sunnuntai 23. elokuuta 2020

Netflixia ja urheilua.

 

Tuli käytyä hoitajan luona taas. Kun sain skitsofreniadiagnoosin niin minut siirrettiin samalla poliklinikalle käymään juttelemassa ja kertomassa voinnistani.

Ikään kuin olisin yllättäen ollut tosi paljon sairaampi. Nyt sitten todettiin että palaan takaisin sellaiselle puolelle missä käydään harvemmin, esim 3kk välein.


Edellisellä viikolla tilaamani visa saapui viimein ja turvallisuussyistä sen pin-koodi 3 päivää aikaisemmin ettei päätyisi saman väärän henkilön käsiin.

En tuota korttia nyt kovin paljon tarvitse mutta heti ekana onnistuin hankkimaan netflixin itselleni.

Katselen vain yksi henkilö yhdeltä laitteelta niin eipä tuo paljon maksa. Oliko 7-8 euroa kuussa ja eka kuu euron.

Kyllähän työtönkin tuollaisen voisi ostaa mutta jos on aina vaan työtön niin jää tuollaisestakin palvelusta pois.

Kun ei ole mahdollista saada Visaa.

Ja työttömällä sitä aikaakin olisi katsella kaikkea.


Urheilussa Lahden mailaveikot eli paikallinen pesisjoukkue hävisi ja kausi oli sitten siinä.

Ottelua pystyi katsomaan youtubesta.

Jalkapallossa suosikkini isoista mahtiseuroista Bayern Munchen voitti mestareiden liigassa

Ranskan Lyonin ja pääsi näin finaaliin toista ranskalaista joukkuetta PSG:tä vastaan.

PSG oli vasta ekaa kertaa finaalissa mutta antoi tiukan vastuksen.

Saksalaisille niukka 1-0 voitto. Paikkoja oli vaikka kuinka moneen maaliin kyllä molemmilla.

Englannin kentillä suosikkini on Wednesday joka pelaa toisella tasolla.

Jostain syystä heille tuomittiin 12 pisteen sakko seuraavan kauden alkaessa.

Eli aloittavat sarjan miinus 12 pisteen kohdalta.

Siinä on kauden ainoa tavoite sitten välttyä putoamiselta.

Suomen tennislupaus Ruusuvuori pääsi karsintojen kautta mastersturnaukseen.

Voittikin jo pääsarjassa ekan vastuksen eli on 32 parhaan joukossa turnauksessa jossa kaikki parhaat on mukana.

Golfissa taas Suomen ykköseksi noussut Välimäki oli taas iskussa ja sijoittui lopulta kakkoseksi turnauksessa.


Unet yleensä toistuvat mutta nyt jäi mieleen semmonen unen pätkä

missä annoin langan pätkän miehelle joka sitoi sen seinään kiinni.

En kyllä muista että koskaan semmosta unta olisi nähnyt tai mitä se tarkoittaakaan.

Kiinnostavin yksityiskohta tuossa oli varmaan se että lanka oli niin lyhyt että ihmettelin miten sen voi niin näppärästi sitoa solmuun.

Muuten kyllä jatkuu mulla sama tuttu meininki että melkein muistaa pitkänkin unen muttei saa siitä kiinni ollenkaan.


Kirjoista sen verran että koko pitääkö olla huolissaan kirjailijapanelistit

ovat julkaisseet uudet kirjat

Ainoastaan yksi heistä vaan jäi siitä tv-ohjelmasta pois kirjoittamistaukoon vedoten.

Mitenköhän olivat ratkaisseet asian kun ei ne kaikki voineet jäädä pois.

Kyrö, Hotakainen, Nousiainen.




Kuvan kirjastoDVD on suureen suosioon nousseen Harley Quinn hahmon oma leffa.

Mukana on joukko muita naisia että saadaan koko illan leffa aikaiseksi.

Nuo muut hahmot vaan jäävät aika vaisuiksi.

Ewan McGregor on leffan pahiksena ihan hyvä.

Netflixin leffatarjonnasta katsoin ekana Kingin kirjaan perustuvan Julma leikki.

Siinä kaunis (Carla Gugino) nainen jää lomamökkiin käsiraudoissa sänkyyn kiinni.

Pieleen menneen seksileikin päätteeksi se mies vielä kuolee sydäriin.

Mukana on lapsuuden trauma, jota symbolisesti verrataan auringon pimennykseen.

Mitään yliluonnollista tällä kertaa ei olekaan kun yksi kauhuhahmo onkin todellinen murhaaja.


Päädyin lopulta tuolta netflixistä katsomaan nyt aluksi neljää sarjaa.

Mullahan meni unet hetkeksi kun tuli noin paljon katsottavaa.

Puolet sarjoistahan ovat siellä HBO puolella mutta ei ole aikoihin tarvetta sitä vielä ottamaan.

Nuo neljä sarjaa ovat: Witcher, Stranger Things, Rick and Morty ja Black Mirror.

Kaikki semmosia mitä en ole nähnyt jaksoakaan ennemmin.

HBO sarjat on enemmän semmosia mitä Suomessa näkee vapailta kanavilta ja kirjastosta lainaamalla.

Witcher on Game of Thrones tyylinen fantasiasarja.

Pääosassa teräsmiestä leffoissa esittänyt komistus, joka puhuu möreällä äärellä.

Hän suorittaa erilaisia vaarallisia tehtäviä joissa tappaa hirviöitä.

Mukana on paljaita rintoja, miekkailua ja todella kauniita maisemia.

Stranger Things on vissiin kasarille sijoittuva fantasiasarja missä pääosassa on joukko lapsia

ja muutama aikuinen.

Aikaan sijoittuvaa musiikkia on aina mukana.

Fantasian lisäksi mukana on teinien seurusteluhuolia.

Rick and Morty on imdb sivuston mukaan maailman paras huumorianimaatio.

Vastaavanlaisia aikuisten animaatioita on netflixissa paljon.

Ei tuo South Parkin veroinen kyllä ole.

Omaan makuun semmonen Family Guy tasoinen.

Nuo päähenkilöt ovat pikkupoika ja hänen isoisä juoppo tiedemies, kenen keksinnöillään

matkustellaan muissa ulottuvuuksissa ja maailmoissa.

Tarkoitus olisi olla räävitön ja semmoista mutta nuo mainitsemani muut sarjat onnistuvat siinä ehkä paremmin.

Black Mirror koostuu erillisistä jaksoista joissa ollaan samassa dystooppisessa maailmassa

aina eri tarina ja eri näyttelijät.

Jaksoja tehtiin 22kpl vuosina 2011-2019.

Tämäkin on kyllä maineensa veroinen. Jokseenkin nerokasta menoa.

Sanotaan nyt vielä että nelosen Ruutu mainosslogan: paras hinta-laatu-suhde

Ei pidä paikkaansa tähän verrattuna.

Mutta suomalaiset katsovat vaan urheilua, kotimaista viihdettä ja eurooppalaista draamaa.

Nuo maailman parhaat jenkkisarjat eivät kiinnosta vaikka niitä olisi välillä tarjolla ilmaiseksikin.

Olen noista neljästä sarjasta nyt katsonut suunnilleen yhden kauden kaikkia.


Olen kyllä lukenut samalla aika paljon ja käynyt ulkona kävelemässä ettei pelkkää netflixia.

Suomen telkkarista katsoin Tähdet, tähdet hevijakson.

Heittäytymistä peräänkuulutetaan aina niin Abreu teki sen todella hyvin seksiä tihkuvalla esityksellään.

Ylander oli toisaalta kilttinä tyttönä aika hot tiukkaan nahkaan verhoutuneena.

Miehistä paras oli Lahen oma Konsta Hietanen Iron Maiden vedollaan.

Muuta suomentelkkarista tuli pervona katsottua uusi keskusteluohjelma, jossa piti noiden vieraiden saunoa isäntien kanssa.

Ja pöh! Eivät menneet saunaan ollenkaan. Kulmuni on mun suosikkini poliitikoista ulkonäön puolesta mutta ei kai ollut kanttia saunaan mennä kaikkien katsottavaksi.

Kohta ilmaiskanavalle tuleva Keihäsmatkat, katsoin siitäkin ekan jakson, joka on ollut jo keväästä katsottavissa. Ihan hauska.


No, niin. Semmonen viikko. Lisää taas viikon päästä.

2 kommenttia:

  1. Netflixin voi ihan nettipankkitunnuksilla maksaa. Itse en myöskään omista luottokorttia ja niin se vaan tililtä suoraan menee se maksu kuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK. Itse kun kokeilin esim paypalilla maksaa niin aina kysyttiin luottokortin tietoja. Toisaalta nyt mulla vasta on kunnolla aikaa tuollaiselle kun en enää töissä käy.

      Poista