sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Kesätapahtumia


Pitkästä aikaa kävin ihan maksullisella musiikkikeikalla. Iskelmäkesä kiertueen Lahen konsertissa.
Eput+mattiteppo+Laura Voutilainen sekä joku väliesiintyjä.
Eput ja matti+teppo ovat kaksi eniten suomessa myynyttä artistia niin oli aikakin heidän keikalle päästä.
Kummallakaan ei ikä painanut yhtään ja show oli mahtavaa.
Pääsin sopivasti viimeisellä puolenyön bussilla kotiin.
Eput soitti isoimmat hittinsä ja kaksi tuntemattomampaa kappaletta, joista toinen kertoi aurinkolaseista ja toinen masturbaatiosta.
Tuli kyllä hoilattua kovasti eturivissä vaikka selvinpäin olinkin.
Mietin myös paikanpäällä että miten mukava tunnelma metallifestareilla on. Tuskassa on aina vähiten järjestyshäiriöitä ja rikoksia isoista tapahtumista ja sama fiilis jäi Tampereen Sauna festareilta aikoinaan. Tuolla iskelmätapahtumassa ei niin paljon väkeä ollut mutta keski-ikäiset känniset eukot valitti miten ovat väsyneitä elämäänsä tai sitten olivat muuten vaan äänekkäitä mölisijöitä.



Mietin myös tuossa samalla että mitä vielä elossa olevaa tosi isoa kotimaista artistia en ole nähnyt keikalla.
J. Karjalaisen olisin kerran nähnyt mutta läksin junalla kotiin ennen kun se ehti aloittaa. Pelle Miljoona olisi varmaan toinen joka vielä kovasti keikkailee.
Iskelmää en niinkään ole käynyt kuuntelemassa että niitä puuttuu. Sama juttu räpillä.
Jenni Vartiaisen olen nähnyt Gimmelin keikalla mutten soolouralla. Näitä muita nuorempia ehtii vielä bongata mitä ei ole nyt ehtinyt.
Nightwishiä en ole nähnyt nykyisen hollantilaisen laulajan aikana. Tarjan kanssa olen pari sanaa vaihtanutkin, kun olivat vielä aika tuntemattomia.

Ulkomaisista Rammstein olisi Tampereella tänä kesänä mutten enää ole vuosiin käynyt missään Lahen ulkopuolella keikoilla.
Heillä on varmaan paras liveshow tämän hetken artisteista.
Heidän uuden albuminsa juuri sain tallennettua koneelleni. Hyvä levy.

Katselin parissa päivässä Killing Eve nimisen sarjan ekan kauden. Se on menestynyt sekä usassa että briteissä.
Päähenkilö Sandra Oh on tuosta palkittu vuoden parhaana draamasarjan naisnäyttelijänä ja sarjan hohto onkin kahden pääosanaisen harteilla.
He eivät osaa päättää haluavatko tappaa toisensa vai rakastua toisiinsa. Gay-yhteisön oma palkintogaalakin sarjan palkitsi tuosta syystä.
Toinen heistä esittää siis agenttia ja toinen psykopaattia hymyilevää palkkatappajaa.
Sain myös katsottua Better Call Saul sarjan neloskauden. Puoliksi kepuli lakimies siinä yritti saada takaisin lupaansa tehdä töitä ja hänen tyttöystävänsä nyt osallistui huijauksiin miehen mukana.
Tuohan on jatkoa huippusuositulle Breaking Bad sarjalle ja sitä tehdään ainakin yksi kausi vielä lisää.
Kakkoselta on alkanut nuorten naisten sketsisarja Hillo, jonka 10 jaksoa on areenassa katsottavissa. Niitä katselen hiljalleen.

Keräilykamaa ostin yhden Baddingin kasetin lisää. Kaksi harvinaista 70 luvun kasettia puuttuu vielä. Toinen niistä meni juuri kaupaksi vajaalla 20 eurolla ja toista en ole myynnissä nähnytkään.
Näyttelijöiden nimmareita ostin yhden x-men leffojen mutantin ja sopranosissa poliisia esittäneen miehen.
Pari lätkäkorttiakin ja kolikoita sain 2014 vuoden belgialaisen, jossa on erilainen kuva kuin vanhemmissa belgialaisissa.
Lätkää ostin myös kolme erilaista avaamatonta tarrapussia, joiden kansikuvassa on Eric Lindrosin kuvat.
Tarkoitus olisi avata kaksi niistä ja yksi säilyttää avaamattomana.
Lindrosista kohkattiin 90 luvulla niin paljon että hänen naamansa oli lukuisissa korttipusseissa ja pakkauksissa. Minulla niitä on toistakymmentä erilaista jo.
Kortteja ja tarroja minulla häneltä on 750 erilaista kun rajataan keräily vain 90 luvulle.
Cheek muuten kertoi haastattelussa että häneltä varastettiin Lemieux kokoelma, jota lapsena innokkaasti keräsi lahtelaisissa korttipiireissä.

Muita kesätapahtumia tässä on ollut Padasjoen nakukymppi. 124 nakua juoksijaa joista 5 juoksi maratonin.
Jukolassa Kangasalla juostiin ihan vaatteet päällä. Padasjoen joukkueessa oli ainakin veljeni sekä Launeen seurakunnan pappi Pelkonen.
Yksi kaverini juoksi Lahden Kalevan joukkueessa.
Suomeen ei tullut voittoa tällä kertaa mutta osallistuminen tuolla taitaa tärkeämpää olla.
Aamulehdellä oli oma hyväntekeväisyysjoukkueensa missä oli esim Raipe ja Evilä.
Turussa oli kovatasoiset Paavo Nurmi gamesit yleisurheilussa. Muutama kotimainen mm-kisarajan ylitys nähtiin ja Junnila hyppäsi korkeudessa suomen ennätyksen.
Satasella pari jenkkiä hurjasteli stadionin ennätykseksi tasan 10 sekuntia.
NHL kausi päättyi St Louisin seurahistorian ekaan mestaruuteen.
Finaalissa hävinnyt mokke Tuukka Rask jäi myös ilman Conn Smyhe Trophyä, eli pudotuspelien arvokkaimman pelaajan palkintoa.
Muita pokaaleja jaetaan vielä myöhemmin.
Ilves voitti jalkapallon suomen cupin. Siitä saa mukavasti rahaa ja sitäkin arvokkaamman paikan euroopan kentille.

Unia:
Äiti laskutti vessan käytöstä niin yritin lähteä pois bussilla. Kyselin että tarkoitatko vessapaperia niin se sano että veden käyttö ja pöntölle istuminen maksaa.
Ennen pois lähtöä yritin vielä piilottaa mattoja ulos mutta isä tuli pihalle niin piilotinkin ne huoneeseeni.
Toisessa unessa olin lähdössä ravintolaan ja keräsin pieniä kolikoita taskut täyteen lattialta.

Juhannuksen suunnitelmat ovat vielä auki. Tiistaina kai alkaa lyhyt loma mulla töiden jälkeen.
Heinäkuussa on selvästi pitempi loma sitten.
Hyvää jussia vaan kaikille jo etukäteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti