maanantai 23. syyskuuta 2019

Uusi keikkaharrastus.


Aloitin nyt uuden harrastuksen käydä paikallisella musaklubilla keikoilla. Se on pienempi näistä paikallisista paikoista mutta kovia esiintyjiä on nyt loppuvuodesta.
Ekana oli vuorossa Ellinoora joka täytti pienen klubin aika täyteen.
Hän esitti uuden albuminsa ihan kokonaan ja samassa järjestyksessä kuin levyllä. Lopuksi tuli ekan levyn hitti Leijonakuningas.
Keikan alkua odotellessa oli seurana humalainen nainen ja hänen asiallinen miehensä. Molemmat oli ihan mukavaa seuraa paitsi että se nainen vähän ahdisteli mua.
Meinaan vaan että jos känninen mies tekisi saman naiselle niin siitä voi seurata syyte. Naisen tekemänä se menee vaan kännin piikkiin.
Se mies oli tosi tutun näköinen kuten joku ylen toimittaja. Karavaanimessuilla olivat Lahessa.
Tuo pienempi paikka sopii mulle sikäli paremmin että siitä ehtii bussilla paremmin kotiin ilman että tarvisi taksia.
Kolme kiinnostavaa keikkaa on tulossa seuraavan kuuden viikon aikana että varmaan tulee käytyä.
Jos joku ei tunne Ellinooraa niin hän on tuo kuvassa möllistelevä punapää. Hän oli Vain elämää ohjelmassa ekan levyn materiaalillaan.



2019-20 lätkäkauden kortteja on jo ilmestynyt.
Uudet Ilveskortit on jo hankittu ja jotain uusista nhl-korteistakin.
Keräyskohteeni Lumme ja Numminen karttui myös muutamalla uudemmalla kortilla. Harvemmin näistä ysärin pelaajista kortteja enää tehdään.
Kasetteja kaveri kertoi löytäneensä vanhemmiltaan pari sataa iskelmää, että niitä kai mulle tulee joskus.
Kolikkoja sain esim harvinaisen espanjalaisen 4 miljoonaa painetun, jonka avulla sain koko 2006 vuosikerran espanjaa täyteen.

Urheilussa Suomi teki sen taas lentopallossa eli pääsi alkulohkosta jatkoon. Sitten pelit loppuivat seuraavaan otteluun.
Formuloissa mersun hallinta on nyt vaihtunut Ferrarin voittoihin. Piristävää mutta liian myöhään että sillä suurempaa merkitystä olisi.
Tenniksessä Ruusuvuori jatkoi menestystään ja nousee rankingissa kohti Henri Laaksosta, kuka edustaa nykyään Sveitsiä. Kohta pitää jo alkaa karsimaan atp-turnauksiin ja lopettaa nämä haastajakisat.

Mun katsomissa tv-ohjelmissa perjantaisin aamuteeveessä tuleva tähtihetki loppuu tulevan perjantain jaksoon.
Mukava juontaja ja kiva oli nähdä arvosteluja uutuusleffoista että harmi kun loppuu.
Villi kortti alkoi ja Jutila oli vieraana. Kesti hyvin huumoria sen kännisekoiluista.
Pitääkö olla huolissaan alkoi myös. Vieraana ollut ministeri Sanna Marin vitsaili ettei oikein haluaisi kaikissa ohjelmissa vierailla mutta oli uutisvuodossakin.
Nuori nätti ministeri kun on niin pitää edustaa ja olla esillä. Kulmuni on toinen vastaava nyt ollut.


Katsojaluvuissa tanssii tähtien kanssa otti taas oman paikkansa suosituimpana viihdeohjelmana vaikka edellisiin kausiin verrattuna sekin on tullut alaspäin.
Lauantain kisan voitti Haluatko miljonääriksi ennen Huumaa ja Hyvät katsojat mutta oikeastaan näillä kaikilla on vaisusti katsojia.
Ongelmissa olevia ohjelmia on nyt ainakin Fort Boyard perjantaina ja Uutisvuoto tiistaina. Kumpikaan ei päässyt maikkarin top20 listalle.
Ylellä on Noin viikon studion kanssa tuttu ilmiö että kun kanava vaihtuu ykköselle niin katsojamäärä tuplaantuu.

Emmyt jaettiin usassa. Game of thrones palkittiin parhaana draamasarjana muttei muuten suuremmin menestynyt. Suurimmaksi voittajaksi sanottiin mustanhuumorin brittikomediaa Fleabag.
Omassa nimmarikokoelmassani on kaksi henkilöä ketkä voittivat tällä kertaa. Molemmat palkittiin sarjasta Mrs Maisie.
Sarjat joita itse olen seurannut eivät juurikaan voittaneet mitään. Killing Eveä olen ekan kauden katsonut. Sarjan molemmat naispääosat ovat nyt kumpikin voittaneet parhaan draamasarjan pääosapalkinnon. Toinen ekalta kaudelta ja nyt toinen toiselta kaudelta.

unia:
Kiipesin portaat ylös mutten päässyt ovesta sisään, kissakin karkas samalla.
Istuin autossa joka lähti liikkeelle ja muistin samalla että taloon unohtu jotain että täytyy palata takasin.
Työpaikan paperista puuttui nimeni ja oli vaikea kirjoittaa se siihen.
Katselin väsyneenä yöllä telkkaria mutten halunnut mennä nukkumaan.
Piirsin kolmion sisään kuviota.

Terveysongelmissani sain nyt ajan lokakuun loppuun lääkärille jos saisin paremmin toimivan psyykelääkkeen. Hoitaja oli vaan sitä mieltä että stressi aiheuttaa oireet mutta mun tautiin kuuluu juuri se stressaantuminen ja sen lääkkeen tehtävä olisi poistaa stressin aiheuttamat oireet.
Annos on jo kolminkertainen alkuperäiseen annokseen niin ihme ettei toimi silti kunnolla.

Töissä palaan takaisin siihen tahtiin että lomapäivät on keskellä viikkoa ja sitten uudestaan normaali viikonloppuvapaa, kunhan käväisen perjantaina töissä.
Uutta on nyt myös tulossa yleisurheilun mm-kisat perjantaina että saa olla sitten ruudun ääressä.
Vähän kiinnostaa myös saako Sammalvuo valmennettua Venäjän euroopan mestariksi lentopallossa.

Moikka taas yöpakkasten keskelle. Älkää vilustuko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti