keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Vuoden viimeinen.

Vuosi on lopuillaan. Tällä kertaa en ole pitänyt lukua mitä vuoden aikana on koettu vaan enemmänkin koronan alkamisen jälkeistä vuotta olen tarkkaillut.

Tämä aika, oliko se maaliskuusta lähtien, on paljon muuttanut rutiinejani.

En ole ulkomailta tilannut mitään keräilytavaraa enää, joka seikka on pitänytkin talouden kurissa ja on voinut surutta ostella sitten kotimaan markkinoilta.

Tosin sieltäkin olen tilaillut vain semmosta kevyempää mikä on jaettu suoraan omaan postilaatikkoon eikä ole tarvinut hakea mistään kauempaa.

Ainoana poikkeuksena hain suht läheltä yhden kasetin suoraan myyjän ovelta.

Samoin paikallisessa divarissa kävin ostoksilla muutaman kerran. Että niitä en saanut suoraan postilaatikkoon kylläkään.

Ainoa musakeikka oli sattumalta kun osuin paikallisen reggaekuuluisuuden Raappanan keikalle kahvilla istuessani kesällä.

Käteisen käyttö myös loppui lähes tulkoon kokonaan niin etten saanut kuin yhden kolikon enää yli 500 erilaisen kolikon suuruiseen kokoelmaani, joka on ostoksia maksaessa saatu vaihtorahoina.

Kaikissa siis eri maa tai vuosiluku.

Aiemmin tärkeä keräyskohde: näyttelijöiden nimmarikortit. Niitä ei kotimaan markkinoilta juurikaan löydä niin en niitäkään sitten ostanut kuin muutaman.

Sarjojen katselussa lopetin kirjastosta lainailun kun otin Netflixin. Siinä on sairaseläkeläisen arki mennyt rattoisasti.

Paikanpäältä katsottuna näin ekaa kertaa ringetteä ja myös mäkihyppyä mutta se oli jo ennen koronaa.

Telkkarista katsottuna olen uutena lajina snookeria seurannut.

Alkoholia en ole kesän jälkeen juodun kaljatölkin jälkeen juonut yhtään.



Tässä sitten mitä olen edelleen ostellut paljon eli kasetteja.

Kuvassa ylhäältä: CnC Music Factory. Eli ysäridancea mitä kovasti olen keräillyt.

Bowieta ostelin vähän useammankin vaikken jokaista saanutkaan voitettua. Taitaa olla 6 ainakin häneltä jo.

Alannah Mylesin eka menestysalbumi, joka sisältää sen Black Velvet hitin. Levyä myytiin 6 miljoonaa maailmalla yhteensä. Yksi grammykin tuli usassa.

Eka menestynyt hiphop albumi MC Hammer. Tätä myytiin usassa timantin verran eli 10 miljoonaa.

Mulle tärkeä Cradle of Filthin albumi. Kun olin kaikkein masentunein niin sain tästä vielä jotain iloa. Tarvittiin tämmöstä extreme musaa, joka on laulultaan kirkumisen ja murinan sekoitusta.

Näitä 90-luvun metallikasetteja on aika vaikea kovin virallisina painoksina löytää, niin tämäkin on Bulgarian piraatti.

Hanoi Rocksin menestynein kasetti, jonka jälkeen piti tulla se breikkaus Usassa mutta tunnetusti bändi lopetti rumpalin kuolemaan.

Hassisen koneen Harsoinen Teräs. Kolmesta albumista puuttuu nyt se keskimmäinen vielä.

Salaman välähdyksen alla on englantilaisen Sweet yhtyeen albumi. Tämä bändi oli aikanaan kolmanneksi suosituin ulkomainen bändi Suomessa heti Abban ja Boney M jälkeen.

Kotimaista iskelmää on hankittu pikku hiljaa kaikkea menestyneintä. Osaa nimekkäistä artisteista hankin pelkkänä kasetin kansipahvina erän, kuten Frederik ja Matti Esko.

Osaa on tullut hankittua ihan kauniin kansikuvan ansiosta kuten tämän Saija Varjuksen.

 

Tässä pitkältä ajalta muistiin jääneitä unia.

Pysähdyttiin matkalla bussipysäkille koska repppuni oli jäänyt sinne mutta siellä olikin pyöräni jossa oli molemmat kumit tyhjät.

Tein pitkän esitelmän omasta sairaskertomuskestani skitsofreenikkona ja kerroin sitä jollekin tyypille.

Ihmiset alko tekemään erilaisia venytyksiä lattialla. Kaikilla oli oma tyylinsä

Sain uuden erikoiskakkosen käteeni. Eli niitä 2euron kolikoita missä on vaihtuva kuva.

Tapasin maagisen kiehtovan naisen joka halusi auttaa koulukiusaajani kanssa mutta pärjäsin itsekin enkä pelännyt sitä kiusaajaa.

Otettiin välien selvittely sen kiusaajan kanssa missä mulla oli ladattu ase kädessä ja tarkastin pesästä että siellä on luoteja.

Jokin repun kokoinen verta imevä hirviö tarttui selkääni ja muut yritti irrottaa sitä.

Pyöräilin muka kovaa mutta 3 pyörää meni ohi helposti.

Kävelin alas rappusia missä oli jotain ruutuja kuin radiomuseossa tai pelikonsoleita.

Yritin hakeutua nukkumaan niin että olisin lähekkäin vieraana olleeseen naiseen.

Juttelin urheilusta luokkakamun kanssa niin huomasin että se seurustelee viereisen naisen kanssa.

Olin jollain musafestarilla mutta en ollut vielä päättänyt monelle päivälle maksan kolmesta päivästä. Päätin maksaa kahdesta viimeisestä vain ja lähteä pois.


Telkkarista tulee nyt paljon leffoja mitä aion katsoa. Niistä sitten jotain kun olen niitä katsonut.

Uutena vuotena tulee myös taasen Doctor Who jakso. Ennen ne oli joulujaksoja mutta nykyään uuden vuoden spesiaaleja.

Netflixista tykästyin viimein arvostettuun aikuisten animaatioon BoJack Horseman. Pari ekaa jaksoa ei innostanut mutta sitten se alkoi kunnolla naurattamaan.

Suomen telkkarista on alkanut kaksi viikkoa kestävä, 10 jakson, Suomi on maalainen. Se on jatkoa esim Suomi on metsäläinen sarjalle. Ihan mielenkiintoista asiaa suht viihteellisessäkin muodossa.

Maikkarilta tulee perjantaisin 5 jakson verran ranskalaista formaattia oleva tunteellinen lauluohjelma. Jotkut itkee, jotkut nauraa ja jotkut vaan nauttii esityksestä, joka on räätälöity juuri tuolle julkkikselle.

Ei aivan kaikkein suosituimpien maikkarin viihdeohjelmien tasolle päässyt eka jakso katsojaluvuissa mutta ihan menestykseksi voidaan sanoa tuotakin.


Ei muuta kun hyvät vuoden vaihtumiset. Toivottavasti tuo korona nyt saadaan kuriin rokotusten avulla ja asiat muuttuisi normaalimmaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti