sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Telkkaripainotteinen postaus


Tässä nyt kahden viikon jutut kerralla poikkeuksellisesti.

Ostin aikani kuluksi katsottavaksi tuollaisen dvd:n.
Chuck kausi3. Ennestään minulla oli kakkoskausi tuota ja sitä tehtiin noin 10vuotta sitten 5 kautta.
Mukavan monipuolinen idea. Agenteista kertoo mutta pääosa ei ole agentti vaan tohelo nuorimies
hänen sisäänsä vaan on laitettu jokin ohjelma mikä saa hänet tunnistamaan kaikki rikolliset
sekä tarpeen vaatiessa hän osaa kaikkia hienoja taitoja satunnaisesti.
Hänellä on jonkinlainen suhde sarjan naispääosaan joka on varsinainen seksipommiagentti
10 vuotta vanhempana tällä naisella on ihan erilainen rooli ollut Handmaid's talessa missä ei ole yhtään seksikäs.
Sama huolestunut ilme hänellä kyllä on molemmissa sarjoissa jatkuvasti että ehkä ei siksi ole kovin moneen juttuun päässyt mukaan.
Muita pääosia on hänen naapurissaan asuvat sukulaiset sekä nörttejä täynnä oleva työpaikka.
Kolmanteen kauteen mennessä jo muutamalle on selvinnyt tuo salaisuus agenttina olemisesta.
Tämä on siis komediaa mutta actionia paljon myös samalla ja rakkaustarina.



Sain katsottua myös areenasta velipuolikuun ja tankki täyteen.
Ovat kyllä suomiviihteen klassikoita.
Renny kertoi olevansa mukana tekemässä seuraavaa Luokkakokous leffaa.
TV5 kanavan Extremepäiväkirjat loppuivat ja huomasin että simpsonit olivat tehneet oman versionsa siitä teemasta.
Kai se sitten on ulkomainen formaatti mistä usassa on oma versio.
Ylen olohuoneessa oli kaivattu runoraadin paluu.
Vaikken niistä runoista niin tykkää/ymmärrä niin on kiva kuunnella mitä ne niistä puhuu.
Nyt oli korona-ajan runoja missä yksi oli keksinyt sanoa että nyt ei Veitolakaan pääse yökylään.
Yhdessä jaksossa oli myös urheilumuistoja.
Esim se kun Lahen hyppyrimäestä laskettiin sitikalla.
Teemalta alkoi Medicit sarjan päätöskausi. Tässä seurataan kolme kautta
tuon italian mahtisuvun taistelua muita vastaan.
Kolme jaksoa viikossa tulee aina.
Areenasta katsoin kulttileffan Katsastus.
On vaan 55min mutta sitäkin isompi klassikko.
Olen lukenut ne kolme novellia joiden pohjalta tuo on käsikirjoitettu
ja nähnyt myös teatterissa esityksen.
Ideana tuossa on suunnilleen se että aikuisten miesten pitäisi mennä elämässä eteenpäin
kun lapsikin syntyy, eikä vaan roplata autoja ja ajella pillurallia.

Unia:
Oli vaikeuksia maksaa ostoksia mutta löyty kaapista kortti, jolla se onnistui.
Tapasin henkilön joka ei ole koskaan lukenut Aku Ankkaa.
Kaivoin innoissani hyllystä kaikkee esimerkkiä millä esittelin aihetta.
Yritin päästä keskelle nukkumaan 3hengen sänkyyn. Kahden naisen väliin, mutta toinen niistä vei kaiken peiton itelleen.
Olin tehnyt netissä kaupat mukeista mis oli naisten kuvia. En halunnut nyt mitään sellaista mitä pitää pääpostista asti hakea, enkä tajunnut muutenkaan miksi olin ne tilannut.
Nainen nukahti mun syliin ja kannoin sen kotiovelleen.

Nightwishin uusi levy on päässyt taas Saksan myydyimmäksi levyksi.
Kahdesti aiemmin on onnistunut tuossa tempussa.
Usassa ei pärjännyt tuo levy yhtään ja briteissäkin aika huonosti.

Kerran koronan aikaan oli tempaus että soittakaa Darudea parvekkeeltanne.
Täällä naapurustossani on joku soittanut siitä lähtien joka perjantai ja kerran se kuvattiin dronella nettiin.

Pari juttua on tullut taas osteltua, vanhoja Ilves keräilykuvia ym.
Yksi ihminen myy jostain syystä pelkkiä kasetin kansia, tai niitä paperiosia. Yritin yhtä pakettia missä olisi ollut arvotavaraa, Hurriganesia, Popedaa ym... ideana että kun pelkkiä kasettejakin saa halvalla niin voisi siten yhdistää joskus nuo kaksi vajaata asiaa.
Muutama muukin oli kyllä keksinyt kai saman idean ja meni sittenkin liian kalliksi se paketti mikä oli mielessä.
Olen kyllä aiemmin muutaman pelkän kasetin saanut ostettua sellaisia tuotteita jotka olisi kansien kanssa liian kalliita.

Semmonen postaus tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti