maanantai 4. joulukuuta 2017

Eka työpäivä

Asiat eteni viikossa sen verran vauhdikkaasti että olin jo ekan päivän töissä. Joulun ja uuden vuoden tienoilla ei juurikaan ole mulla töitä ollenkaan mutta muuten olen aina ma-ti alkuviikon.
Eka päivä meni taloon tutustuessa ja vasta puolen viimeisen tunnin aikana oli jotain varsinaista hommaa.
Bonuksena sieltä saa joka päivä mukaansa vanhentuneita ruokalahjoituksia. Just paistoin päivän vanhaa jauhelihaa rasian, Kahvit on myös ilmaisia.
Päivittäistä kävelyannosta ei oikein tarvi kun on seisoma-asennossa neljä tuntia enimmäkseen.
Tämän blogin sisällönkin olen kirjoittanut viikonloppuna jo valmiiksi suuren osan.
Katsoo nyt miten tässä muuten joka päiväisiä rutiineja ehtii suorittaa.

Urheilua:

Lahti alkaa olemaan urheilijapatsaita täynnään. Siiri rantasen hiihtopatsas, Litmasen jalkapallopatsas, mäkihyppypatsas ja nyt Erkki Laineen jääkiekkopatsas.
Ilves pelaa itsenäisyyspäivän tienoilla sinivalkoisilla pelipaidoilla ja kultakypärä Eemeli Suomi pelaa numerolla 100.
Kotiottelusta voi odottaakin jotain tulosta. Vieraissa tulee aina tappio kuten nyt Hifkia vastaan viimeisellä varsinaisen peliajan minuutilla voittomaali. Kärppiä vastaan oli aiemmin tällä kaudella sama juttu. Kotona onneksi pelit sujuu ihan hyvin.
Jokerit pelasi Kaisaniemessä ulkoilmaottelun jossa tehtiin KHL liigan uusi yleisöennätys.

Ampumahiihdossakin kausi on alkanut. En ole kisoja vielä seurannut muuten kuin tuloksia.
Poutala on päässyt taas huippukuntoon pikaluistelussa.
Mitaleja suomeen tuli keilailusta MM-hopeaa ja jälleen kerran ringetestä kultaa. Sitä lajia ei juuri Suomen ulkopuolella kyllä harrasteta.

Venäjän jalkapallokisoihin arvottiin alkulohkot. Espanja ja Portugali on samassa lohkossa mikä ehkä kiinnostavin juttu. Suomen lohkosta kisoihin päässeet Islanti ja Kroatia pelaa myös keskenään samassa lohkossa.

,,,,

Paikallisuutisissa isoin juttu on ollut että Nightwish tulee kesällä Mukkulaan keikalle. En ole uutta hollantilaista laulajaa livenä nähnyt niin voisi olla kiinnostava tapahtuma minullekin. Ärsyttää vaan kun tommoset keikat maksaa suunnilleen saman kuin jos olisi kolmipäiväinen festari jossa sama esiintyjä yksi kymmenistä esiintyjistä.

Padasjoella ei sen kummempia ole kai tapahtunut mutta Ylen ohjelmissa mainittiin kaksi paikkakuntalaista henkilöä. Villissä kortissa vitsailtiin kirjailija Hännikäisestä ja puoli seiskassa muisteltiin että ketä alettiin ekana kutsumaan sinivalkoiseksi ääneksi. Näitähän kun on niin monta ollut kuten vaikka Katri Helena tai urheiluselostaja Noponen. Päädyttiin siihen että radiokreivi Creutz olisi ollut ihan eka sinivalkoinen ääni.

Mitenkäs sitten Suomi olisi maailmalla ollut esillä? Iso Brittilehti teki listan miksi Suomi on paras paikka maailmassa. Monessa maassa suomen juhlia kunnioitetaan valaisemalla siniseksi kuuluisia maamerkkejä.
Suomi on ollut nyt ainakin suosittu matkailumaa kun jalkapallotähti Messi vieraili täällä ja kuninkaallisia monesta maasta.
Myös jenkkien unelmien poikamies ohjelma kävi kuvaamassa Suomessa.

,,,,

Kirjallisuuden Finlandiapalkinnot jaettiin. Voittajan kirjaa kehuttiin kovasti ja mainittiin moneen kertaan että Suomen historian kuvailu aloitetaan alkuräjähdyksestä lähtien. Oma pääteokseni kirjallisuuden saralla alkaa ihan samalla tavalla. Nyt jos sen joskus julkaisen niin siihen pitää lisätä merkintä että tämä oli kirjoitettu jo 15vuotta ennen Juha Hurmeen kirjaa.
Kaksikielinen voittaja haukkui juntiksi ihmisiä jotka eivät osaa ruotsia. Kulttuuriministeri Terho ehti tuosta olla ensimmäisenä vihainen.

Usassa suosikkikirjailija Stephen King kutsuttiin selvittämään paikkakunnallaan samankaltaista rikosta kuin hänen kauhukirjassaan. Demoninen tappaja-auto oli kai tappanut jonkun kuten kirjassa Christine.

Musiikkia olen saanut musatiedostooni lisättyä Brittiläisen COF hevibändin uuden levyn.
Tuohon bändiin on semmonen suhde mulla, että silloin kun olin kaikkein masentunein, niin ainoa mikä sai tuntumaan että oli vähän elossa, oli tuo musiikki.
Viime viikolla youtubella ja teostolla oli sopimuskiistoja, niin musavideot oli jonkin aikaa pimeänä mutta uusi sopimus saatiin aika nopeasti aikaan.

,,,,

Idolsin eka neloselta tullut kausi on päättynyt. En seurannut kisaa ollenkaan mitä nyt sohvaperunoissa oli muutama esitys. Voittaja ilmeisesti oli kisan lahjakkain ja valmis artisti. Räppärimuija.
Anna Puu lauloi duettoa finaalissa samaan aikaan kun kilpailevalla kanavalla oli hänen vierailunsa mökkireissu ohjelmassa.

Joulukuu kun alkaa niin tuttu joulun merkki on aina että televisiossa esiintyvät naiset alkavat pukeutumaan punaiseen. Uutisvuodossa ainakin oli jo Baba jouluomenan värisenä.
Toinen pakollinen juttu on joulukalenterit. Ylen kalenterissa on areenassa valittavana sokeille kuvailutulkkaus eli kertoja kuvailee mitä kuvassa näkyy. Erehdyin yhden jakson sellaisena katsomaan ja lopputekstien kohdalla se meni jo aika koomiseksi.
Myös graafikkoystäväni piirtää aina facebookissa oman kalenterinsa. Kiva niitä aina odottaa.

Haluatko miljonäärissä mulla yleensä tietoa löytyy mutta viime jaksoissa olisi toistuvasti ollut suuria vaikeuksia jo alle tonnin kysymyksissä. Joka jaksossa nyt kuukauden ajan sama juttu. Vaikka sitten vaikeammat kysymykset saattaa sujua paremmin.
Edellinen jakso oli sikäli erikoinen että kaksi kisaajaa vastasivat molemmat väärin vaikka käyttivät kaksi oljenkortta yhteen kysymykseen. Kilauttivat kaverille ja sitten kahdesta vaihtoehdosta valitsivat väärän.
Toinen juttu oli että sama henkilö yleisöstä vastasi kahteen kysymykseen oikein. Sai siis kaksi lahjakorttia. Kysymykset oli molemmat nuorille suunnattuja nettimaailmaan sijoittuvia enkä olisi kumpaakaan tiennyt.

Syyskauden hittiohjelmista kausi päättyi Idolsin lisäksi Huutokauppakeisarilla, Uutisvuodolla ja Pitääkö olla huolissaan. Uutisvuodon tilalle tulee SuomiLove.
Tammikuun alussa alkavassa Voice of Finlandissa uudeksi tähtivalmentajaksi on valittu Toni Wirtanen. Tuossahan on aina ollut naisjäsen, räppäri, suomeksi laulava mies ja rokkari. Toni tuli nyt Michael Monroen tilalle siihen rokkaripaikalle.
Monroehan vaihtoi maikkarin laulukisaan X-factoriin. Hänen kollegansa tuossa kisassa kärähti huumeista mutta saa ilmeisesti olla mukana edelleen. Nykyään on nollatoleranssi seksuaalisella puolella hölmöilyissä. Lievät huumeet ei niin vakavaa ole enää.

Tähdet tähdet on jo pitkään näyttänyt menevän Eliaksen voittoon. Hän on ollut paras mies kisassa mutta naiset olisivat tällä kertaa saaneet viedä voiton.

Kirjastosta lainattuja leffoja katsoin Alien Covenantin eli se uusin Alien kauhuleffa. En odottanut siltä juuri paljoakaan niin oli siihen nähden ihan ok. Samaa ideaa kierrätettiin että androidit on kaiken pahan alku Alienien levittämisessä universumissa.
Toinen leffa oli trainspottingin jatko-osa. Se perustu kai jonkinverran kirjaan joka tehtiin alkuperäisen kirjan jatkoksi. Tuokin oli ihan ok. Yhden sekopään kostoa siinä käytiin läpi ja anteeksiantoa. Perusidea oli suunnilleen sama että maailma on niin sairas paikka että normaalin elämän vastapainoksi heroiinin käyttö ei juuri ole yhtään huonompi vaihtoehto.

Viikon katsotuimpien ohjelmien listalla Idolsin ja huutokauppakeisarin päätösjaksot saivat hyvin katsojia. Maikkarin uudemmissa ohjelmissa vähän yllättäen asiaohjelmat say what ja sääntösuomi saivat nyt paremmin katsojia kuin viihteellinen mökkireissu.
Pikkukanavien puolella Subin moneen kertaan uusittu joulukalenteri The Joulukalenteri oli selvästi katsotuin ohjelma. Launtain kakkosluukku oli katsotuin päivä.
Ylen uusi arkisin viiden ja kuuden välissä tuleva brittisarja, joka Intiaan sijoittuu, ei ole oikein kerännyt katsojia ruudun ääreen, kuten vaikka edellinen karibialle sijoittunut sarja.
Puoli seitsemällä oli myös normaalia huonompi viikko katsojien mielestä.
Ampumahiihto on kakkoskanavan hitti tuttuun tapaan.

,,,,

Viikon aikana tuli postista 10 kuorta keräilytavaraa. Esimerkiksi kuudes erilainen Jarkko Niemisen nimmarikortti.
13. Helga Sjöstedtin possukortti. Helga on kohtuullisen kuuluisa kuvittaja ja omia suosikkejani mutta ovat vielä halpojakin ja riittävän vanhoja.
Kuvassa oleva kokoelma sisältää Al Taliaferron piirtämiä muutaman ruudun pituisia sanomalehti stripeja vuoden 1938 tuotanto.
Carl Barks kehitti juonen yhdeksään näistä. Nämä olivat ensimmäiset disneyn sarjakuvat joiden tekemisessä hän oli mukana.
1939 vuodella vastaavia olisi vielä kolme lisää.
Barksin 744 sarjakuvan tuotannosta multa nyt puuttuu sitten 18 kpl.
Lisäksi yhdessä kuoressa oli venäläisiä postimerkkejä. Se olisi 168. eri maa tai alue joka on oman postimerkin julkaissut, minun postimerkkikokoelmassani.
Kaupungilta löysin pilkkahintaan akun taskukirjan painoksen vuodelta 1975. Normaalisti noin vanhat maksaa 10-15 euroa.

Kaupan vaihtokolikoissa oli italialainen kolikko joita mulla nyt on yli 20 erilaista tullut kierrosta siitä maasta.


Ei muuta sitten kun hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille, Yrittäkää vähän iloitakin normaalin hartaan tunnelman ohessa. Suomi on hieno maa ja veteraaneille kiitos että ollaan itsenäisiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti