sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Reportaasi telkkarissa esiintyvistä naisista.

Vappuun liittyvää ohjelmaa mulla oli pullo simaa ja parit munkit.
Ennen kun nukahdin yöllä niin keksin että saunassa pitää vappuna käydä.

Telkkarista on päättynyt tuo Marika Makaroffin versio muumeista, sen kakkoskausi.
Kukaan ei sano pitävänsä siitä mutta minä kyllä pidin jonkin verran.
Fittnespäiväkirjat päättyy, pitääkö olla huolissaan päättyi, kesä tulee...
Medicit, Firenzen valtiaat päättyy kokonaan kolmanteen kauteensa.
Kakkosen toivotuissa ollut Kuusniemelle sijoittuva trilogia päättyy. Katson sen kai joskus myöhemmin areenasta.

Nyt kun ei usasta voi tilailla mitään niin olen kotimaan markkinoilta kaikkea hankkinut.
Osittain olen myös saanut uutta tietoa tai kuvia puuttuvista.
Huomasin että yksi Teppo Nummisen puutelistalla ollut postikortti, se minulla jo olikin.
Kasettejakin rohmusin. Esim yksi 90-luvun suosikkijulkaisu. Sitä tuli silloin soitettua paljon.



Stephen Kingiltä luin semmosen 230 sivuisen tarinan joka on yksi neljästä tarinasta samoissa kansissa.
Jos hänellä on paljonkin kammottavia kohtauksia kirjoissaan niin tuossa oli yksi semmoinen
kun mies muistelee miten jokin hirviömiesolento panee häntä lapsena takapuoleen läähättäen.
Yhdessä novellissa nainen sai itsensä raskaaksi latkimalla suuhunsa hotellihuoneen lakanoista miehen spermaa.
Nykyään dekkaritkin on täynnä mitä hirveimpiä juttuja mutta kyllä tuo kauhun mestarikin on välillä eksynyt aika sairaisiin juonenkäänteisiin.

Lahdesta oli hauska ilmoitus. Miehille suunnattu parturi on avattu missä kaksi isorintaista naista työskentelee
samalla hoituu autonkorjaus, kuvassa oli toinen nainen enemmän automekaanikon näkönen ja toinen stripparin näkönen
haalarit oli jalassa mutta ei ylös asti kiinni että ne rinnat näkyis paremmin...

Minä kun kiinnitän huomiota naisten pukeutumiseen ja sellaiseen ja seuraan julkkisten touhuja...
Tässä joitakin huomioita eri naisista.
Puoli seiskassa Suski korostaa pukeutumisessaan pitkiä jalkojaan mutta rintojen muodot jää aina piiloon.
Jossain gaaloissa hän on sitä puolta esitellyt muttei tuossa asiallisemmassa ohjelmassa.
Saman ohjelman Inkerillä oli uransa ekoissa lähetyksissä vaikeuksia olla koskettelematta juontajapariaan.
Hän sai siitä palautetta niin paljon että lopetti sen.
Hän pukeutuu melkoisiin telttoihin että onko itsetunnossa ongelmia.
Alueuutisista ylen aamuun siirtynyt Milla pukeutuu todella rumiin hameisiin.
Muuten kyllä olen ihaillut hänen ulkonäköään, jossain vaiheessa ainakin.
Hän pukeutuu nykyään aina niin kireisiin puseroihin että vähän rintavampi nainen ei voisi sitä tehdä.
Eri ohjelmien vieraat pukeutuvat todella usein nahkahousuihin.
Juontajat ei niin usein mutta kun kerran vieraaksi menee niin kaikki keksii saman tavan olla muka tosi räväkkä.
Vappu Pimiä ja vapun tissit. Niistä kirjotettiin ja puhuttiin niin paljon että tyyli muuttui peittävämmäksi.
Jenni Pääskysaari haluaa olla valmis kuvauksiin yhtä nopeasti kuin miehet ettei ota meikkiä Pitääkö olla huolissan ohjelmaan.
Anna Puu oli stailattu todella seksikkääseen nahka-asuun Voicen mainoksessa.
Hetken päästä tuota kuvaa ei enää käytetty vaan tilalle tuli asiallisempi missä hän oli punaisessa asussa miesten ollessa mustassa nahkassa.

Muistaako kukaan yöchatit? Siellä esim vieraat oli kännissä joskus ja nukahtivat kesken lähetyksen.
Kerran joku seksialan ammattilainen näytti klitoriskoruaan hieman lirputtaen sitä samalla.
Tästä tehtiin uutisjuttu että yöchatissa masturboitiin.
Tästä tuli taas mieleen Jyrki. Siinä oli kerran katsojia valittu juontajiksi joihinkin lähetyksiin.
Yksi heistä jännitti niin paljon ettei siitä meinannut tulla mitään ja jätti loput sovitut päivät tekemättä.
Noissa chateissa oli joskus mielenvikaisia ihmisiä chattaamassa kun ei muutakaan ollut elämässä.
Yksi jäi mieleen kun se aina kerjäsi huomiota ja suuttui jos sen viestejä ei luettu että menen kohta nukkumaan
mutta roikkui aina mukana aamuun asti.
Kerran se pokkana ilmoitti että hankkii saappaat juontajalle joka oli tuo mainittu Pimiä.
Kyseli että millaset laitetaan, kovasti yksityiskohtia kyseli. Kuvitteli reppana että pääsee saapasfetissiään toteuttamaan suosikkijuontajansa kanssa.

Aiheet on välillä vähissä koronan aikaan mutta nyt keksin kaikkea riittävästi julkaisemisen arvoista.
Katsotaan miten käy viikon päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti