maanantai 8. tammikuuta 2018

Hikinen päivä, kuvassa Helmi äijä.

Töihin lähteminen ja sitä edeltävän yön nukkuminen on muuttunut helpoksi vaikka muuten vapaalla voi olla välillä sen nukkumisen kannalta vaikeaa.
Töissä ollaan somistajan johdolla siirrelty paikkoja uuteen järjestykseen. Periaatteessa semmosta miesten hommaa osittain jota en oikein hallitse mutta meillä on tiimissä nuori mies joka hoitaa homman pätevästi. Itse vaan auttelen siinä. Olenhan myyjäksi sinne hankittu niin kukaan ei mulle semmosia miesten juttuja liikaa annakaan. Huonekalujen siirtelyt kyllä onnistuu jos ei tarvi niitä alkaa purkamaan ja kasaamaan.
Töiden aikana mulle on selvinnyt ettei tuohon paikkaan oteta kuin neljä henkilöä palkkatuella vuodessa. Kun paikkaa valitessa mainostettiin että sinne voi jatkossa päästä semmoseen palkattuun hommaankin.
Varmaan noissa kuntouttavissa jutuissa viihdyn nyt tämän vuoden jos tuo hallituksen aktiivimalli pysyy voimassa niin kannattaa olla jossain toiminnassa mukana.

Viikon aikana on ollut kaikenlaista puuhaa ja ongelmaa niin ei nuo työjutut ole ollenkaan päällimmäisenä mielessä. Ensin piti karjalanpaisti saada paistettua. Sitten jääkaapin kanssa oli vähän ongelmaa. Seuraavaksi kaiken kiireen keskellä bussikortti alkoi reistailemaan ja viikonloppu oli alkamassa niin ei päässyt sitä vaihtamaan. Pääsin kulkemaan joten kuten viikonlopun ajan ja maanantaina töihin mutta sieltä piti kävellä keskustaan vaihtamaan se kortti uuteen. Latauspisteessä se ei toiminut enää ollenkaan kun sain uuden kortin tilalle.
Mulla muutenkin kävellessä meinaa hiki tulla tuon paksun talvitakin kanssa niin meni työpaita kyllä pesuun samantien.
Siskon luona kävin sukujuhlissa myös. Neljästä sukulaislapsestani päivänsankari on nuorimmainen eli vasta neljä.

----

Televisiosta ei vielä vuoden ekalla viikolla ehtinyt montaa kevätkauden hittiohjelmaa alkamaan. Sen lisäksi jotkin ohjelmat oli vielä joulutauolla.
Ylen uutisohjelmat, kuten alueuutiset olivat poikkeuksellisen suosittuja normaaliin viikkoon verrattuna.
Jari Tervon Kekkonen oli suuri menestys ylelle. Katsojia kiinnosti loppuun asti vaikka jaksot oli areenassa katsottavissa alusta asti omaan tahtiin katsottavana. Kiinnostavasti tehty sarja. Tervo osaa värittää historiaa ja esittää vakavan asiansa viihteellisesti.
Suosittu ohjelmapaikka viiden ja kuuden välillä on nyt ollut poikkeuksellisen kuumaa kamaa kun oli ensin Doc Martin ja vielä vähän suositumpi Kotiin takaisin tuli tilalle perjantaina.
Ensimmäinen iso mainoskanavien ohjelma tälle vuodelle oli Voice of Finland. Ainoa joka tavoitti viime viikolla enemmän katsojia oli pikkuleijonien rankkareissa hävitty pudotuspeli.
Katsoin ekan esiintyjän joka oli valittu niin että kaikki valmentajat halusivat hänet. Uusi jäsen Wirtanen sai rokkarin heti tiimiinsä.
Täytyy seurata milloin Padasjoen oma poika esiintyy vaikka häntä mainostetaankin lahtelaisena.
Nelonen kahmii itselleen noita suosittuja elokuvasarjoja. Nyt myös poliisiopistot on heillä. Saattoi olla viikon katsotuin leffa.
Myös Teemalla ja Femmalla oli poikkeuksellisen suositut leffat. Teemalla elokuva Eppu normaalista ja Femmalla joku ruotsalainen komedia änkyrämiehestä
Ruotsinkielinen kestosuosikki Stromsö siirtyi ylen pääkanavalle niin tuli varmasti ohjelman katsojaennätys. Ylen suosikkinaamoja oleva Peltsi kiinnosti myös uudella ohjelmallaan ihan hyvin.
Nyt tällä toisella viikolla alkaa mainoskanavilla joitakin ohjelmia. Itse niistä seuraan vain X-filesin. Sen eka jakso suunnilleen onkin jo menossa kun te lukijat tätä ehkä luette.

---

Unia taas pitkä lista tähän.
Menin eräs aamu nukkumaan ja ilmeisesti Jehovat soitti ovikelloa mutten avannut ovea. Sitten kun nukahdin näin unta että se kello soi uudestaan ja joku nainen asunnossani meni avaamaan niille oven vaikka kielsin. Menin perässä ja vedin oven Jehovien nenän edestä kiinni.
Jossain peliluolassa oli tietokonepelejä paljon ja hevonen puri mua käteen.
Isäni tuli matkailuautosta ja valitti että joutuu koko retken ajan kaikkien astiat tiskaamaan.
Koulukaverini jäi autosta pois ja sille laitettiin tippa käteen. Oli heikossa kunnossa.
Jotain tyttöjä jutteli keskenään ja kun tulin niiden lähelle ne päätti lähteä pois juhlista. Tuli ankea ja syrjitty olo.
Koko Lahdessa oli kielto ettei saa polttaa tupakkaa kuin kotonaan. Oli autio tunnelma ja mietin että kärsiikö ihmiset kun ne ei pääse pois kotoaan.
Pyörässä oli ruosteiset ketjut ja poljin sillä karkuun muita pyöriä. Pääsin livahtamaan tien yli kun muut jäi alikulkutunneliin odottamaan.
Jänis ja lintu kiritti toisiaan. Ohjailin toista niitä ja yritin sitä toista saada liikkumaan samaan tahtiin.
Purjeveneitä oli ruuhkaksi asti ja ne kaarteli niin että purjeet osu toisiin. Tuomarit huuteli rangaistuksia aina jos kääntyi väärin.
Oli sotataistelu ja toinen osapuoli ampui tulenlieskoja toisen joukkojen päälle.
Pari sotilasta lähti matkaan. Toinen oli jousipyssyn kera.
Sängyssäni oli Tapparan pieniä lippuja. Siis semmosia mitä heilutellaan kannustaessa.
Kaverini kehitteli Commodore 64 tietokoneesta jotain hienoa systeemiä.
Opiskelukämppäni parvekkeella olin ja juttelin viereisen parvekkeen naisten kanssa.
Olin jossain oudossa kultissa maaseudulla. Joku mies niistä äänteli kuin eläin ja varotti ettei saa muiden kanssa olla tekemisissä.
Sotilaita oli menossa retkelle ja sieniä leijaili ilmassa. Joku tunnisti niitä googlella.
Oli myös nuoria miehiä menossa armeijaan.
Näin auton ajavan pois jossa oli ratti tulessa.
Vielä viimeiseksi oli sukulaismieheni kenen jalka oli jotenkin puutunut tai jumissa. Seisoi ikkunan ääressä.

----

Kaverini oli jouluna uuden tietovisan laatinut sukulaisilleen. Itse tein sen niin että en miettinyt juuri ollenkaan. Jos en heti keksinyt niin annoin olla. Kahdessa kohtaa vaadittiin pitkä lista että sai pisteen tai kaksi niin luovutin nopeasti. Vaihtoehtokysymyksistä en saanut arvattua yhtäkään oikein enkä jokaiseen edes arvannut. Jäin aika kauaksi parhaista vaikka olen tähän asti näissä visoissa ollut kärkikahinoissa.
Asuntoni omistaja on myös niin haka kaikenlaisissa tietojutuissa ettei sen kanssa voi pelata trivial pursuitia ollenkaan. Kerran melkein pääsi yhteen maikkarin rahakisaan.

Presidentin vaalit menee melkein kuin Kekkosen aikaan että voittaja on etukäteen sovittu. Persujen rasistisiiven pahimpiin kuuluvia jäseniä oleva Huhtasaari on ehdokkaana myös. Hänen televisiomainoksensa on melko outo. Hän vertaa itseään sotaveteraaneihin ja kansakunnan rakentajiin koska naisena ja synnyttäjänä tietää mitä kipu on. Jos hän ei olisi persu niin varmaan persut nostaisivat älämölön ettei veteraaneja saa loukata tolla tavalla.
Hän on myös sitä mieltä että Suomen itsenäisyys annetaan pois jos täällä on muutama prosentti ulkomaalaisia seassa.
Mamujen suhteen jos tehdään huonoja päätöksiä tai vaaditaan ettei suvivirttä saa sen uskonnollisuuden takia laulaa kouluissa niin pitää muistaa ettei se ole mamujen syytä vaan niiden päättäjien jotka tekee typeriä päätöksiä.

Padasjoen Sanomissa ei ollut kummemmin kiinnostavia juttuja mutta yläasteen opettajastani oli tehty juttu Aamulehteen ja etlariin. Hän on kahden vuoden purjehdusmatkalla ollut maailman ympäri. En lukenut niin tarkkaan että onko jo perillä. Jossain kisassa oli ollut samalla ja sijoittunut sijalle 30, 200 veneen joukossa.

---

Poutala sai viimein ekan arvokisamitalin. Kauan sitä on jahdattu. Kerran oli jo olympiamitalikin lähellä. Pikaluistelu siis lajina ja sen lyhyin matka 500m. EM hopeaa.
Ilveksellä oli harvinaista herkkua kun peräkkäisenä päivänä täydet kuusi pistettä. Samalla viikolla myös piste kärkijoukkue Kärppiä vastaan.
Silti on peräti 13 pistettä playoffseihin. Siinä onkin sitten pisteen sisällä toisistaan sijat 5-10.
Jalkapallossa alkoi FA Cup. Liverpoolissa oli paikallistaisto ja kotijoukkue Liverpool meni jatkoon.
Sheffieldissä on kauden toinen paikalliskamppailu tulossa.
NHL kaukaloihin pääsi sittenkin maalivahti Säteri ainakin nyt yhden vajaan ottelun ajaksi. Hänestä tehtiin jo kuusi vuotta sitten tulokaskortteja yli sata erilaista vaikkei päässyt koskaan silloin pelaamaan. Muutaman henkilön tiedän keränneen innokkaasti näitä kortteja.

----

Keräilyprojekteistani sain akun taskareita ekat 1-75 numeroa kasaan. Periaatteessa halvempia lukukappaleita vaan. Tosin ei ole ollut aikaa niitä paljoakaan lukea.
Olen kerännyt amerikan suunnalla valmistetuista korttisarjoista suomalaisten pelaajien nimmareita. Jääkiekosta on 116 eri pelaajaa mulla kasassa. Periaatteessa vain Patrik Laine puuttuu kun ne on niin kalliita.
Nyt yritettiin harrastajien sivustolla pohtia onko listoihin merkattua Sami-Ville Salomaa nimisen pelaajan nimmareita olemassakaan. Ilmeisesti niitä ei koskaan valmistettu. Jos ei saatu henkilöä kirjoittamaan näitä nimmareita niin tehtiin vaan peruskortti ilman nimmaria. Yksi firma on listannut kaikki urheilukortit mutta joskus siellä on listoilla kortteja joita ei ole olemassakaan oikeasti.
Odottelen postista viimeisiä viime vuoden ostojani jotka jo merkkasin tilastoihin kun tein vuoden päätteeksi raportin kokoelmastani.
Yksi Sebastian Ahon nimmari on viipynyt jo kauan. Se on tainnut lähteä seikkailemaan jonnekin väärään maahan ja siirretään sieltä oikeaan maahan tai maanosaan.
Black friday tilaukset yhdestä firmasta on myös kestäneet kauan mutta itse sain omani jo viime viikolla noin viidessä viikossa siitä kun kuori lähti firmasta eteenpäin.

Laitetaan lopuksi tähän epätarkka kuva Karjalan pulloetiketistä. Tuo tehtiin aikoinaan 95 kultaleijonien kunniaksi. Joukkueen pelaajista. Nyt ne on kai sen aiheisen leffan kunniaksi laitettu uudestaan liikenteeseen vähän erilaisena.
Kuvassa oleva Helmisen etiketti on niitä alkuperäisiä. Tarkoitus olisi saada talteen koko tyhjä pullo noita uusia irrottamatta etikettiä. Jukka Tammen etiketti on uusista versioista jo mua odottamassa.

Tämän myötä taas viikoksi näkemiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti