. Ehdottomasti suurin ongelma oli päähenkilön esittäjä. Hän näyttää 15v pojalta joka on aivan amatööri näyttelijänä. Ei ollenkaan sovi noin ison leffan tähdeksi. Hänen naisparinsa ei ollut juuri parempi vaikka ihan hyvän näköinen.
Parhaiten tuon huomaa kohtauksessa jossa laulaja Rihanna esiintyy. Hän on näyttelijänä huomattavasti vakuuttavampi kuin tämä pääpari.
Yhdessä artikkelissa oltiin sitä mieltä että amerikkalaiset kriitikot eivät halua kesämarkkinoilleen eurooppalaista leffaa, niin sen takia he haukkuivat tuon leffan. Eivätkä maininneet että ne amerikkalaiset kesäleffat olivat ihan samaan tasoa pitkälti.

Iron Man 2 leffasta pidän paljon mutta kaksi muuta osaa samaa sarjaa ei uppoa. Nyt katsoin osan 3.
Doctor Strange oli ihan ok. Erottuu porukasta. Pääosan esittäjä sopii tuollaiseksi ylimieliseksi neroksi. Lopputaistelu meni mukavan nopeasti ja helposti. Mitä sitä turhaan pitkittämään.
Guardians of galaxy leffat on paras esimerkki siitä että marvel leffa voi olla omaperäisen raikas. Vol2 on vähintään yhtä hyvä kuin eka osakin. Niissä on hyvä musiikki aina mukana ja nostalgisia C-kasetteja.
Parhaana marvel leffana kai pidetään viimeistä Wolverine leffaa Logan. Katson sen tällä viikolla. Siinä ideana on että nuo vahvat mutantit ovat niin vanhoja että ovat menettäneet voimansa. Tulee inhimillistä näkökulmaa mukaan.

-----

Uinnissa oli taas arvokisat. Näitä on todella usein kun on EM ja MM ja molemmista lyhyen radan versio ja kaikissa on vähän omanlainen taso. Olympialaisissa vasta sitten on kaikki mukana ja kuntohuippu tähdätty sinne.
Nyt oli ne kaikkein vähiten arvostetut kisat ja Suomen Laukkanen otti kaksi hopeaa. Kaksi vuotta sitten hän sai samoilta matkoilta kaksi kultaa mutta nyt oli lajin ykkösnainen mukana niin ei mahtanut mitään. Laukkasella on kurveja sen verran että näyttää uima-asussa hyvältä.

Mäkäräinen taisi olla maailman cupissa johdossakin yhteispisteissä tasaisilla suorituksillaan vaikkei kovin suurta menestystä ole muuten tullut. Nyt on kolmantena. Arvokisoissa ei valitettavasti tuollaisesta tasaisuudesta ole mitään hyötyä jos on kuudes joka kisassa.

Raipe oli puoli seiskan vieraana ja esitteli viinitietojaan. Kuulemma kannattaa keskittyä mahdollisimman halpoihin. Oli myös suunnitellut oman saunamallin myyntiin.

Suomi100 hengessä Ipa pelasi sinivalkoisilla paidoilla yhden ottelun ja huutokauppasi paidat. 38700 euroa oli saldo. Eemeli Suomen käyttämä numerolla 100 varustettua paitaa oli joka erään omansa. Yhden hän sai pitää itse muistona, yksi meni jääkiekkomuseolle ja yhden myyntituotto meni vähävaraisille kiekkoperheille.

Ilveksellä on pelit menny paremmin viime aikoina mutta yksi tuttu loppuminuuttien romahdus tapahtui taas vaikka ottelu oli täysin Ilveksen hallitsema siihen asti.
Markkanen on koripallokentiltä ollut sivussa selkävaivojen takia mutta sillä aikaa joukkue on ottanut voittoja toisen jälkeen. Sarjassa ei ole enää ihan viimeisenä.

----

Tulevassa Voice of Finlandissa on Padasjoella asunut laulajamies. Sukua hurriganesin Ile Kalliolle ja veljeni sanoi että on kova mies laulamaan. Olivat samalla luokalla. Muistan kun hän ala-asteella sanoi että setäni soittaa hurriganesissa.
En tiedä onko Lahden seudulla paljon keikkaileva Miikka Kallio samaa sukua. Hän on kosketinsoittaja ja kirkossa urkurina.

Etlarin kannessa oli myös padasjokelainen tyttö. Voitti jonkin nuorten yrittäjäpalkinnon.

Yksi näissä Lahden mielenterveyspalveluissa erään yhdistyksen puheenjohtajana toimiva mies pääsi ylen nettisivuilla haastatteluun. Kuvissa oli hänen patsaitaan. Eräs näistä patsaista on toisen vastaavan paikan aulassa ja oli juuri palaveri jossa muutama asiakas kertoi suuresti ahdistuvansa aina nähdessään niitä. Itse kuulun siihen osastoon joka tekee mielellään synkkää runoutta ja saa voimaa synkästä taiteesta. Ei tullut mieleen että jotkut ahdistuu semmosesta ja haluavat unohtaa menneet pahat ajat.

Suomi on sen verran taas maailmalle tunkenut itsensä että Game of Thronesin seiskakauden dvd:tä mainostamaan tehdyssä trailerissa on suomalaisen Tuuletar yhtyeen musiikkia.

----

Nyt kun on pitkään ollut pinnalla nämä ahditelujutut niin kovasti niistä tulee nyt tulosta. Jos tulokseksi lasketaan se, että miehet joutuu vastuuseen.
Suomessa oli Metsäkedon juttu. Menetti paljon työjuttujaan. Tiedä sitten miten Herra Hakkaraisen tuore kännikähmintä etenee.
Amerikassa Alabaman umpivanhoillisessa osavaltiossa 25vuoteen ekan kerran konservatiiviehdokas hävisi senaattorivaalit, kun kävi ilmi että oli 30v sitten ahdistellut nuoria tyttöjä. Siinä meinasi kyllä käydä niin että ne juntit eivät halunneet äänestää häntä vastaan mutta tappio tuli silti.
Netflixin suosikkisarja House of Cardsin päähenkilö joutui lopettamaan sarjassa. Hän on homo ja on kähminyt uransa aikana runsaasti nuoriakin poikia. Sarja jatkuu ilman häntä.
Urheilun parissa on myös paljon tullut ilmi raiskauksia ja esimerkiksi valmentajien ja lääkärien törkeyksiä.
Tuottaja moguli Weinstein on kai joutumassa oikeuteenkin raiskauksesta.

----

Unia muistan tasan kolme nyt uusia. Yhdessä hiihdin kilpaa ja hiihdin naisen suksien kannoille, yhdessä uin kilpaa ja sitten oli inhottava uni jossa nukuin tuossa samassa sängyssäni kun tunsin että käärme luikertelee käsieni välistä sylissäni. Piti vaan odottaa liikkumattomana että se jatkaa matkaansa lattialle. Siellä se oli aika pieni mato vaan enää.

----

Keräilyssä sain loppuvuoden tenniskortti numero 14 ostettua. Aikoinaan 16 vuotiaana Grand slameja voittaneen ja maailmanlistan ykköseksi nousseen Hingiksen nimmari. Hän jatkoi uraana myöhemmin nelinpelissä ja on sen myötä saanut jopa 25 Grand Slam mestaruutta yhteensä. Nyt kauden lopussa on taas lopettanut uudestaan.
Suomalaisten nimmareihin ostin Sebastian Ahon. Hänen ekan kauden kortit oli niin kalliita että odotin toista kautta tuon nimmarin ostamiseen. Paremmista pelaajista tehdään kortteja joka kaudella mutta monista vaan tulokaskortteja.

Tänään otin pari C-kasettia töistä. Vanhojen legendojen Bing Crosby + Nat King Cole joululauluja sekä matti+teppo kokoelma.
6 postipäivää olis tänä vuonna mutta kaikki ostamani kortit ei ehdi tulla. Merkkaan tilastoihini kyllä kaikki maksetut tavarat kun teen vuoden lopussa raportteja.
20 erilaisesta italialaisesta kolikostani harvinaisin tuli jo toiseen kertaan mutten sitä säästä. Yksi riittää.

Hain tänään töiden jälkeen kaverilta tuoreen kirjan jossa on kuvallinen lista kaikista 60-70-80 luvun keräilykuvista jääkiekon osalta. Tarkoitus olis tuon avulla tehdä listaa maalivahdeista jotka ovat käyttäneet Montrealin mailaa. Sellaisia aika hyvin olen saanut ostettuakin mutta hyvä tietää tarkka lista.
Kirjan tekemisessä oli mukana kotimaisten korttien ykköskerääjä Heikki, kenestä oli juttu lauantain urheiluruudun lopussa. Sama haastattelu oli jo aiemmin tekstinä ylen nettisivuilla.
Hänellä on melkein kaikki suomessa painetut jääkiekko aiheiset kortit ja tarrat. Noin 15 000 erilaista näitä on kaikkiaan.
Kuvassa yksi aukeama tuosta kirjasta. Kuvan kortit on 1966 vuodelta ja maksavat suunnilleen kympin kappale. Taustapuoli on tuo tekstiosa.



Hyvät joulut vaan sitten kaikille lukijoilleni! Olen 5 päivää Padasjoella ja sitten palaan takaisin. Kirjoitan sitten joulunpyhien jälkeen seuraavan kerran.
Huomenna käyn puuroa syömässä ja pitäisi siivotakin ennen joulua. Yritän nyt rentoutua tässä pari viikkoa.
Tänään ei jännittänyt töihin lähtö ollenkaan että ehkä se alkaa sujumaan paremmin kun tottuu.
Tipetip...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti